En ymmärrä itseäni ollenkaan, sillä aina kun ihastun johonkuhun ja tulisi tilaisuus jutellä sen henkilön kanssa vähän enemmänkin niin minusta tulee ihastuksen kohdettani kohtaan kamalan kylmä ja asiallinen. Voi olla etten edes kunnolla saa katsottua häntä silmiinkään vaikka koko ajan olen hyvien "tietoinen" hänen läsnäolostaan. Miksi ihmeessä minä teen näin?! Eihän tämä koskaan etene mihinkään, kun kieltäydyn edes huomioimasta ihastuksen kohdettani vaikka kaukaa häntä katselenkin...
Osaisiko joku kertoa mistä tämmöinen mahtaa johtua?
Osaisiko joku kertoa mistä tämmöinen mahtaa johtua?
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos sä pelkäät pakkeja, jos sä olet ujo, jos sä et halua tehdä aloitetta, jos sä et tiedä mitä tehdä, jos olet niitä jotka haluaa mutta ei oaa tehdä mitään asialle.
Miten sä olet ite ajatellut että se syy olisi?
Vai oletko edes?
Varmaan on jokin tutkimus tästäkin, mutta mä sanoisin noin perstuntumalla että sun kaltaisia ihmisiä on paljon, ei se ole uutta että pelkää tunteita, tai niiden osoittamista tai ettei oikein osaa tehdä tunteilleen mitään.
Voihan sitä maailmaa katella ja miettiä kandeekohan tuota ja tätä, mutta se että tekisi ja kokisi ei maksa sen enempää.
Se että joskus tulee pakkeja yms ei satu sen enempää kuin pelkkien fantasioiden luominen ja tuska kun ei oikeasti.
Kokeile muuttaa tyyliäsi, jotain ihan pientä, esim kun näet ihastuksesi kohteen hymyile vaikka hänelle ja jne. Se ensimmäinen askel kaikessa on vaiken mutta sen jälkeen helpottaa.
Toinen syy voisi olla se, että on inhimillistä pelätä kipua. Ja jos päästää itsensä liian lähelle toista, ottaa aina riskin että satuttaa itsensä. Pahasti. Tällainen käytös voi siis olla eräänlaista "ennakoivaa ajoa": kun en laske ketään lähemmäs enkä anna itseni tosissani kiintyä kehenkään, en myöskään ota riskiä tulla satutetuksi.
Itselläni on juuri tuo "suojakuori"-menetelmä, jottei kukaan vaan näkisi todellista minääni ja täten ei pystyisi minua satuttamaan/hylkäämään.
juttu. Nuorempana se oli vielä näkyvämpää. Kärsin ja kieriskelin itsesäälissä kun kukaan ei kiinnostunut minusta, mutta aina kun olisi tilaisuus tullut olin kuin seipään niellyt. Ujoutta se on, ja sitä että kun se ihminen johon jotain tuntee on siinä kosketusetäisyydellä, iskee kamala epävarmuus itsestä. Pelottaa että se toinen huomaa että itse on siitä kiinnostunut. Sinänsä älytöntä, koska eihän se ole oikeasti mikään heikkouden merkki että tuntee. Paitsi että siinä tekee itsensä haavoittuvaksi, ja siksi sitten pelottaa, kuten edellä jo sanottiin. Luulen, ja kaveripiiristäni lähtöisin voin sanoa aika varmasti, että ongelmasi on yleismaallinen eikä sinun oma pieni syndroomasi. Nyt vain itsevarmuutta peliin! Usko itseesi ja siihen että jos itse olet kiinnostunut jostakusta, niin on iso mahdollisuus että hänkin voi kiinnostua sinusta. Tuskin tunteesi kumpuavat tyhjästä? Ota oikein kunnon itsekehuhetki peilin edessä ja vakuuta itsesi siitä että jos ihmisille hymyilee, he yleensä hymyilevät takaisin. Onnea matkaan =)
Sulla voi hyvinkin tulla sellainen"kuori"reaktio. Eli, sä et halua olla liian tungetteleva tai tehdä itsestäsi naurettavaa... toi on kuulemma aika yleistä ihan kaikessa suhteessa(heterot) Mutta, tiedätkö, että se näkyy myös läpi aika selvästi, että et ole oma itsesi. Suosittelen sen ihastuksen kohteelle asian kertomista, eli kuinka ihastunut ja hulluna olet, kun olet saanut sen sanottua, on loppu jo paljon helpompaa.. Näitä samoja konsteja kannattaa soveltaa muuhunkin elämään. eli kun asia on ääneen mainittu, niin se on selvemmin myös ymmärrettävissä ((logiiggaa)) hyviä jatkoja sulle.. älä suotta hermoile.