Hieman havaintoja Suomesta.

Anonyymi-ap

10 vuotta mitä olen asunut Suomesta poissa, on Suomi kuva muuttunut kovasti, kantasuomalaisia on vähemmän ainakin helsingissä ja vantaalla, kun 10 vuotta sitten, enkä tykkää tästä kauheasti, suomalaiset ovat rakentaneet suomen, nyt ulkosuomalaiset mekastavat täällä, toinen huomio on hintojen nousu, erityisesti ruokien, ne on nousseet jopa kaksinkertaiseksi mitä 10 vuotta sitten, eläkkeet on samaan aikaan nousseet vain 10-12% joten eläkekorotukset on olleet liian pienet suhteessa hintatasoon, auton vakuutus 800 euroa vuodessa, thaimaassa vastaava parisataa euroa, tosin kun suhteutetaan tulotasoon on hinnat edullisemmat kuin thaimaassa, kyllähän täällä olisi vaikeaa pärjätä takuueläkkeellä, 900 euroa, kuukaudessa... onneksi ei ole tarvetta itselläni on velaton asunto ja hyvä eläke, vaimollani takuueläke, laskin että 2500-3000 eurolla netto pitäisi pärjätä suht komeasti ihan excelillä, ilman asumiskuluja, kahdelta hengeltä, sähkö on tänään halpaa pesukone on ollut paripäivää päällä yhtämittaa, toin muutamia rättejä matkalaukuissa tänne, ettei tarvitse ostaa niitä, ikeasta kävimme ostamaan uudet ruokailuvälineet, ja pyyhkeet keittiö tarpeita, sekä pesukone verkkokauppa.comista, rahaa on mennyt paljon,.. netti on elisan 150 meganen, speedtest antaa nopeudeksi 170 mikä on hyvä asia...10 kuukaudessa, elisan digiboxi 16.90kk... Kännykkäliitynnät on telia prepaid, 5.9 euroa, nopea netti maksaa euron päivä puhelut 6 senttiä minuutti...

By NumBall VANTAA 63v.

19

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Molemmat" veljekset ovat tehneet havaintojaan unirytmit sekaisin. Mitäpä sinä sinne kauppaan menisit, koska et kokkaa ja syöt aina ravintolassa?

      Neljä kuukautta jäi vaille 10 vuotta Thaimaassa, jossa valitit netissä koko sen ajan soittaen turpaasi netissä hurjimmillaan yli 100 kertaa vuorokaudessa.

      Saraburista haitte vaimon kamppeet Hua Hiniin ja sitten alkoi eristäytyminen. Hua Hinin ulkopuolella et käynyt edes kerran vuodessa, vaan höperöit netissä koko ajan aamusta iltaan ja yöhön.

      Aloitit urasi Pattayaa haukkuen, mutta ajan kanssa lisäsit siihen vihakampanjaasi koko Thaimaan ja myös thaimaalaiset, tehden havaintojasi jatkuvasti vain sisätiloista ja lähinurkkien onnettomuuspaikoilta.

      Onneksi pääsit pois nyt ja rahat lippuun sait kokoon elokuun eläkkeestä. Mikäs se sellainen "velaton kämppä" on? Onko se uusi "Palokan rivari" vaiko "Nanan miljoonacondo"?

      Ei ne ulkomaalaiset siellä sinun sisätiloissa mellasta ja Thaimaassa thaimaalaiset syövät takuulla keskimäärin paremmin kuin suomalaiset.

      Kela on ohjannut sinut johonkin sossuläävään jonka vuokra Vantaan nykyiset säännöt tuntien on maksimissaan 636 euroa, tai tukea ei heru ja kehottavat etsimään halvemman kämpän.

      Vaimosi ei tullut mukaan, olisit jo esitellyt liput jos olisi. Ajokorttia sinulla ei ole, joten autoa et tarvitse.

      Mistään muutaman tonnin autosta ei vakuutukset ole 800 euroa vuodessa, koska omasta halvasta autosta ei kaskoa kannata maksella ja luottotiedottomana et sitä saa.

      Milloin saat ajokortin vai aiotko hommata ollenkaan?

      Luottotiedottomuutesi käy ilmi prepaid- liittymästäsi. Kukaan hullu ei ota prepaid- liittymiä jolla on luottotiedot kunnossa. Eihän niillä voi soittaa edes kaikkiin yritys- ja viranomaisnumeroihinkaan.

      Osamaksulla siis "rahamies" osti Elisalta digiboxinkin ja naureskelee samaan aikaan mersujen ostoleasing- sopimuksille, hehheh!

      Ei muuta kuin kirpputoreja koluamaan ja kysymään siskolta voisiko tämä ommella ratsupaikat Tokmannin farmarihousujen taakse laajennusosaksi. 8)

      2010

      PS: Joko pääsit potilasjonoon?

    • Anonyymi

      Vaimo ei päässyt (joutunut) mukaan, kun Numba tarvitsi molemmat liput itselleen, maksa kun ei mahtunut samalla penkille kuin perä!

    • Anonyymi

      Kertoisitko dumball mihin nykyään tarvitaan digiboxia ?

      • Anonyymi

        Digiboxi on osa elisa viihde pakettia.

    • Anonyymi

      Jäikö dopparit thaimaaseen?

    • Anonyymi

      2010 toivotan onnea elämäsi loppuun asti kun vanhenet tulee myös sairauksia, eikä sinulla ole kunnollista vakuutusturvaa, tapellessa vakuutusyhtiöiden kanssa mitä korvaavat tai korvaavatko yhtään mitään, aina löytyi jokin peruste kieltäytyä maksamasta mitään, tai jotain osakorvauksia kymmenien tuhansien eurojen hoitokuluista, menen ensi viikolla lekuriin, mehiläiseen todennäköisesti keskiviikkona, äläkä vastaa mitään, en lue juttujasi lainkaan...
      By NumBall Vantaa, 63v.

      • Anonyymi

        Miksi tulit Suomeen, eikö sinulla pitänyt olla hyvä eläke ja kattavat vakuutukset?

      • Anonyymi

        Jos et lue, niin miten on mahdollista vastata kysymykseen potilasjonoista?

        Jos olisit vuonna 2015 aloittanut aamukävelyt ja jättänyt viinan vähemmälle, olisit Thaimaassa edelleen hyvinvoivana ja kunnossa.

        Siksi et ole saanut kunnollista vakuutusturvaa, koska yritit saada sitä vasta sitten kun olit jo huonossa kunnossa. Ei ne tyhmiä ole vakuutusyhtiössä että myöntäisivät viimeisiään vetelevälle nahjukselle halvalla vakuutuksen.

        Minut on vakuutettu niin montaa kautta, ettei ole minkäänlaista huolta vaikka lennätettäisiin yksityiskoneella Suomeen, sekin onnistuu.

        Minulla on vakuutukset Suomesta vakuutusyhtiöltä ja vapaaehtoiselta eläkevakuuttajalta, lisäksi on Thaimaassa pankilta että vakuutusyhtiöltä ja olen 100% kunnossa vakuutusyhtiöiden silmin.

        Lisäksi en ole taloudellisesti minkäänlaisissa ongelmissa, vaikka maksaisin kaiken itse. En ole riippuvainen vapaaehtoisesta eläkkeestä, en tulevasta työeläkkeestä enkä yrittäjäeläkkeestä.

        Täytän lisäksi noin kolmen vuoden päästä vaatimukset Thaimaan kansalaiseksi, jolloin saan samat edut kuin thaimaalainen.

        Kuntoni ja terveyteni salaisuus on liikunta, jota olen harrastanut 13 vuotiaasta lähtien säännöllisesti. Aamulenkillä olen käynyt viimeisen 12 vuotta käytännössä joka aamu ja katson mitä keskimäärin syön.

        Viikkotasolla pidän punaisen lihan ja vehnän määrän matalalla, mutta en epäröi tehdä pekonihampurilaista, jos sellaista sattuu tekemään mieli. Ne rasvat palaa pois ihmisellä joka liikkuu ja jonka koneet on käynnissä.

        63 vuotias ei ole nykyään vielä vanha. Siitä kun lähdet liikkeelle ja otat uimahalliin kausikortin ja aloittelet vaikka vesijuoksulla, niin saat mielekästä tekemistä netissä norkoilun sijaan.

        2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole kaikki suomalaiset vakuutukset vaativat kelan asiakkuuden, että ovat voimassa, kuntoosi ja terveyteesi en enää ota kantaa, muuta kuin toteamalla että olet kirjoituksillasi paljastanut sinusta kaiken, etkä sinä todellakaan ole terve... joten heippa, nauti elämästäsi, niin kauan kun pystyt, mutta varaudu pahimpaan., etukäteen... tarvitset ainakin terabiaa, ongelmiisi, en viitsi enää kirjoitella kanssasi.

        Kyllä suomesta saa vakuutuksen, ihan minkälaisen vaan, hinta on sitten mitä on mutta on mahdollista saada vakuutus vaikka 10 vuoden yhtäjaksoiseen matkaan. Maksaa vaan niin paljon ettei sinulla köyhällä ole koskaan sellaiseen varaa.

        Ei saa yleiset vakuutusehdot määräävät tuon kela yhteyden, jos olet lähetetty työntekijä vaikkapa thaimaahan, et putoa kelan asiakkuudesta, sairauskulu vakuutukset on aina sidottu tuohon kela ehtoon, se löytyy laista, silloin osan kovauksesta maksaa kela, vakuuttajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole kaikki suomalaiset vakuutukset vaativat kelan asiakkuuden, että ovat voimassa, kuntoosi ja terveyteesi en enää ota kantaa, muuta kuin toteamalla että olet kirjoituksillasi paljastanut sinusta kaiken, etkä sinä todellakaan ole terve... joten heippa, nauti elämästäsi, niin kauan kun pystyt, mutta varaudu pahimpaan., etukäteen... tarvitset ainakin terabiaa, ongelmiisi, en viitsi enää kirjoitella kanssasi.

        Terabia? Ei sellaista ole olemassakaan kuten ei ole olemassa diapetestä, pakteereja, ketsubia eikä sbugejakaan, vielä vähemmän lildoja ja krotiileja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et lue, niin miten on mahdollista vastata kysymykseen potilasjonoista?

        Jos olisit vuonna 2015 aloittanut aamukävelyt ja jättänyt viinan vähemmälle, olisit Thaimaassa edelleen hyvinvoivana ja kunnossa.

        Siksi et ole saanut kunnollista vakuutusturvaa, koska yritit saada sitä vasta sitten kun olit jo huonossa kunnossa. Ei ne tyhmiä ole vakuutusyhtiössä että myöntäisivät viimeisiään vetelevälle nahjukselle halvalla vakuutuksen.

        Minut on vakuutettu niin montaa kautta, ettei ole minkäänlaista huolta vaikka lennätettäisiin yksityiskoneella Suomeen, sekin onnistuu.

        Minulla on vakuutukset Suomesta vakuutusyhtiöltä ja vapaaehtoiselta eläkevakuuttajalta, lisäksi on Thaimaassa pankilta että vakuutusyhtiöltä ja olen 100% kunnossa vakuutusyhtiöiden silmin.

        Lisäksi en ole taloudellisesti minkäänlaisissa ongelmissa, vaikka maksaisin kaiken itse. En ole riippuvainen vapaaehtoisesta eläkkeestä, en tulevasta työeläkkeestä enkä yrittäjäeläkkeestä.

        Täytän lisäksi noin kolmen vuoden päästä vaatimukset Thaimaan kansalaiseksi, jolloin saan samat edut kuin thaimaalainen.

        Kuntoni ja terveyteni salaisuus on liikunta, jota olen harrastanut 13 vuotiaasta lähtien säännöllisesti. Aamulenkillä olen käynyt viimeisen 12 vuotta käytännössä joka aamu ja katson mitä keskimäärin syön.

        Viikkotasolla pidän punaisen lihan ja vehnän määrän matalalla, mutta en epäröi tehdä pekonihampurilaista, jos sellaista sattuu tekemään mieli. Ne rasvat palaa pois ihmisellä joka liikkuu ja jonka koneet on käynnissä.

        63 vuotias ei ole nykyään vielä vanha. Siitä kun lähdet liikkeelle ja otat uimahalliin kausikortin ja aloittelet vaikka vesijuoksulla, niin saat mielekästä tekemistä netissä norkoilun sijaan.

        2010

        Kympiltä jälleen hyvä kirjoitus, kiitos.

        Pekonihampurilainen voi olla epäterveellinen tai terveellisempi, kyse on valinnoista. Hieman käy sääliksi tämä sensei Pasanen, mutta itsehän on valintansa tehnyt mm. liikkumattomuuden suhteen.

        Pekonihampurilaisen terveellisyyteen puolestaan vaikuttavat monet "pienet" valinnat, joista muutama vinkki.

        - Kannattaa valita tavallisen vaalean seesaminsiemen-sämpylän sijaan kuohkea täysjyväsämpylä. Täysjyväsämpylän kuidut ehkäisevät muun muassa paksusuolen syöpää ja pitävät muutenkin ruoansulatuksen kunnossa.

        - Juuston ja majoneesin valinta vaikuttaa purilaisen terveyteen. Ne voi myös korvata terveellisimmillä aineksilla. Purilaisen väliin kannattaa laittaa vaikkapa herkkusieniä, joiden on todettu parantavan immuunijärjestelmää ja hidastavan kasvainten kehitystä. Herkkusienien lisäksi voi käyttää myös portobello-sieniä, joissa on yhtä paljon terveellisiä antioksidantteja kuin esimerkiksi porkkanassa tai punaisessa paprikassa.

        - Sipuleista väliin jossakin muodossa. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulit osana monipuolista, kasvispainotteista ruokavaliota alentavat veren kolesterolitasoa, vahvistavat immuunijärjestelmää ja auttavat ehkäisemään syöpä- sekä sydän- ja verisuonisairauksien kehittymistä. Sipulien terveysvaikutukset aiheutuvat niiden sisältämistä orgaanisista rikkiyhdisteistä ja flavonoideista. Antibioottisena yhdisteenä valkosipulin allisiini ehkäisee haitallisten mikrobien toimintaa ja tulehduksia.

        - Hampurilaispihviksi kannattaa valita vähärasvaista lihaa. Naudanlihapihvin valmistamiseen jauhelihaa, jossa on korkeintaan 10 prosenttia rasvaa. Vielä terveellisemmän purilaisen saat valmistamalla pihvin kanan tai kalkkunan jauhelihasta. Kannattaa myös kokeilla kalasta valmistettuja pihvejä. Kalassa on hyvä laatuista proteiinia ja pehmeää rasvaa, joka suojaa verisuonia ja sydäntä. Erityisesti rasvaiset kalat, kuten lohi, muikku ja lahna, sisältävät kolesterolia laskevia rasvahappoja.

        Sensei Pasasta on pilkattu ylenpalttisesta ketsupin käytöstään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tomaatti, etenkin kypsennetty tomaatti sisältää lykopeeniä.

        Täällä Pasasen pilkkaamassa Kuopiossa, siis "junttilassa", "juntit" tekivät tutkimuksen jonka tulokset: Käänteinen yhteys havaittiin seerumin lykopeenin ja syövän yleisen ilmaantuvuuden välillä. Oikaistu riskisuhde (RR) seerumin lykopeenin korkeimmassa tertiilissä oli 0,55 (95 %:n luottamusväli [CI], 0,34-0,89; p=0,015) verrattuna alimpaan seerumin lykopeenipitoisuuteen. Lykopeenipitoisuuksien ja eturauhassyövän riskin välillä ei havaittu yhteyttä. Muiden syöpien RR oli 0,43 (95 % CI, 0,23-0,79; p = 0,007).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suomesta saa vakuutuksen, ihan minkälaisen vaan, hinta on sitten mitä on mutta on mahdollista saada vakuutus vaikka 10 vuoden yhtäjaksoiseen matkaan. Maksaa vaan niin paljon ettei sinulla köyhällä ole koskaan sellaiseen varaa.

        Jälleen Kymppi on oikeassa ja Pasanen väärässä.

        Suomalaisiin terveysvakuutuksiin ei välttämättä vaadita Kela-asiakkuutta. Terveysvakuutukset ovat yksityisiä vakuutuksia, jotka tarjoavat lisäturvaa sairauden ja tapaturman hoitoon, lääkkeiden hankkimiseen ja kuntoutukseen liittyviin kustannuksiin. Kela puolestaan vastaa julkisista terveyspalveluista ja etuuksista, kuten julkisista terveyspalveluista ja etuuksista, kuten sairauspäivärahoista ja lääkekorvauksista.

        By Juntti KUOPIO

        Lue sairauskulu vakuutusten yleiset ehdot, kaikki vakuutukset ovat yksityisiä, ne nimenomaan tarjoavat lisäturvaa kelan maksaman lisäksi, siksi pitää olla asiakkuuskelassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kympiltä jälleen hyvä kirjoitus, kiitos.

        Pekonihampurilainen voi olla epäterveellinen tai terveellisempi, kyse on valinnoista. Hieman käy sääliksi tämä sensei Pasanen, mutta itsehän on valintansa tehnyt mm. liikkumattomuuden suhteen.

        Pekonihampurilaisen terveellisyyteen puolestaan vaikuttavat monet "pienet" valinnat, joista muutama vinkki.

        - Kannattaa valita tavallisen vaalean seesaminsiemen-sämpylän sijaan kuohkea täysjyväsämpylä. Täysjyväsämpylän kuidut ehkäisevät muun muassa paksusuolen syöpää ja pitävät muutenkin ruoansulatuksen kunnossa.

        - Juuston ja majoneesin valinta vaikuttaa purilaisen terveyteen. Ne voi myös korvata terveellisimmillä aineksilla. Purilaisen väliin kannattaa laittaa vaikkapa herkkusieniä, joiden on todettu parantavan immuunijärjestelmää ja hidastavan kasvainten kehitystä. Herkkusienien lisäksi voi käyttää myös portobello-sieniä, joissa on yhtä paljon terveellisiä antioksidantteja kuin esimerkiksi porkkanassa tai punaisessa paprikassa.

        - Sipuleista väliin jossakin muodossa. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulit osana monipuolista, kasvispainotteista ruokavaliota alentavat veren kolesterolitasoa, vahvistavat immuunijärjestelmää ja auttavat ehkäisemään syöpä- sekä sydän- ja verisuonisairauksien kehittymistä. Sipulien terveysvaikutukset aiheutuvat niiden sisältämistä orgaanisista rikkiyhdisteistä ja flavonoideista. Antibioottisena yhdisteenä valkosipulin allisiini ehkäisee haitallisten mikrobien toimintaa ja tulehduksia.

        - Hampurilaispihviksi kannattaa valita vähärasvaista lihaa. Naudanlihapihvin valmistamiseen jauhelihaa, jossa on korkeintaan 10 prosenttia rasvaa. Vielä terveellisemmän purilaisen saat valmistamalla pihvin kanan tai kalkkunan jauhelihasta. Kannattaa myös kokeilla kalasta valmistettuja pihvejä. Kalassa on hyvä laatuista proteiinia ja pehmeää rasvaa, joka suojaa verisuonia ja sydäntä. Erityisesti rasvaiset kalat, kuten lohi, muikku ja lahna, sisältävät kolesterolia laskevia rasvahappoja.

        Sensei Pasasta on pilkattu ylenpalttisesta ketsupin käytöstään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tomaatti, etenkin kypsennetty tomaatti sisältää lykopeeniä.

        Täällä Pasasen pilkkaamassa Kuopiossa, siis "junttilassa", "juntit" tekivät tutkimuksen jonka tulokset: Käänteinen yhteys havaittiin seerumin lykopeenin ja syövän yleisen ilmaantuvuuden välillä. Oikaistu riskisuhde (RR) seerumin lykopeenin korkeimmassa tertiilissä oli 0,55 (95 %:n luottamusväli [CI], 0,34-0,89; p=0,015) verrattuna alimpaan seerumin lykopeenipitoisuuteen. Lykopeenipitoisuuksien ja eturauhassyövän riskin välillä ei havaittu yhteyttä. Muiden syöpien RR oli 0,43 (95 % CI, 0,23-0,79; p = 0,007).

        Kiitos, näinhän se on.

        Kun jaksaminen, kunto ja libido (sama asia) alkaa laskea iän myötä, on syytä kiinnitellä huomiota huomiota ruokavalioon. Ne on aika pieniä asioita valinnoissa mutta erittäin tärkeitä, eikä ne lisää kauppalaskua paljoakaan.

        Aikoinaan nuorena harrastelijapoikana tiedettiin jo se että proteiini on välttämätön aine solujen rakentumiselle ja vastaa niiden uusiutumisesta ja kehittymisestä suurimmaksi osaksi.

        Proteiinia hankittiin jo ensimmäisestä Rocky- elokuvasta tutulla kananmunalla. Jossakin vaiheessa peloteltiin keltuaisten lisäävän huonoa kolestrolia, mutta se ei juurikaan pidä paikkansa.

        Lisääntyneeseen tarpeeseen muita protskun hankintamenetelmiä oli lihat, tonnikala, soija ja pähkinät. Mutta paljoa muuta ei tiedetty siihen aikaan. Vuosien mittaan on tehty hurja määrä erilaisia tutkimuksia joiden pohjalta tehty johtopäätöksiä.

        Suurin moka tehtiin bodarikaverin kanssa siinä että ei yksinkertaisesti syöty tarpeeksi. Välillä heikotti salilla ja iltaisin niin nälissään että koko kroppa tärisi. Ajateltiin vaan että nyt palaa rasva! Kyllähän se paloikin, mutta massa ei lisääntynyt yhtään.

        Päälle erittäin kova ruumiillinen työ. Ihme ettei henki lähtenyt verensokerin romahtaessa.
        Myöhemmin alkoi tajuamaan syömisen merkityksen ja hiilareitten määrän suhteuttamisen
        proteiiniin.

        Kroppa oli kyllä komea kuin 80 kiloisella bodarilla ja naaraat kävi kuumana, mutta olin siihen aikaan kiltti ja uskollinen aviomies naisten suhteen.

        Sanotaan että urheilija ei tervettä päivää näe ja se pitää silloin paikkaansa kun treeni, ravinto ja lepo eivät ole balanssissa. Treenattiin liikaa, syötiin liian vähän ja palauduttiin liian vähän.

        Siitä tuli sitten niitä heikotuksia, kolotuksia, tulehduksia, venähdyksiä, välilevyn pullistumia, jännityspäänsärkyä, alttiutta flunssille jne jotka ovat kaikki signaaleja siitä että nyt ei olla balanssissa.

        Urheilun suhteen omat parhaat vuodet ehti mennä ohitse kilpatasomielessä ennenkuin alkoi oppia kuuntelemaan kroppaa. Nykyään tietoa on jo varhaisteineillä enemmän kuin mitä minun aikaan kolmekymppisillä harrastajilla.

        Oppia on tullut eniten siitä, miten kroppa on reagoinut mihinkin. Jos huomaan poikkeuksellista vireyttä, niin alan miettiä että mitä olen syönyt viimeisen 48 tunnin aikana.
        Toinen keino on ollut lukea terveysvinkkejä.

        Tomaatin ja vesimelonin havaitsin IHAN ITSE lisäävän vireyttä ja verenkiertoa, kuin myös pähkinöiden ja lohen.

        Inkivääri, hunaja, parsa, parsakaali, kukkakaali, sienet, kesäkurpitsa, valkosipuli, chili, marjat, omena, porkkana jne on sitten tulleet ajan kanssa suht säännöllisiksi. Vihreetä teetä koettanut muistaa juoda myös.

        Tämä ei sitten tarkoita (älyn jättiläiselle Senssulle tiedoksi) että näitä kaikkia olisi jokaisessa annoksessa joka päivä jatkuvasti roppakaupalla aamiaispuuroa myöten.

        Kattila kilahti tuolla toisessa ketjussa.

        "Mahtaakohan aloituksessa nimeltä mainittu henkilö tietää mitä mieleltään häiriintynyt aloittaja hänestä valehtelee?"

        Tuo kommentti sattui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue sairauskulu vakuutusten yleiset ehdot, kaikki vakuutukset ovat yksityisiä, ne nimenomaan tarjoavat lisäturvaa kelan maksaman lisäksi, siksi pitää olla asiakkuuskelassa.

        Vakuutusyhtiöt räätälöivat vapaaehtoiset vakuutukset asiakkaan halun mukaan, hinta tietysti sen mukaan riskien kasvaessa.

    • Anonyymi

      "Molemmat" veljekset ovat tehneet havaintojaan unirytmit sekaisin. Mitäpä sinä sinne kauppaan menisit, koska et kokkaa ja syöt aina ravintolassa?

      https://aijaa.com/0NybSI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe