Hahhah.. nyt se on todistettu asiaatuntevalta taholta mitä olen aina ounastellut.. että Linux onkin vain merkillinen purkkaviritys jota osaavat käyttää vain itse koodarit jos hekään.
Nyt on turha enää Linux-veijareiden yrittää nytkyttää kun BSD-uranuurtaja sanoo että Linuxin koodi on merkillistä harrastelijoiden tekemää kikkailua. Tosiaan, mitä muuta voi odottaa yli-innokkailta nörttipojilta jotka eivät malta odottaa taitojensa kehittymistä, pakko saada oma kädenjälki Linuksiin joten tuloskaan ei voi olla kovin vahva.
Mä olen aina sanonut että Linuksiin ei ole kuin kourallinen toimivia ohjelmia tai ne muut siis on jotakin pieniä kaninpapanoita joissa ei ole kuin yksi ominaisuus. Toisaalta, eihän harrastelijoilta voi odottaakaan ominaisuuksia ohjelmiin, niistä tulisi liian bugisia heille itselleen ja etenkin käyttäjille.
Microsoftilta sentään saa ohjelmia joissa on useampia ominaisuuksia, samalla ohjelmalla voi tehdä useampia asioita; esim. Excel jossa voi taulukoiden ja kaavioiden lisäksi tehdä itse makroja tai käyttää DDE-clientinä ja tuoda helposti arvoja kolmannen osapuolen ohjelmasta.
Samoin moni muu ohjelma osaa suoraan imeä Excelin tiedot itseensä. Olenkin hyödyntänyt näitä ominaisuuksia ja pakko todeta että mukavaa kun voi tehdä töitä oikeasti sen sijaan että homma olisi pelkkää säätämistä. Onhan sen OpenOfficekin ihan hyvä mutta ei silti yhtä hyvä kuin MSOffice.
Tai esim. Magix jolla voit muokata monipuolisesti ääniä tai musiikkia ja siirtää ne kännykkään.
Kokeilin demoa, imuroin zipin jonka Winkku purki, asennusohjelma asensi ohjelman, kiinnitin IRlähettimen USB-johtoon ja kas, siirsin MP3:n kännyyn ja pistin soittoääneksi. Ohjelmalla voi mm. vaikka ottaa biisin alle, laulaa itse toiselle raidalle, leikellä ja liitellä kappaleita, venyttää tai muuttaa äänen ominaisuuksia, kaikuja yms. lopuksi ottaa kaikki haluamasi kokoiseen pakettiin ja pistää kännyn soittoääneksi. Että laulat Tarja Turusen kanssa ja se on luurin soittoääni? Ei muuten onnistu Linuksissa.
Kaiken lisäksi Windows kulkee kohti vakaampaa tulevaisuutta, XP kaatuu enää yhtä harvoin kuin Linux ja prosessit on sammutettavissa erikseen. Mun mielestä nykyinen Windows alkaa olla melko hyvä mutta parantamista toki vielä on.
Niin etten mä näe mitään pahaa siinä että jos ihminen tekee työkseen tietokoneohjelmia niin se saa siitä palkkaa... maksan mielelläni jos ohjelma vaan toimii ja siihen saa tarvittaessa tukea/apuja. Onko ohjelmoijan työ muka huonompaa kuin ojankaivajan kun ei tarttis palkkaa maksaa?? Vai eikö kenellekään pitäisi maksaa mistään mitään?? ..tanan kommarit!
Tässä linkki lukekaa itse;
http://www.forbes.com/business/businesstech/2005/06/16/linux-bsd-unix-cz_dl_0616theo.html
Nyt on turha enää Linux-veijareiden yrittää nytkyttää kun BSD-uranuurtaja sanoo että Linuxin koodi on merkillistä harrastelijoiden tekemää kikkailua. Tosiaan, mitä muuta voi odottaa yli-innokkailta nörttipojilta jotka eivät malta odottaa taitojensa kehittymistä, pakko saada oma kädenjälki Linuksiin joten tuloskaan ei voi olla kovin vahva.
Mä olen aina sanonut että Linuksiin ei ole kuin kourallinen toimivia ohjelmia tai ne muut siis on jotakin pieniä kaninpapanoita joissa ei ole kuin yksi ominaisuus. Toisaalta, eihän harrastelijoilta voi odottaakaan ominaisuuksia ohjelmiin, niistä tulisi liian bugisia heille itselleen ja etenkin käyttäjille.
Microsoftilta sentään saa ohjelmia joissa on useampia ominaisuuksia, samalla ohjelmalla voi tehdä useampia asioita; esim. Excel jossa voi taulukoiden ja kaavioiden lisäksi tehdä itse makroja tai käyttää DDE-clientinä ja tuoda helposti arvoja kolmannen osapuolen ohjelmasta.
Samoin moni muu ohjelma osaa suoraan imeä Excelin tiedot itseensä. Olenkin hyödyntänyt näitä ominaisuuksia ja pakko todeta että mukavaa kun voi tehdä töitä oikeasti sen sijaan että homma olisi pelkkää säätämistä. Onhan sen OpenOfficekin ihan hyvä mutta ei silti yhtä hyvä kuin MSOffice.
Tai esim. Magix jolla voit muokata monipuolisesti ääniä tai musiikkia ja siirtää ne kännykkään.
Kokeilin demoa, imuroin zipin jonka Winkku purki, asennusohjelma asensi ohjelman, kiinnitin IRlähettimen USB-johtoon ja kas, siirsin MP3:n kännyyn ja pistin soittoääneksi. Ohjelmalla voi mm. vaikka ottaa biisin alle, laulaa itse toiselle raidalle, leikellä ja liitellä kappaleita, venyttää tai muuttaa äänen ominaisuuksia, kaikuja yms. lopuksi ottaa kaikki haluamasi kokoiseen pakettiin ja pistää kännyn soittoääneksi. Että laulat Tarja Turusen kanssa ja se on luurin soittoääni? Ei muuten onnistu Linuksissa.
Kaiken lisäksi Windows kulkee kohti vakaampaa tulevaisuutta, XP kaatuu enää yhtä harvoin kuin Linux ja prosessit on sammutettavissa erikseen. Mun mielestä nykyinen Windows alkaa olla melko hyvä mutta parantamista toki vielä on.
Niin etten mä näe mitään pahaa siinä että jos ihminen tekee työkseen tietokoneohjelmia niin se saa siitä palkkaa... maksan mielelläni jos ohjelma vaan toimii ja siihen saa tarvittaessa tukea/apuja. Onko ohjelmoijan työ muka huonompaa kuin ojankaivajan kun ei tarttis palkkaa maksaa?? Vai eikö kenellekään pitäisi maksaa mistään mitään?? ..tanan kommarit!
Tässä linkki lukekaa itse;
http://www.forbes.com/business/businesstech/2005/06/16/linux-bsd-unix-cz_dl_0616theo.html
Vastaukset 30
Vanhimmat
Niin, niille jotka eivät hallitse englantia voin kertoa hauskan jutun linkin artikkeliin liittyen;
Erään Kalifornialaisen ohjelmointiyrityksen kaveri sanoi vaihtaneensa nelisen vuotta sitten Linuksista BSD:hen. Syy? Hän löysi Linux-ytimestä (kernel) kehittäjän kommentin "kuuluuko tämä tänne?". Silloin hän ajatteli että on aika vaihtaa käyttistä.
"Hän löysi Linux-ytimestä (kernel) kehittäjän kommentin "kuuluuko tämä tänne?". Silloin hän ajatteli että on aika vaihtaa käyttistä."
No voi jessuksen makkarat jos tuommoisen takia vaihtaa käyttistä...
Onhan se jo tiedetty aikakaudet että etenkin juuri unix ja linux-leirissä harrastetaan hieman outoa huumoria. Esim. jossain unixissa oli sellainen ohje tai kommentti CTRL ALT DEL "komentoon" jolla suljetaan käyttis että "älä sulje jos prosessorisi ei ole tulessa".
Oletkos siis varma ettei tuolla "kuuluuko tämä tänne" ole tarkotettu HUUMORIKSI???
Hyvät ohjelmoijat pohtivat usein, mihin mokkulaan joku tietty toiminnallisuus kannattaa sijoittaa ylläpidettävyyden, tehokkuuden yms. syiden takia. Luultavasti tästä oli kyse tuossakin kommentissa. Tietysti tuo olisi kannattanut paremmin kommentoida, mistä risuja koodaajalle.
Amatöörikoodaajalla ei ole kysymyksiä, vaan vain huonoja vastauksia.
Onko tuo nyt ensimmäinen kerta kun kilpailijaa haukutaan ja omaa ylistetään???
Samaa propagandapaskaa se Microsoftkin on harjoittanut jo vuosia! HUOM! tää ei tarkoita että pitäisin (Open)BSD:tä huonona enhän ole edes kokeillut koko järjestelmää, tämä vaan tarkoittaa sitä että paskapuhetta jauhetaan niin kauan kuin jollakin on oma lehmä ojassa.
On kuitenkin muistettava että (Open)BSD:lle on PAAAAAAAAAAALJON vähemmän ohjelmia saatavilla kuin linuxille.
On elämässä aina ollut niinkin että kateelliset panettelee ja haukkuu ja karavaani kulkee.
Kyllä on asiat heikosti kun Windowsin paras myyntiargumentti on UNIXIn kehittäjän kritiikki Linuxia (Unix-klooni) kohtaan.
« Kaiken lisäksi Windows kulkee kohti vakaampaa tulevaisuutta, XP kaatuu enää yhtä harvoin kuin Linux .. »
Ja tähän on tarvittu muutama sata miljardia dollaria rahaa, aikaa kymmenen vuotta ja miljardien tietokonetuntien kenttätestit maksavilla asiakkailla..
« Vai eikö kenellekään pitäisi maksaa mistään mitään?? ..tanan kommarit!»
Sinun ihannoimasi Windows on kapitalismin kieroutunut ääripiste, joka vastaa täysin kommunismin täydellisyyttä:
Kaupassa on yksi paska tuote, jonka laatu ei vastaa ollenkaan hintaa. Monopolin / kommunistipuolueen turvin sen käyttö on kuitenkin pakollista ja käytännössä vaihtoehtoja ei ole ..
Linux on tainnut loukata pahasti heidän herkkää egoaan...
"I think our code quality is higher, just because that's really a big focus for us,"
Justiinsa joo, lähenee wintoys-wanna-be -trollaajien perusteluja.
Otapa selvää, mitä mieltä asiantuntijat ovat wintoysin koodista. Heh, ja etpä ole tainnut kuulla, mitä kaikkea on winshit koodista löydetty kommenttina ja se on vasta jäävuoren huippu.
Siinäpä läpräilkää distrojenne kanssa jos vaikka sattuisitte löytään sopivan niistä nörttien viritelmistä
...sinua vituttaa kun on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Kaikkia ei voikaan pakottaa yhteisiin spywaretalkoisiin, vaikka sinun mielestäsi ehkä pitäisi.
Etkö muuta keksinyt? Kyllä nyt kauheasti ottaa pattiin moinen herja xD
Heh, mieluummin sitä käyttää nörttien tekemää käyttöjärjestelmää kuin taalankuvat silmissä liimattua winshittiä.
Niin miksipä wintoys-wanna-be ottaa avukseen BSD-koodarin? Tarkoitus oli vain osoittaa että jos vuosikymmeniä Unixia velhonnut kaveri tosissaan sanoo Linuxin koodia kehnoksi niin onhan se sitä. Ja miksi kaikki Linux-koodarit kimpaantuvat tästä?
Ajatelkaapa finninaamaista teiniä jonka sosiaaliset taidot ovat heikot, mitä hän tekeekään? Koska kukaan ei ole kiinnostunut hänestä telkeytyy hän omaan huoneeseensa ja alkaa nakutella pc-laitteistoaan. Koska isi ja äitikään eivät ole kovin kiinnostuneita antamaan hänelle taskurahaa, asentaa hän ILMAISEN käyttöjärjestelmän koneeseensa. Koska käyttiksessä on kehno grafiikka hän joutuu käyttämään komentoeditoritilaa jossa on musta tausta ja paljon hienonvalkoisia kirjaimia, uiui kuinka upeeta. 10 vuoden kuluttua hänestä on puhjennut kukkaan linuxkoodari joka paremman tekemisen puutteessa osaa suorittaa verkkomurtoja ja kirjoitella pieniä ohjelmanpätkiä jotka tekevät haittaa muille ihmisille. Koska hänen sosiaaliset taitonsa ovat edelleen heikot, johtuen osittain siitä ettei hän vieläkään ole muistanut peseytyä, eikä hänellä edelleenkään ole rahaa on täysin ymmärrettävää että turhautumisaste lähenee huippuaan. Koska hän on kuullut Bill-nimisestä kaverista joka teki itse oman käyttiksen ja myy sitä muille ja jopa elää loisteliaasti ohjelmiston tuotoilla hän kimmastuu!! Sen sijaan että hän kutsuisi muut finnikaverinsa apuihin kehittämään uutta käyttistä hän alkaa kehitellä entistä mutkikkaampia haittaohjelmia ja julkisesti haukkumaan menestyneempiä ihmisiä eli Billiä. Kaiken tämän hän pyhittää lujilla lauseilla riistokapitalismista ja ihmisen oikeudesta vapaaseen koodiin. Ja kun tällä palstalla joku kertoo rehellisesti kuinka luuseri hän on niin onkin oksat pois.
Olenkin pitemmän aikaa ihmetellyt että miksi vain Bill ja Linus ovat kyenneet tekemään käyttiksen? Ainakin lukemani perusteella puolet tämänkin palstan kirjoittajista tuntuu ymmärtävän asioista niin paljon että kyhäisivät käyttiksen vaikka viikonloppuna.
Itse en koneen syvemmästä toiminnasta ymmärrä eikä minulla ole aikaakaan perehtyä siihen sen syvemmin. Sen sijaan tärkeää on että kun käytän konetta on ohjelmat helppo asentaa ja helppo käyttää. Ohjelman pitää myös olla monipuolinen. Valitettavasti en monenkaan Linux-distron jälkeen ole löytänyt sopivaa distron, joku aina mättää ja ohjeistus on liian sillisalaattia jota sitä voi hyödyntää (alle viikossa).
Siksi aiheellisesti olen sitä mieltä että Linuxia kannattaa käyttää silloin kun haluaa säätää parametreja ja Windowsia silloin kun haluaa saada jotakin järkevää aikaiseksi.
Mutta, tämä BSD-tyyppi siis kertoi mikä siinä Linuxissa on vikana kun mikään distro ei tunnu toimivan. Koodi on perseestä, paperia ja purkkaa sekä pieniä jippoja pullollaan. Windows sentään on kokonaisvaltainen vaikka ei kaikilta osin hyvä sekään.
< Itse en koneen syvemmästä toiminnasta ymmärrä eikä minulla ole aikaakaan perehtyä siihen sen syvemmin. Sen sijaan tärkeää on että kun käytän konetta on ohjelmat helppo asentaa ja helppo käyttää. Ohjelman pitää myös olla monipuolinen. Valitettavasti en monenkaan Linux-distron jälkeen ole löytänyt sopivaa distron, joku aina mättää ja ohjeistus on liian sillisalaattia jota sitä voi hyödyntää (alle viikossa).
Siksi aiheellisesti olen sitä mieltä että Linuxia kannattaa käyttää silloin kun haluaa säätää parametreja ja Windowsia silloin kun haluaa saada jotakin järkevää aikaiseksi. >
Tuossahan juuri todistit oman väittämäsi ettet juurikaan tiedä tietotekniikasta mitään. Miksi siis yleensä avauduit? Koko postauksesi oli täyttä paskaa tietämättömän suusta. Oletko jo nyt linuxin lisäksi katkera ihmisille jotka taitavat koodauksen? Ja mitä pahaa ilmaisuudessa on? Parempi sekin kuin maksaa täydellisestä paskasta (XP).
ei muuta niin saa sillä rahalla ainakin mahdollisuuden käyttää työpyötäkäyttöön kokonaisuutena ylivoimaisesti laajimman ja laadukkaimman kokoelman erityyppisiä ohjelmia ja ohjeita/oppaita. Loppujen lopuksihan käyttöjärjestelmä pitäisi valita henk.kohtasesti tarkoituksen tai know-how:n mukaan. Tai ehkä en vain ymmärrä mitä ylimääräisiä kicksejä windowsin, linuxin, bsd:n tai os x:n käytöstä voi saada... ;)
niin sillä rahalla ainakin mahdollisuuden käyttää työpyötäkäyttöön kokonaisuutena ylivoimaisesti laajimman ja laadukkaimman kokoelman erityyppisiä haittaohjelmia ja kaatuilevia softia.
Wintoys-uskovainen kommentoi asioita joista ei oikeastaan ymmärrä mitään...
1. Kerro vielä miten velho perusteli väitteensä.
2. Ota selvää mitä winshit-koodista ajatellaan asiantuntijapiireissä.
3. http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=22548&tyyppi=1
4. Tämän palstan juttujen perusteella heikot sosiaaliset (ja muutkin) taidot on lähinnä win-teineillä.
5. Luuletko todella, että winshitin hinta (n. 85€) on kynnyskysymys linux-käyttäjille?
6. Eikö isi antanutkaan sinulle viikkorahaa, kun piti linuxia kokeilla?
7. Miksi et kokeillut *BSD:tä? Et varmaan edes tiennyt moisesta.
8. Osta Powerbook tai G5 ja puhu sitten vasta rahasta. Windows on lähinnä säälittävää ottaa esiin, jos haluaa elvistellä.
9. Ilmaiseksi saa paremman käyttiksen kuin wintoys. Rahalla saa paremman käyttiksen kuin wintoys. Mitä sitten wintoysilla saa? Paskasti koodatun kaatoliittymän ja muutama tuhatta virusta kaupanpäälle (ne sentään saa ilmaiseksi).
10. Linux toimii ilman säätämistäkin vaikka mummolla. Wintoys saastuu samalla mummolla parissa minuutissa.
Niin ja koska sinulla näyttää olevan jonkinlainen myöhäisteinimäinen fiksaatio finneihin, niin käy ihmeessä ihotautilääkärillä tai edes pesulla ;-D
on täysin omaehtoista puuhaa ja silloin voi kehoittaa kuin vilkaisemaan peiliin. Niin ikävää kuin se onkin, niin haittaohjelmien välttäminen ei vaadi voodoo kikkoja, toisin kuin yhtä hyvien tai parempien softien pyörittäminen Linuxissa.
Linuxin ohjelmat eivät edes erityisen vakaita ole ydintä lukuunottamatta ja ytimen vakauskin on aika laiha lohtu nimenomaan työpöytäkäyttöä ajatellen.
>malwaresta kärsiminen on täysin omaehtoista puuhaa...
Kun valitset winukan niin olet valinnut taistelun malwarea ja viruksia vastaan.
Se tulee vaatimaan kohtuuttoman osan koneesi prosessori/IO-kapasiteetista, omasta ajankäytöstäsi ja/tai lompakkosi sisällöstä.
väittääkään että laajemmassa mittakaavassa pöpöongelmat tulisivat poistumaan pelkkää käyttistä vaihtamalla, jos oletetaan että suuri osa käyttäjistä edelleen ylläpitää koneensa itse ja suhtautuu tietoturvaan nykyisellä välinpitämättömyydellä (sama kuin jättäisi auton ovet auki ja avaimen virtalukkoon).
Pieni markkinaosuus ja selvästi keskimääräistä valistuneemmat käyttäjät tuskin tulevat haittaohjelmien kirjoittajia edelleenkään kiinnostamaan.
Btw. kevyet ja huomaamattomat virus- ja palomuurisoftat 0 euroa, automaattiset toimenpiteet / päivitykset yöaikaan, tiedonhankintaan kieltämättä väkisinkin jonkin verran aikaakin tuhraantuu.
Mjoo, se puhe winkusta pöpöjen kerääjänä on kyllä aivan ylimitoitettua tai tottakai niitä saa jos kerjää. Tytön koneeseen olen joutunut asentamaan XP:n pari kertaa uudelleen se kun käyttää Kazaata ja muita sellaisia imureita.. 4 muuhun koneeseen ei ole tarvinnut juuri koskea, omaani sain pari javaloaderia pornosivuilta mutta kun siellä vähän käyn niin ei ole ollut harmia.. Palomuureina mun koneissa on ZA tai Outpost molemmat freewarea, virustorjuntana AVG ja Antivir, molemmat freewarea. XPstä kaksi on laillista,kaksi crackattuja jotka aion lähiaikoina kyllä vaihtaa laillisiksi versioiksi.
Siksi mä olen kokeillut Linux-distroja kun on useampi kone niin onhan se aika kallista ostaa käyttiksiä niihin. Mutta koska Linuxin asennus aina päättyy siihen että jokin rekkula ei toimi niin olen luopunut koko hommasta. Eikä niihin löydä kunnollisia ohjelmiakaan.. tai voihan niissä kaupallisissa ollakin, en ole tutkinut. Toinen mikä vetosi, oli linuksin kuuluisa vakaus mikä ei kyllä tullut missään kohtaa koskaan ilmi, päinvastoin. Kotiverkon rakentaminen ja kaikkien verkko- ja äänikorttien asentaminen webkamerasta puhumattakaan, oli aika hikistä puuhaa. Ja kyllä se linuxikin kaatusi ja komeasti ja useamman kerran. Jos se on vaan osaamisesta kiinni niin en mä kyllä jaksa opetela kaikkea mitä sen käyttämiseksi tarvii, tiedän helpomman tavan.
Kymmenien windowskoneiden asennuksessa ei kertaakaan ole tullut tuollaisia ongelmia vastaan, joskus asennus on pysähtynyt mutta syyksi on paljastunut esim. BIOSin liian vanha versio jonka päivitys on pelastanut tilanteen.
Ja jos Linux yleistyy niin kyllähän siihenkin alkaa niitä pöpöjä ilmestyä, turha soitella poskea täällä ettei osu omaan nilkkaan tulevaisuudessa, sori vaan. Palataan aiheeseen 6/2008. Moro.
>...onhan se aika kallista ostaa käyttiksiä niihin.
Pitää olla tosi tumpula jos ei Mandrake, Fedora, SuSE,jne pelitä mutta jos noin on niin sitten ei auta kun maksaa mäsälle ja yrittää taistella sen tuotteiden kanssa.
Eipä tullut vastauksia. Taisi mennä win-uskovaiselta soosit kurkkuun. Ja taas nähtiin, että rahoista huutelevalla on itsellään ongelmia sen suhteen...
hyvästä (windows) kannattaa maksaa. Paskasta (linux) ei.
Jos on niin tumpula että ei saa helpoimpia distroja pelittämään niin huonoimmaksi vaihtoehdoksi jää maksaa windowsista jos aikoo tietokoneita käyttää.
Jos linux maksaisi jotain, en ostaisi. Mutta kiva sitä on kokeilla, nytkin on mandriva limited edition 2005 kokeilun alla. Ihan ok tällaiseen pikku surffailuun.
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=9&news_id=45914
Paljonko tuosta on sinulta saatuja rahoja?
Eikö olekin mukavaa olla maksumiehenä kun saa kerran vastineeksi "hyvää softaa"? :)
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=45901
Excel on niin erinomainen ohjelma, että sillä voi pelata täysveristä lentosimulaatiota kavereiden kanssa internetissä. Olenkin aina ihmetellyt sen kokoa ominaisuuksiinsa nähden, mutta nyt kun pääsin 'sisäpiiriin', pääsin samalla pelaamaan sillä flight simulaattoriin verrattavaa taistelusimulaattoria.
Jo kymmenen tiputusta tilillä...
Jabadabaduu.. Näinhän siinä kävi että kalikka kalahti, kamala parku ja entistä kovemmin "winshittiä" repostamaan hehheh.. mutta senhän mä jo ennustinkin ja oikeassa olin kuten yleensäkin.
..on niin vaikea hyväksyä helppo käyttöjärjestelmä? Miksi te väitätte linukkaa helpoksi kun se kerran ei ole?
..te yhä uudestaan lankeatte tähän halpaan.. eikö teillä ole muuta tekemistä? Tekisitte jotakin hyödyllistä sillä purkkavirityksellänne niin teillä ei olisi tarvettatai aikaa kytätä täällä josko pääsee kommentoimaan "wintoosaa". Mä lähden tästä kesälomille ja jätän teidät tänne kyttäämään uusia tappelunaiheita, pitäkää hauskaa nörtit.
>Miksi te väitätte linukkaa helpoksi...
Ei vaadi hirveästi yritystä eikä nörttitaitoja kokeilla itse ja huomata ero oikean käyttiksen ja wintoosan välillä.
Heh, tuo vuodatus sisältää tahattomasti melkoisen määrän itseironiaa.