Sähkön siirtohinnat carunneet taas vaikka toisin oli toiveet ja piti käymän, mutta toisinhan siinä sitten kävi. Nyt jo yli puolet sähköntoimittajista nostaneet siirtohintojaan. Puheet oli kovia että eivät nouse mutta ne oli vain puheita.
Caruna Pekka maksut nousevat
35
217
Vastaukset
- Anonyymi
Ja sellainen viherpekka yritti pressaksi ja vassarit äänesti. Vassareille homosähkömaksua lisää.
- Anonyymi
Caruna sai alkunsa itsenäisenä yrityksenä, kun Fortum luopui Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnastaan vuonna 2014.
Nykyiset omistajat ovat kotimaisia ja kansainvälisiä eläkesijoittajia, joiden omistusosuudet ovat....
KKR (40 %),
Ontario Teachers' (40 %),
ruotsalainen työeläkevakuutusyhtiö AMF (12,5 %) ja Elo (7,5 %).
Vuonna 2023 Carunalla oli n.700 000 asiakasta.
Syyskuussa 2024 korotus nostaa kerrostalossa hintaa alle euron. - Anonyymi
Kuka myi, kuka osti......
https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/ - Anonyymi
Tunnetusti Pekka Haaviston junailema suurmoka jot tulemme maksamaan ikuisuuteen asti nousevina siirtomaksuina.
Ja tuollainen pelle edelleenkin politiikan toimijana.
Äänestäkää jo tuo ulos.- Anonyymi
Kaivelet vanhoja juttuja, muistele kun Persut oli edellisen kerran hallituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaivelet vanhoja juttuja, muistele kun Persut oli edellisen kerran hallituksessa.
Saat kaivella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saat kaivella.
Sipilän hallitus, kepu, kokkarit ja persut. tunnettiin myös nimellä ''perskeko''
Hallituskauden aikana n.90% kansalaisista köyhtyi.
Eläkkeitä leikattiin kahdesti, 2016 sekä 2018.
Sipilän hallitus junaili maahamme yli 30 000 maahanmuuttajaa.
Hallituksen maahanmuutto-ohjelman kirjoitti persut.
Faktaa joka sana. - Anonyymi
Siinä yläpuolella on linkki, klikkaa auki ja lue huolella.
- Anonyymi
Italian ENI pienessä nousussa koska sai hyvän tuloksen
voi vaikuttaa Fortumiin, mutta omasta mielestäni F on aika täyteen hinnoiteltu???
ENIn osake on pienessä kolmen prosentin nousussa
Nokia jatkaa miljoonakappaleostojaan omissa osakkeissaan
ja sillä on nyt noin 2,25 prosenttia osakkeita itsellään - Anonyymi
Nokian nousua on odoteltu jo parikymmentä vuotta.
- Anonyymi
joo mutta ei sitä tällä voi latistaa että viikon sisällä on tehty ostomuutos tyylissä
ja moninkertaistettu omien ostot
Nokialla on 5,5 miljardia käteistä
- Anonyymi
Aamulla vähän nousee.
- Anonyymi
Taseet töihin, julisti pääministerinä ollessaan Sipilä.
- Anonyymi
Sipilä ei ole sijoittaja
1. keksijä
2. järjestelijä myös poliittisesti
myykää pskalain varjolla puhdistuskaivoja pelokkaille maalaisille
mörkö tulee ja sakottaa muuten
- Anonyymi
Voimme kysyä
kirjoitin tästä monta viestiä kun suvianne siimes oli valtiovarainministeri
koko hallitukselle
postipekka teki minusta varakkaan ja esitin että valtio ottaisin
myös lahjan vastaan
pyysin heitä myymään soneran kun se kurssi oli lähellä 90
yksi kommarikansanedustaja sanoi että hän ei puutu asiaan kun siimes
päättää itse politiikastaan
niinistö ministerinä myi vähän oikeaan aikaan
ei mitään vaikutusta ja näitä hyväkkäitä ei rangaistu ei tuomittu
https://www.geocities.ws/james_bond_1969/sonera.html
viltuttaa vieläkin- Anonyymi
Toisen valtiovarainministerin Suvi-Anne Siimeksen (vas.) mukaan Soneran umts-kaupoille haettiin avainministerien siunausta jälkikäteen. Siimes kertoo asiasta tänään julkaistussa kirjassaan.
Siimes kertoo Politiikan piilokuvat -kirjassaan, että Saksan umts-toimiluville yritettiin hakea hyväksyntää hallituksen talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta.
Siimeksen mukaan liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) halusi muilta ministereiltä näkemyksen, että Soneraan liittyviä asioita on hoidettu hyvin.
Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa kritisoitiin voimakkaasti Soneran omistusohjausta ja sitä, ettei umts-asiaa tuotu valiokunnan käsittelyyn, ruotii Siimes.
Hänen mukaansa ministerivaliokunta ei kuitenkaan kirjannut arviota siitä, miten umts-kaupoissa oli onnistuttu tai epäonnistuttu.
