Elorieha Rantapuistossa

Mitä mieltä olet tästä tapahtumasta?
Onko tämä jonkinlainen jatke aikoinaan olleille legendaarisille Palokuntajuhlille?
891698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Sun äidilles aasi

1Äänestä

hyvä että on jotakin. Katkokävelyllä sitten jatkoille elovapinaan.

Äänestä

Semmoista sisäänlämpiävää touhua ja Vehkala kuluneineen vitsineen ja naamanvääntelyineen esiintymässä.

Äänestä
  • Vehkalan voisi kyllä heivata ja hommata osaavan laulajan sinne.

    Äänestä

  • Ei muuta kuin ilmottaudut ens vuoden esiintyjäks, toki sinun naamalla ei kyllä voi kuin kitistä nimettömänä netissä

    Äänestä

Palokuntajuhlilla oli aikoinaan hyvät ja nimekkäät esiintyjät.
Äänekoskella ei nykyisin käy eikä näy kun jo sammuneita tähtiä tai sitten jotain kotitekoista.
Ennen Eloriehassa oli pukkitappelua ja muuta ohjelmaa nykyisin se on tavallaan kesän lopetus ja tuttujen tapaamista,hyvä kun edes sitäkin.
Ilmakin suosii niinkuin yleensä.
Täytyy käväistä.

Äänestä

Ei hyvä idea

Äänestä

Eihän siellä käy kuin kirkuvat kersat. Ja niiden isit ja mammat.

Äänestä

Semmoset seisoskelujuhlat, ootetaan mitä täällä tapahtuu vai tapahtuuko mittää.

Äänestä

Yhden kerran mietin menisikö eloriehuun vai eikö menisi ? Vai menisikö vai eikö menisi ? Ja viimein päätin että menisi ! Ja hyvät kuulijat ... tämä dramaattinen tapahtuma on tosi !

Äänestä

Tuo iänikuinen Vehkala veks ja jotain tapahtumaa tilalle.

Äänestä

Toinen kylän stara on Teppo Seppänen. Pari vuotta sitten oli Koskelsn jotkut 100 vuotisjuhlat ja niitä kehuttiin Että uusi "Tikander" on masinoinut ne, musat jne. Olivat kyllä naurettavat, Ihan marttakerhon tuotos.

Äänestä

Miten jaksaa se viime vuoden huono ääninen pikku jannu jolla näytti olleen suuret luulot itsestään.

Äänestä

Kai tästä T alkuisesta pummista päästään jo lopullisesti eroon? Muistan vielä herran käytöksen hyvin tuosta 90 luvun lopulta… 2000 luvun alulta.

Äänestä

Hyvä tapahtuma se rantapuisto. Palokuntajuhliakin voisi alkaa elvyttämmään jossain määrin uudestaan. Eihän VPK:lla oikeastaan ole mitään muutakaan tekemistä. Vai onko vetäjät aivan saamattomia?

Äänestä

Hyvä tapahtuma kaiken ikäisille kävijöille. Järjestääkä ite parempi tapahtuma niin ei tarvi jatkuvasti olla kitisemässä kaikesta.

Ai niin, unohdin, suuressä elämänkoulussa ei opetettu mitään muuta kuin valittamista

Äänestä

Ei nuo mitkään erikoiset olleet ja sade ajoi monet paikalta ennen aikojaan.
Tavallaan toistavat itseään ja meno on huonontunut vuosi vuodelta vaikka paikka järjestää näitä on parantunut.
Tapahtumaan pitäisi kehitellä jotain ,vanhan-ajan kyläkuntien väliset oikeat kilpailut kylien herruudesta eikä pelkää teltoissa seisoskelua.
Missä nämä pride ihmiset lippuineen olivat?

Äänestä

Ei kyllä oo mikään erikoinen tapahtuma,keskenkasvuisen parveilee saisiko suuhunsa jotain.
Mitään uutta ei ole ,saman toistoa vuodesta toiseen.
Kävin ja olen käynyt, niin voi arvostella.

Äänestä

Hyvä tapahtuma, lapsille oli taas hyvin järjestetty kilpailuita. Aikuisille kahvia ja pullaa, sekä vähän elävää musiikkia.

Eihän tämän parempaa alkoholitonta tapahtumaa olekkaan

Äänestä
  • Aina kahvia ja pullaa. Jos ei juo kahvinmyrkkyä niin sitten oltava kuivinsuin. Ja Sumiaisten rautalankafestarit on alkoholittomat. Voiko parempaa alkotonta ollakaan.

    Äänestä

Periaatteessa ihan kiva tapahtuma, ainakin lapsiperheille ja nuorille. Tuollakin tapahtumalla saa ihmisiä liikkeelle ja tapaamaan tuttuja. Kuitenkin Keitelejazzeja on ikävä, mutta se olikin aikuisille, hyvän musiikin ystäville suunnattu.

Äänestä
  • Surkea myötähäpeä on sanoin kuvaamaton..

    Äänestä

Sade nuokin pilaa, jos sattuu satamaan.

Äänestä

No Äänekoskella ei juurikaan ole mitään tapahtumia niin vähään tyytyneet on mielissään.
Hiljaista oli myös tapahtumissa Vaajakoskella ja Laukaassa eilen.
Tosin sää oli epävakaa.

Äänestä

Äänekoskella ei tiedetä paremmasta, niin tuommoinenkin pliisu seisoskelusessio tuntuu silloin täydelliseltä.
Kerran aikaisemmin moisessa käynyt ja tuli kaksi käyntiä samalla. Ensimmäinen ja viimeinen.

Äänestä

Oliko porukkaa paikalla? En ole käynyt ko tilaisuudessa koskaan.

Äänestä

14 vuotta järjestetty tätä tapahtumaa,kun sitä ei millään tavalla kehitetä ja uudisteta alkaa näyttää ja tuntua saman toistolta.Oikeastaan huonontunut ,ennen oli pukkitappelua vanhan perinteen mukaan Palokuntajuhlista,nyt ei sitäkään.
Jos ei ole muuta menoa niin voihan sitä Rantapuistossa iltansa viettää jos sää suosii tai olla viettämättä niin ei yhtään häviä tai jää paitsi jostain.

Äänestä
  • Samaa mieltä että ehkäpä oia hyvä jotenkin vähän muuttaa. Kaikki samoilla paikoillaan, SDP ja Kiiskinen sama valtra paita päällä kun viimeksi ja elämämkallut persut vieressä. Eikö mitään muuta löydy? Ja se saata*an sanojen unohtelija kruunaa koko pippalot.

    Äänestä

Kuka on sanojen unohtelija?
Liittykö se elovapina tähän juhlaan myös, tosi törppö nimi oheisohjelmalle.

Äänestä

Jostain syystä tuo Kiiskinen ärsyttää on joka paikassa yrittää olla niin mairea kun olla voi.
Tulee mieleen kettu jota sanotaan ovelaksi naamakin on yhtä viekkaan ilmeinen.

Äänestä
  • Henkilökemiat eivät aina kohtaa, kummallista ettei voida keskustella aikuisten ihmisten tavoin, mutta sehän on yksilöllinen vika jota voisi kouluttaa äärivasemmalla ja oikealla.

    Äänestä

Mannekiini (itsensä).

Äänestä

Onneksi oli tänä vuonna hyvä bändi soittamassa! Viime vuonna oli ihan hirveää jollotusta sen jonkun pullean pojan lauluyritys.
Ja mitäs vikaa J. vehkalassa? Hyvinhän tuo sai mummot laulamaan mukana.
Kyllähän tällainen kesätapahtuma on ihan ok. Ainakin lapsiperheille oli puuhaa ja herkkuja tarjolla.

Äänestä
  • Vehkala tunkee itsensä ja pesueensa joka paikkaan. Soitto homma sujuu mutta laulut on kauheaa kuultavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vehkala tunkee itsensä ja pesueensa joka paikkaan. Soitto homma sujuu mutta laulut on kauheaa kuultavaa.

    No, ei muuta kun tarjoat ihtes sinne rääkymään karaokeas, ja vehkala säestää kitarallaan...

    Niin arvasin, kova oot arvostelemaan muita , oma osaamises riittää netissä kirjoitteluun 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    No, ei muuta kun tarjoat ihtes sinne rääkymään karaokeas, ja vehkala säestää kitarallaan...

    Niin arvasin, kova oot arvostelemaan muita , oma osaamises riittää netissä kirjoitteluun 🤣

    Esiintyjä mutta ei mikään suuri laulaja.Turha kilahtaa.

    Äänestä

eikös palokuntajuhlissa otettu viinaa? Näin muistelen. Ehkä siksi oli mukavampaa.

Äänestä

Eipä nyt mikään erikoinen.
Yli mainostettu kun lehti (SSL) järjesti.
Mitään et saa jos siellä käyt,mitään et menetä jos olet sieltä pois.
Tietysti hyvä kun jotain järjestetään kun kylä on kuin hautausmaa.

Äänestä

Antakaa ihmisten nauttia tapahtumasta. Jääkää pois jos eikiinosta. Ja ainahan voi itse tehdä oman tapahtuman , jos osaa ja on varaa

Äänestä

Mikä älynväläys järjestää samaan aikaan Elorieha ja Elovapina,? Tapahtumat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Eikö olisi parempi yhdistää nämä kaksi tapahtumaa ja järjestää ne yhdessä samalla alueella. mutta ei, kaikilla pitää olla omat "festarit!.

Äänestä
  • Kyllä EloKulautus olisi hyvä. Turnajaiset kaikki päissään 👍

    Äänestä

Kaikkia ei voi aina miellyttää, eikä siellä ole pakko käydä.

Äänestä

Tuo oli hyvä vertaus - kylä kuin hautausmaa. Kyllä, päivällä näkyy autoja kun ollaan kaupoilla mutta klo 17 jälkeen kuollutta.

Äänestä
  • Kylillä näkyy lähinnä muualta tullutta (elätettävää) porukkaa ja älinää kuuluu joka välissä mistä ei mitään selvää saa.

    Äänestä

  • Tätä ketjua lukiessa alkaa ymmärtää miksi koskaan ei ole ketään missään ja mitään ei tapahdu. Jos joku jotain järjestää - ihmiset valittaa, jos mitään ei järjestetä - ihmiset valittaa. Ei Äänekoskelle kannata järjestää yhtään mitään.

    Äänestä

Ihan kiva, jos nuorille aikuisillekkin järjestettäisiin jotain?

Se ääniä tapahtuma oli ihan kiva, mutta persut ei antaneet tietenkään mitään tapahtumarahoitusta, ettei köyhillä vaan voi olla edes joskus vähän kivaa.

Äänestä

Eikö se taidepuisto ollut ääniäfestareiden keskuspaikka, sinne vaan takkutukkailemaan syyskuun pimenevissä illoissa..

Äänestä
  • ääniä oli ympäri äänekosken ja toi miljoonia alueen yrittäjille.

    Äänestä

Tais äänien saama tuki mennä omiin taskuihin. Sen verran huono oli tapahtuma. Taidepuisto kyllä rumentaa ympäristöään

Äänestä

Miksi ympäristölautakunta ei puutu tuohon puistoon? Teeppäs omaan pihaan tuommoinen sotku/sekasorto niin se on hävitettävä ensi tilassa.

Äänestä
  • Järisyttävän kaunis puisto, älä räksytä siellä turhaan.

    Äänestä

  • Ihan hirveä, jopa lasten mielestä. Sietäs siivota.

    Äänestä

Onhan se kaamea. Rastatukkaporukka on heti kimpussa ja syyttämässä rasistiksi ym. Palkkaa nauttivat luottamushenkilötkään eivät kielteisen julkisuuden pelossa uskalla tehdä aloitetta siivoustalkoista. Vaikka se siivous kuuluisi sille joka sen aloitti ja näyttää laajentavan typerillä kötöstyksillään.
Joku sanoikin et yksityispiha jos olisi tuon näköinen niin olisi ukaasit ennallistamiseen.

Äänestä

Tuonne muutama kylän spurgu asumaan niin täydellinen mesta. Samaa sarjaa Kaijalaisen suolahden plantaasin kanssa

Äänestä

Puisto on saman näköinen kun itse tämä kaupunki siis sairas.
Paremmin tuo puisto sopisi Suolahteen. Suolahden tauti on jo tarttunut Äänekoskeenkin.

Äänestä

Se jokavuotinen asunnottomien yö kiljukanisterin kanssa sopii tuolla järjestää.

Äänestä

Ehkä tuosta pitäisi tehdä valitus jonka kaupunki joutuu käsittelemään. Jos teet itse tuommosen kaatopaikan mehtään niin häkki heiluu. Mutta tämä
lienee näiden paremman kylttyyriväen tekemisiä (ulkoisesti vaikuttaa aivan samalta kun tämä yksi äänekosken kylttyyripersoona, kaatopaikalta).

Suolahden kaivonrengassankarin voisi ottaa suunnittelemaan vähän lisää samanlaista vaikka keskusaukiolle?

Äänestä

Eiköhän nosteta ne esiintymiset sille keskustan uudelle aukiolle, sinne vaate ynnä muut myyjät kojuineen. Sinne voisi tulla myös rajoittuneet kulkijat. Keskustan kaupat auki. Kuka siellä hänksläärää. Ei ole oletusta ainakaan päättäjien päissä miten TEHDÄÄN muuta kun velkaa. Ja kunnon esiintyjät eikä mitään pilipalipoikia. Mitähän varten tehtiin koko kakkis aukio?

Äänestä
  • Keskusta halutaan tyhjäksi kaikesta, tavoitteena autioittaa se jotta herrat ja narrit saa nukkua, tyhjenee koko koski nuorista jäljelle jäävät iäkkäät valittajat ja narisiat.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Keskusta halutaan tyhjäksi kaikesta, tavoitteena autioittaa se jotta herrat ja narrit saa nukkua, tyhjenee koko koski nuorista jäljelle jäävät iäkkäät valittajat ja narisiat.

    Tarvitaanko nuoria koskella? Särkevät vaan kaikki paikat mitä heille rakennetaan. Penkit poltetaan ja rikotaan.

    Nuoretkin voisivat nukkua sen öisen särkemisen, sotkemisen ja meuhaamisen sijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tarvitaanko nuoria koskella? Särkevät vaan kaikki paikat mitä heille rakennetaan. Penkit poltetaan ja rikotaan.

    Nuoretkin voisivat nukkua sen öisen särkemisen, sotkemisen ja meuhaamisen sijaan.

    Kuka ne sinunkin vaipat sitten vaihtaa ja lappaa puuron suuhun, kun aika koittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kuka ne sinunkin vaipat sitten vaihtaa ja lappaa puuron suuhun, kun aika koittaa?

    Ihan aikuiset hoitajat varmaankin?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ihan aikuiset hoitajat varmaankin?

    Niiden aikuisten on ensin oltava nuoria ja lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Niiden aikuisten on ensin oltava nuoria ja lapsia.

    He voivat olla lapsia ulkomailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    He voivat olla lapsia ulkomailla.

    Ai, sinä kaipaat maahanmuuttajia hoitajiksi? Miksi et suosi kotimaista kunnollista ja luotettavaa ihmistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ai, sinä kaipaat maahanmuuttajia hoitajiksi? Miksi et suosi kotimaista kunnollista ja luotettavaa ihmistä?

    En näe sellaisia lapsia, jotka meuhkaavat öisin ja eivät anna meidän vanhempien nukkua sopivaksi hoitoalalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    En näe sellaisia lapsia, jotka meuhkaavat öisin ja eivät anna meidän vanhempien nukkua sopivaksi hoitoalalle.

    Ilmeisesti sinulla ei ole lapsia

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    En näe sellaisia lapsia, jotka meuhkaavat öisin ja eivät anna meidän vanhempien nukkua sopivaksi hoitoalalle.

    Lapset eivät meuhkaa yökausia, ehkä ymmärrät miksi, teinit saattavat elävöittää yöelämää jonkin verran.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Lapset eivät meuhkaa yökausia, ehkä ymmärrät miksi, teinit saattavat elävöittää yöelämää jonkin verran.

    Se mitään elävöittämistä ole, kun rikotaan lakia, sotketaan, tuhritaan ja särjetään kaikki paikat mitä kaupunki meille antaa käyttöön. Ei tuollaisia nulikoita kaivataan yhtään mihinkään!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Ilmeisesti sinulla ei ole lapsia

    Minulla on 8 lasta, mutta pidän huolen, ettei ostella mopoja, tai halpoja autoja heille. Ja pidetään huoli, etteivät häiriköi muita.

    Toista se on eräissä perheissä, joissa isät vielä kannustaa tuohon häiriköintiin. Mielenvikaisia, kun ovat ja tahroista on kasvanut aikuisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Minulla on 8 lasta, mutta pidän huolen, ettei ostella mopoja, tai halpoja autoja heille. Ja pidetään huoli, etteivät häiriköi muita.

    Toista se on eräissä perheissä, joissa isät vielä kannustaa tuohon häiriköintiin. Mielenvikaisia, kun ovat ja tahroista on kasvanut aikuisia.

    Valehtelet ja olet nuorten vihaaja

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Minulla on 8 lasta, mutta pidän huolen, ettei ostella mopoja, tai halpoja autoja heille. Ja pidetään huoli, etteivät häiriköi muita.

    Toista se on eräissä perheissä, joissa isät vielä kannustaa tuohon häiriköintiin. Mielenvikaisia, kun ovat ja tahroista on kasvanut aikuisia.

    Aika hyvin tunnen koskelaiset, en muita kenellä olisi kahdeksaa lasta ja asuisi lähellä keskustaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Aika hyvin tunnen koskelaiset, en muita kenellä olisi kahdeksaa lasta ja asuisi lähellä keskustaa?

    Eipä niitä ole nykyään

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Minulla on 8 lasta, mutta pidän huolen, ettei ostella mopoja, tai halpoja autoja heille. Ja pidetään huoli, etteivät häiriköi muita.

    Toista se on eräissä perheissä, joissa isät vielä kannustaa tuohon häiriköintiin. Mielenvikaisia, kun ovat ja tahroista on kasvanut aikuisia.

    Ei koskella ole montaa 8 lapsista perhettä enää, aikanaan oli suurperheitä, mutta se oli 40v sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Minulla on 8 lasta, mutta pidän huolen, ettei ostella mopoja, tai halpoja autoja heille. Ja pidetään huoli, etteivät häiriköi muita.

    Toista se on eräissä perheissä, joissa isät vielä kannustaa tuohon häiriköintiin. Mielenvikaisia, kun ovat ja tahroista on kasvanut aikuisia.

    Mämmen piilosia? Pullaa uuniin vaan ja valitusta joka-asiasta. T Harri

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Mämmen piilosia? Pullaa uuniin vaan ja valitusta joka-asiasta. T Harri

    Niiltä se onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Niiltä se onnistuu.

    Niitä kyllä sikiää jokapaikkaan. Tyyli on sama businesshommissa….

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Niiltä se onnistuu.

    Harri saa, sinä et edes rahasta 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Harri saa, sinä et edes rahasta 😆

    Hihhulit

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Harri saa, sinä et edes rahasta 😆

    Nii paljon kuin jaksaa panna saan

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Niitä kyllä sikiää jokapaikkaan. Tyyli on sama businesshommissa….

    On niittenkin kersat telmineet metelöineet, rikkoneet, mutta sanontahan kuuluu "ei meidän lapset ikinä"...🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Harri saa, sinä et edes rahasta 😆

    Aihealue on semmoinen näiden hihhuleiden osalta että ei liene kestä päivänvaloa.

    Äänestä

Nyt kun tiedetään, niin ajellaan sielläpäin pakoputket prötää vaan🤣😅🤣🤣😂😂😅😅🤣

Äänestä

Taaskaan eivät nää puita metsältä, eli ei meidän lapset ikinä...

Äänestä
  • Meidän lapsille ei ole ostettu mitään mopoja niin eivät varmasti metelöi!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Meidän lapsille ei ole ostettu mitään mopoja niin eivät varmasti metelöi!!!

    Saiko ne suoraan santander mönkijät ?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Meidän lapsille ei ole ostettu mitään mopoja niin eivät varmasti metelöi!!!

    Muistelisin, että rassailtiin niitä mopoja heidänkin kanssaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Saiko ne suoraan santander mönkijät ?

    👍👍👍🤣😂🤣🤣 hyvä kuittaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Meidän lapsille ei ole ostettu mitään mopoja niin eivät varmasti metelöi!!!

    ovatko he mykkiä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä mieltä olet tästä tapahtumasta?
Onko tämä jonkinlainen jatke aikoinaan olleille legendaarisille Palokuntajuhlille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu