outoo..

aika kumma..mä nimittäin nään tosi useesti sellasta unta että voin ite päättää minne meen. siinä unessa siis. kerrankin näin sellasta unta että kiipesin kaverini kanssa vuorelle, jolla salamoi ja satoi ja ajattelin sitten unessa (aivan kuin olisin ollut valveilla) että pitäsköhän mennä vai jäädä tänne alas. no, päätin sitten kiivetä ja kun me oltiin siellä niin ihme kyllä yksikään salama ei osunut meihin. mä sitten käpöttelin vuorella ja jotkut kolme pelottavaa miestä kidnappas meijät. siinä vaiheessa unta ajattelin että pitäsköhän herätä kun on aika pelottava uni vai pitäskö jäädä kattomaan et mite käy. jäin uneen ja ne miehet vei meidät jollekkin rotkolle. ne kai yritti pakottaa meidät rotkon yli jonkun vaijerin varassa hakemaan jonkun aarteen rotkon toiselta puolen, me kun oltiin kevyempiä. kun mä sitten liu-uin vaijeria pitkin toiselle puolen rotkoa kävi niin että yhtäkkiä vaijeria ei enää ollut ja meinasin pudota, kunnes tajusin osaavani lentää. hain kaverini ja pakenimme ja vein kaverin kotiin ja ajattelin että nyt mä varmaan voisin jo herätä kun muuten saatan myöhästyy koulusta xD ja niin mä sitten heräsin. hassuinta noissa unissa on se että mä kokoajan tiedostan nukkuvani, että olen unessa ja voin herätä kun tahdon. olen siis 13 vuotias tyttö ja ihmettelen että miten mä nään tällasii unia, kun muut sanoo ettei koskaan nää tommosii hassuja unia. toinen asia jota ihmettelen on se että joskus saatan nähdä unia, joiden tiedän tapahtuvan herättyäni. sitten ne tapahtuukin. voisiko joku kertoa että mitä nää ihme unet oikeen meinaa? (huom.ei niille jotka vähättelevät unia, eivätkä usko niillä olevan mitään merkitystä.)
5521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No unet mitä näät ja jotka tapahtuvat ovat enneunia. Näen niitä itsekin. Välillä vähän häiritsevät. ja nuo oudot unet, jotka muistaa tietyllä tavalla ja jotka tuntuvat tärkeiltä, niitä kannattaa yrittää tulkita. Niihin voi kätkeytyä alitajunnalta tullut viesti. Olen itse tyttö ja 16 vuotta.

Äänestä
  • Vai että viestejä alitajunnalta? eiköhän se pitäs olla niin että olet henkilönä kokonaisuus (Ettei mene myöhemmällä iällä jakomieli tautiseksi), mutta luuleehan ne ihmiset esim verhojen ja kukka purkin väärässä paikassa olemisenkin merkkinä jostain taikka viestinä... mutta ite selitäisin noi ns enne unet siten että näät jotain unta jonka muistat herättyäsi ja sitten kun tapahtuu jotain niin se muisti tapahtuma taltioituu juuri sen unen kohdalle joka saa sinut uskomaan että se tapaus oli siinä unessa jo ennenko se tapahtui (kuten Dejafu,t)

    Äänestä

  • Uni_Tulkki kirjoitti:

    Vai että viestejä alitajunnalta? eiköhän se pitäs olla niin että olet henkilönä kokonaisuus (Ettei mene myöhemmällä iällä jakomieli tautiseksi), mutta luuleehan ne ihmiset esim verhojen ja kukka purkin väärässä paikassa olemisenkin merkkinä jostain taikka viestinä... mutta ite selitäisin noi ns enne unet siten että näät jotain unta jonka muistat herättyäsi ja sitten kun tapahtuu jotain niin se muisti tapahtuma taltioituu juuri sen unen kohdalle joka saa sinut uskomaan että se tapaus oli siinä unessa jo ennenko se tapahtui (kuten Dejafu,t)

    miten mä sitten muistan ne unet jo ennen kuin se unissani nähty tapahtuma tapahtuu..? siis saatan puolpäivääkin ihmetellä että mitäköhän toikin uni taas tarkotti, jotenkin tiiän että se kuitenkin tapahtuu ja sitten niin käy! siis muistan unen tapahtuman jo ennen kuin se tapahtuu oikeassa elämässä, en vasta samaanaikaan tai jälkeenpäin... kerrankin näin että mun koira hyppäs aidan yli unessa, ja sitten myöhemmin aamupäivästä niin kävi..omituista, mutta osaan jo oottaa tapahtumia joita nään unessa että ne tapahtus oikeessakin elämässä...

    Äänestä

  • Uni_Tulkki kirjoitti:

    Vai että viestejä alitajunnalta? eiköhän se pitäs olla niin että olet henkilönä kokonaisuus (Ettei mene myöhemmällä iällä jakomieli tautiseksi), mutta luuleehan ne ihmiset esim verhojen ja kukka purkin väärässä paikassa olemisenkin merkkinä jostain taikka viestinä... mutta ite selitäisin noi ns enne unet siten että näät jotain unta jonka muistat herättyäsi ja sitten kun tapahtuu jotain niin se muisti tapahtuma taltioituu juuri sen unen kohdalle joka saa sinut uskomaan että se tapaus oli siinä unessa jo ennenko se tapahtui (kuten Dejafu,t)

    Omat unet muotoutuvat päivätajunnan aiheista.
    Kuten eksyneillä, maisemat näkyy ikään kuin peilikuvina, tunnistaminen vaikeaa.

    Aiheita tulee päivän tapahtumista, tv-kokemuksista ja takaiskuistakin.

    Päivänokosillakin näen muistettavia unia.
    Piilotajunnastakin lapsuudenaikaisia tapahtumia tai ihmisiä.

    Äänestä

  • Uni_Tulkki kirjoitti:

    Vai että viestejä alitajunnalta? eiköhän se pitäs olla niin että olet henkilönä kokonaisuus (Ettei mene myöhemmällä iällä jakomieli tautiseksi), mutta luuleehan ne ihmiset esim verhojen ja kukka purkin väärässä paikassa olemisenkin merkkinä jostain taikka viestinä... mutta ite selitäisin noi ns enne unet siten että näät jotain unta jonka muistat herättyäsi ja sitten kun tapahtuu jotain niin se muisti tapahtuma taltioituu juuri sen unen kohdalle joka saa sinut uskomaan että se tapaus oli siinä unessa jo ennenko se tapahtui (kuten Dejafu,t)

    Vuorille kiipeäminen on hyvä merki.Onnellinen olet mutta ukkonen lupaa riitä.Sade armoa(siunausta).Siepatuksi tulemiiksi unessa, ikääviä hetkiä jopa onnettomuudet jne... Aarte lupaa hyvä kun vain kulta,jalokivet.Hopea taas suru. Setelit lupaa hyvä,kolikot ristiriita. Lentäminen haluat olla vapa arki päivästä.Koulussa olemineen, lisä oppimista elämässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näkijä kirjoitti:

aika kumma..mä nimittäin nään tosi useesti sellasta unta että voin ite päättää minne meen. siinä unessa siis. kerrankin näin sellasta unta että kiipesin kaverini kanssa vuorelle, jolla salamoi ja satoi ja ajattelin sitten unessa (aivan kuin olisin ollut valveilla) että pitäsköhän mennä vai jäädä tänne alas. no, päätin sitten kiivetä ja kun me oltiin siellä niin ihme kyllä yksikään salama ei osunut meihin. mä sitten käpöttelin vuorella ja jotkut kolme pelottavaa miestä kidnappas meijät. siinä vaiheessa unta ajattelin että pitäsköhän herätä kun on aika pelottava uni vai pitäskö jäädä kattomaan et mite käy. jäin uneen ja ne miehet vei meidät jollekkin rotkolle. ne kai yritti pakottaa meidät rotkon yli jonkun vaijerin varassa hakemaan jonkun aarteen rotkon toiselta puolen, me kun oltiin kevyempiä. kun mä sitten liu-uin vaijeria pitkin toiselle puolen rotkoa kävi niin että yhtäkkiä vaijeria ei enää ollut ja meinasin pudota, kunnes tajusin osaavani lentää. hain kaverini ja pakenimme ja vein kaverin kotiin ja ajattelin että nyt mä varmaan voisin jo herätä kun muuten saatan myöhästyy koulusta xD ja niin mä sitten heräsin. hassuinta noissa unissa on se että mä kokoajan tiedostan nukkuvani, että olen unessa ja voin herätä kun tahdon. olen siis 13 vuotias tyttö ja ihmettelen että miten mä nään tällasii unia, kun muut sanoo ettei koskaan nää tommosii hassuja unia. toinen asia jota ihmettelen on se että joskus saatan nähdä unia, joiden tiedän tapahtuvan herättyäni. sitten ne tapahtuukin. voisiko joku kertoa että mitä nää ihme unet oikeen meinaa? (huom.ei niille jotka vähättelevät unia, eivätkä usko niillä olevan mitään merkitystä.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu