Sieltä voi saada puutiaisen eli punkin seurakseen. Se riivatun loinen lähtee kävelemään vaatteita pitkin ja munii ihon pehmeään kohtaan.
Lääkärin piti poistaa se punkki, ja puhdistaa se paikka ettei ihoon olisi jäänyt mitään ylimääräistä.
Koiran turkki pitää tarkastaa ainakin joka viikko samasta syystä.
sekarotuisen ulkoilluttaja.
Lääkärin piti poistaa se punkki, ja puhdistaa se paikka ettei ihoon olisi jäänyt mitään ylimääräistä.
Koiran turkki pitää tarkastaa ainakin joka viikko samasta syystä.
sekarotuisen ulkoilluttaja.
Vastaukset 30
Vanhimmat
No ei niitä nyt kuitenkaan ole kaikkialla, jotain rajaa paniikin lietsomiseen, hei!
Malttia ja maalaisjärkeä.
Palstalla öyhötetään liikaa.
Ei punkki muni vaan alkaa imeä verta ja sitä kautta saattaa erittää verenkiertoon borreoloosibakteereja tms.
Punkki munii yleensä ihan maahan ja kuolee itse muninnan jälkeen eli ei ihmiseen tuleva punkki muni ihmisen iholle!
hyvä huomio.
Yhden antibioottikuurin muutama vuosi sitten syöneenä ostin punkkikarkotetta. Jos menen mustikkaan, sieneen tai vattuja syömään, suihkutan vähän sinne tänne ja uskon selviäväni.
Sääskiä on E-suomessa ollut yllättävän vähän mutta nekin dropit on varalla, eli rollon-karkote ja tuubi, josta voi purskauttaa kutiavan jäljen päälle, helpottaa.
Sain aikoinaan pureman, mut ei muuta vaivaa kuin punainen ympyrä sen keskellä piste.
Tärkeätä on myös ottaa ja päivittää punkkirokote. Se ei itse borreoloosilta suojaa mutta punkin myös levittämältä aivokuumeelta sen pitäisi suojata.
Ei kaikkien ole syytä ottaa punkkirokotetta.
Eikö, keiden sitten pitää ja keiden ei? Eikö tätä suositella ainakin Oulun eteläpuolella kaikille jotka luonnossa liikkuvat.
Kai järjen käyttökin on sallittua eli jos asuu kaupungissa eikä siltä alueelta poistu, riski osua puutiaiseen on toki pieni.
Juuri niin, suurin osa asuukin juuri alueilla, missä punkkeja esiintyy vain musiikkirintamalla.
Aika moni kaupunkilainen menee esim. mökille, eikö ne yleensä ole luonnon helmassa?Punkkareista olen kuullut vähän musiikkiinkin liittyen, en punkeista.
Ei kuitenkaan punkkeja ole kaikkialla mökkien puskissa väijymässä ihmisiä.
Ei niin sillä nurmikoilla ja heinissä ne tapaavat väijyä, ei puskissa.
Sinahän sitten ilmeisesti tiedät missä niitä on ja missä ei...
Ei niin, mutta rokote otetaankin sen varalle että jos sattuisi punkki olemaan ja tulemaan iholle.
Olet kyllä ihmeinttäjä!
Yritän vain saada jäitä hattuun näille jotka näkee punkkeja kaikkialla, siitä on kyse. Niitä EI ole kaikkialla, KAIKKI punkit eivät myöskään ole haitaksi enempää kuin hyttyset, ja monet ihmiset eivät saa mitään pahempia oireita punkin puremista. Maalaisjärkeä saa käyttää, eikä rynnätä ostamaan vessapaperia, niinkuin tehtiin covid-viruksen tullessa Suomeen 2019....!
Luepa vielä kertaalleen kaikki tämän sivun viestit, missä niissä joku väittää että punkkeja on kaikkialla?
Intät ja intät ja jankkaat ja jankkaat ja nyt tulivat mukaan vessapaperitkin.
Itsellä kun on talossa säilytystilaa niin ostan vessapapereita kerrallaan isomman määrän, vuodenkin tarpeen olipa covidit liikkeellä tai ei, p_skaako noita joka kauppareissulla raijaamaan kun säilyvää tavaraa ovat.
Sinä varmaan pidit jäitä hatussa ja hatun tiukasti päässä etkä typerästi ryntäillyt sitä covid- rokotustakaan ottamaan. Etkä toistakaan etkä kolmattakaan. Oikein toimittu, jos kerta tiesit ettei virus sinua löydä niin miksi varautua turhaan...
Raijata saa tavaraa kaapit täyteen, voi vain kädet ristissä olla ettei kupsahda, jää hyöty toteutumatta. Sama jos maksaa veroja liikaa, kun on kiva saada sit takaisin, siinäki voi käydä kylmät.
Joo, ja otin 2 rokotusta, koska se oli suositeltua ja tiedän rokotusten suuren hyödyn.
Jos ja kun kupsahdan, omaisuuteni jää tänne ihan kaikki, ei sen arvoa paljoa hetkauta suuntaan tai toiseen jos on tai ei ole vaikka 80 rullaa vessapaperia varastossa.
Veroja ei ole tapana liikaa maksella, ennakonpidätys eläkkeestä on nyt 29 % ja sillä on lopputulema aika tasapeli.
Minä en koronarokotteita ottanut kun ajattelin että eihän se virus kuitenkaan joka puskassa kyttää.
Tuurilla moni selvisi korona-ajasta. Moni menehtyi.
Ehkä 85 prosenttia suomalaisista sairastui vähintään kerran koronaan. Osalla ja varsinkin nuoremmilla virus aiheutti vain lieviä tai kohtuullisia oireita mutta kyllä rokotteet monien erityisesti vanhempien kuoleman estivät.
Syksymmällä otettaneen kuudes rokote.
Mutta tuurillahan aina eletään, voi rattijuoppo tai puukottaja kauppareissulla iskeä, voi joku muukin vakava sairaus iskeä jne. Kuitenkin uskon että koronaviruksen mahdollisesti osuessa kohdalleni rokotettuna selviytymismahdollisuuteni ovat paljonkin paremmat kuin rokottamattomana, siitähän on kyse, kyse on todennäköisyyksistä ja mahdollisuuksista.
Niin on, nykyään liikenteessä saa todella olla hereillä, huumeissa ja lääkkeissä ajellaan, ja kovin moni kuski katselee ajaessa älykännyä ja vain sivusilmällä välillä liikennettä!
Ja moni kuskeista on vanhus...
Yli 70 vuotiaat ajavat kaikista Suomessa vuosittain yksityishenkilöiden ajamista ajokilometreistä noin 0,1 prosenttia mutta aiheuttavat liikenneonnettomuuksista yli 5 prosenttia.
Vanhukset pois liikenteestä!
Useimmat vanhuksista ajavat paremmin kuin nuoremmat kaaharit.
Et sitten paljon seuraa uutisia!
Eipä löytyne yhtään uutista tältä vuodelta nuoresta joka olisi esim. lähtenyt ajelemaan moottoritielle vastaantulevien kaistalle tms. Kyllä vanha on vanha ja hektisessä liikenteessä reaktioiltaan hidas sekä arvaamaton.
Lue kuolleista kaahareista, he eivät olleet vanhuksia.
Muistan kun penskana puristeltiin lehmien selästä pois punkkeja. Jostain syystä valkoisiin kohtiin olivat pureutuneet.
Lehmät märehtivät tyytyväisinä.