Suurperheet

Moikka!
Olen kuullut siitä Taivalkoskella asuvasta 21 lapsisesta perheestä jonka kaikki lapset ovat kyllä jo aikuisia ja olen nyt ajatellut tässä lähipäivinä että onko minulla ja miehelläni nyt tällä hetkellä eniten lapsia suomessa. Meillä on 20 lasta joilla kaikilla on samat vanhemmat. Vanhin lapsi on 17 vuotias ja nuorimmat kolme kohta kuukauden ikäisiä eli kaikki lapset asuvat vielä kotona. Olin vasta 19 vuotias kun sain ensimmäisen lapsen mieheni oli silloin 23 vuotias ja vaikka lapsien saaminen olisi vieläkin mahdollista olen päättänyt että en enempää lapsia halua jos ei sitten jotain ihmeellistä tapahdu ja muutan mieleni, mutta ei muuten 20 lasta riittää hyvin. Ja kun meille selvisi että viimeinen lapsi syntyykin kolmena en ajatellut että selviäisin enään niin monen lapsen kanssa, mutta nyt kohta kuukausi kolmosten syntymästä ja voin sanoa että en vaihtaisi näitä 20 lasta mihinkään. Vanhimmat auttavat aina kotitöissä ja Meillä käy kotiapu joka päivä 8.00-21.00 ja se auttaa meitä paljon. Onko teitä yli 15 lapsen perheitä muitakin vai ollaanko ainoat??
0146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


20lapsenäiti kirjoitti:

Moikka!
Olen kuullut siitä Taivalkoskella asuvasta 21 lapsisesta perheestä jonka kaikki lapset ovat kyllä jo aikuisia ja olen nyt ajatellut tässä lähipäivinä että onko minulla ja miehelläni nyt tällä hetkellä eniten lapsia suomessa. Meillä on 20 lasta joilla kaikilla on samat vanhemmat. Vanhin lapsi on 17 vuotias ja nuorimmat kolme kohta kuukauden ikäisiä eli kaikki lapset asuvat vielä kotona. Olin vasta 19 vuotias kun sain ensimmäisen lapsen mieheni oli silloin 23 vuotias ja vaikka lapsien saaminen olisi vieläkin mahdollista olen päättänyt että en enempää lapsia halua jos ei sitten jotain ihmeellistä tapahdu ja muutan mieleni, mutta ei muuten 20 lasta riittää hyvin. Ja kun meille selvisi että viimeinen lapsi syntyykin kolmena en ajatellut että selviäisin enään niin monen lapsen kanssa, mutta nyt kohta kuukausi kolmosten syntymästä ja voin sanoa että en vaihtaisi näitä 20 lasta mihinkään. Vanhimmat auttavat aina kotitöissä ja Meillä käy kotiapu joka päivä 8.00-21.00 ja se auttaa meitä paljon. Onko teitä yli 15 lapsen perheitä muitakin vai ollaanko ainoat??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu