Kommentointia aiheuttaa seuraava opetustarina, siksihän se on laadittu ja julkaistu.
Eilen kävin lasten kansa Flamingossa polskimassa ja laskemassa mäkiä. Rengasmäen loppuosa on nyt korjattu, ei kolise pää enää kattoon täydessäkään vauhdissa.
Sieltä Amarilloon syömään. Tuo vaatii kovaa kuntoa peuhata kolme tuntia täydellä höökillä portaita mäkiin nousten kymmeniä kertoja ja uinnit päälle. Täytyy sanoa että ruoka maistuu sen jälkeen ja jälkkäriksi tarvii kunnon sokerijytkyt eikä mitään eskimopuikkoja.
Tänään alkoi iltavuorot. Edelleen on viikko lomaa lomailematta ja se tapahtuu ensi viikolla.
Tarinan opetus on että töissä käyminen ei estä lasten kanssa puuhastelua.
laiffila
Opetustarinan laatijan poika täyttää pian 15 vuotta ja isosisko lie mitä.
Onhan tuon kaltainen polskiminen toki tuon ikäisille mukavaa, mutta kun kaikilla tuon ikäisillä ei välttämättä ole samat mielenkiinnot kuin polskivalla isällä.
Ihmiset, siis myös lapset on erilaisia ja kiinnostuneita eri asioista.
Eräät on tahtonut suomen kovimpia iskuja nyrkillään antavaksi, kun toinen vastaavasti isojen jalkojensa vuoksi nopeaksi sukeltajaksi, kolmannen ollen tanssiryhmänsä hurjapäisin agrobaatti isukkinsa seisten yhdellä kädellä.
Minun lapseni kaikki 4 on ollut eri tavoin kiinnostuneita moottorivoimalla kulkevista kulkupeleistä, joten heidän kanssaan on tullut vietettyä laatuaikaa heidän ehdoillaan ja heidän toiveita täyttäen.
Eivät ole ylivertaisia mutta sen verran taidokkaita, että ei heidän tarvitse asioita vahingossa hoksata ja osaavat itse vaihtaa mm. kulkupeliensä kansipahvit ja akut.
Tarinan opetus on se, että ei aina täydy lähteä kotoaan pois kokien sen olevan puuhastelua lasten kanssa SILLOIN TÄLLÖIN TEHDEN SIITÄ NUMEROA, kun voi puuhastella kotona "Lasten" kanssa sitä mikä heitä kiinnostaa.
Myös tälle kyseiselle Laiffille ja hänen lapsilleen tekisi hyvää isän järjestää lapsuuden ajan muistoksi ..... mennä suolle pahimpaan hyttysaikaan ilman sähköä ... tai sitten viettää viikonloppu vaikkapa majassa jonka hissin "Moottori" on Balle.
Oppisivat siinä samalla vaatimattomuutta ja kärsimystä, koska Siperia opettaa jossain elämänvaiheessa vuoren varmasti, eikä siihen auta haaveilluusioselittelyt rajattomista varallisuuksista, ei edes Laiffin päiväunet siitä että on tuleva eläkeläismiljonääri. kun on päästänyt ja edelleen päästää sammakoitaan että on yrittäjä jonka palkat maksaa Fasu.
> § <

Vastaukset 2
Vanhimmat
Köyhän miehen huvitus on vilkas mielikuvitus.
Kuinka köyhä tulee olla että yltää Tyttö2010Neitinen99,9%haaveilluusioiden tarinoitsijan tasolle?