Millä mielellä ET seuraa olympialaisia?

Urheilu on kyllä varsin hullua touhua. Tyypit juoksee ympäriinsä tai viskoo rojua kauemmaksi, tai tappelee "sivistyneesti", ja sitten toiset tyypit katselee tommoista touhua ja saa siitä jotain mielihyvää.

En taida uskoa että muilla planeetoilla tapahtuu vastaavaa.
1216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä kaikkea "hullujen touhuja" on tapahtunut joskus menneisyydessa eri avaruussivilisaatioissa. Ehkä Maa - planeetan touhut on niistä vihon viimeisiä kaikuja, ainakin niin kovasti toivoisi.

Mitä olen käsittänyt nykyiseltaan noista tarkkailijoista, niin pitävä fyysisiä huvituksia yleensäkin "alempien rotujen" tyhjänä melskaamisena. Ja luultavasti tekninen kehitys tulee tekemään lopun täälläkin kaikesta fyysisyyden palvonnasta ja eri kilpailuhenkien muodoista, jotka jollakin tasolla voivat olla ihan tervettäkin kisailua. Kuitenkin lopulta edustavat koko lajin olemusta, jonka määränpäänä on (tietoisesti tai tiedostamatta?) muiden lajien taloudellinen ja fyysillinen sorto ja alistaminen, jonka "kevyempi muoto" tuo kaikillinen kilpailuhenki ja "urheilullisuus" lopulta on. Eli kyse on "vahvimman laista", jota esiintyy vain vähemmän kehittyneillä sivilisaatioilla. Korkeammat eivät ainakaan lähtökohtaisesti tälläiseen pyri, vaikkakin kehitys on juuri johtanut siihen, että heillä on isommat ja kehittyneemmät aseetkin. Mutta "pienet" ne aina onkin, jotka uhoovat (vai ufoovat?).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Urheilu on kyllä varsin hullua touhua. Tyypit juoksee ympäriinsä tai viskoo rojua kauemmaksi, tai tappelee "sivistyneesti", ja sitten toiset tyypit katselee tommoista touhua ja saa siitä jotain mielihyvää.

En taida uskoa että muilla planeetoilla tapahtuu vastaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu