valtaan päässeet naiset, oppineetkin tahtoivat näyttää mihin kykenevät ja ylimitoittivat lastensuojelutyönsä niin, että vanhemmille ei jäänyt enää mitään synnyttää ja todetusti 2030 luvun uusien oppilaiden sukupolvi jää pieneksi
Lastensuojelun on pakko olla oikeassa ja 2030 luvun koululaisia ei syntynyt
4
106
Vastaukset
- Anonyymi
Korostettu työn tekeminen vakuutti suomalaisia niin, että työ on kuin jeesus, jonka nojalla kaikki on mahdollista miettimättä.
Elämässä vain ei ole itsestäänselvyyksiä ja kuka niihin sortuu, sortuu virheisiin.
Jokainen teko olisi punnattava ennen kuin tekee.
Työtekeminen näyttää tuloksensa vain tiettyyn matkaan asti edessä ja sen jälkeen ei enää näe mitkä ovat työn seuraukset, joten työtä tehdään umpimähkään, eikä tiedetä, mikä työ on kannttavaa kokonaisuudessa, koska vähän ajan päästä vaikka tänään saatiin rahallinen hyöty toiminnasta, niin vähän ajan päästä hyöty painuu miinukselle ja vähentää koko nykyinen ansio samassa, että työnteko on ollut turhaa alusta saakka.
Mutta ihmiset tahtoivat olla vuorenvarman oikeassa ja parempia kuin muut ihmiset työn teollaan.
Lastensuojelu lopettaa kokonaisia perheitä, tukee naisia avioeroissa ja jättää uudet sukupolvet synnyttämättä.
Kaikki sen takia, että työtä on pakko tehdä valtiossa, rahaa on pakko ansaita, jotta ostaisi omakotitalon itselleen.
Lisäksi valtio vakuuttaa yleispiirteisesti yhteiskuntatasolla, että työ kannattaa aina.
Analyytikko ei kerkeä näkemään kokonaisuutta ja alkaa.....- Anonyymi
Työpakko alkaa kello 8 ja heti aamusta olisi osattava tehdä sitä työtä, mitä tekee, vaikka työtä ei olisi.
Jokainen työaihe on tervetullut ilon aihe tarpeellinen tai tarpeeton aihe, josta kyllä saadaan työstettyä rautaisella kädellä jotakin olipa se lapsi tai hernepurkki! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työpakko alkaa kello 8 ja heti aamusta olisi osattava tehdä sitä työtä, mitä tekee, vaikka työtä ei olisi.
Jokainen työaihe on tervetullut ilon aihe tarpeellinen tai tarpeeton aihe, josta kyllä saadaan työstettyä rautaisella kädellä jotakin olipa se lapsi tai hernepurkki!Onneksi lapset ovat pieniä ja eivät ymmärrä mitään.
Aikuinen tarvitsee jonkun syntipukin aikuisuudelleen.
Vieraat lapset ovat hyvä kohde kun pitää tehdä omia virheitään.
Aikuisilla olisi vielä aikaa karmillisesti tehdä virheitä ennen kuin karman laki palautuu.
Siksi ei mitään kiirettä minnekään kärsimyksen näytelmässä, jossa lastensuojelun lapset kirkuvat isää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi lapset ovat pieniä ja eivät ymmärrä mitään.
Aikuinen tarvitsee jonkun syntipukin aikuisuudelleen.
Vieraat lapset ovat hyvä kohde kun pitää tehdä omia virheitään.
Aikuisilla olisi vielä aikaa karmillisesti tehdä virheitä ennen kuin karman laki palautuu.
Siksi ei mitään kiirettä minnekään kärsimyksen näytelmässä, jossa lastensuojelun lapset kirkuvat isää.lastensuojelun naiset tietävät kuinka turhaa on olla miehen alainen nainen ja siksi he välttävät miehiä kaikin keinoin ja heistä tulee lasten pomoja, koska suhde pienempiin se vasta on kehittävää, eikä olla jonkun leivissä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5733806Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483288- 382771
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662709Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192104- 322061
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121887- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171760Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471719