Olen kaksikymppinen ja vanhemmat tuntuvat odottavan valtavasti minua aina käymään ja odottivat nyt taas että kesän kunniaksi tulisin pidemmäksi aikaa. Kun kerran en ole pitkään aikaan tullut. (Jostain syystä kun aina sama ongelma) Tulin sitten kahdeksi viikoksi ja olen nyt viikon ollut ja aivan mahdottoman tylsistynyt ja vanhemmat suuttuvat kun heidän pitäisi muka vaihtaa viikko rytmiä minun takiani ja teetättää ohjelmaa. En siis paljon ole pyytänyt, vain että tehtäisiin edes jotain jossain välissä vaikka 2 kertaa viikon aikana. En ymmärrä miksi minut tänne halutaan jos mitään ei voida tehdä. Viikonloppuna olisin halunnut jotain tehdä yhdessä vaikka 2h mutta ei sillä oli kaikkea tärkeämpää kuten televion katsomista. Viikon isoimmat ohjelmat mitä yhdessä ollaan tehty ovat olleet ruokakaupassa käynti ja ruuan yhdessä laitto ja tietty televisiota voi aina katsoa yhdessä. Juuri äsken äiti suuttui kun en osaa mitään muka aikuinen ihminen yksin tehä viihdyttääkseni itseäni. Kyse ei ole siitä etten osaisi vaan ärsyttää lomaa viettää kaukana kaikesta vanhempien asunnolla yksin kun eivät halua mitään tehä. Voisin yhtä hyvin olla kotona viettämässä aikaa, nähdä ystäviä ja keskittymässä omiin projekteihini, mutta tulin tänne viettämään heidän kanssa aikaa koska niin halusivat ja he eivät voi nyt poiketa arjestaan edes muutamalla tunnilla jotta voitaisi viettää aikaa yhdessä. Tänäänkin tulivat kotiin vasta ilta kahdeksalta. Tässä vaiheessa on ihan sama olenko heidän vierashuoneessa lukemassa kirjaa vai olisinko kotona, yhtä paljon olen heidän kanssa tekemisissä. Eivät kuitenkaan halua minun myöskään lähtevän kun haluavat "nähdä". Tälläistahan se oli silloinkin kun asuin täällä ja silloin oli ihan ok että perheenä vietetään aikaa vain iltaruuan verran, mutta nyt kun olen kylässä ei siinä ole mitään järkeä.
Vanhempien haluavat luokseen mutta eivät halua järjestää mitään niin että voitaisi aikaa viettää
Anonyymi-ap
1
176
Vastaukset
- Anonyymi
-ap
Ja siis vielä että asun melko kaukana ja matkassa kestää tulla tänne niin en jatkuvasti lyhyille käynneillekkään tänne jaksaisi tulla kun niissä sama homma. Viikonloppu käynnit yleensä että hakevat tänne perjantaina, sitten syödään yhdessä ja lauantaina laitetaan ruoka yhdessä ja katsotaan televisiota kunnes kyllästyn ja teen jotain omaa ja sunnuntaina vievät asemalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412732Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 541302
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031072- 471065