Tietämäni mukaan entinen kansanedustaja, Pentti Kettunen, on asetettu Kajaanin Perussuomalaiset ry:n hallituksen toimesta eräänlaiseen disponibilideettiin. Hän on puolueen jäsen ja voi osallistua puoluekokouksiin, tehdä siellä esityksiä ja osallistua äänestyksiin ja päätöksiin mutta omassa kotimaakunnassaan ja kotikunnassaan ei voi osallistua mihinkään puoluetoimintaan kun Kajaanin Perussuomalaisten hallitus on sen estänyt. Ihmeellinen tilanne, eikö olekin? Onneksi eivät voi kuitenkaan kieltää julkista kirjoittelua lehtiin eikä muihinkaan julkaisuihin - haluja varmaankin olisi!
PENTTI KETTUNEN ON ASETETTU DISPONIBILIDEETTIIN - tai ainakin melkein!
15
251
Vastaukset
- Anonyymi
Pentti Kettunen on kymmeniä vuosia ollut Maaseudun/ Perussuomalaisten aktiivi toimiva jäsen. Onko nyt viimeinkin aika nähdä minkälainen puolue nykyisin on Perussuomalaiset. Sääliksi käy Kettunen kun tämäkin piti vielä nähdä.
- Anonyymi
Kyllä tämä sakki niin sanoinkuvaamatonta, ettei sanoja löydy. Pentillä ei ole mitään hätää > nauttii vanhuudenpäivistään antaapa niinden jatkaa - päämäärä tuntematon - joka ei valoisalle näytä. Hallituksesta (PS) johon kukaan ei halua - oikeaan aikaan lähtivät pois ne, jotka älysivät tilanteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Pentti on saanut potkut SMP:stä ja perussuomaisten Halla- Ahon mukaan on joukkueensa kampittaja. Ollut kepun listoilla kuntavaaleissa ja kommunisti Anne Huotarin kanssa suhmuroinut eduskuntavaaliehdokkaita. Siinäpä syitä hylätä nykyperussuomalaisten yhdistyksen jäsenyys - varmaan muitakin syitä taustalla.

Tätä täältä saanut vuositolkulla lukea samaa paskaa kun ei edes ole perää tässä sun aivopierussasi.

Siellä yhdistyksessä ei ole järki-ihmisiä -vaan kaksi vankkaa kärki -ihmistä , jotka kieroilevat , valehtelevat ja perättömiä kirjoittelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä täältä saanut vuositolkulla lukea samaa paskaa kun ei edes ole perää tässä sun aivopierussasi.
Kaikki on faktaa, turha kiistellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentti on saanut potkut SMP:stä ja perussuomaisten Halla- Ahon mukaan on joukkueensa kampittaja. Ollut kepun listoilla kuntavaaleissa ja kommunisti Anne Huotarin kanssa suhmuroinut eduskuntavaaliehdokkaita. Siinäpä syitä hylätä nykyperussuomalaisten yhdistyksen jäsenyys - varmaan muitakin syitä taustalla.
Tämä on täysin paskapuhetta - Kettunen ei ole koskaan suhmuroinut mitään Anne Huotarin kanssa. Oli kerran kuntavaaleissa keskustan listan ehdokas ja tuli siltäkin listalta valituksi Kajaanin valtuustoon. SMP:sta Kettunen joutui eroamaan smp:n ajauduttua konkurssiin mutta liittyi sitten pyynnöstä Perussuomalaisten jäseneksi ja on aina toiminut persuissa rehellisesti ja puolueen ja sen äänestäjien edun mukaisesti eikä ollut oman edun kalastelija niin kuin jotkut näyttävät olevan.

Pentin kertomaa: https://www.kaleva.fi/ei-kun-piti-noyrtya-ja-lahtea/1977449
Eri kertomus kuin sinulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki on faktaa, turha kiistellä.
Kyllä on faktaa tämän hetken tapahtumisista, turhaa kenenkään kiistellä. - esittää syyttömyyttään.
Samalla lailla tänne voisi laittaa otteen faktasta - kuin paljon vainotusts ja parjatusta Kettusesta.
- Anonyymi
Raukkamaista ja naurettavaa toimintaa, munasivat itsensä lopullisesti. En enäö ikinä kusekaan persuihin päin.
- Anonyymi
Niin ja tiedätkö tämän hetken tapahtumia? Siinä näyttävät todellisen luontonsa kertomustensa kera.
- Anonyymi
Että oikein bilideettiin asetettu! Missä sellanen sijaitsee?
- Anonyymi
Sehän on oikeesti pilideetti kuten kaikki kainuulaiset luonnollisesti käsittivätkin.
- Anonyymi
sehän on kuin viikarointia, ei tarvi töitä tehdä eikä vastuuta mutta rahaa tulee ovista ja ikkunoista.. sopisiko viikari yli rouva uudeksi hyvin vointi johtajaksi, omaa hyvi vointiaan..
- Anonyymi
Lopeta se viinanjuonti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739