Mitkä kirjat pitkään matematiikkaan?

Olen miettinyt näin aikuisena, että voisin joko itsekseni opiskella pitkää matematiikkaa tai käydä aikuislukiossa kursseja vaikka aikoinaan opiskelin lyhyen matematiikan kurssit lukiossa.

Ensimmäiselle kurssille joka on myös heille jotka opiskelee lyhyttä matematiikkaa, may1 on ainakin kaksi kirjaa, may1 luvut ja yhtälöt ja unioni. Eri lukioilla on eri kirjat. Kumpi olisi parempi kirja jos itse haluaa lähinnä opiskella? Katsoin sisällysluetteloita ja tuo may1 luvut ja yhtälöt vaikutti paremmalta sen perusteella. Siinä on yksityiskohtaisemmin asiat kuten oma kappale murtolaskuille kun taas unionissa näyttää olevan vain luvut jaettu eri kappaleihin. Parempi olisi sellainen kirja joka vääntää rautalangasta asiat, ei niin että oletetaan että oppija tietää jo asiat.

Tämän jälkeen kurssit maa2 ja eteenpäin on ilmeisesti vaihtoehtoina kirjat moodi, juuri ja tekijä. Mikä näistä on paras? Juuressa taisi olla kurssit jaettu enempiin ja eri aihenimillä tietysti sitten.
4871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko hölmö kysymys vai ei tiedetä vastausta tai ei uskalleta vastata?

Äänestä

jos haluat hyvän kirjan algebran oppimiseen ja ymmärtämiseen niin suosittelen
hankkimaan antikvariaatista kirjan. paavo holopainen, hannu outinen. teknillisen koulun algebra. Kirjassa selostetaan myös tyyppilliset laskemisen väärinymmärrykset kun ajattelutyö ajautuu umpikujalle, Väärinoppiminen on todella yleistä.

Äänestä

Käy pitkä matikka aikuislukiossa, jos suinkin voit. Tulokset varmasti parempia, ratkeaa kirjanvalinta ja voit kirjoittaakin pitkän matikan ylioppilaskokeen, jos haluat ja oikein innostut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen miettinyt näin aikuisena, että voisin joko itsekseni opiskella pitkää matematiikkaa tai käydä aikuislukiossa kursseja vaikka aikoinaan opiskelin lyhyen matematiikan kurssit lukiossa.

Ensimmäiselle kurssille joka on myös heille jotka opiskelee lyhyttä matematiikkaa, may1 on ainakin kaksi kirjaa, may1 luvut ja yhtälöt ja unioni. Eri lukioilla on eri kirjat. Kumpi olisi parempi kirja jos itse haluaa lähinnä opiskella? Katsoin sisällysluetteloita ja tuo may1 luvut ja yhtälöt vaikutti paremmalta sen perusteella. Siinä on yksityiskohtaisemmin asiat kuten oma kappale murtolaskuille kun taas unionissa näyttää olevan vain luvut jaettu eri kappaleihin. Parempi olisi sellainen kirja joka vääntää rautalangasta asiat, ei niin että oletetaan että oppija tietää jo asiat.

Tämän jälkeen kurssit maa2 ja eteenpäin on ilmeisesti vaihtoehtoina kirjat moodi, juuri ja tekijä. Mikä näistä on paras? Juuressa taisi olla kurssit jaettu enempiin ja eri aihenimillä tietysti sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu