Saulkrastin suloinen Irisa

Anonyymi-ap

Saulkrasti on paikkakunta Tallinanasta Riikaan vievällä tiellä. Nimen on antanut laajempikin alue, Riianlahden viitisentoista kilometriä pitkä upeaakin upeampi Aurinkoranta. (saule, 'aurinko', krasts, 'ranta', krasti mon., 'rannikko')

Tutustuin Īrisaan, 17 wee, ihan sattumoisin netissä, mutta siitä syntyikin pysyvä keskustelu. Īrisa kertoi, että hänellä on poikaystävä Jānis. Minä taas kerroin, ettei minulla ole tyttöystävää.  Īrisa oli sitä mieltä, että se tuskin esti meitä vaihtamasta viestejä. Kiva jutella ilman seurustelutarkoituksia, ihan jo tiedon vuoksi, kun meillä on paljon kulttuurieroakin.

Kävimme läpi kaiken maan ja taivaan välillä, mutta sitä emme arvanneet etukäteen, että pitkäaikainen viestienvaihto johti kiintymykseen. Juttelu sai seksuaalisia sävyjä. Lopulta Īrisa kertoi, että hänen tuntemuksensa minua kohtaan on niin voimakas, että haluaisi näyttää myös vittunsa, ei pelkän seksin vuoksi vaan ystävällisyyden. Sanoin tähän, että jos vain haluaa, näytän hänelle kyrpäni. Mutta ei sitten kamaloidu, koska en voi näyttää sitä muuten kuin pystyssä. Īrisa sanoi, että se olisi kovin ihanaa.

Teimme sen netin kuvapuhelimen kautta. Sekä Īrisa että minä riisuimme alapään paljaaksi. Emme pitäneet kiirettä. Īrisalla oli ihana posliini, uskomattoman sievä klitoris ja suloiset häpyhuulet. Eihän minulla miehenä paljon näytettävää ollut, mutta molemminpuolinen ystävällisyys oli kummallekin selvä. Jo seuraavalla kerralla Īrisa sanoi, että haluaisi osoittaa minulle erityistä ystävällisyyttä sormettamalla ja laukeamalla minulle. Vastasin hänelle, että minä puolestani haluan osoittaa hänelle erityistä ystävällisyyttä runkkaamalla hänelle.

Īrisa ja minä olimme selvästi rakastuneet toisimme, mutta hän oli edelleen yhtä rakastunut Jānikseen. Neuvoin häntä puhumaan Jāniksen kanssa, mutta ei missään tapauksessa jättämään Jānista, jos tämä vain suostuu nettituttavuuteen. Jos Jānis vaatii, täytyy murhemielin lopettaa nettituttavuutemme, mutta oli sen verran fiksu, että tajusi ihmisen tuntevan vetoa moniaanne, vaikka yksi onkin tärkein. Tapasimme netissä Īrisan kanssa usein, ja aina masturboimme toisillemme, mutta myös juttelimme monesta asiasta. Pian, kun nettituttavuus Īrisan kanssa oli alkanut, menin yliopistossa myös latvian tunnille. Latviešu valoda, latvian kieli, olikin paljon kiinnostavampi, kuin olin luullut. Eniten olin hämmästynyt, kuinka moni suomen sana oli kotoisin latviasta. Vuoden intensiivisen opiskelun päästä pärjäsin sanakirjan kanssa kirjoitetussa kielessä, kahden vuoden päästä ilman sanakirjaa ja puhutussakin. Siirryin Īrisankin kanssa latviaan.

Latvian kurssilla tutustuin herttaiseen Kiiraan. Kerroin hänelle jo edeltä, että minulla oli nettisuhde Īrisan kanssa, jolla on myös poikis. Kiira piti sitä aivan luonnollisena, joten se ei estänyt tulisen romanssin syntymistä. Kerroin siitä vuorastani Īrisalle. Onnitteli sydämellisesti. Īrisa puolestaan kertoi Jānikselle, joka oli innostunut ikihyviksi: ”Kuvio on nyt symmetrinen. Voimme harrastaa ihanehtimista tasapuolisesti.”

Īrisa ja Jānis kutsuivat meidät Līgo-, Jāņi- eli juhannusjuhlaan. Juhlaan oli vielä aikaa, joten Kiira kerkesi hyvin sitä ennen herttailla näyttämällä netitse vittua Jānikselle ja Jānis kyrpää Kiiralle. Kaikki tiesivät, mitä odottaa, ja odottivatkin mieluusti.

Matkustimme siis laivalla Tallinaan ja sieltä ostimme liput Saulkrastiin. Vastaanotto oli sydämellinen. Heti kun ei ollut enää ihmisiä paikalla, sujahdimme metsemmäksi. Siellä molemmat tytöt heti nostivat hamettaan. Pöksyjä ei ollut kummallakaan. Kiirankin olin sheivannut posliiniksi. Jānis antoi herkän, mutta palavan suudelman Kiiran ja minä Īrisan häpyhuulille. Tytöt melkein sulivat herttaisuudesta siihen paikkaan.

Tulimme Īrisan kotiin, josta fossiilit olivat lähteneet Līgota viettämään Gulbeneen. (Taipuu muuten Līgota, koska -o- ääntyy -uo-.) Fossiileille oli kyllä kerrottu, että Īrisalle ja Jānikselle saapuu pari vieraaksi. Kerkeävät vielä useammankin päivän nähdä, koska tulevat heti juhlien päätyttyä Gulbenesta.

11

1432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saulkrastin suloinen Īrisa 2

      Mutta nyt me syöksyimme vierekkäisille sängyille. Tytöt sanoivat, että ei ollut sijaa pitkittämiselle, vaan pyysivät heti, että pojat antaisivat kyrpää. Työnsin kyrpäni ensimmäisen kerran Īrisan ihanaan vittuun, jonka jo monta kertaa olin nähnyt, mutten kertaakaan koskenut. En voi sanoin kuvata, miten ihanalta se tuntuikaan, mutta niin tuntui Īrisastakin. Samoin Kiira ja Jānis. Mutta samalla olimme antaneet lopullisen sinetin: kuulumme kaikki neljä pysyvästi yhteen. Orgasmi oli oli enemmän kuin järisyttävä.

      Kuului varmaan koko Saulkrastiin, että jotkut juhlivat Līgota. Jo vartin päästä kummallakin kyrpä alkoi taas kovettua. Nyt otimme rauhallisemmin. Uusi orgasmi oli, kuin olisimme pilvissä liidelleet. Olimme täysin yhtä mieltä, että omamme kanssa kerkeämme ponnahtaa kotioloissakin, joten nyt koko matkan ajan sivuamme vain toisen parin omaa. Ja kyllä sivusimmekin, koko ilta ja suuri osa yöstäkin meni herttailessa, mitä nyt vähän syötiin. Ja seuraavana päivänä samoin.

      Teeveestä näimme, että juhlat olivat menneet hyvin, mutta emmehän me olleet kerenneet niitä muuten seuraamaan. Sitten fossiilit jo saapuivatkin. Äiti-Īrisa valmisti herkkupannareita ja ’brūkleņu ievārījums ar āboliem’ eli puolukka-omppuhilloa sekä ’pelēkie zirņi ar speķi un ceptiem sīpoliem’ eli vihreitä herneitä pekonin ja kuullotetun sipulin kera, molemmat latvialaisia perinnesapuskoita, ynnä muita herkkuja.

      Saulkrastin virallinen nudistiranta on hiukan Riikaan päin. Käytimme tilaisuutta tutustua siihen. Varasimme eväitä koko päiväksi ja runsaasti mehua. Vaikka ’nūdistu pludmale’ eli nakuranta onkin uintia ja auringonottoa varten, ei siitä pääse mihinkään, että meillä tuppasi olemaan myös seksuaalisia tarpeita. 

      Vuorotellen Īrisa ja minä sekä Kiira ja Jānis jouduimme käymään metsikössä yhtymässä toisten vahtiessa paikkaamme ja tavaroita. Vaan niin näyttivät käyvän muutamat muutkin. Sanoimme muille metsäilijöille vain ‘Labdien!’, hyvää päivää, emmekä olleet milläänkäämme heidän puuhistansa, eivätkä he meidän. Näin sitä jaksoi muutaman tunnin taas rantailla, kunnes uudestaan piti käydä metsässä.

      Totta puhuen oli kyllä erityiskiihottavaa taivasalla tuntemattomien parien seurassa yhtyä ja herttailla oman seksikumppanin kanssa. Orgasmit tuntuivat taivaallisen ihanalta. Kyllä siellä oli pakko käydä toistekin päivän aikana.

      Ei rohjennut polttaa pintaansa, joten palasimme lounaalle. Aiti-Īrisa oli tehnyt herkkupaistia ja edelliseltä ruokailulta oli vielä pannareita omppu-puolukkasörsselin kera. Juteltiin vähän fossiilien kanssa ja siirryttiin Īrisan huoneeseen ihanehtimaan. Īrisa joutui täysin herttasoituneeseen mielentilaan, suli ja kävi aivan veltoksi, kun toista tuntia hyväilin kielelläni hänen suloisia häpyhuuliaan ja klitoristaan. Kun lopulta painoin kyrpäni hänen emättimeensä, koimme syvän mutta rauhallisen orgasmin. Rutistimme toisiamme kuin hullut, suutelimme, silittelimme, juttelimme hellästi. Kiiralla ja  Jāniksella näytti olevan sama meno.

      Seuraavana päivänä kävimme vielä katsomassa Riian nähtävyydet. Kaiken kauniimpi oli Melngalvju nams, Mustapäiden kiltatalo. Ja paljon oli muutakin, mutta ne eivät kai kuulu tämän jutun aiheeseen. Ennen kuin lähdimme kävelemään, ostimme tytöille seksilelukaupasta puhallettavat emättimen laajennuspallukat, jotka tytöt heti kaupassa työnsivät vittuunsa ja pumppasivat niin täyteen, että ne koko ajan muistuttivat olostaan. Kaupan miesmyyjä kiinnitti selvästi huomiota tyttöjen erityisnätteihin täyssheivattuihin vittuihin. Heillä oli, mitä näyttää.

      Eväitä emme tarvinneet, sillä kävimme parikin kertaa Mäkkärissä syömässä. Tukevan illallisen söimme sitten Īrisan kotona Saulkrastissa. Tiesimme, että on viimeinen ilta ja seuraavan päivän aamuna palaamme Suomeen. Kutsuimme Īrisan ja Jāniksen meille. Ihanehdimme ikään kuin varastoon seuraavana yönä, ja vielä kerran aamulla hiukan ennen lähtöä. 

      Kun Īrisa ja Kiira seuraavan kerran netitse näyttivät ihanaa vittuansa ja onanoivat, ystävällisyys sai myös kaihomielisen sävyn. Monet kerrat haaveilimme Kiira ja minä, kuinka hän oli yhtynyt ihanasti Jāniksen ja Īrisa minun kanssani.

      • Anonyymi

        Saulkrastin suloinen Irisa 3

        Jatkoimme ihanehtimista netitse, mutta pysyi myös mielessä, että Kiira ja minä olimme kutsuneet Īrisan ja Jāniksen meille juhannusta viettämään.

        Isäni oli kuollut sydänpysähdykseen. Äitini ei pystynyt enää asumaan yksin omakotitalossa, joten sekä Kiira että minä muutimme omakotitaloon ja samalla yhteen. Vaikka aikuinen lapsi ja hänen tyttöystävänsä eivät yleensä sovikaan äitinsä kanssa asumaan, meiltä se sujui enemmän kuin hyvin, sillä äitini ei ennenkään ollut tuntenut tarvetta ohjelmoida minua, eikä myöskään miniää.

        Äitini oli lisäksi aivan moderni. Ei seksiasioissakaan kannattanut vanhaa jäykkää moraalia, vaan oli täysin vapaa.

        Kävin yhtaikaa äitini kanssa saunomassa ja Kiirakin tuli ihan luontevasti mukaan. Meillä ei ollut kotioloissa minkäänlaista pukukoodia, välillä vaatteissa, välillä alusvaatteissa, välillä alasti, ihan tilanteen mukaan. Ei ollut myöskään salaisuus, että isäni kuoleman jälkeen äidilläni kävi miesvieras, jonka kanssa harjoitti myös herttaista seksiä.

        Īrisa ja Jānis saapuivat Riian kautta lentokoneella. Olimme Kiiran kanssa heitä Seutulassa vastassa. Rutistimme toisiamme lämpimästi. Taksin kyydissä tultiin heti meille. Kun ovi oli vain painettu kiinni, Īrisa nosti hameensa minulle ja Kiira Jānikselle.

        Annoimme heti tyttöjen vitulle glöttyisen suukon, mutta ei siitä tahtonut tulla loppua lainkaan, sillä oli jo kulunut vuosi siitä, kun olimme saaneet nuolla tyttöjen sukupuolielimiä. Äitini oli ovea avaamassa: “Onpa herttaista!”

        Syöksyimme kuin viisinkertaisesti yliääniset ohjukset meidän huoneeseemme, joka oli jo ennalta varustettu toisella leveällä sängyllä, Īrisa ja minä toiselle, Kiira ja Jānis toiselle. Tytöt olivat niin kiimoissaan, että vaativat meitä työntämään kyrpämme heti vittuun. Vastasi todellakin meidän tuntemuksiamme. Vain kolme, neljä työntöä ja vetoa, niin laukesimme kaikki sellaisella voimalla, kuin urut olisivat soineet.

        Huohottelimme varttitunnin, sitten aloimme kiivaasti rutistaa toisiamme, suukotella ja herttailla, kunnes taas kiihotuimme uudestaan. Mutta nyt jo otimme rauhallisemmin. Kulutimme pitkän aikaa tyttöjen ihanan suloista vittua, häpyhuulia ja klitorista suudellen. Sitten painoimme kyrpämme hiljalleen ystävätytön sisälle.

        Nautimme pitkään ihanasta tunteesta, kun paljas kyrpä tuntui niin suloiselta paljaassa emättimessä. Lopulta tytöt jo pyysivät, että laukeaisimme uudestaan heidän sisälleen. Ja laukesimme. Eikä se tuntunut vain sukupuoliyhdynnältä, vaan siltä, että olimme täydellisesti sulautuneet yhteen, menettäneet yksilöllisen minätietoisuudenkin.

        Meni siinä puolen tuntia toipuessa ja herttaillessa. Kävimme pesulla mutta emme olleet pukeutuneetkaan, kun äiti kutsui meitä syömään. Äitikin oli riisunut itsensä alastomaksi, koska arvasi meidänkin olevan alasti. Meidän ihanehtiessa oli äidin miestuttavakin saapunut. Olivat jo kertaalleen ponnahtaneetkin, vaikka emme olleet huomanneet mitään. Myös miestuttava tuli alasti ruokapöytään.

        Äiti oli laittanut karjalanpaistia ja pottumuussia, šipaņiekkoja eli karjalanpiirakoita, jälkkäriksi herkkujätskiä, vattuhilloa ja kahvia.

        Ruokapöydässä kajottiin vähän historiaankin. Olimme Ruotsin suurvalta-aikana vain osa suurta Ruotsia. Nykyisistä itsenäisistä valtioista siihen kuuluivat Viro ja Latvia, silloiselta yhteiseltä nimeltään Liivinmaa. Ruotsin suurin kaupunki oli Riika. Ruotsiin kuului myös Inkeri, osa Karjalaa ja Suomi.

        Kun jatkuvissa sodissa Ruotsi menetti näitä alueita Venäjälle, olimme taas Liivinmaan kanssa samaa Venäjää. Suomen itsenäistyessä Liivinmaa itsenäistyi kahdeksi valtioksi, Viro ja Latvia.

        Ruokailun jälkeen äiti kertoi, että oli lämmittänyt saunankin, jos mikäli joku haluaisi saunoa. Kaikki halusivat. Saunoa on muuten latviaksi mazgāties pirtī ‘peseytyä saunassa’. Alkujaan niin Suomessa kuin Latviassakin uudisraivaajat ensin rakensivat pienen pirtin, joka aluksi toimi sekä saunana että asumuksena. Myöhemmin rakennettiin suurempi talo, joka toimi vain asumuksena.

        Saunassa oli rento meno. Nuoret naiset kuin myös äitikin neuvottelivat hetken keskenään ja asettuivat sen jälkeen ylälauteille avaten sulovittunsa sormin aivan auki ja herttailivat supistamalla ja vapauttamalla emättimen aukkoa miehille, jotka seisoivat katsomassa ihanoittavaa näkyä. Kaikilla miehillä kyrpä ponkaisi pystyyn: herttailu oli mennyt perille.

        Kun miehet olivat jo tyystin herttasoituneet, tytöt alkoivat vielä sormettaa klitorista. Ajattelematta sen enempää miehet ryhtyivät runkkaamaan kyrpäänsä. Laukesivat kuin konekiväärit tyttöjen päälle, niin että olivat aivan spermassa. Naiset olivat niin makaronoitteelliset ja sulosoituneet, että laukesivat tiheään peräjälkeen. Ihanoittavaa.

        Piti käydä suihkussa ja läämävedellä läikytellä lauteitakin ja lattiaa paljosta spermasta.
        Löylyteltiin, vilvoiteltiinja mehuiltiin. Saunan jälkeen – taas edelleen pukematta – äiti tarjosi nuorempien tyttöjen avustamana kahvia ja teetä leivoksien, lusikkaleipien ja kaneliässien kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saulkrastin suloinen Īrisa 4

        Loppuilta kului vuoroin jutellessa ja ihanehtiessa. Kun tarvitsi pitää äiti ja miesystävänsä keskustelun tasalla, Kiira ja minä käänneltiin suomeksi ja latviaksi. Vielä illalla äiti ja tytöt tarjoilivat šipaņiekkoja munavoin kera.

        Kävimme vaakaihanehtimaan ja runsuyhtymään vielä moneen kertaan lainaystävän kanssa. Viimein unten maille. Sormeni jäi Īrisan vittuun, niin Jāniksenkin Kiiran vittuun. Kiira kertoi siitä myöhemmin hyvin hellin sanoin.

        Kun aamulla heräsimme, oli vielä yksi päivä juhannusaattoon. Kerroimme latvialaisille, että suomalaisen tavan mukaan juhlat ovat juhlapäivinä jo ohi. Ne vietetään aattoina oli sitten joulu, uusivuosi tai juhannus. Kummastelivat, mutta eihän siinä muu auttanut, kun tapahtumatkin näin kertoivat.

        Päätimme näyttää juhannusaattoa odotellessa vielä Viaporin eli Suomenlinnan, joka sekin vei meidät yhteiseen valtakuntaan sekä Ruotsin että Venäjän aikoina. Vanha osa kivimuureineen oli Ruotsin suurvalta-aikaa, Venäjän aikana jo ymmärrettiin, että kivimuurit särkyvät ankarassa tykkitulessa, mutta kuulat vain tussahtavat hiekkavalleihin aiheuttamatta sen kummempaa.

        Otettiin mukaan eväsleivät ja mehua, vai pitäisikö paremmin sanoa, että äiti varusti meidät orgiaeväskorilla. Eipä sen enempää, Suomenlinnahan on aika tuttu suomalaisille. Ihan ilman seksitarpeita ei pärjätty. Onneksi siellä on monia bastioneja, joihin saatoimme vetäytyä. Hyväilin Īrisalle orgasmin ja hän minulle. Samoin Jānis Kiiralle ja päinvastoin.

        Hypätään sitten juhannusaattoaamuun. Aamuherttailun ja aamukahvin jälkeen veimme latvialaiset vieraamme ällistelemään Hesan menoa. Koko kaupunki oli sekasorron vallassa, useat jo sikahumalassa, kaupustelijoita ja roskia runsasti, lisääntyivät päivän mittaan.

        Varsinainen juhla oli kokon poltto illalla, mutta sen viranomaiset yleensä kielsivät, vaikka kokko olisi ollut lautallakin. Kuulemma voi sieltäkin lentää kipunat ja sytyttää laajan maastopalon.

        Musiikkia eivät saaneet kiellettyä, vaikka tietysti halusivat. Sitä soitettiin taukoamatta ja jotkut tunnelmaa nostaakseen pyörähtivät tansseissa. Veimme heidät seuraamaan Seurasaaren juhannusta, koska samalla saimme ohjelmaa näyttämällä vanhoja suomalaisia rakennuksia. Koska oli hyvä ilma, kokkoa ei saanut polttaa.

        Jäi vähän nuivaksi, mutta meille olikin tärkeintä, että saimme tavata latvialaisia ystäviämme, joiden kanssa saatoimme oikeasti ponnahtaa ja herttailla.

        Ihanehtimista harrastettiin vielä neljä päivää. Sitten vain piti surupuseroitteellisesti saatella heidät lentokoneelle. Mutta iloa tuotti, että kutsuivat meidät jo kuuden kuukauden päästä viettämään Ziemsvētki, ‘Talvenjuhlia’ eli joulua.

        Kiira on maailman ihanoitteellisempi tyttö, Irisa melkisten yhtä ihanoitteellinen.

    • Anonyymi

      Koitahan spede rajoittaa nyt menee yli hilseen buaahaa

      • Anonyymi

        Kiitos, että jaoit mielipiteesi, vaikka se ei juuri ketään kiinnostakaan. Onko sinulla aina ollut tarve huutaa muuta kansaa hiljaiseksi, vai onko tämä uusi trendi omassa elämässäsi? Miten noin pitkän elämänkokemuksen jälkeen osaat olla näin kypsä?

      • Anonyymi

        Huvittavaa, miten keskittyminen toisten kritisoimiseen vie ajatteluasi niin syvälle, että melkein toivon, että löytäisit hetkeksi jotain kiinnostavampaa kuin itsesi. Oletko itse koskaan miettinyt, miten ironista on kritisoida perusasioita, kun oma elämänsi on niin surullista?

        Oohh spede kilahti buaahaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oohh spede kilahti buaahaa

        Ettet vaan höpönassu nyt itse olisi kilahtanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oohh spede kilahti buaahaa

        Onpas mukavaa, että Niuvannniemen Spede on päässyt jälleen vauhtiin. Kulahtanut kusikeppi, kuten sinä, uskoo varmaan, että 'buaaaah mää sää' voittaa minkä tahansa älyllisen argumentin. Tavallaan sä kyllä onnistut nolaamaan itsesi joka kerta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettet vaan höpönassu nyt itse olisi kilahtanut?

        No sehän se kukas muu muka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sehän se kukas muu muka.

        Kiva kun uskalsit astua spedekaapista ulos. Niuvanniemeltä et taidakaan päästä pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe