Niitä riittää, jotka eivät käytä pyöräteitä ja alikulkuja silloinkaan kun niitä olisi tarjolla. Tällä kertaa yksi sellainen vanha kääkkä Käikälässä. Nuorempi mies antoi palautetta, ja punatakkinen kääkkä alkoi vammaisesti huutaa takaisin. Että semmoista. Kyllä meitä on moneksi.
Pyöräilevät pösilöt
Anonyymi-ap
75703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Et ole huomannut että täällä ei mitään kyvyenliikenteen väyliä olekkaan. Vaan jotain pellejen kaivelemia ja tuhoamia leikkipaikkoja. Että ihan turhaan nillität BMW:si kanssa.
Punatakkinen? Olisko ollut joku kommari siitä työväentalolta?
Persut on yleensä vanhoja kääkkiä.
Kaapuväki henkisesti sellaisia
Lahdensivuntiellä tämä on arkipäivää. Tien pohjoispäässä on pyörätie oikein molemmin puolin ajorataa, mutta silti sotketaan autojen seassa.
Paikkakunta tunnetaankin Hölmölänä.
Pitkänmatkanpyöräilijöitä ovat asuista päätellen, Eivät välttämättä edes tästä maakunasta.
Muuttakaa Hesaan tai Manseen siellä pyöräilijät osaavat kulkea .
Ei pidä paikkaansa.
Cityissä käyttävät pyöräteitä. Täällä landella ei ole väliä missä polkee ei siinä mitään ruuhkaa synny.
Juuri nämä fanaatikkofillaristit eivät käytä näitä uusia pyöräteitä joita vaatimuksistaan on rakennettu kaiken muun kustannuksella, tämä on niin nähty ja jokapäiväistä lällättelyään.
Mitäköhän uusia pyöräteitä? Okei Hattulalla on mutta missä hml Janakkala uudet pyörätiet mahtaa sijaita?
Eikös tie ole yleinen tie siis sellainen jossa kaikilla on oikeus kulkea? Hevoset traktorit pyörät kaikki sopii sekaan? Mikä on ongelma?Jollakulla palaa hermot kun joutuu hetkeksi luopumaan omasta ajonopeudestaan? Näiltä pitäisi otta ajokortti veks.
Tarkoitimme mainittuja "cityjä2
Cityjä2? Empä taaskaan ymmärrä. Jäikö juttu kesken vai mikä vatun cityjä2?
Tähtien sodassa oli joku R2D2 takoitetaanko sitä?
Ilmeisesti.
"takaa Hesaan tai Manseen siellä pyörä" mikä tiedoksi vasurivänkääjälle
Voi elvattu mitä asphalttia, lähtee paikat hampaista tärinässä, autotiessä ei sentään vatu passilla mitattuna 3 cm koloisia.
Vattuja passissa oloissasi??
Polkupyöräilijällä on velvollisuus käyttää pyörätietä, jos sellainen on olemassa hänen ajosuuntaansa. Silloin ei ole oikeutta ajaa ajoradalla. Tieliikennelaki velvoittaa näin. En minäkään saa mennä ajelemaan autolla pyörätielle, vaikka siellä on kaikilla oikeus kulkea.
Turvallisuuden ja sujuvuuden vuoksi on pyöräteitä rakennettu, ja paljon rahaa on niihin käytetty. Miksi niitä ei käytetä? Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Janakkalan välistä pyörätietä oikein kehutaan, kuinka hyvässä kunnossa se on.
Tietyissä tilanteissa saa ajaa pyöräillä ajoradan reunassa, vaikka samaan suuntaan tien oikeassa reunassa olisi pyöräväylä.
Näin tänään laatikkopyöräilijän ajokaistan keskivaiheilla seilaamassa, hän näytti parkissa olevia autoja väistäessään kädellä suuntamerkkejä vasemmalle. Kadun vieressä pyörätie.
Ajokuntosi taitaa olla mennyttä.
Nainen hymysi autuaasti kokiessaan pelastavansa maailman.
Tietty tilanne on myös jos ei huvita ajaa pyörätiellä. Useinkaan ei huvita. Tie on suora ja tasainen kun taas pyörätie kulkee ylittää joka mäen ja montun pohjan. Tämä on epäreilua joten ei ajan autotiellä jossa lisäksi parempi asfaltti.
olet pelkkä trolli
Hml pässinpääsuunnitelijoiden myötä 1.5 leveä pyörätie ei ole missään olosuhteissa turvallinen. Tälläisellä pelleilyllä vastaantulevien ratit ottavat osumaa ja siitä on leikki kaukana. Onko muualla yhtä järjetöntä tiesuunnittelua.
Ja kun tehdään ns. kevyenliikenteenväylä, on se parin vuoden kuluttua halkipoikkirikki routinen rapistunut, talvella aurataan asfaltit kynnöspelloksi ja uusi asvaltti autobaanan kivikokoa ilman asvalttia. Kaikki tiet täynnä hiekoitushiekkaa, keväällä osa jätetään harjaamatta.
Hankkikaa elämä.
Hyvä, että näit, etkä ajanut päälle.
Tein muijalle ristinmerkin.
Miten elämän hankkiminen auttaa pyöräteiden kuntoon?
Kyllä tosiaan saa, jos esim. talvella pyörätie on jätetty auraamatta. Jos pyörätie on kuitenkin käytettävissä, sitä on käytettävä.
Talvella aurataan pyörätiet ja jalkakäytävät vain jäähallin lähellä kerhon pelipäivän aamuna jotta yleisö saa pysäköidä niille autonsa.
No, ei niitä kyllä kesälläkään voi kävellä, ilman turvakenkiä.
24/7/365 pelkkää kuraa. Todellinen autokaupunki, köyhät kyykkyyn... pitäisikö kokeilla kyykyssä kävelyä, ilmeisesti tarvittava tyyli.
Jos pyörätietä ei voi käyttää esimerkiksi sen huonon kunnon tai sille pysäköityjen autojen takia, niin voi ajaa ajoradalla.
Punainen baana on esim. Turuntien pohjoislaidassa, mutta silti ajellaan eteläreunan jalkakäytävää pitkin.
Entäs sitten ketä se haittaa?
Minua. Menenkin ajankulukseni seisomaan tuolle jalkakäytävälle kädet levällään. Pyöräilijän on silloin pakko koukata ajoradan kautta. Kerron samalla liikenne säännöt. Poliisit eivät nimittäin välitä asiasta.
Jalkakäytävällä pyöräilevä/skuuttaileva on vaaraksi jalankulkijoille.
Mutta onhan ne vaaraksi myös pyörätieksi merkityillä jalkakäytävillä. Mikä ero? Ymmärrän jos jalkakäytävä olisi niin kapea ettei ohi edes mahdu tyyliin etelä Eurooppa mutta tätä en ymmärrä leveyttä on 3metriä. Ihmisiä ei edes juurikaan liiku.
Todistat juuri itse, että säännöistä et välitä, eikä ole väliä vaikka olisi hyvä pyörätie vieressä käytettävissä. Puhdas asenneongelma.
"Mutta onhan ne vaaraksi myös pyörätieksi merkityillä jalkakäytävillä. Mikä ero?"
No ne yhdistetyt pyörätie-jalkakäytävät ovat sen verran leveitä, että niillä voidaan liikkua samaan aikaan varovaisuutta harjoittaen. Esimerkiksi Raatihuoneenkadun torinpuoleinen reuna. Ajoradan toisella eli Raatihuoneen puolella väylä on kapeampi, ei siellä pidä pyöräillä.
"Ihmisiä ei edes juurikaan liiku."
Eli tällä perustelulla sulle on ihan OK, jos lähden autoilemaan pyörätielle, kun en lähtiessäni huomannut siellä ketään?
Aloituksessa mainittu kääpä siis ajoi pyörällä yli risteyksestä Rantatieltä Rautaruukintielle, vaikka erikseen on alikulkutunneli kevyelle liikenteelle. Sitten seniili ukko ajoi horjuen Salen pihaan, missä sai palautetta autoilijalta. Ukko vaan huusi vammaisesti takaisin ja kiukkua täynnä.
Oliko siis sellaista pelkkää mylvintää se huuto ilman että käytti sanoja?
No mene johonkin vajaamielislaitokseen kuuntelemaan. Eipä siitä metelistä tiedä onko kyseessä hoitolaitos vai navetta.
Puhe alkoi mylvimisenä ja sitten muuttui vähitellen puheeksi, kun sanat löytyivät.
Olitko humalassa, vai muuten vaan näet pieniä ukkoja.
Mitä sinne persujen puoluetoimistolle kuu luu.
Voihan siitä nyt pyörällä yli ajaa keltä se on pois.
Tämän dieselskoda vanhus ei voi sietää lainrikkojia. Hänellä on lakikirja hanskalokerossa ja hän tööttäilee vilkuttaa pitkiä näyttää keskaria ja ristinmerkkejä ja ajaa tahallaan sentin päästä rikkeen tekijöistä. Hän on sairas päästään.
Olet niiiin sekaisin.
Upeaa vammaismylvintää kun osui ja upposikin.
Pompadour toinen nimesi.
Tiedän että sinulla on paha lukemisen ymmärtämishäiriö. Pompadour ei ollut itse ennustaja tai selvänäkijä. Sen sisään hänelle ennustettiin että joutuu antamaan Ludvigille tuolle haisulille pesää. Tämä toteutui. Toki asiaa sotkevat muutkin kuin sinä mutta sinä sotketkin kaikki asiat yleensä päässäsi kun et ymmärrä.
Sen sisään sekoilet.
Homo.
Osui & upposikin kateelliseen.
Illalla pääset taas mukaan, eikä tarvitse olla kateellinen...
Käyttekös taas katsomassa??
Kannattaa mennä Sääksmäen sillalle Vihdassaareen siellä on kuin antiikin olympialaiset menossa alastomat miesvartalot kisailevat.
Kuulostaa sinänsä kauniilta kilvoittelulta mutta kohta alkaa saunavuoro.
Me odotetaan kyllä taas!
Imartelu ei nyt kyllä tehoa, mutta muistakaa turvaväli.
Oili taas tosi nastaa! Ja hyvin jaksoit mukana ❤️
Niin oilikin!
En vaivaudu kommentoimaan, niin ynseä olen.
Hämeenlinna on kyllä todellinen persläpikaupunki. Kevyenliikenteen väylät vaan "haihtuu" kesken kaiken. Jos niitä on, niin ihmiset ei osaa käyttää vaan mennään sikin sokin milloin milläkin puolella. Sen paremmin liikennesäännöt ei ole hallussa autoillakaan ja suojatielle meno Hämeenlinnassa on aina tuurin kauppaa. Jos miettii helpoimman mahdollisen kulkuvälineen mikä on olemassa, niin sehän on juna. No onnistuuko sen käyttö hämeenlinnalaisilta? Eipä tietenkään. Porukka yrittää samaan aikaan sisälle kun edelliset matkustajat on tulossa ulos jonka seurauksena joka ikisen junan pysähtymisaika ylittyy jos matkustajia on yli yksi.
Jossain vinkuintiassa tällaista vastaavaa liikenne"kulttuuria" näkee, mutta Suomessa ei onneksi muualla. Maalaisjuntit on maalaisjuntteja :D
Olet aivan oikeassa ainakin tuon junankäytön suhteen, paikkakunnan nimikkoasemalta tulee aina yhtä sekasortoinen porukka kyytiin. Samanlaista tohinaa paikallisbussien matkustajilla.
Entäs kassajonot. Takana tuleva hakkaa ostoskärryllä selkään ja tunkee eteenpäin.
Varsinkin nämä yli 60-vuotiaat Pertit ja Irmat on kauheita. Myyjätkin pelkää niitä aina on jotain valittamista.
-ittupää-kaupungissa on jaettu yhdistetyt kävely-pyörätiet eli kevyenliikenteenväylät samalle tielle rinnakkain jaettuihin erillisiin kapeisiin kävely- sekä pyöräteihin.
Kun tien muutenkin osaksi ja puoliksi kulkukelvottomia, on tällä idiotismilla, kevyenliikenteen väylien hallinnollis-rakenteellisen tuhoamisen lisäksi, käytännössä katkaistu suurin osa kevyenliikenteenväylistä.
Onko tämä puhdasta idiotismia vai tarkoituksellista sabotsaashia, sekä nazistinen hyökkäys autoa omistamattomia kohtaan? Oli niin tai näin, asia osoittaa kaupungin täydellisen älyn puutteen.
Ja mikä tämän kaltaiseen idiotismiin auttaa? Koko -ittupää-virkamieshallinnon vaihtaminen.
Kyllä tiet ovat sen kaltaisen sonnan peitossa, että puhtaudesta ei voida puhua.
Tietenkin herättää ääri-persuissa ja muissa oman elämänsä mestareissa kateutta, kun jollain kunto kasvaa aivan ilmaiseksi ja hyödykkäästi ihan vain arkiliikkumisella.
Eikä sellainen äärioikeistolaiseen luokka-yhteiskuntapolitiikkaan sovi. Kaikki alaluokan asemaa parantava on tuhottava.
Lisäksi tietenkin kyseessä yhteiskunnallis-poliittinen rikos, yhteiskuntasopimuksesta ja yhteisesti sovituista laeista irtautuminen. Poliisin kuuluessa samaan yhteiskuntarikolliseen äärioikeistolaiseen pataan.
Ja kyllä, oikeusvaltion lainvalvonta ja oikeusvalta ovat äärioikeisto-persujen ministeriöimiä, joka antaa täydellinen yhteiskunnallisen vapauden äärioikeistolaiseen hallinnolliseen terroriin.
Meillä ei ole enää yhteistä Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa. Eikä sellaista enää koskaan tule.
Nouseekohan persujen kannatus enää koskaan yli 2%:n?
2 ‰ heillä maksimi. Ja jos poistaa pyörästä tangon, ei voi syyllistyä tango-juopumukseen.
https://www.youtube.com/watch?v=jdhb1fqPuW8
Oi jospa kerran sinne suur-satumaahan käydä vois