Scientologia todellakin auttaa ihmistä selviytymään paitsi arkipäivän ongelmistaan, myös kehittymään henkisellä tasolla kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää.
Scientologiasta voidaan olla toki montaa eri mieltä, mutta minua se auttoi. Muutin 20-vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan. Olin elänyt koko siihenastisen nuoruuteni maaseudulla, pienessä kylässä jossa kaikki tunsivat toisensa. Muutto Helsinkiin oli aikamoinen kulttuurishokki. Yksinkertaisesti liikaa ihmisiä. Rauhaa ei missään. Ja kaupunkilainen yksinäisyys... se ei ollut tervettä rauhoittumista omien ajatusten parissa vaan kylmää, sivullistavaa. Tunsin olevani Sivullinen, isolla S-kirjaimella.
Scientologia tarjosi mahdollisuuden aitoihin ihmiskontakteihin, sosiaalisen ympäristön, henkisen kodin jossa ei tarvinnut koskaan kärsiä yksinäisyydestä.
Uusien ystävieni avulla opin kommunikoimaan ihmisten kanssa niin että minutkin hyväksyttiin ihmisenä. Heidän avullaan konkreettisesti opin, mikä elämässäni oli pielessä. Olin yksinkertaisesti liian sisäänpäinkääntynyt jännittäjä, ujo. Pelkäsin ihmisiä ja tuo irrationaalinen pelko oli muodostunut esteeksi edetäkseni elämässäni tasapainoisena ihmisenä, tasaveroisena kansalaisena muiden rinnalla.
Sisääni oli muodostunut kuvia, eräänlaisia traumaattisia esteitä, jotka hallitsivat sosiaalista elämääni. En tuntenut olevani sairas, enkä mieleltäni järkkynyt, siksi en ollut koskaan hakeutunut myöskään mihinkään hoitoon. Eihän lääkkeet olisi elämääni voineet muuttaa ainakaan parempaan suuntaan. En halunnut addiktoitua jollekin sellaiselle, jota ilmankin pystyin tulemaan toimeen.
Yksinäisyys joka oli hallinnut elämääni kuin peikko vaikeutti keskittymistäni. Opiskelu oli äärimmäisen raskasta ja kirjoihin paneutuminen työn ja tuskan takana. En tiennyt miten menetellä.
Sitten tutustuin dianetiikkaan ja Hubbartin kehittelemään opiskeluteknologiaan. Tajusin että kaikki johtui mielessäni seilaavista sekavista ajatus- ja kokemusvyyhdeistä. Minun oli opeteltava ikäänkuin uudelleen lukemisen taito. Oppiakseni, minun oli "opeteltava" konkreettisesti se mitä halusin. Liian usein olin lukenut opintomateriaalia huolimattomasta ja sivuuttanut kappaleet ja lauseet., jotka olivat olleet liian monimutkaisia tai joita en heti ymmärtänyt. Olin ollut yksinkertaisesti liian laiska ja liian sekava keskittyäkseni tarpeeksi asioihin, jotka olivat osoittautuneet hankaliksi ymmärtää. Olin siis jo pitkään huijannut itseäni.
Otin itseäni niskasta kiinni. Palasin takaisin opintojeni pariin, ja käytännöllisesti katsoen aloitin kaiken alusta, mutta nyt uusin voimin ja uudella tehokkuudella. Kertasin kaiken, jonka luulin jo kertaalleen oppineeni ja yllätykseni oli suuri kun huomasin, että olin ohittanut erittäin keskeisiä asioita. Vasta nyt kun ymmärsin lopulta, miten asiat liittyivät toisiinsa, aloin saada opiskelussani myös tuloksia aikaan. Kolmessa kuukaudessa tiukalla keskittymisellä ja lukemisella saavutin tason, jolla olin epätoivoisesti pyrkinyt eteenpäin.
Tästä eteenpäin kaikki on ollutkin helppoa ja vaivatonta, koska tiedän mitä teen ja tiedän pystyväni saavuttamaan kaiken haluamani. Se vaatii vain hieman työtä ja terveitä ihmissuhteita.
Pyrin siis kirjoittamaan tämän puolustaakseni dianetiikkaa, mutta minun on myönnettävä että kaiken tutkimani jälkeen mahdollisten hyvien puolien esiin kaivaminen oli työn ja tuskan takana. Pohdin myös, oliko tuossa mitään sellaista mitä en olisi saavuttanut ilman dianetiikkaa ja ylihinnoiteltuja kursseja. Ei ollut. Kaiken tämän voi saavuttaa ilmaiseksikin. Ainoa mikä minua sitoisi järjestelmään olisi mahdolliset sosiaaliset suhteet ja henkinen "koti". Näitä tosin löytyy mistä tahansa yhteisöstä. Samoin ajattelevia löytyy yhteisten harrastusten parista. En siis voi kuvitella, miksi ja mitä jotkut hakevat scientologiasta. Se ken tietää, kertokoon sen minulle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tuossa vastausta sinulle.
joku löytää hyviäkin puolia... Mutta kuten ketjun aloittaja sanoo, kaikki ne ovat saatavissa ihan ilmaiseksikin. JA helpommallla. Eikä tarvitse kuunnella hölynpölyä Venuslaisista yms.
oon erimielinen...
ookkos lukenu edes yhden L.Ron Hubbardin lauseen koskaan?
höperön. Naurattaa vain, kun jenkkilässä täysillä läpi menevää soopaa yritetään kaupata tänne samoilla metodeilla... Eihän siitä mitään tule. Suomalainen on vähän turhan fiksu seotakseen ihan mihin vain. Montakos teitä onkaan... 50? Ei tuolla määrällä saada Clearwateriin edes vessapapereita.