Taas persun alut räälläävät viritetyillä mopoillaan humalassa pitkin kylää.
Missä poliisit?
184
2097
Vastaukset
- Anonyymi
Missä vanhemmat? Kotona tuiskeessa ja lapsoset kylillä.
- Anonyymi
Voi sua tuttisuuta. Mene töihin äläkä vingu siellä.
- Anonyymi
Ne rällää autolla tietenkin, kun ovat vanhempia.
- Anonyymi
Nuoriso tottakai harrastaa. Hommaa korva tulpat tai muuta muualle.
- Anonyymi
Mopopojista viis, antaa lasten harrastaa. Mutta aloittajalla on pahemman tason vainoharhaisuutta ja psykoosia. Jos näkee persuja joka puolella, on se jo syy mennä kyselemään apua muumilaakson puolelta. Normaali elämähallinta näyttää olevan hukassa.
- Anonyymi
KOtoa se kasvatus lähtee. Nämäkin mopo pojat aikanaan miehistyvät armeijan käytyään.
- Anonyymi
Ei siellä enää tehdä sitä... ei ainakaan jotenkin minun ymmärtämälläni tavalla. Rasistiseksi sovinistiksi siellä vissiinkin opetetaan enää nykyään, kuntoilua siellä ei ole. Toisaalta naisia on siellä enemmän ja osa pojista on ensikertaa siellä "kosketuksissa" moisiin, joten pää hajoaa heti. Pitäisi vanhempien siis jo kotona opettaa että kaikki ei ole todellakaan poikia.
- Anonyymi
Sikalan arkipäivää.
- Anonyymi
"Missä poliisit?"
Eivät enää eduskunnassa.- Anonyymi
...tai no liiottelin :D Rantanen vain lähti ja Vornanenhan poistui vain persuista ja meidän Jokinen täältä. Rikosta ei missään ole tapahtunut... tai no Vornanen saa olla yhä poliisikin eli ei mitään seuraamuksia. Näin se homma menee. Pyöritellään pyöritellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

...Olisi todellakin toivottavaa että nämä poliisit ja vartijat/järjestyksenvalvojat lopettaisivat rikkomasta lakia ja purkaen omaa aggressiotaan syyttömiin esim. minuun kun käyn vain ruokakaupassa.

...Jos poliisi/vartija/järkkäri räyhää ja käyttää väkivaltaa eri muodoissaan (hallintakeinoja) vain oman fiiliksen mukaan, niin saahan niitä itseäänkin sitten pahoinpidellä ihan miten vaan nyt olo on. Tänään oli vähän huonompi päivä ja vartija naama v*tutti, niin saahan sitä nyt vetää sitä turpiin. Säännöt on säännöt.

...Mutta olisi todellakin toivottavaa että nimenomaan niissä poliiseissa (!!!) ei olisi ihmisiä, jotka käyttää väkivaltaa vain koska nyt sattui olemaan huono päivä ja toinen ärsyttää. Siinä kohtaa mulla ainakin tulee POLIISIA ikävä. Ois enemmän kuin toivottavaa että nämä TURVALLISUUSalan kaverit noudattaisi lakia eivätkä pahoinpitelisi kansalaisia vain kun nyt v*tuttaa.
Normi kansalainen kuitenkin pidättelee kiukkujaan ja noudattaa lakia. On omituista ettei nämä meidän turvallisuudesta (MUKA) huolehtivat tee sitä itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mutta olisi todellakin toivottavaa että nimenomaan niissä poliiseissa (!!!) ei olisi ihmisiä, jotka käyttää väkivaltaa vain koska nyt sattui olemaan huono päivä ja toinen ärsyttää. Siinä kohtaa mulla ainakin tulee POLIISIA ikävä. Ois enemmän kuin toivottavaa että nämä TURVALLISUUSalan kaverit noudattaisi lakia eivätkä pahoinpitelisi kansalaisia vain kun nyt v*tuttaa.
Normi kansalainen kuitenkin pidättelee kiukkujaan ja noudattaa lakia. On omituista ettei nämä meidän turvallisuudesta (MUKA) huolehtivat tee sitä itse....Jos normikansalainenkin osaa selvitä tilanteesta, niin on vähintään omituista ettei ammattilainen sitä sitten osaa tehdä. Sanotaan että on stressaavaa ja tuo nyt ei selitä mitään!!! Onhan se nyt stressaavaa joo olla rikoksen uhri. Ihanko kaikki täällä vaan saa rikkoa lakia ja pahoinpidellä muita kun nyt stressaa niin p*rkeleesti?? Jos ei pää kestä - ja selkeästi EI kestä - niin vaihtaa alaa tai menee ainakin lomalle.
Joku heti kritisoi että just nyt tarvitaan järkkäreitä/poliiseja eli ei saisi missään nimessä vähentää niitä ja minä p*rkele sanon että me ei tarvita yhtään n*tsip*skaa tuonne virkaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Jos normikansalainenkin osaa selvitä tilanteesta, niin on vähintään omituista ettei ammattilainen sitä sitten osaa tehdä. Sanotaan että on stressaavaa ja tuo nyt ei selitä mitään!!! Onhan se nyt stressaavaa joo olla rikoksen uhri. Ihanko kaikki täällä vaan saa rikkoa lakia ja pahoinpidellä muita kun nyt stressaa niin p*rkeleesti?? Jos ei pää kestä - ja selkeästi EI kestä - niin vaihtaa alaa tai menee ainakin lomalle.
Joku heti kritisoi että just nyt tarvitaan järkkäreitä/poliiseja eli ei saisi missään nimessä vähentää niitä ja minä p*rkele sanon että me ei tarvita yhtään n*tsip*skaa tuonne virkaan!..."just nyt tarvitaan..."
- Multa pöllitään läppäri >> Teen rikosilmoituksen.
- En edes odottanut mitään tapahtuvan hirveästi, kun ei ne saa mökkimurtojakaan selvitettyä.
- Sitten saan jonkun v*tunh*ron huutamaan mulle ja valehtelemaan päätökseen ja sen takia koko rikosilmoitukseni mitätöidään >> Teen kantelun.
- Kanteluni menee tietenkin läpi, koska poliisi toimi ilmeisen väärin, siinäKIN tapauksessa että hänen valheensa olisi ollut totta. Minulle kuitenkin mainittiin että hän oli kuitenkin ainoa poliisi, joka mitenkään yritti edes asiaa tutkia. Minua ei moinen lohduttanut hevonv*ttuakaan, kun en olettanutkaan että sillä olisi ollut kiire. Mutten odottanut että joku s**tanan h*ro tulee mulle karjumaan sen takia että minulta on varastettu läppäri ja se h*ro valhetelee ummet lammet sinne papereihin vain päästäkseen mahdollisimman äkkiä eroon koko jutusta.
Yritän tässä vain sanoa että... sen jutun olisi voinut (ja pitänyt!) hoitaa asiallisesti eikä ikinä mennä sille linjalle että alkaa raivota ja hävittää juttua vain maton alle ja valehdella vielä lisää siihen päälle!! Meinaan vaan että palaamme tuohon juttuni alkuun eli poliisit eivät nytkään kerkeä hoitaa näitä hommia ja niin olipa tosi hieno idea poliisinaikkoselta pistää kaikki ihan p*skaksi ja laittaa kymmeniä (?) ihmisiä hoitamaan nyt tätä aiheuttamaansa sotkua, traumatisoida asiakas ja aiheuttaa luottamuspulaa poliisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Olisi todellakin toivottavaa että nämä poliisit ja vartijat/järjestyksenvalvojat lopettaisivat rikkomasta lakia ja purkaen omaa aggressiotaan syyttömiin esim. minuun kun käyn vain ruokakaupassa.
..."purkaen omaa aggressiotaan syyttömiin esim. minuun kun käyn vain ruokakaupassa."
Koko p*ska on alunperinkin ollut vain heidän itse aiheuttamansa. Minua ei olisi tarvinnut/pitänyt ikinä sotkea tähän farssiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Jos poliisi/vartija/järkkäri räyhää ja käyttää väkivaltaa eri muodoissaan (hallintakeinoja) vain oman fiiliksen mukaan, niin saahan niitä itseäänkin sitten pahoinpidellä ihan miten vaan nyt olo on. Tänään oli vähän huonompi päivä ja vartija naama v*tutti, niin saahan sitä nyt vetää sitä turpiin. Säännöt on säännöt.
Teille muutamalle lukutaidottomalle esitän kysymyksen?
Miten noi vouhotukset liittyy ap:n valitukseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teille muutamalle lukutaidottomalle esitän kysymyksen?
Miten noi vouhotukset liittyy ap:n valitukseen?Oi, te ootte ärhäköitä teidän sääntöjenne kanssa :DDD Lovea vaan teillekin <3
Mun veljellä oli sellainen sääntö että sitä ei saa kritisoida. Mä sitten kritisoin ja sen mielestä se voi sitten lyödä minua. Se tuli päälle päin, sen mukaan mun piti rauhoittua ja mä vain kysyin et' "Aioksä lyödä muo? Aioksä LYÖDÄ MUO?!!!" ja se sanoi ettei se lyö muo, mun vain täytyy rauhoittua. No, mä en rauhoittunut, kun ei mulla ole mitään syytä "rauhoittua". Se pälli nyt vain HYVÄKSYY KRITIIKIN ja jatkaa elämäänsä ja pitää ne s**tanan sorkkansa erossa minusta! Ei tartte tulla v*ttua "rauhoittelemaan" minua, kun ilmiselvästi aikoi pistää mut nippuu vain. Haiska sitä v*ttu, h*mo! Älä käpälöi siinä!
Se löi muo teininä ja kun mä sitä hoin et aioko sä v*ttu todella taas lyödä muo niin ku ennen, niin se tajus lopettaa. Se lopetti ja lähti siitä. Hieno!! On h*mo jo aikuistunut. Kyllä susta vielä ihan hyvä ihminen joskus tulee.
SeKIN on muuten hommannut järkkärinpaperit. Uskomatonta!! Ihme "rauhoittelijoita", kun ainoa ongelma on että teitä kritisoidaan. Ei muuten oikeasti ole mikään syy alkaa käydä päälle ja VAIENTAA yhtään ketään. V*tun huonot hermot teillä.
Kuten sanotaan aina ei voi voittaa - ei edes se JOKA kerta. Joskus täytyy hyväksyä eikä hakata kaikkia muita, kun harmittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi, te ootte ärhäköitä teidän sääntöjenne kanssa :DDD Lovea vaan teillekin <3
Mun veljellä oli sellainen sääntö että sitä ei saa kritisoida. Mä sitten kritisoin ja sen mielestä se voi sitten lyödä minua. Se tuli päälle päin, sen mukaan mun piti rauhoittua ja mä vain kysyin et' "Aioksä lyödä muo? Aioksä LYÖDÄ MUO?!!!" ja se sanoi ettei se lyö muo, mun vain täytyy rauhoittua. No, mä en rauhoittunut, kun ei mulla ole mitään syytä "rauhoittua". Se pälli nyt vain HYVÄKSYY KRITIIKIN ja jatkaa elämäänsä ja pitää ne s**tanan sorkkansa erossa minusta! Ei tartte tulla v*ttua "rauhoittelemaan" minua, kun ilmiselvästi aikoi pistää mut nippuu vain. Haiska sitä v*ttu, h*mo! Älä käpälöi siinä!
Se löi muo teininä ja kun mä sitä hoin et aioko sä v*ttu todella taas lyödä muo niin ku ennen, niin se tajus lopettaa. Se lopetti ja lähti siitä. Hieno!! On h*mo jo aikuistunut. Kyllä susta vielä ihan hyvä ihminen joskus tulee.
SeKIN on muuten hommannut järkkärinpaperit. Uskomatonta!! Ihme "rauhoittelijoita", kun ainoa ongelma on että teitä kritisoidaan. Ei muuten oikeasti ole mikään syy alkaa käydä päälle ja VAIENTAA yhtään ketään. V*tun huonot hermot teillä.
Kuten sanotaan aina ei voi voittaa - ei edes se JOKA kerta. Joskus täytyy hyväksyä eikä hakata kaikkia muita, kun harmittaa....Se ongelma ois ollut että HÄN joutuu ajatella muita. Aika kohtuutonta?
Äijä on itsekäs ja sitten mulla nakki napsahti, kun KAIKKI oli muuttaneet omat hommansa ja mulle kertomatta mut oli "kidnapattu" päiviksi kotoani ja sitten se äääääärimmäinen kohta, mitä ei voinut näissä aikataulusuunnitteluissa ylittää oli SEN HARRASTUS! Voi justus sentään! Vanhemmat muutti työaikojaan ja meikä ei ollut päässyt tekee mitään moneen päivään ja sit se on niin tärkeää ettei se myöhästy omasta harrastuksestaan. Ja toi oli jotain mitä ei sitten voi siirtää? Ja mulla napsahti! Oot sä vaan h*mo yksi itsekkäin k*sipää minkä mä tiedän!!
Eli mullehan ei ikinä kerrota mitään, mut vain kidnapataan minne milloinkin ja mulle ei edes kerrota minne mennään ja pääsenkö sieltä koska takaisin kotiin. Veikan menojen mukaan kun mennään, niin oli itsestään selvää ja Raamtussakin lukee että aina reissuun lähdetään perjantai illalla sen töiden jälkeen. Kotiin tullaan lauantaina tai sunnuntaina. Mä olin tän oppinut ja olin sit tehnyt aikajärjestelyni sen mukaan. No, (muistelisin) että se olisi sitten sunnuntai tällä kertaa, kun se haki mut ja sitten maanantaina ilmoitettiin että se jääkin vielä päiväksi (eli minäkin) ja seuraavana päivänä sitten oli tää kriittinen aikataulu järjestely että KOSKA mikäkin tehdään, ja takarajana oli sitten se iltapäivällä ollut sen harrastus. Vanhemmat sitten aikoi muuttaa työt sen takia ja siinä k*rpääntyneen jo viime perjantaista lähtien en jaksanut tota, kun se ainoa lukittu aika oli sen harrastus eli oli TÄRKEÄÄ jos me lähtetään siitä kyläilemään porukalla, niin sen TÄYTYY keretä harrastukseen vielä. KAIKKI muut siirtyy.
V*ttu mulla meni hermo.
No, sen jälkeen ne lähti siitä sitten heti sinne kyläilyreissuun aika dramaattisesti ilman minua :DDDD Mä vain kuulin kun auto lähti. Eivät ottaneet muo sitten mukaan ollenkaan moikkaamaan sukulaisia. Adios!
Sit ne tuli takas joskus ja veikan kyydissä lähdettiin köröttelemään kotiopäin :) Mä ymmärsin et tää reissu aikaistui sen riidan takia et se päätettiin sitten tehdä heti. Muo naurattaa. Miksi MUT jätettiin pihalla? Mä vain kuulin et auto lähti. Oliko tämäkin joku aikataulukysymys? :DDD
No, mä pääsin kotiin tiistaina ja ois ollut vielä elokuvalipussa aikaa eli joku näytös oli vielä, mutten mennyt. Se lippu jäi käyttämättä. Mulla oli kalkkatapletit loppu, kun en ollut päässyt ostaa lisää, muttei ne nyt ole lääkkeitä eli en kuollut, kun en sinä päivä mennyt sinne apteekkiinkaan. Ei niin vakavaa. Veikkakin voi kokeilla. Asioista selviää.
****
Joku kerta jäänyt mieleen, kun mulle ei suostutte kertoa aikataulua ollenkaan, niin aikani tivattua se suuttui ja sanoi ettei se jaksa aikataulutettua elämää, kun sillä on muutoin viikko niin täynnä. Nyt (viikonloppuna/lomalla) se haluaa elää ilman aikatauluja. Reilua? Joo, tosi symppis selitys, mutta v*ttuako sä sitten sotket MINUN AIKATAULUNI? Mullakin ois tosi hyvä zen, jos vois jotain asioita hoitaa.
Ja onko sitä pakko täyttää se koko viikko umpitäyteen HARRASTUKSILLA, kun muina aikoinan täytyy sitten sen takia olla täysk*sipää kaikille muille kanssa ihmisille. Et on vain sun menot ja ne sun menot ja kaikki muut pitää turpansa kiinni ja sopeutuu SUN menoihin kun sulla on niin rankkaa olla siellä niissä SUN menoissa??
****
Ja veikasta vielä että kun se sanoo et seuraavana päivänä lähti on sitten PUOLENPÄIVÄN AIKAAN, niin kerran muo kiukkuisena hoputettiin ekan kahvikupin äärestä, kun pitäisi mennä ja kerran se oli joksu ilta 16-jälkeen. Mä sitten myöhemmin huomautin tästä, kun mulle oli sanottu (en muista tarkkaan mut jotenkin) et EI TULE KERKEÄMÄÄN ENNEN PUOLTAPÄIVÄÄ. Niin mä jo arvasin nauraen. Ok. No, mä pakkasin kamat ja odotin sitä puolipäivää valmiina, kun TASAN 12:00 tuli. Mä tajusin logiikan. En mä tyhmä oo. Jos sanoo et puolilta päivin se on aamukahvin aikaan tai illalla, jos se sanoo et EI kerkee puoleksi päiväksi, se tulee sitten 12-reikä-reikä. Ok.
****
Kerran aiemmin se yllätti mut ja soitti et se on tulos hakee ja mä järkytyin, kun en ollut valmis. Se oli sanonut et tulee 5 minuutissa. Mä raivolla pakkaan kamat ja revin itseni pihalle 5 minuutissa. Odottelin ja odottelin. Sitten mä soitan sille et missä sä oot ja se sanoo et ku mä en kerran ollutkaan valmis, niin ne oli lähteleen kaupoille pyörimään! Kertomatta siitä silti mulle, kiitti v*tusti.
****
Mä vain sanon et mun perhe on täynnä s**tanan p*skimpia ja itsekkäimpia k*sipäitä mitä mä tiedän. Et mulla on tosi tuttu ja kotoisa olo teidän h*mojen kanssa. Mä TIEDÄN et aina... aina se on se väärä aika, joka just ei sovi mulle. Jos mä sanon et silloin ei käy (enkä hullu näin enää edes sanoisi), niin silloin tulee. Mä tiedän.
Mä vain myös sanon että saatte tunkea ne sääntönne teidän p*rseeseenne, ne sopii sinne paremmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Se ongelma ois ollut että HÄN joutuu ajatella muita. Aika kohtuutonta?

Mä vain myös sanon että saatte tunkea ne sääntönne teidän p*rseeseenne, ne sopii sinne paremmin....Mä en ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset tottelee tota pelleä. Mä olin pettynyt mun siskon mieheen, kun SEKIN pomppi sen mukana. Te inhotatte minua. Tuollainen iso vauva, joka ei muka osaa löytää avaimiaan? Aina tää avainten etsimisleikki. Se on hauska katsoa kun kaikki (miinun minä) pomppii ja etsii niitä sun avaimia ja sie pieni l*äskipallo olet siinä avuton. Voi pientä idi**ttia :(
Kui sä pärjää elämässä, kun sulta aina ne avaimet katoaa??!!
Voi nassun nassun pientä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Se ongelma ois ollut että HÄN joutuu ajatella muita. Aika kohtuutonta?
Äijä on itsekäs ja sitten mulla nakki napsahti, kun KAIKKI oli muuttaneet omat hommansa ja mulle kertomatta mut oli "kidnapattu" päiviksi kotoani ja sitten se äääääärimmäinen kohta, mitä ei voinut näissä aikataulusuunnitteluissa ylittää oli SEN HARRASTUS! Voi justus sentään! Vanhemmat muutti työaikojaan ja meikä ei ollut päässyt tekee mitään moneen päivään ja sit se on niin tärkeää ettei se myöhästy omasta harrastuksestaan. Ja toi oli jotain mitä ei sitten voi siirtää? Ja mulla napsahti! Oot sä vaan h*mo yksi itsekkäin k*sipää minkä mä tiedän!!
Eli mullehan ei ikinä kerrota mitään, mut vain kidnapataan minne milloinkin ja mulle ei edes kerrota minne mennään ja pääsenkö sieltä koska takaisin kotiin. Veikan menojen mukaan kun mennään, niin oli itsestään selvää ja Raamtussakin lukee että aina reissuun lähdetään perjantai illalla sen töiden jälkeen. Kotiin tullaan lauantaina tai sunnuntaina. Mä olin tän oppinut ja olin sit tehnyt aikajärjestelyni sen mukaan. No, (muistelisin) että se olisi sitten sunnuntai tällä kertaa, kun se haki mut ja sitten maanantaina ilmoitettiin että se jääkin vielä päiväksi (eli minäkin) ja seuraavana päivänä sitten oli tää kriittinen aikataulu järjestely että KOSKA mikäkin tehdään, ja takarajana oli sitten se iltapäivällä ollut sen harrastus. Vanhemmat sitten aikoi muuttaa työt sen takia ja siinä k*rpääntyneen jo viime perjantaista lähtien en jaksanut tota, kun se ainoa lukittu aika oli sen harrastus eli oli TÄRKEÄÄ jos me lähtetään siitä kyläilemään porukalla, niin sen TÄYTYY keretä harrastukseen vielä. KAIKKI muut siirtyy.
