Naurattaa, kun uutisissa kerrotaan, että hallitus on enimmäkseen noudattanut
valtionvarainministeriön tekemiä leikkauslistoja.
ITSEHÄN HALLITUS LEIKKAUSLISTAT TILASI VALTIONVARAINMINISTERIÖSTÄ.
Päivän naurut 2
13
82
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Kahta Orpon ja Purran toivelistasta ei valtionvarainministeriö kannattanut,
tunninjunaa ja yksityislääkäreillä käyvien KELA-korvauksen nostoa,
mutta hallitus vei läpi KELAkorvauksen ja yrittää edelleen runnoa
tunninjunaa läpi. - AnonyymiUUSI
Hallitus on silmänkääntötemppuyrityksiin erikoistunut, opettajana PS.
Kaikki esitetään kierosti, kääntäen ja valehdellen. - AnonyymiUUSI
Hallitus tekee työtään; karavaani kulkee, koirat räksyttää....
- AnonyymiUUSI
Valheilla vallan anastanut hallitus anastaa valtion kassaa rikkaille.
- AnonyymiUUSI
Hyvä, joku teki juuri sellaisen aloituksen mihin pyrittiin 1. aloituksessa.
Aihe vaan ei ollut kovin sopiva. Tähän on helpompi txt huvittavia juttuja mitä sattuu huomaamaan ja lukemaan. - AnonyymiUUSI
Ei ole aiemmin uutisoitu, mistä hallitukset ovat tekemisensä ottaneet. Jotenkin tuostakin uutisesta paistaa läpi, että saataisiin jotain epämielyttävää aikaan hallituksen toimista.
- AnonyymiUUSI
Älkää syyttäkö hallitusta, sen tekemisistä ei puutu mitään vikaa vikaa vikaa vik...
- AnonyymiUUSI
Vain psykopaatti voi pystyä valehtelemaan " me emme mene hallitukseen,
joka leikkaa pienituloisilta" ja heti hallitukseen päästyään kääntää täysin
takkinsa, sujahtaa eliitin etujen ajajaksi niin luontevasti kuin vain psykopaatti
pystyy. Ei koputa omatunto, ei ole moraalista ongelmaa.- AnonyymiUUSI
Ne on kaikki psykop jotka lähtee poliitikkaan ja se on sama kuin rikollisjärjestö meneminen jolle työskentelevät eivät te mitään ihmisten parhaaksi.
Parasiiitiveroja maksamme kuin orjat.
- AnonyymiUUSI
Pienituloinen on kehitys maama tu joka loisii Kelassa eikämaksave roja
Siltä on vietävä edut markan deval vaatiolla kuten kekkosai kana
Sitä ei voida tehdä kun eurosta määrää Saksa
Siksi on matun yliedut leikattava alvin korotuksella eli sisäisellä devalvaatiolla
Palkansaajia ja sijoittajia eli tuottavia osia on suojeltava ahneilta ma tumassoja vastaan- AnonyymiUUSI
Ylisuuri virkamies kontrolli koneisto on parasiiti jolle rahaa ja menee ja edelleen ulkomaiset roistot vie rahaa kuten EU.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ylisuuri virkamies kontrolli koneisto on parasiiti jolle rahaa ja menee ja edelleen ulkomaiset roistot vie rahaa kuten EU.
EU Suomelle ylivertainen onni, Purra kun aika koittaa vaadimme Suomen eroa EU:a ja jatkaa kun olisi pyssy.
- AnonyymiUUSI
Aloittaja,normaali tyhmä vihervassuri
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959