Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tyttöystävän pikkusiskoa

Aloin talvella seurustella yhden kurssikaverini kanssa. Kesän alkajaisiksi kävimme hänen kotonaan tutustumassa hänen perheeseensä eli isään, äitiin ja lukion toista vuotta aloittelevaan pikkusiskoon. Iltapäivällä lähdimme käymään vanhempien pienelle rantamökille, jossa on keittiö-ruokailutila ja perällä yksi makuuhuone. Illalla lämmitimme rantasaunan ja saunoimme perinteiseen tapaan, miehet erikseen ja naiset erikseen. Illan mittaan selvisi, että vanhempien oli tarkoitus palata kotiinsa ja me jäisimme mökille. Pikkusiskolle pystytettiin teltta pihamaalle. Vanhempien lähdettyä illanviettoon kuului syöminen ja tietenkin juominen. Odotettavissa oli myös kunnon panohetki tyttiksen kanssa.
Koko päivän jatkunut lämmin sää päättyi kuitenkin kunnon ukonilmaan. Telttakin kastui ja jouduimme pakosta muuttamaan nukkumisjärjestelyjä. Koska mökissä oli vain yksi parivuode, päädyimme nukkumaan siten, että minä olin reunalla, tyttis keskellä ja pikkusisko seinän vierellä. Ja tietenkin kaikilla alusvaatteet päällä. Sängyssä minulla seisoi kovana, mutta mitään mahdollisuutta panemiseen ei ollut. Koskettelin varovasti myös tyttistä ja lopulta työnsi sormen hänen alkkareiden reunasta pilluun ja totesin hänenkin olevan aivan märkä. Mutta siihen se sitten jäikin. Kiiman saattoi kuitenkin hyvin aistia koko yön ajan. Huonosti nukutun yön jälkeen tyttis nousi aamulla ensimmäiseksi ylös ja kuiskasi minulle menevänsä keittämään kahvit.
Hänen mentyään keittiöön sieltä alkoi kuulua astioiden kolinaa. Samalla pikkusisko kääntyi minun suuntaan ja katsoi suoraa silmiin. Katse kertoi hänenkin halustaan. Hän nosti varovasti peittonsa reunaa, jolloin rintaliivit näkyivät. Edelleen katse oli suoraa silmiin ja samalla hän työnsi liivien kuppeja alaspäin. Esiin ponnahtivat pystyt rinnat. Nänninpihat olivat vaaleanpunaiset, isohkot ja törröttivät kaarena rinnoista ulospäin. Nännit työntyivät paksuina esiin. Oikealla kädellään hän alkoi hyväilemään rintojaan. Tietenkin minulla seisoi kivikovana, mutta tyttis oli viereisessä huoneessa, niin ainut mitä saatoin tehdä oli nostaa omaa peittoa ja näyttää pikkusiskolle alushousujen alla olevaa seisontaa. Hänen katseensa suuntautuikin jalkoväliini, joten työnsin alushousujani alaspäin ja sain punertavana tattina seisovan terskan näkyviin. Pikkusisko tuntui innostuvan näkemästään ja työnsi oman kätensä rinnoilta alaspäin. Hän nosti peittoa siten, että myös hänen pikkuhousunsa näkyivät ja työnsi kätensä niiden sisään. Kuului litisevä ääni, mutta muuten olimme aivan hiljaa paikoillamme.
Yllättäen keittiöstä kuului ulko-oven ääni. Mökissä ei ollut vessaa ja tyttis oli kaikesta päätellen lähtenyt käymään ulkohuussissa. Pikkusisko tajusi myös mitä oli tapahtunut. Hän kääntyi samassa selin, veti pikkuhousunsa alas ja työntyi minun suuntaani. Alempi jalka oli suorana, mutta ylemmän jalan hän vei koukkuun. Lantio nousi hiukan ylöspäin, jotta pillu olisi aivan avoin. Olisiko kukaan mies voinut vastustaa tällaista kutsua. Kivikovana seisova kaluni oli valmiina ja työnnyin helposti litimärkään pilluun. Aloimme kiivaan naimisen, työntelin kullia hänen sisällään niin kovaa tahtia kuin pystyin, koska aikaa ei varmasti ollut paljoa. Juuri kun tunsin, että olin lähestymässä orkkua, niin ovi kävi. Lopetin työntelyn heti ja vetäydyin ulos pillusta. Pikkusisko siirtyi heti seinän vierelle ja veti peiton päällensä. Keittiöstä kuului kuppien kalinaa ja melkein heti ovi aukesi ja tyttis kuiskasi minua aamupalalle. Nousin, vedin vaatteet päälle ja menin keittiöön.
53645
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä juttu ja hyvin kirjoitettu.

Äänestä

Tää oli jännää, 😋

Äänestä

Miten tuleeko jatkoa,pääsitkö uudelleen pikkusiskoa hoitaan.

Äänestä
  • Hienoo nyt teillä on varmaan kivaa keskenänne.

    Äänestä

Lisää tälläsii

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu