Elokuvia myytävänä

Aloin hiljattain käymään leffakokoelmaani lävitse, lähinnä aikani kuluksi blokkailin itselleni tarpeettomia elokuvia erikseen pois ja niitä kertyi pienen penkomisen jälkeen jo reilu 100kpl. Lisää voi tulla, jahka saan aikaiseksi jatkaa blokkaamista.
Niin ajattelin ilmoitella tätäkin kautta näistä, eli nyt olisi elokuvia myytävänä tosiaan tuo 105kpl.
Levyt ovat hyväkuntoisia ja leffat itsessään 1-5 kertaa katsottuja, on perus-DVD:tä ja blu-ray-formaattina.
Genret ovat laidasta laitaan, komediasta kauhuun ja onpa seassa jokunen vanhakin leffa, kuten Neljän naamion salaisuus(pääosassa mm. Lee van Cleef).
Myisin mieluiten tuon kasan kerralla kokonaan sen sijaan, että alkaisin kauppailemaan niitä "yksi sinne toinen tänne ja kolmas jonnekin ihan muualle"-periaatteella.
Voin tarvittaessa tai niin halutessa toimittaakin ne kohtuullisen matkan päähän ilman erillistä "kulukorvausta". Eli Turku+lähialueet vaikka noin 30km säteellä.
50€ hinta koko kasasta, eli kappalehinta on noin 50 senttiä.
Hinta ei tietenkään ole kiveen hakattu, mutta ilmaiseksi niistä en luovu. Eli 10-20€ tarjoavien ei kannata edes kysellä noita.
Laitahan tähän ketjuun viestiä ja jos kiinnostaa oikeasti ostaa sekalainen kasa hyvässä kunnossa olevia DVD-leffoja, niin jatketaan sitten kaupantekoa tarkemmilla yhteystiedoilla.

9

338

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kukaan ei osta sikaa säkissä, joten listaus leffoista tänne.

      • Anonyymi

        Laitan sen, kunhan saan listauksen valmiiksi.
        Aloituksen tein jo hyvissä ajoin, jos kiinnostuneita löytyisi.
        Levykauppa Äx myös ostaa jonkun verran käytettyjä ja heilläkin kriteerinä on että joko kuvat tai lista leffoista. Joten listaus tosiaan on työn alla ja katson loputkin kokoelmastani läpi, jos löytyy vielä lisää sellaisia, joista voisin luopua.
        Katsoo sitten, kummalta saa paremman hinnan, täältä vai äxältä.

      • Anonyymi

        Kukaan ei osta leffoja Suomi24 palvelusta.. Kyllä siihe on paremmat paikat olemassa kuten FB tai huuto.net.-.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei osta leffoja Suomi24 palvelusta.. Kyllä siihe on paremmat paikat olemassa kuten FB tai huuto.net.-.

        Esimerkiksi Facebookissa on ihan oma elokuvien myyntiryhmä jossa näitä liikkuu päivittäin: https://www.facebook.com/groups/311052855583859

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi Facebookissa on ihan oma elokuvien myyntiryhmä jossa näitä liikkuu päivittäin: https://www.facebook.com/groups/311052855583859

        No mitä sen on väliä, missä porukka myy leffojaan...?
        Tuli vain mieleen... Jos aloittaja laittoi tänne myynti-ilmoituksen niin hän laittoi.
        Kaikki eivät ole välttämättä somessa eivätkä välttämättä haluakaan olla jne.
        Miksi muuten itse olet täällä lukemassa elokuvien myynti-ilmoituksia, jos mielestäsi suomi24 on väärä paikka ostaa ja myydä niitä?
        Oletko sellainen, että et suostu ostamaan aloittajalta mitään täältä, mutta jos hän myisi noita elokuviaan samalla tavoin mainitsemissasi paikoissa, ostaisit ne mukisematta itsellesi?

        "No mitä sen on väliä, missä porukka myy leffojaan...?"

        Minä olen ihan uusi ja ulkopuolinen kommentoija. Ihan samahan se tietysti on, missä leffojaan kaupittelee. En kuitenkaan tiedä ketään niin pöljää, että kirjoittaisi yhteystietonsa tälle foorumille kaiken kansan pällisteltäväksi. Siksi asiakkaita ei ilmaantune kovin monta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä sen on väliä, missä porukka myy leffojaan...?
        Tuli vain mieleen... Jos aloittaja laittoi tänne myynti-ilmoituksen niin hän laittoi.
        Kaikki eivät ole välttämättä somessa eivätkä välttämättä haluakaan olla jne.
        Miksi muuten itse olet täällä lukemassa elokuvien myynti-ilmoituksia, jos mielestäsi suomi24 on väärä paikka ostaa ja myydä niitä?
        Oletko sellainen, että et suostu ostamaan aloittajalta mitään täältä, mutta jos hän myisi noita elokuviaan samalla tavoin mainitsemissasi paikoissa, ostaisit ne mukisematta itsellesi?

        Tämä on DVD palsta. Ei myyntipalsta. Suomi24 on keskustelupalsta, ei myyntisivusto. Ei täällä voi tosissaan alkaa mitään myymään/ostamaan koska käyttäjät ovat anonyymejä ja koko foorumi "suojaamaton".. Järki päähän hei!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on DVD palsta. Ei myyntipalsta. Suomi24 on keskustelupalsta, ei myyntisivusto. Ei täällä voi tosissaan alkaa mitään myymään/ostamaan koska käyttäjät ovat anonyymejä ja koko foorumi "suojaamaton".. Järki päähän hei!

        Tuo on ihan ok aiheeseen liittyvä somekanava tuo elokuvakirppis.
        Mutta itse kyllästyin siihen sillä jo, kun joskus aikanaan myin/yritin myydä sen kautta elokuviani pois ja ilmoitin selvästi ja suoraan, että myyn ainoastaan koko settinä pois enkä yksitellen.
        Niin totta kai vähintään 95% yhteydenotoista niin seinällä kuin yv:näkin oli näitä "No jos kun mä ostaisin vain tuon tuosta" tai "Tuon, tuon ja tuokin voisi vielä kelvata". Ja sillä tahdilla myynnissä kesti aika helvetin kauan, vaikka piti olla elokuvayhteisön kauppapaikka.
        Niin ja näistäkin lopuista max. 5 prosentista, jotka olivat "kiinnostuneita" ostamaan koko kasan, oikeastaan kaikki olivat näitä jotka yrittivät saada ostettua sen setin käytännöllisesti ilmaiseksi. Tietty sen ymmärrän, jos ostajalla on samoja elokuvia omissa kokoelmissaan, mitä myyjällä myytävissä, että ne haluaa blokata pois ostoista ja sellaiseen tietysti suostun.
        Mutta harvalla nyt on esimerkiksi sadan leffan kokoelmat paria leffaa lukuunottamatta täysin identtiset. Ja vaikka olisikin, niin siinä vaiheessa luetun ymmärtäminen on kova sana. Eli ilmoitus "myyn vain koko kasan, en yksittäin" tarkoittaa juuri sitä mitä se tekstinä jo lukee. Ja jos on oikeasti kiinnostunut ostamaan koko kasan, niin ostaa sitten koko kasan ja vielä molempien kannalta järkevään hintaan. Eikä niin, että satasen tuotetta yrittää saada jollakin kympillä tai kahdella.
        Monessa muussakin myyntipaikassa on sama. Huuto.netissäkin kait hieman, joskaan ei ehkä siinä määrin kuin muualla.
        Mutta no, jokainen tyylillään. Onneksi itselläni nykyään on kaupankäyntiin muut kontaktit ja homma oikeasti toimii. Jos ilmoitan haluavani myydä esim juuri leffapuolella 5 leffaa tai 150 leffaa kerralla, niin saan ne myytyä kerralla ja ihan siedettävään hintaankin vielä, vaikka tinkaamaan nyt joutuu aina.
        Tietty DVD on myyntitavarana nykyään helvetin huono, eli "nurkkien raivaaminenkin" on jo aika urakka. Ennen sentään tavara liikkui ja leffoista sentään maksettiinkin ihan ok summia. B-luokan leffoistakin sai käytettynä hyvinkin 2-3€/kpl ja laatuleffoista enempikin. Nykyään 1€/kpl leffasta kuin leffasta on jo hyvä raha.
        Niin ja toisekseen, voihan täällä vaikka sopia jonkun tietyn paikan tiettyyn aikaan, missä kauppasuorituksen voi tehdä käteisellä. Tietty jallittajia riittää varmaan sellaiseenkin, eikä varmaankaan toimi pikkupaikoilla, mutta isommilla paikkakunnilla voi ehkä toimiakin vielä.
        Eli ilmoitukseen ehdoksi ainoastaan käteiskauppa ja tapaaminen vaikka seuraavana lauantaina paikallisen K-citymarketin parkkipaikalla klo 12.00, be there or be square.
        Eli ei välttämättä tarvitse olla "suojaamattomassa" kontaktissa sen enempää kuin pannessakaan, ellei itse välttämättä tahdo.

        Tuo on totta, ei tännekään tarvitse tosiaankaan laitella yhteystietojaan, asiat voi hoitaa noinkin itselleen turvallisesti.
        Ei facebookissa ym some-kanavilla porukka jakele yhteystietojaan, yhtä vaarallisia somekanavatkin voivat olla ja ovatkin. Jokainen senkin tajuaa, jos sitä järkeä oikeasti on päässä.
        Mutta ei siinä mitään, sain leffat myytyä tänään. Tosin tuttavan kautta, mainitsin hänelle viikonloppuna että mulla on iso kasa leffoja myytävänä ja hän tiesi erään, joka oli kiinnostunut ostamaan leffoja kuten sitten ostikin.
        Sain vielä 200€ tuosta reilu 100 leffan kasasta, joten hintakin oli kohdillaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      44
      1460
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1171
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1117
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      68
      819
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      812
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      649
      684
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      622
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      605
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      583
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      575
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      534
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      534
    Aihe