- Anonyymi
Venäjä käytti Sebastian Tynkkystä hyväkseen eikä mies edes huomannu.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5e4306a8-6759-45a5-a754-c412d1309947- Anonyymi
Tynkkynen on ilman muuta johtava valtiosalaisuuksien tietäjä ja siksi
tärkeä henkilö Suomen politiikassa, ja juuri sen takia
Tynkkysellä on yli 135 000 seuraajaa Suomessa
https://www.tiktok.com/@sebastiantynkkynen
liity Sebun seuraajiin, tiedät mistä puhut, Sebu selittää - AnonyymiUUSI
Sähkölaskuista Tynkkyseen, loistava kyky pysyä aiheessa.
Studioraati onnitelee !!
- Anonyymi
Sebu näytää komentokeskuksen mistä hän ohjaa EU:n asioita
https://www.tiktok.com/@sebastiantynkkynen/video/7394536338109861153- Anonyymi
Määrääkö Sebu EU:a marssi järjestyksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Määrääkö Sebu EU:a marssi järjestyksen.
Eikä määrää, Ursula von der Leyen isompi kiho ko Tynkkynen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eikä määrää, Ursula von der Leyen isompi kiho ko Tynkkynen.
Ursula täti ei ostanut Petterille uutta junarataa vaikka tämä niin kovasti halusi. Ursula täti sanoi että ei tuossa iässä poikien enää kuulu leikkiä junaradalla. D
- AnonyymiUUSI
Tynkkynen ei pääse siihen asemaan mihin Li Andersson pääsee.
- AnonyymiUUSI
Suomen EU - meppien määrä kaikista EU- mepeistä on noin 2,3 prosenttia.
On siinä vaikutusvaltaa...- AnonyymiUUSI
Kun löytää saman mielisiä, se on joukkovoimaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kun löytää saman mielisiä, se on joukkovoimaa.
Entä jos ollaankin eri mielisiä?
Tai jos ollaan ihan erimielisiä?
- AnonyymiUUSI
Tynkkynen jatkaa Teuvo Hakkaraisen viitoittamaa tietä maksa viheltää.
- AnonyymiUUSI
Italian Meloni on Tynkkysen ryhmässä ja se luo vaikutusvallan
ei Suomella ole MUUTA RYHMÄÄ kun Sebu joka hoitaa maamme asiat
Sebu Tynkkynen 25.7.
"Suomessa hallitus laittaa PS:n johdolla koko kehitysapupolitiikan uusiksi.
Kehitysapuun tehdään yli miljardin leikkaukset, tuki katkaistaan Venäjän hyökkäystä tukevilta mailta ja tuki ehdollistetaan sille, että maa
suostuu ottamaan vastaan omien kansalaistensa palautuksia, joilla ei ole
oikeutta olla Suomessa.
Nyt esitin, että tämä sama täysremontti toteutetaan myös EU:n tasolla. Putinisteilta EU-tuet pois ja rahahanat kiinni myös silloin, jos eivät ota vastaan omia kansalaisiaan.
Sitten aloin käymään läpi EU:n jakaman kehitysavun euromääriä, joita siis Suomikin osaltaan on maksamassa. Rivit vilisivat satoja miljoonia, jopa miljardeja, joten leikattavaa löytyi.
Päätin esittää, että yhdeksältä maantieteelliseltä alueelta leikataan jokaiselta 20% pois ensi vuoden EU-kehitysavusta. Rahaahan virtaa EU:lta Karibialle, Tyynellemerelle, Lähi-itään ja oikeastaan ympäri maapalloa. Yhteensä näistä kaikista esittämistäni leikkauksista tulisi liki miljardin säästöpotti.
Ainut alue, johon en esittänyt leikkauksia, oli se alue, johon Ukrainakin kuuluu. Päin vastoin nämäkin säästyneet rahat pitäisi kanavoida Ukrainan tueksi, jonka taistelulla on elintärkeä merkitys Euroopan turvallisuudelle.
Ja huomaa muuten heti jo näin alkuvaiheessa, että pohjoismaisten persukollegoiden ajatusmaailmassa on hyvin paljon samaa. Kun kerroin heille näistä ehdotuksista, kaikki ruotsalaiset ja tanskalaiset persukollegat halusivat heti olla allekirjoituksillaan tukemassa ehdotuksia" Sebu 25.7.- AnonyymiUUSI
Lisää kaasua sano Tynkkynen.
- AnonyymiUUSI
Menkää töihin, niin voitte maksaa...!
- AnonyymiUUSI
Sebu ja muut persumieliset ei pakolaisia suomeen, autamme kehitysapua pakolaisten lähialueille, tällä saamme estettyä pakolaisten liikkumista.
Kuinkas kävi, mitä suotta antamaan kehitysapua, kansainväliset sopimukset on rikkomista varten, inhimillisyys raukkoja varten, raaka peli henki pois. - AnonyymiUUSI
Entä miten tämä kehitysapusebusatuilu liittyy Carunan sähkönsiirron hinnoitteluun?
- AnonyymiUUSI
Haaviston nimi vetäminen lokaan, Tynkkysen nimi nostaa tikun nokkaan.
Haavistolla poliittista meriittiä niin paljon ettei Tynkkysestä puhuta samalla viikolla.
Miksi yleensä tämä aloitus, kiillottaa Persu kuvaa, mitä herkkua äärioikeistossa, kyseinen ilmiö tuottanut pelkkää vahinkoa pahuutta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25018375Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van813100- 1232151
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2651387Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101262Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821073- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232949