V*ttu mulla meni hermo.
No, sen jälkeen ne lähti siitä sitten heti sinne kyläilyreissuun aika dramaattisesti ilman minua :DDDD Mä vain kuulin kun auto lähti. Eivät ottaneet muo sitten mukaan ollenkaan moikkaamaan sukulaisia. Adios!
Sit ne tuli takas joskus ja veikan kyydissä lähdettiin köröttelemään kotiopäin :) Mä ymmärsin et tää reissu aikaistui sen riidan takia et se päätettiin sitten tehdä heti. Muo naurattaa. Miksi MUT jätettiin pihalla? Mä vain kuulin et auto lähti. Oliko tämäkin joku aikataulukysymys? :DDD
No, mä pääsin kotiin tiistaina ja ois ollut vielä elokuvalipussa aikaa eli joku näytös oli vielä, mutten mennyt. Se lippu jäi käyttämättä. Mulla oli kalkkatapletit loppu, kun en ollut päässyt ostaa lisää, muttei ne nyt ole lääkkeitä eli en kuollut, kun en sinä päivä mennyt sinne apteekkiinkaan. Ei niin vakavaa. Veikkakin voi kokeilla. Asioista selviää.
****
Joku kerta jäänyt mieleen, kun mulle ei suostutte kertoa aikataulua ollenkaan, niin aikani tivattua se suuttui ja sanoi ettei se jaksa aikataulutettua elämää, kun sillä on muutoin viikko niin täynnä. Nyt (viikonloppuna/lomalla) se haluaa elää ilman aikatauluja. Reilua? Joo, tosi symppis selitys, mutta v*ttuako sä sitten sotket MINUN AIKATAULUNI? Mullakin ois tosi hyvä zen, jos vois jotain asioita hoitaa.
Ja onko sitä pakko täyttää se koko viikko umpitäyteen HARRASTUKSILLA, kun muina aikoinan täytyy sitten sen takia olla täysk*sipää kaikille muille kanssa ihmisille. Et on vain sun menot ja ne sun menot ja kaikki muut pitää turpansa kiinni ja sopeutuu SUN menoihin kun sulla on niin rankkaa olla siellä niissä SUN menoissa??
****
Ja veikasta vielä että kun se sanoo et seuraavana päivänä lähti on sitten PUOLENPÄIVÄN AIKAAN, niin kerran muo kiukkuisena hoputettiin ekan kahvikupin äärestä, kun pitäisi mennä ja kerran se oli joksu ilta 16-jälkeen. Mä sitten myöhemmin huomautin tästä, kun mulle oli sanottu (en muista tarkkaan mut jotenkin) et EI TULE KERKEÄMÄÄN ENNEN PUOLTAPÄIVÄÄ. Niin mä jo arvasin nauraen. Ok. No, mä pakkasin kamat ja odotin sitä puolipäivää valmiina, kun TASAN 12:00 tuli. Mä tajusin logiikan. En mä tyhmä oo. Jos sanoo et puolilta päivin se on aamukahvin aikaan tai illalla, jos se sanoo et EI kerkee puoleksi päiväksi, se tulee sitten 12-reikä-reikä. Ok.
****
Kerran aiemmin se yllätti mut ja soitti et se on tulos hakee ja mä järkytyin, kun en ollut valmis. Se oli sanonut et tulee 5 minuutissa. Mä raivolla pakkaan kamat ja revin itseni pihalle 5 minuutissa. Odottelin ja odottelin. Sitten mä soitan sille et missä sä oot ja se sanoo et ku mä en kerran ollutkaan valmis, niin ne oli lähteleen kaupoille pyörimään! Kertomatta siitä silti mulle, kiitti v*tusti.
****
Mä vain sanon et mun perhe on täynnä s**tanan p*skimpia ja itsekkäimpia k*sipäitä mitä mä tiedän. Et mulla on tosi tuttu ja kotoisa olo teidän h*mojen kanssa. Mä TIEDÄN et aina... aina se on se väärä aika, joka just ei sovi mulle. Jos mä sanon et silloin ei käy (enkä hullu näin enää edes sanoisi), niin silloin tulee. Mä tiedän.
Mä vain myös sanon että saatte tunkea ne sääntönne teidän p*rseeseenne, ne sopii sinne paremmin....Oli jo sellaista aikaa et mä ajattelin et on parempi olla menemättä minnekään sukujuhliin enää IKINÄ. Ihan hirveää aina.
No... mä en ollut aikeissa mennä, mutta mun tietokone oli kuollut ja veikan se piti korjata ja jotenkin ne sen sotki taas niin että mun sitten piti mennä sinne sukujuhliin ja siellä pääsin antamaan koneen veljelle. No... se olikin pitkä viikonloppu eikä mulle oltu kerrottu että se olikin useamman päivän reissu. Veikka silti jo lähti etukäteen... mä olin sen vierelle, nojaten siihen asettanut sen mun läppärin kantokassissaan. TÄSSÄ! Se kone ja se näki sen. Sitten se lähti... ja mä katsoin et v*ttu se mun läppäri on just siinä mihin mä sen sille jätin.
Mä olin koko reissulle tullut VAIN antamaan ton ja se ei muista?? V*ttu on lahopäinen kaveri?
Meni taas tappeluksi eli sitä sitten sai taas vekstala, mä jouduin jäädä ylimääräiseksi päiväksi ja kotimatkalla vanhemmat kiekkas sitten veljen luona ja siellä päästiin antaa se läppäri sille. Olipa taas homma! Oliko ihan järjestetty draama taas? Mä en nimittäin ikinä halunnut edes olla siellä.
No, tätä temppuilua oli ja syksyllä 2018 mä todellakin päätin sitten ottaa ihan muuta apua, kun joka v*tun kerta minua vain kiristettiin näillä läppärijutuilla. Toikin olisi pidempi juttu eli veli OLI JO hakenut mun hajonneen koneen, mutta kuukausien päästä siitä soitellessani se sanoi ettei saanut sitä korjattua. Ei silti viitsinyt siitä mulle mitenkään ilmoittaa? No, mun varakone olo hajonnut eli mulla ei siinä sitten ollut yhtään konetta sillä hetkellä eikä h*mo aio tehdä asialle yhtään mitään. No, sitten ostin paikallisesta palveluluettelosta apua. Ja sehän toimi päivässä, tuli ja seuraavana päivänä toi <3
Mä luulin et mun elämä helpottui, mutta tää uusi h*mo sitten tuhosi mun tiedostos ja kuukausien draamaa siellä keväällä 2020. Te ootte kaikki ihan p*skoja. Ps. ja kun otin jo taas uuden korjaajan palveluluettelosta, niin sehän siis vain haki mun koneen eikä koskaan palauttanut ja kun tein rikosilmoituksen, niin poliisih*ora vain karjuu mulle ja mitätöi mun koko rikosilmoituksen ja...
Ja kuten jo sanonut, niin mulle on ihan sama kuinka monta h*moa teitä on et onhan se isompi duuni, mut teistä jokainen saakoot sen pesäpallomailan sinne p*rseeseensä. Joo, ihan kaikki ja ne lukuisat muutkin, jotka on luulee et ois helppo homma. Onko teille valehdeltu? Taitaa olla. Huono diili. Emäpaha. Ei hyvä. Syvä rotko, voi ei. Bye!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Oli jo sellaista aikaa et mä ajattelin et on parempi olla menemättä minnekään sukujuhliin enää IKINÄ. Ihan hirveää aina.
No... mä en ollut aikeissa mennä, mutta mun tietokone oli kuollut ja veikan se piti korjata ja jotenkin ne sen sotki taas niin että mun sitten piti mennä sinne sukujuhliin ja siellä pääsin antamaan koneen veljelle. No... se olikin pitkä viikonloppu eikä mulle oltu kerrottu että se olikin useamman päivän reissu. Veikka silti jo lähti etukäteen... mä olin sen vierelle, nojaten siihen asettanut sen mun läppärin kantokassissaan. TÄSSÄ! Se kone ja se näki sen. Sitten se lähti... ja mä katsoin et v*ttu se mun läppäri on just siinä mihin mä sen sille jätin.
Mä olin koko reissulle tullut VAIN antamaan ton ja se ei muista?? V*ttu on lahopäinen kaveri?
Meni taas tappeluksi eli sitä sitten sai taas vekstala, mä jouduin jäädä ylimääräiseksi päiväksi ja kotimatkalla vanhemmat kiekkas sitten veljen luona ja siellä päästiin antaa se läppäri sille. Olipa taas homma! Oliko ihan järjestetty draama taas? Mä en nimittäin ikinä halunnut edes olla siellä.
No, tätä temppuilua oli ja syksyllä 2018 mä todellakin päätin sitten ottaa ihan muuta apua, kun joka v*tun kerta minua vain kiristettiin näillä läppärijutuilla. Toikin olisi pidempi juttu eli veli OLI JO hakenut mun hajonneen koneen, mutta kuukausien päästä siitä soitellessani se sanoi ettei saanut sitä korjattua. Ei silti viitsinyt siitä mulle mitenkään ilmoittaa? No, mun varakone olo hajonnut eli mulla ei siinä sitten ollut yhtään konetta sillä hetkellä eikä h*mo aio tehdä asialle yhtään mitään. No, sitten ostin paikallisesta palveluluettelosta apua. Ja sehän toimi päivässä, tuli ja seuraavana päivänä toi <3
Mä luulin et mun elämä helpottui, mutta tää uusi h*mo sitten tuhosi mun tiedostos ja kuukausien draamaa siellä keväällä 2020. Te ootte kaikki ihan p*skoja. Ps. ja kun otin jo taas uuden korjaajan palveluluettelosta, niin sehän siis vain haki mun koneen eikä koskaan palauttanut ja kun tein rikosilmoituksen, niin poliisih*ora vain karjuu mulle ja mitätöi mun koko rikosilmoituksen ja...
Ja kuten jo sanonut, niin mulle on ihan sama kuinka monta h*moa teitä on et onhan se isompi duuni, mut teistä jokainen saakoot sen pesäpallomailan sinne p*rseeseensä. Joo, ihan kaikki ja ne lukuisat muutkin, jotka on luulee et ois helppo homma. Onko teille valehdeltu? Taitaa olla. Huono diili. Emäpaha. Ei hyvä. Syvä rotko, voi ei. Bye!!...Ja mä en muuten mennyt sen häihin. Ne oli liian lavastetut, niin mulla iski paniikkikohtaus. Kaikki oli ihan psykedelistä sen ympärillä ja musta on hauskaa ja överihauskaa se just että se juna puksutti eteenpäin, vaikken mä todellakaan edes ollut siellä häissä :DDD
Kaikkihan meni ihan pieleen, mut sillee hienosti. "I break the code" lal lal laa
Kaikki kaikkialla oli ihan psykedelistä ja mä sitten sinkoilin siellä intuition mukaan miten minnekin ja sitten mä olen tässä <3 Se oli jännä syksy se. Mä luulen et ne Lidlin hurjat tytötkin sen "Mulla on kuva kun sä kaivat sitä" -jutut on täältä ajalta, eikö?? Eikö!! :DDD Ai, v* te ootte hauskoja.
"Juna puksuttaa"
Mutta aikuisten oikeasti kaikki siihen aikaan oli niin karmivaa etten mä aidosti USKALTANUT mennä sinne häihin. Kaikki muukin oli jo ollut selkäpiitä karmivaa. Sen verran oli joo tullut välteltyä (ja ihan syystä) noita sukujuhlia että tää oli karmivan lavastettu. Oliko hääjuhlan esitysnumerona tarkoitus olla joku minun polttaminen roviolla tai jotain??!
Mä ymmärrän että mun oli silti tarkoitus HYMYILLÄ koko ajan. Näinkö se meni? Ne keltaiset painat oli kuin jostain Hohto-ym kauhuleffasta. Oliko niin että hymyile tai kuolet? No, mä päätin vain olla menemättä. Eiks hyvä, sellainen diplomaattinen ratkaisu? Vanhanaikaiset häät jonkun uhrilahjan kanssa? Eikö ollut porsasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja mä en muuten mennyt sen häihin. Ne oli liian lavastetut, niin mulla iski paniikkikohtaus. Kaikki oli ihan psykedelistä sen ympärillä ja musta on hauskaa ja överihauskaa se just että se juna puksutti eteenpäin, vaikken mä todellakaan edes ollut siellä häissä :DDD
Kaikkihan meni ihan pieleen, mut sillee hienosti. "I break the code" lal lal laa
Kaikki kaikkialla oli ihan psykedelistä ja mä sitten sinkoilin siellä intuition mukaan miten minnekin ja sitten mä olen tässä <3 Se oli jännä syksy se. Mä luulen et ne Lidlin hurjat tytötkin sen "Mulla on kuva kun sä kaivat sitä" -jutut on täältä ajalta, eikö?? Eikö!! :DDD Ai, v* te ootte hauskoja.
"Juna puksuttaa"
Mutta aikuisten oikeasti kaikki siihen aikaan oli niin karmivaa etten mä aidosti USKALTANUT mennä sinne häihin. Kaikki muukin oli jo ollut selkäpiitä karmivaa. Sen verran oli joo tullut välteltyä (ja ihan syystä) noita sukujuhlia että tää oli karmivan lavastettu. Oliko hääjuhlan esitysnumerona tarkoitus olla joku minun polttaminen roviolla tai jotain??!
Mä ymmärrän että mun oli silti tarkoitus HYMYILLÄ koko ajan. Näinkö se meni? Ne keltaiset painat oli kuin jostain Hohto-ym kauhuleffasta. Oliko niin että hymyile tai kuolet? No, mä päätin vain olla menemättä. Eiks hyvä, sellainen diplomaattinen ratkaisu? Vanhanaikaiset häät jonkun uhrilahjan kanssa? Eikö ollut porsasta?...Nää saattaa muuten olla jotain psykopaatteja. Nää aina niin väkivalloin pakottaa ihmisten olemaan iloisia heidän ympärillään, niin olen miettinyt ettei ne vain AIDOSTI ehkä tajua. Mä en ole mitään empatian tunteita heissä huomannut, niin kai ne on niitä kuuluisia, mediassa kerrottuja psykopaatteja. Ei ne nyt pakottaa, jos ne haluaa jotain. Ne pakottaa, jos ne voi. Ei sen syvällisempää.
Siskokin aina koki jotain me-siskot -juttuja, joissa minä en ollut onnellinen osapuoli. Sitä ei haitannut miten väkivalloin se pakotti minut näihin me-siskot iltoihin tai jos itkin. Se oli iloinen, se sai pitää hauskaa siskon kanssa. Mä pelkäsin. Kun leffa oli ohi, mä jossain vaiheessa varovasti uskalsin kysyä saanko mä jo poistua ja mä sain luvan. Kiitos.
Se on niin karmiva tossa ja sama on veikka et ne saattaa olla niitä, jotka ei vain jotenkin tajua että muilla on tunteet. Olen ennenkin sanonut tätä, mutta mun mielestä äiti on niin kiva, kun se on sadisti, ku siitä tietää et se ainakin tietää että mä tunnen <3 Mulla on aina ollut paljon rennompi olo vaikka se (kai alintajuntaisesti?) on yrittänyt tappaa mut. Mä olen jopa tätä ihmetellyt että kaikesta huolimatta, mä voisin sen kanssa hengailla, mutten näiden muitten.
Joku ei oikein ladannut oikein mun sisarusten kanssa. Niihin unohtui asentaa se ihmisyys. Isäkin on samaa sorttia, joten se vois olla perinnöllistä?
Eli mä vain sanon niinku sisäpiiriläisenä etten ole niinku eläissäni nähnyt heidän osoittavan mitään empatiaa. Täysin nihilistisiä tyyppejä! Jos ne voi, ne tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Nää saattaa muuten olla jotain psykopaatteja. Nää aina niin väkivalloin pakottaa ihmisten olemaan iloisia heidän ympärillään, niin olen miettinyt ettei ne vain AIDOSTI ehkä tajua. Mä en ole mitään empatian tunteita heissä huomannut, niin kai ne on niitä kuuluisia, mediassa kerrottuja psykopaatteja. Ei ne nyt pakottaa, jos ne haluaa jotain. Ne pakottaa, jos ne voi. Ei sen syvällisempää.
Siskokin aina koki jotain me-siskot -juttuja, joissa minä en ollut onnellinen osapuoli. Sitä ei haitannut miten väkivalloin se pakotti minut näihin me-siskot iltoihin tai jos itkin. Se oli iloinen, se sai pitää hauskaa siskon kanssa. Mä pelkäsin. Kun leffa oli ohi, mä jossain vaiheessa varovasti uskalsin kysyä saanko mä jo poistua ja mä sain luvan. Kiitos.
Se on niin karmiva tossa ja sama on veikka et ne saattaa olla niitä, jotka ei vain jotenkin tajua että muilla on tunteet. Olen ennenkin sanonut tätä, mutta mun mielestä äiti on niin kiva, kun se on sadisti, ku siitä tietää et se ainakin tietää että mä tunnen <3 Mulla on aina ollut paljon rennompi olo vaikka se (kai alintajuntaisesti?) on yrittänyt tappaa mut. Mä olen jopa tätä ihmetellyt että kaikesta huolimatta, mä voisin sen kanssa hengailla, mutten näiden muitten.
Joku ei oikein ladannut oikein mun sisarusten kanssa. Niihin unohtui asentaa se ihmisyys. Isäkin on samaa sorttia, joten se vois olla perinnöllistä?
Eli mä vain sanon niinku sisäpiiriläisenä etten ole niinku eläissäni nähnyt heidän osoittavan mitään empatiaa. Täysin nihilistisiä tyyppejä! Jos ne voi, ne tekee.Tosi ihanii kirjotuksii. Tykkää. ;DDD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi ihanii kirjotuksii. Tykkää. ;DDD
No, ne oli aika arkipäiväisiä itseasiassa. Jokin teidän trollauksessa varmaan muistutti minua heistä, niin siksi se juttu vähän lähti tuolle linjalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi, te ootte ärhäköitä teidän sääntöjenne kanssa :DDD Lovea vaan teillekin <3
Mun veljellä oli sellainen sääntö että sitä ei saa kritisoida. Mä sitten kritisoin ja sen mielestä se voi sitten lyödä minua. Se tuli päälle päin, sen mukaan mun piti rauhoittua ja mä vain kysyin et' "Aioksä lyödä muo? Aioksä LYÖDÄ MUO?!!!" ja se sanoi ettei se lyö muo, mun vain täytyy rauhoittua. No, mä en rauhoittunut, kun ei mulla ole mitään syytä "rauhoittua". Se pälli nyt vain HYVÄKSYY KRITIIKIN ja jatkaa elämäänsä ja pitää ne s**tanan sorkkansa erossa minusta! Ei tartte tulla v*ttua "rauhoittelemaan" minua, kun ilmiselvästi aikoi pistää mut nippuu vain. Haiska sitä v*ttu, h*mo! Älä käpälöi siinä!
Se löi muo teininä ja kun mä sitä hoin et aioko sä v*ttu todella taas lyödä muo niin ku ennen, niin se tajus lopettaa. Se lopetti ja lähti siitä. Hieno!! On h*mo jo aikuistunut. Kyllä susta vielä ihan hyvä ihminen joskus tulee.
SeKIN on muuten hommannut järkkärinpaperit. Uskomatonta!! Ihme "rauhoittelijoita", kun ainoa ongelma on että teitä kritisoidaan. Ei muuten oikeasti ole mikään syy alkaa käydä päälle ja VAIENTAA yhtään ketään. V*tun huonot hermot teillä.
Kuten sanotaan aina ei voi voittaa - ei edes se JOKA kerta. Joskus täytyy hyväksyä eikä hakata kaikkia muita, kun harmittaa."Se löi muo teininä"
...Mä selitän sekavasti, mutta nää on kerroksellisia juttuja ja asiat selkeytyy mulle itsellenikin vain hissukseen.
Mä siis Lahdessa päätin vastoin järkeä että kun elämäni ei kerran parane (minua ei voi/aiota parantaa), niin mä lähden sitten takaisin sinne, missä kaikki tapahtui. Se tuntui mun elämäni parhaimmalta ratkaisulta ja mä olin onnea täynnä ...vaikka siis tulevaisuus näytti huonolta.
En ole ihan varma mitä loppujen lopuksi odotin, mutta mulla oli se vahva visio, jonka perässä menin. Ja on ollut jopa hullua miten hyvin mun idea on toiminut!
Se just on toiminut sillä tavalla ETTEI MULLA OLISI KÄYNYT MIELESSÄKÄÄN! Mä olen kokenut kaikenlaista, mikä on järkyttäneet minua ja sitten mä olen JOUTUNUT AJATELLA UUDELLEEN eli "Jos tämä voi kerran tapahtua, niin..."
Tällaisia ovat olleet mm. se että poliisi lavasti minut. Mulla oli vielä alkuvuonna 2021 luotto poliisiin, vaikkei sitä ehkä olisi tarvinnut olla, mutta mä nyt luotin. Sitten kun se p*ska oli vain niin sakeaa, niin sen hämmästyksen, lisäselvittelyn ja ihmettelyn jälkeen mun oli vain pakko hyväksyä että vaikken edes tee mitään, niin poliisi tekee mulle rikoksen. Se taas nostatti mieleen koko elämäni ajalta kaiken muunkin hiljaisen, jota en vain ollut ennen ajatellut. Oli ollut estot. Sitten kun sen hyväksyi että nää järkkärit/vartijat/poliisit voi olla pahoja, niin niitä tapauksia alkoi palailla mieleeni.
Perheeseeni liittyen oli usko ihmisen hyvyyteen. Mä todennäköisesti olin vain hiljaa siinä (vaikka olisi pitänyt auttaa sitä vauvaa!), mutta se oli yksi mun... ? No, mä koin siinä kerralla vähintään kolme dramaattista elämänkäännettä niinku kerralla!! Siksi on hiukan vaikea selittää, mutta silmin nähtävää siinä oli että siskoni lapsi kiusasi omaa nuorempaansa eikä KUKAAN PUUTTUNUT (en minäkään siinä lamaantuneena). Se vain kiusasi ja kiusasi sitä vauvaa tarkoituksella säikyttäen sitä, kunnes se alkoi itkeä. Eikä kukaan puuttunut siihen. En voinut ymmärtää tilanne. Sitten vauva alkoi itkeä ja äitini otti sen kiusaajaan syliinsä ja alkoi lempeästi/veikeästi ja kuin kehuan sanoa sille että "Onko toi nyt muka hauskaa/kivaa", mutta se siis veikeästi sitä sanoi, otti sen kiusaajan syliin ja leikkipaini siinä sen kanssa niin että lasta vain nauratti. Siinäkin vain tuijotan järkyttyneenä että tuohan on KEHU lapselle. Sä PALKITSET sitä lasta siitä että se kiusasi. Ja vauva jää sinne lattialle itkemään ilman että kukaan auttaa sitä (en minäkään).
No, toi siinä lyhykäisyydessään oli näkyvää, mutta mä istuin siinä lamaantuneena ja mulla kävi paljon päässä ja ...sanat ei selitä. Mulla siis oli siinä vähintään kolme elämäni käännekohtaa. Mä järkytyin tapahtuneesta, mä järkytyin ettei siihen puututtu, kaikki se mitä mä JUST näin selittikin yhtäkkiä MITÄ MINULLE ITSELLENI tehtiin, kun olin vauva, ja siitä taas tajusin ihan j*malattoman paljon ja sitten aloin miettiä että no, mitä minä itse olisin tehnyt samassa tilanteessa ja mielessäni kävi (siis hypoteettisesti) että no mä ehkä läimäyttäisin sitä vanhempaa ja sanoisin että "Onko toi nyt sun mielestä muka hauskaa?" ja siitä taas alkoi uudet käännekohdat, kun mä ensin lievästi ja sitten kolmessa (?) eri tasossa tajusin että MÄ OLEN IHAN NIIN KUIN VAARI!!
Tää on ihan liian psykedelistä selittää, kun ette te edes tiedä mitään mun elämästä tai mun vaarista, mutta sitä on käytetty aina eri tavoin että mä olen just niin ku vaari. Ja mä tajusin olevani siinä just niin ku vaari. Ja mä tajusin kaiken.
Mulle ei koskaan käynyt mielessäkään että näin voitaisiin toimia, ettei vauvaa autettaisi ja se on nimenomaan se kiusaaja, jota palkitaan. Mä en pystynyt ennen tätä prosessoimaan mun traumoja, kun en voinut uskoa että noin voisi tapahtua ennen kuin mä näin sen omin silmin. Ja mä tajuan olevani just toi vauva ja mä tajuan olevani just kuin vaari.
Mä tajusin, mä ymmärsin tosi syvällisesti kaikki meidän eri sukupolvet. Mä tajusin että just NOIN mun sisarukset on minua kohdelleet ja vaari on tullut väliin. VAARI LÖI VELJEÄNI. Ne aina itkuvihaisena kertoo miten vaari oli "aggressiivinen ja vihasi lapsia" ja miten se löi veljeä plaa plaa p*skaa. Se on lyönyt veljeä? Ja mä siis siinä JÄRKYTYIN tosi-tosi-TOSI pahasti hetkeä aiemmin oivaltaessani että minussa on tuollainen piirre että minäkin olisin saattanut (hypoteettisesti) läimäistä lasta. Ja mä tajusin että sisarukset on kiusanneet minua ja vaari on tullut väliin. Vaari auttoi. Nää vain jättää kertomatta että MIKSI vaari löi veljeä.
Vaikea todellakin selittää, mutta siinä lamaantuneena keittiön penkillä istuessani mä vain tajusin KAIKEN. Kaikki, kaikki vuosikymmenet ja oudot jutut vain loksahti paikalleen, Kaikki tosi oudolta kuulostaneet jutut muuttui järkeviksi. Ne puhui aina siitä että vaarilla meni hermo kun lapset "innostui liikaa" eikä tämä sanonut mulle mitään. Ne sanoikin sen aina tosi mystisesti tavalla, jossa ei ole järkeä ja nyt... nyt mä ymmärsin mitä ne tarkoitti. Mun sisarukset aina intoutui kiusaamaan minua ja vaarilla meni hermo.
- Anonyymi
Jaaha. Taas se sama tyyppi sählää ja sotkee tämänkin asiallisen ketjun omilla höpinöillään.
- Anonyymi
On kuulemma persujen ehdokas ensi vaaleissa tämä höpöttäjä.
- Anonyymi
"Taas se sama tyyppi "
Kui sä sitten et TUNNISTA minua? Häh??
Tunnistat näissä minut samaksi kirjoittajaksi, muttet tajunnut siellä Abiristeilyketjussa että KOKO KETJU oli minusta? Ja se aloitus oli siis sitä just mun samaa "valittamista". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Taas se sama tyyppi "
Kui sä sitten et TUNNISTA minua? Häh??
Tunnistat näissä minut samaksi kirjoittajaksi, muttet tajunnut siellä Abiristeilyketjussa että KOKO KETJU oli minusta? Ja se aloitus oli siis sitä just mun samaa "valittamista".Jatka vaan samaan malliin. Vähän totuuksia näille muille.
- Anonyymi
tää aloittaja, päästään seonnut persufoobikko on kyllä varsin naurettava tapaus..on siinä haarastus..
- Anonyymi
"Ihana" tämä Suomen valtio nykyään.
Luin just uutisista että POLIISI lentokentällä olevista asunnottomista: "Poliisi huomauttaa, että rauhallisestikin käyttäytyvät yöpyjät voivat olla häiriöksi lentomatkustajille. Jo pelkällä olemuksellaan."
Vai että jo pelkällä OLEMUKSELLAAN. Rikoskin se jo näköjään, vissiin tummaihoisuus ym. on jo syy sakottaa väkivaltaisesta vastustamisesta?? Ihan OIKEASTI?!! Kehtaavatkin tuolla puhua olevansa "Kaikkien turvaajia". Joo, sillä erolla ettei kenenkään OLEMUS saa vain häiritä toisia.
Ootteko itte katsoneet peilistä sitä hirviötä, joka katsoo takaisin? Ylläty.- Anonyymi
...Juttu jatkuu miten asunnoton kertoo tulleensa lentoasemalle koska: "– Täällä on paljon parempi olla kuin Myyrmannissa. Siellä nuoriso metelöi ja roskaa, eivätkä vartijat puutu siihen millään tavalla, Sannikko huokaisee."
Nuoriso? Ai, ne jotka poistetaan paikallisesta S-marketistakin. Mulla on ihan pomon selvitys tästä että vartijat on ohjeistettu ne sieltä poistamaan. Asunnoton sanoo ettei vartijat puutu teinien touhuihin? Ootteko huomannut saman, kun meikäkin on ihan just ton nähnyt. Itseasiassa... kun tein vartijasta valitukset, niin teinit alkoi hyökätä mun päälle. NÄIN se menee. Ei se IKINÄ toistenpäin ollutkaan. Näin se AINA oli, oli jo siellä yli 20 vuotta sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Juttu jatkuu miten asunnoton kertoo tulleensa lentoasemalle koska: "– Täällä on paljon parempi olla kuin Myyrmannissa. Siellä nuoriso metelöi ja roskaa, eivätkä vartijat puutu siihen millään tavalla, Sannikko huokaisee."
Nuoriso? Ai, ne jotka poistetaan paikallisesta S-marketistakin. Mulla on ihan pomon selvitys tästä että vartijat on ohjeistettu ne sieltä poistamaan. Asunnoton sanoo ettei vartijat puutu teinien touhuihin? Ootteko huomannut saman, kun meikäkin on ihan just ton nähnyt. Itseasiassa... kun tein vartijasta valitukset, niin teinit alkoi hyökätä mun päälle. NÄIN se menee. Ei se IKINÄ toistenpäin ollutkaan. Näin se AINA oli, oli jo siellä yli 20 vuotta sitten....Mä niin ympäripyöreästi puhun, mutta todellakin huumeitakäyttävä kaverini oli aina SUPER-SUPER hyvää pataa kaikkien vertijoiden ja järkkäreiden kanssa. Minua ne silti simputti. Ihme asenne niillä. Myöhemminkin, kun oltiin jo täysi-ikäisiä, niin erkonpubissa missä lie, minulle jäi VAHVA mielikuva että siellä käytettiin huumeita ja sitten se portsari tuli minua hiillostamaan. Syytä voi ihmetellä.
Käytännössä se meni niin että halusin nähdä kaverini ja se nyt oli siellä, joten menin sinne. Siellä oli rento tunnelma. Jossain vaiheessa huomasin että baarimikko ja portsari supattele jotain keskenään ja just osoittelee minuun päin. Mä jään sitä ihmettelemään ja SITTEN se portsari tulee multa kysymään paperit! Tämä on ainoa kerta kun mun ikää on kysytty. Mitä sen mun paperit? Ja just kun ilmiselvästi se tuli, koska ne huomasi että MÄ huomasin että ne puhui musta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mä niin ympäripyöreästi puhun, mutta todellakin huumeitakäyttävä kaverini oli aina SUPER-SUPER hyvää pataa kaikkien vertijoiden ja järkkäreiden kanssa. Minua ne silti simputti. Ihme asenne niillä. Myöhemminkin, kun oltiin jo täysi-ikäisiä, niin erkonpubissa missä lie, minulle jäi VAHVA mielikuva että siellä käytettiin huumeita ja sitten se portsari tuli minua hiillostamaan. Syytä voi ihmetellä.
Käytännössä se meni niin että halusin nähdä kaverini ja se nyt oli siellä, joten menin sinne. Siellä oli rento tunnelma. Jossain vaiheessa huomasin että baarimikko ja portsari supattele jotain keskenään ja just osoittelee minuun päin. Mä jään sitä ihmettelemään ja SITTEN se portsari tulee multa kysymään paperit! Tämä on ainoa kerta kun mun ikää on kysytty. Mitä sen mun paperit? Ja just kun ilmiselvästi se tuli, koska ne huomasi että MÄ huomasin että ne puhui musta."SUPER-SUPER hyvää pataa kaikkien vertijoiden ja järkkäreiden"
...*vartijoiden.
Se todellakin tunsi ne kaikki ja aina ihan kuin perheenjäsen meni suoraan aina juttelemaan niille. Oudon rento ja hyväntuulinen toi VARTIJOIDEN tapa suhtautua tiedettyihin huumeidenkäyttäjiin, kun minua simputetaan koska... niin MIKSI.
Just nytkin muo tultiin töniin ja ilmeisen uhkailtiin, oltiin valmiina vetää mut lattiaan siellä jossain 2019-2020 missä se nyt olikaan. Aina natsin käy päälle. Miksi? MIKSI??? MIKSI???!?!??!
Kun mä TIEDÄN että te hengailelle ihan leppoisasti kaikkien rikollisten ja ihan tiedettyjen diilereiden kanssa. Ei mitään ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"SUPER-SUPER hyvää pataa kaikkien vertijoiden ja järkkäreiden"
...*vartijoiden.
Se todellakin tunsi ne kaikki ja aina ihan kuin perheenjäsen meni suoraan aina juttelemaan niille. Oudon rento ja hyväntuulinen toi VARTIJOIDEN tapa suhtautua tiedettyihin huumeidenkäyttäjiin, kun minua simputetaan koska... niin MIKSI.
Just nytkin muo tultiin töniin ja ilmeisen uhkailtiin, oltiin valmiina vetää mut lattiaan siellä jossain 2019-2020 missä se nyt olikaan. Aina natsin käy päälle. Miksi? MIKSI??? MIKSI???!?!??!
Kun mä TIEDÄN että te hengailelle ihan leppoisasti kaikkien rikollisten ja ihan tiedettyjen diilereiden kanssa. Ei mitään ongelmia."Se todellakin tunsi ne kaikki ja aina ihan kuin perheenjäsen meni suoraan aina juttelemaan niille."
...Oletteko te natsir*nkut todellakin tietoisia siitä että se oli nuorisorikollinen? Kun järkkärit joutui oikeuteen niistä pahoinpitelystä, oli somessa vihjailuja että noissa uutisissa ei MUKA kerrota kaikkea. Just levitettiin tällaista epäluuloa että siellä MUKA olisi ollut joku uskottava syy järkkeiden pahoinpidellä ne eikä sitä nyt vain mediaa julkaistu. Näkyi tuomiot silti tuleen, eli ei tuomari ole kokenut näitä ainakaan uskottavaksi :/
No... mietin vain todellakin kun nää natsit aina hokee tota säälittävää taustaa ja uutisestin kertoo miten poliisi levittää salattuja tietoja näille natseille. Just. TAUSTAT??? Mitkä taustat? Siis MIIIITÄ siellä nyt muka on taustalla? MIkä tausta????
Minä mun tausta on? Olen vanhempieni hyväksikäyttämä ja SENKÖ takia te nyt sitten pahoinpitelette mut? Mikä mun TAUSTOISSA nyt on sellaista että pitää tulla muo uhkailemaan? Ja... se jännin...
mikä mun kaverin rikostaustassa on sellaista ETTEI se sitä aiheuttanut samaa? Ihan v* hyvää pataa te olitte. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se todellakin tunsi ne kaikki ja aina ihan kuin perheenjäsen meni suoraan aina juttelemaan niille."
...Oletteko te natsir*nkut todellakin tietoisia siitä että se oli nuorisorikollinen? Kun järkkärit joutui oikeuteen niistä pahoinpitelystä, oli somessa vihjailuja että noissa uutisissa ei MUKA kerrota kaikkea. Just levitettiin tällaista epäluuloa että siellä MUKA olisi ollut joku uskottava syy järkkeiden pahoinpidellä ne eikä sitä nyt vain mediaa julkaistu. Näkyi tuomiot silti tuleen, eli ei tuomari ole kokenut näitä ainakaan uskottavaksi :/
No... mietin vain todellakin kun nää natsit aina hokee tota säälittävää taustaa ja uutisestin kertoo miten poliisi levittää salattuja tietoja näille natseille. Just. TAUSTAT??? Mitkä taustat? Siis MIIIITÄ siellä nyt muka on taustalla? MIkä tausta????
Minä mun tausta on? Olen vanhempieni hyväksikäyttämä ja SENKÖ takia te nyt sitten pahoinpitelette mut? Mikä mun TAUSTOISSA nyt on sellaista että pitää tulla muo uhkailemaan? Ja... se jännin...
mikä mun kaverin rikostaustassa on sellaista ETTEI se sitä aiheuttanut samaa? Ihan v* hyvää pataa te olitte."Se todellakin tunsi ne kaikki ja aina ihan kuin perheenjäsen meni suoraan aina juttelemaan niille."
...Tää v*tutti muo joka toisinaan. Mä vihasin sitä. Mä olisin vain halunnut jatkaa matkaa, mutta sen piti sitten jäädä siihen lirkuttelemaan jonkun f*cking järkkäri/vartija-mikälie-turhimuksen kanssa. Muo oksetti. - Anonyymi
...Sekin poliisi voi tunkea oman "olemuksensa" just sinne ja ihmetellä mikä tässä kansassa on vialla.
Arvostus pitää ansaita, sitä ei oteta eikä sitä väkivallalla saa.
Se on vuoropuhelua, jossa ison osan kansasta ei tarvitse teitä enää totella. EI OLE SYYTÄ. Te k*sette sinne omiin muroihinne. Ei... ole... olemassa... lakia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Sekin poliisi voi tunkea oman "olemuksensa" just sinne ja ihmetellä mikä tässä kansassa on vialla.
Arvostus pitää ansaita, sitä ei oteta eikä sitä väkivallalla saa.
Se on vuoropuhelua, jossa ison osan kansasta ei tarvitse teitä enää totella. EI OLE SYYTÄ. Te k*sette sinne omiin muroihinne. Ei... ole... olemassa... lakia....ja ilman lakia te ette ole MITÄÄN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Sekin poliisi voi tunkea oman "olemuksensa" just sinne ja ihmetellä mikä tässä kansassa on vialla.
Arvostus pitää ansaita, sitä ei oteta eikä sitä väkivallalla saa.
Se on vuoropuhelua, jossa ison osan kansasta ei tarvitse teitä enää totella. EI OLE SYYTÄ. Te k*sette sinne omiin muroihinne. Ei... ole... olemassa... lakia....Mietin äsken taas niitä ihme järkkäreitä, jotka uhitteli mulle. En tänä päivä keksi yhtään että mikä niillä oli asiana. Kun ne nyt silti uhittelee, niin siinä sitten... no he suoraan sanovat että AIKOVAT käyttää minuun väkivaltaa ja minä kun tiedän että jos he vain lakia noudattavat, niin minuun ei ikinä tulla käyttämään väkivaltaa eikä noita simputus keinoja.
Noh...
(monta asiaa pyörii päässäni)
Asiani oli silti pohtia sitä että mitä ne yrittää sanoa ja juurikin JÄRKKÄREINÄ näin toimivat... vai toimivatko. Oliko heidän uhkailunsa HENKILÖKOHTAISTA ja se nyt on vain sattumaa että he toimivat juuri sillä hetkellä turvallisuusalalla?
Oli niin tai näin niin selkeästi viesti oli se että "Hei, ne järkkärit RIKOTAAN lakia, se on meidän juttu". En tästä syystä oikein ARVOSTA heitä, mutta kun en siis tiedä mitä noi edes ikinä yritti joten en tiedä yrittikö ne nyt jotain arvostusta saada. En pidä noita minään, se on kuin hissi, jonka olettaa toimivan, ja jos se ei toimi, se on p*ska. Joku on mokannut eikä ole minun hommani sitä korjata!!!!
Mitälie yrittivät viestittää, mutta toi on aina outo, kun toinen virallisessa virasa viestittää että hän on rikollinen. Ei tolla arvostusta nimittäin saa ja kai just arvostus tässä oli ongelma? En voi yhtään keksiä miksi noiden nutipäiven piti tulla mulle aina uhittelemaan. MITÄ VOISI OLLA ERILAILLA. Kävin vain kaupassa ja sitten kävin kaupassa näiden pällien kanssa. Missä ero? R*nkut halusi kaikkien tietävän kuin t*hmiä te olette??
No, jaa en siis... *huokaisu*
Mitään muutosta en keksi miten asiat voisi olla erilailla, mutta koska ne kävi niin röyhkeiksi (minua vainottiin siis aivan joka ikinen kerta kun kävin kaupungilla!!!), niin oman terveyteni vuoksi lopetin siellä käymästä, vaikka tiedänkin etten ole tehnyt mitään väärää. Jos TOI oli se niiden idea, niin aika surkea esitys silti. Niitä pelotti niin paljon olla mun kanssa kaupassa??? Käsitin että ihmiset käy ruokakaupassa, mutta just MINÄ en nyt jostain syystä saa käydä? Ok?
No... järkkäri tai mikä tahansa ammatilainen voisi olla arvotettu ja kunnioitettu, jos on hyvä :) Sitten nää rikolliset on täyttä p*skaa, jotka eivät osaa edes sitä omaa ammattiaan tehdä, tunaroivat samalla kaiken muunkin. Hirveän pitkästi mä tätä selitän, mutta rikollisissa kun ei siis ole mitään arvostettavaa. Läjä p*skaa. Se on kuin olympiaurheilija, joka voittaa reilusti ja sitten on se kovis, joka vetää aineita vain ollakseen MUKA parempi. Siinä sitten jää usen dopingista kiinni ja tulee suru puseroon, kun sä olitkin vain säälittävä p*ska ilman aineita.
Rikollisissa ei ole mitään hienoa, se on säälittäviä.
Sitten nää yrittää uhitella mulle. Se joka kerta tiputtaa teitä syvemmälle sinne umpisuohon.
Just niitä "miehisesti" isottelevia ihmettelen eniten, koska suo alhaisempaa p*skaa ei voi olla. Sä olet sitä alinta p*skaa.
Olen jo eri paikkoihin ilmaissut, muttei mun näkemyksen ole mihinkään muuttunut. Joitan korruptoituneita h*oranp*skapoliiseja näköjään on, mutta kyllä se Poliisin perusidea on hyvä. Koulutus muuttuu ajassa, mutta luulisin että siellä koulutetaan ihan ok tyyppejä myös. Eli se koulutus on käsittääkseni hyvä. Joitan ihme valuvikaisia hirviöitä silti näkyy tulevan parhaimmassakin tehtaassa.
Eli... älä isottele mulle. Sä tiputat arvosi sillä.
Mä arvostan ihan erilaisia ihmisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mietin äsken taas niitä ihme järkkäreitä, jotka uhitteli mulle. En tänä päivä keksi yhtään että mikä niillä oli asiana. Kun ne nyt silti uhittelee, niin siinä sitten... no he suoraan sanovat että AIKOVAT käyttää minuun väkivaltaa ja minä kun tiedän että jos he vain lakia noudattavat, niin minuun ei ikinä tulla käyttämään väkivaltaa eikä noita simputus keinoja.
Noh...
(monta asiaa pyörii päässäni)
Asiani oli silti pohtia sitä että mitä ne yrittää sanoa ja juurikin JÄRKKÄREINÄ näin toimivat... vai toimivatko. Oliko heidän uhkailunsa HENKILÖKOHTAISTA ja se nyt on vain sattumaa että he toimivat juuri sillä hetkellä turvallisuusalalla?
Oli niin tai näin niin selkeästi viesti oli se että "Hei, ne järkkärit RIKOTAAN lakia, se on meidän juttu". En tästä syystä oikein ARVOSTA heitä, mutta kun en siis tiedä mitä noi edes ikinä yritti joten en tiedä yrittikö ne nyt jotain arvostusta saada. En pidä noita minään, se on kuin hissi, jonka olettaa toimivan, ja jos se ei toimi, se on p*ska. Joku on mokannut eikä ole minun hommani sitä korjata!!!!
Mitälie yrittivät viestittää, mutta toi on aina outo, kun toinen virallisessa virasa viestittää että hän on rikollinen. Ei tolla arvostusta nimittäin saa ja kai just arvostus tässä oli ongelma? En voi yhtään keksiä miksi noiden nutipäiven piti tulla mulle aina uhittelemaan. MITÄ VOISI OLLA ERILAILLA. Kävin vain kaupassa ja sitten kävin kaupassa näiden pällien kanssa. Missä ero? R*nkut halusi kaikkien tietävän kuin t*hmiä te olette??
No, jaa en siis... *huokaisu*
Mitään muutosta en keksi miten asiat voisi olla erilailla, mutta koska ne kävi niin röyhkeiksi (minua vainottiin siis aivan joka ikinen kerta kun kävin kaupungilla!!!), niin oman terveyteni vuoksi lopetin siellä käymästä, vaikka tiedänkin etten ole tehnyt mitään väärää. Jos TOI oli se niiden idea, niin aika surkea esitys silti. Niitä pelotti niin paljon olla mun kanssa kaupassa??? Käsitin että ihmiset käy ruokakaupassa, mutta just MINÄ en nyt jostain syystä saa käydä? Ok?
No... järkkäri tai mikä tahansa ammatilainen voisi olla arvotettu ja kunnioitettu, jos on hyvä :) Sitten nää rikolliset on täyttä p*skaa, jotka eivät osaa edes sitä omaa ammattiaan tehdä, tunaroivat samalla kaiken muunkin. Hirveän pitkästi mä tätä selitän, mutta rikollisissa kun ei siis ole mitään arvostettavaa. Läjä p*skaa. Se on kuin olympiaurheilija, joka voittaa reilusti ja sitten on se kovis, joka vetää aineita vain ollakseen MUKA parempi. Siinä sitten jää usen dopingista kiinni ja tulee suru puseroon, kun sä olitkin vain säälittävä p*ska ilman aineita.
Rikollisissa ei ole mitään hienoa, se on säälittäviä.
Sitten nää yrittää uhitella mulle. Se joka kerta tiputtaa teitä syvemmälle sinne umpisuohon.
Just niitä "miehisesti" isottelevia ihmettelen eniten, koska suo alhaisempaa p*skaa ei voi olla. Sä olet sitä alinta p*skaa.
Olen jo eri paikkoihin ilmaissut, muttei mun näkemyksen ole mihinkään muuttunut. Joitan korruptoituneita h*oranp*skapoliiseja näköjään on, mutta kyllä se Poliisin perusidea on hyvä. Koulutus muuttuu ajassa, mutta luulisin että siellä koulutetaan ihan ok tyyppejä myös. Eli se koulutus on käsittääkseni hyvä. Joitan ihme valuvikaisia hirviöitä silti näkyy tulevan parhaimmassakin tehtaassa.
Eli... älä isottele mulle. Sä tiputat arvosi sillä.
Mä arvostan ihan erilaisia ihmisiä....On muuten tosi noloa olla itse se coolein tuntemani ihminen :/ En tiedä mitä minun pitäisi ajatella siitä. En koskaan kuvitellut olevani NÄIN harvinainen. Ehkä me ollaan vain eri medioissa? Varmaan siellä on aika paljonkin kaikenlaista. Meidänlaiset ei vain tee paljoa meteliä itsestään?? Se hämärtää käsitystä meidän yleisyydestä.
Tää Orimattila on huono otanta. Toisaalta hyvässä yhteisössä ei hyvikset korostu, kun suurn osa on sitä. Täällä pitäisi hyvikset korostua, muttei ole tullut sellaista vielä vastaan :/ Se yksi kassa S-marketissa oli ensin kiva, mutta lopussa sekin simputti (halusi tai ei, muttei ole pakko, jos ei halua). Yhtään kauppaa ei lopulta ollut, vaikka siirryin aina sitä mukaan niihin kivempiin kuin kulloinkin oli. Näissä olosuhteissa on siis vaikea kuvitella että siellä on yhtään ihmiseksi määriteltävää töissä. Ei mitään selkerankaa.
Miten se poliisin työkin on muka NIIN kamalaa? Mä luulin tietäväni, mutten näköjään riittävästi :/ Kai se purkautuu sitten just "pimeään kulmaan" eli sinne mitä ei tule ajateltua, sinne mistä ei koskaan voi tulla edes uhkaa. Miten voi poliisi olla niin stressaantunut että useammankin (vähintään kolme) piti huutaa/äristä mulle vuonna 2021. Kaksi oli kivoja. Vaihde oli aina niinkin tehokas etten osaa siitä sanoa muuta kuin että oli nainen... ja tosi tehokas. Ihan paras!!! Ikinä en kerennyt asiaani sanoa loppuun, kun se meni jo ja aina oli olo että päädyin just oikeaan paikkaan <3 Ihan paras. Mä fanitan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...ja ilman lakia te ette ole MITÄÄN.
...Teillä joillan on joku ihan oma juttu. Mitkään RIKOKSET ei teitä selkeästikään haittaa, joten mikä teillä nyt hiertää kengässä???
Ihan omat säännötkö olette luoneet, häh? Menkää sinne ihan OMAAN VALTIOONNE siitä, missä voitte toteuttaa omia lakejanne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Teillä joillan on joku ihan oma juttu. Mitkään RIKOKSET ei teitä selkeästikään haittaa, joten mikä teillä nyt hiertää kengässä???
Ihan omat säännötkö olette luoneet, häh? Menkää sinne ihan OMAAN VALTIOONNE siitä, missä voitte toteuttaa omia lakejanne....Ja just tähän kohtaan on taas hyvä hetki kiittää teitä ansioituneesta pedofilian uhrien pahoinpitelemisestä. Valtio kiittää sankareitaan <3 Rakkautta p*rseeseenne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Sekin poliisi voi tunkea oman "olemuksensa" just sinne ja ihmetellä mikä tässä kansassa on vialla.
Arvostus pitää ansaita, sitä ei oteta eikä sitä väkivallalla saa.
Se on vuoropuhelua, jossa ison osan kansasta ei tarvitse teitä enää totella. EI OLE SYYTÄ. Te k*sette sinne omiin muroihinne. Ei... ole... olemassa... lakia."Sekin poliisi voi tunkea oman "olemuksensa" just sinne ja ihmetellä mikä tässä kansassa on vialla.
Arvostus pitää ansaita"
...Mä ymmärrän että Lahti on Suomen Chicago, mutta on täällä kyllä tosi mätä Poliisi Päijät-Hämeessä :/ Vaikka sitä kuinka yrittäisi arvostaa, niin ei sitä vaan voi, kun ei ole credittejä. Ei ole mitään mistä pitäisi noita arvostaa. Risuja on sitäkin enemmän.
Ja mä kyllästyin. Aina syytetään kansalaista, mutta se naispelastajakin (?) kertoi että poliisi kyseli ihan outoja kysymyksiä. Se oli silloin Palokunnan MeToo:n aikaan. Ai, sekin asiakas oli vain p*ska? Sekin? Näkyy kaikki asiakkaat olevan. Kuuluu vain asiaan? Asiakkaat nyt on aina pakko pahoinpidellä, vaikka kyseessä olisi raiskauksen uhri. Aina te vain pahoinpitelette kaikkia ja sitten asiakkaan vain täytyy ymmärtää että te teette työtänne.
On hassua kuunnella, kun jollain on positiivinen käsitys poliisista. Ei voi kuin ihmetellä että miten heillä voi olla ja aina kuulostaa siltä että kyseessä on mies. En ole naisten kuullut puhuvan hyvää poliiseista. Ei taida olla syytä ajatella heistä mitään hyvää.
ITSE lähinnä olen positiivista sanonut, mutta kai siihen vaikuttaa että ITSE yritin päästä poliisiksi, vaikka (?) olenkin nainen. Se tekee ihan erilaisen perspektiivin, kun se mulla oli jotenkin selkeä ajatus lukiossa eli entten tentten, mulla oli vain kaksi selkeää vaihtoehtoa joko poliisiksi tai opiskelemaan neuropsykologiaa ja molemmat kun oli Tampereella, niin naiivina lukiolaisena en edes osannut ajatella etten muka muuttaisi Tampereelle. Mikään ei vain silti lopulta onnistunutkaan.
No, mutta siinä taustoista mä ponnista ja mitä hullummaksi maailma menee sitä tiukemmin mulla kirkastuu ne lukiossa olleet näkemykset. Outoa sinänsä.
Ja selitän pitkästi koska... mä niinku jo opiskelin tota juttua ja yritin päästä poliisiksi. Musta piti ITSE tulla poliisi (tai väljästi jotain sinne päin), joten onhan se nyt vähän kornia miten mulle JÄLKIKÄTEEN on yritetty selittää ihan täyttä p*skaa. En MINÄ ole muuttunut.
Musta on kornia se että mun pitäisi nyt jotenkin muuttaa sitä miten mä näen poliisin? Mikä vika siinä on? Siellä ammatinvalintamessuilla se POLIISI (!!!) nauroi mulle, kun kerroin urahaaveistani. Kyllähän mä jo silloin sain tätä p*skaa enkä muuttanut mieltäni. Yhä olen sitä mieltä että se psykologian taito voisi tehdä teillä ihan hyvää :P Meillä on palkkasoturit ihan erikseen. Mene armeijaan!
Rikoksiako ne muka on selvittämässä? No, eivätpä ihan hirveästi selvittele. Aika karua luettavaa on.
Pidättekö te minua ihan tyhmänä?
Ne on aina kuulostaneet miehiltä, kun joku on netissä kehunut poliiseja. Kyllä mä ymmärrän ihmisten suojelun ja kauniit aatteet, mutta kun sitä alkaa tajuta etten minä IHMINEN ikinä ollutkaan heidän mielestään, niin kyllähän se vähän tätä asetelmaa muuttaa.
Mä vain kiitän teidän ammattitaitoa, arvon viranomaiset joilla on niin raskasta siellä (ja asiakkaat on väkivaltaisia), kun te ette ikinä auttaneet minua. Mä ymmärrän että te TIESITTE kyllä että vanhempani käyttää minua hyväkseen ja isä yhä minua vainoaa, mutta te TIESITTE että kyllähän mä pärjään. Ja niinhän mä olen pärjännyt :) ei kiitos teidän tosin.
Musta on tosi hauska siis kuulla, kun te kehutte itseänne tehneenne niin h*ton hyvää duunia ja siinä ohimennen pahoinpitelette minua, koska se nyt kuuluu teidän duuniin. Jotain hyötyjä tästä varmaan on? Mä vain koen sen hyvin IRONISEKSI että te pahoinpitelette tarkoituksella juuri minunlaisia pedofilian uhreja. Meitä, joita te ette halua auttaa, ei lapsena, ei nuorena eikä näin keski-iän lähestyessä. Ei teillä koskaan ollut aikomusta mitenkään minua auttaa.
Hyvää työpäivän jatkoa vaan teille, k*sipäät. Ottakaan p*rseeseenne <3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sekin poliisi voi tunkea oman "olemuksensa" just sinne ja ihmetellä mikä tässä kansassa on vialla.

Hyvää työpäivän jatkoa vaan teille, k*sipäät. Ottakaan p*rseeseenne <3...Mutta mä siis YMMÄRRÄN. Mä ymmärrän miksi te pahoinpitelette just MUNLAISIA. Mulle on se kirkastunut tässä vuosi vuodelta. Oi, te raukat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mutta mä siis YMMÄRRÄN. Mä ymmärrän miksi te pahoinpitelette just MUNLAISIA. Mulle on se kirkastunut tässä vuosi vuodelta. Oi, te raukat!
...Ja se poliisih*oran rääkyminen oli ihan turhaa. Ette te saa tolla mitään aikaiseksi. Ei, en mä hiljene, eikä minua kiinnosta teidän p*skanjauhanta v*ttuakaan. Ne asiat selvitetään. Ne tullaan selvittämään ihan joka tapauksessa. Sä teet vain tän tilanteen itsellesi vaikeaksi.
Mä hissukseen tässä alan ymmärtää tätä KOKONAISUUTTA. Varsinkin aluksi on ollut vaikea uskoa korruptioon ja salaliittoteoriohin, mutta se on just sitä miltä se näyttää ja se näyttää pahalta. Mä muistan niitä äänensävyjä ja ne kaikuu mun päässä.
Siellä on ollut monta poliisia, joilla on mennyt hermo mun kanssa ja se hassu juttu on, kun luulisi että siellä siis selvitellään jotain, mutta mä olen tajunnut että siellä on monta poliisia, jotka tarkoituksella yritti ESTÄÄ kaiken tutkinnan. Mulla alkoi kaikua ne vanhatkin puhelut, kun olen poliisille soittanut ja mulle on sieltä vain ärjytty. Aijuu, te AINA teette tota. Ettehän te ikinä niin mitään tutkinut. Sama siellä Abiristeilyllä. Mut juotetaan salaa humalaan ja kun tulen pyytämään APUA valvoja/huoltajilta, niin ne alkaa haistatella ja v*ttuilla mulle vaan. Ei ne olleet siellä töissä. Ainiin, mä unohdin että te ootte AINA olleet tuollaisia.
Ja teillä menee hermo mun kanssa? On hauska miten te aina syytätte minua :D Te muistutatte mun vanhemmista. Siis se että isä seksuaalisesti ahdistelee minua jne EI OLE ongelma, mutta jos mä tästä kerron jollekin, niin SITTEN se on ongelma? Se että mä puhun ongelma. Se että mä jatkan on ongelma. Se että sä saat todellakin karjua h*ora just niin paljon kuin haluat ja sä saat raiskata minut ja mä ...en välitä hevonv*ttuakaan ja mä yhä todellakin jatkan sitä asian käsittelyä, kun sen jo aloitinkin. En mä aio perääntyä. Ja niillä meni hermo. Ne ei voi sietää muo.
Ja ne yrittää jippoja ja ne yrittää painostaa ja selittää p*skaa, muttei muo haittaa. Mä tulin selvittämään ne asiat. Mä luovutin nuorempana ja asiat nyt olikin kevyempiä, mutta nyt mä päätin sen rikosilmoituksen tehdä. Asiat nyt menee näin. On outoa että te karjutte asiakkaalle ja toinen on alkamassa karjua (kehittyvä). Se on lähtökohtaisesti tosi omituinen tilanne, kun teidän pitäisi tutkia kuitenkin asiaa. Teidän outo tavoite on silti ENSIN MUUTTAA IHMINEN ennen kuin te suostutte edes tehdä mitään. Ensin muutetaan ihminen? On huonolla totalla rikostutkinta, jos ei tutkija kykene tekemään sitä ilman että ihminen on... TIETYNLAINEN?
Ehkä mä olin nuorena jo jotenkin liian psykologiasta kiinnostunut, kun mulle tuollainen ajettelulogiikka on täysin vieras. Musta on jopa vaarallista toi teidän ideologia muuttaa esim. rikospaikka tietynlaiseksi ensin, ja sitten ruveta väittämään siitä asioita. Se ei kato kuuluisi mennä noin :/ Ette te ENSIN MUUTA sitä ja sitten ala "tutkia" sitä. Ei.
Kun mä mietin niitä tilanteita, kun ihmisillä on mennyt hermo mun kanssa...
...niin mä ymmärrän miksi te haluatte mut hengiltäni. - Anonyymi

...niin mä ymmärrän miksi te haluatte mut hengiltäni....En nyt ihan 100% ymmärrä sanoja, mutta olen tässä viime päivät kuunnellut ajatuksella Christina Aguilera:n biisiä Not Myself Tonight. Tähän jutun perään se sopii nyt parhaiten. En oikein aiemmin osannut sitä mihinkään laittaa. Tähän se sopii.
Tilanne on nyt vähän se että... siellä ei ole ketään kunnollista tekemässä hommia, niin mun on itse tehtävä. Sen ymmärsi että pienet jutut pysyi matalana, mutta vaikka mä yritin isommista ja oikein niin ku aikuisten oikeasti yritin, niin MITÄÄN EI TUTKITA. MÄ tajusin. Ja sitten tää v*ttumainen, kun mun mainetta yritetään muuttaa. Eihän mulla niin hyvä kai ollutkaan, muttei sentään h*mo vartijat tulleet aina mun päälle. Mitään syytä ei heille edes ollut, joten mä tajusin.
*keskisormi*
Tilanne on se että tää on mun elämä eikä mulla ole mitään tarvetta olla pyhimys. Ne haluu nyt nätisti ja SILTI pilkkaa muo h*orana. Puhun nyt siis vanhemmistani. Vaikken edes tee mitään väärää, niin he halventaa minua. Mä tajuan etten koskaan voi olla riittävän hyvä ja vaikka olen kuinka pyhimys, niin ne tuolla levittää valheita musta. Ne TARTTEE sen paheellisen maineen mulle selittämään sitä että olen traumatisoitunut.
Mulla juttu levähti vähän taas, mutta... muo siis on sadistisisesti vainottu läpi mun elämän ja mä olen nyt niinku ihan just 40-vuotias enkä ole tehnyt mitään tuota ansaitakseni. Mun "pyhyydellä" ei siis ole mitään väliä. Mutta auta armias jos mä edes nostan sormeani, niin jo ne ärähtää :P Mitä jos mä nostaisin enemmän kuin yhden sormen? Mitä jos mä en vain hevonv*ttuakaan enää välitä teistä?
On ollut hassu huomata miten maailman on paljon tasapainoisempi ja järkevä, kun näkee poliisit sadistisina k*sipäinä. Kaikki palat vain loksahtaa nätisti paikoilleen <3 ja kaikki on eheää. Kaikki on just niin kuin ne on aina olleetkin ja järjestyksessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...En nyt ihan 100% ymmärrä sanoja, mutta olen tässä viime päivät kuunnellut ajatuksella Christina Aguilera:n biisiä Not Myself Tonight. Tähän jutun perään se sopii nyt parhaiten. En oikein aiemmin osannut sitä mihinkään laittaa. Tähän se sopii.
Tilanne on nyt vähän se että... siellä ei ole ketään kunnollista tekemässä hommia, niin mun on itse tehtävä. Sen ymmärsi että pienet jutut pysyi matalana, mutta vaikka mä yritin isommista ja oikein niin ku aikuisten oikeasti yritin, niin MITÄÄN EI TUTKITA. MÄ tajusin. Ja sitten tää v*ttumainen, kun mun mainetta yritetään muuttaa. Eihän mulla niin hyvä kai ollutkaan, muttei sentään h*mo vartijat tulleet aina mun päälle. Mitään syytä ei heille edes ollut, joten mä tajusin.
*keskisormi*
Tilanne on se että tää on mun elämä eikä mulla ole mitään tarvetta olla pyhimys. Ne haluu nyt nätisti ja SILTI pilkkaa muo h*orana. Puhun nyt siis vanhemmistani. Vaikken edes tee mitään väärää, niin he halventaa minua. Mä tajuan etten koskaan voi olla riittävän hyvä ja vaikka olen kuinka pyhimys, niin ne tuolla levittää valheita musta. Ne TARTTEE sen paheellisen maineen mulle selittämään sitä että olen traumatisoitunut.
Mulla juttu levähti vähän taas, mutta... muo siis on sadistisisesti vainottu läpi mun elämän ja mä olen nyt niinku ihan just 40-vuotias enkä ole tehnyt mitään tuota ansaitakseni. Mun "pyhyydellä" ei siis ole mitään väliä. Mutta auta armias jos mä edes nostan sormeani, niin jo ne ärähtää :P Mitä jos mä nostaisin enemmän kuin yhden sormen? Mitä jos mä en vain hevonv*ttuakaan enää välitä teistä?
On ollut hassu huomata miten maailman on paljon tasapainoisempi ja järkevä, kun näkee poliisit sadistisina k*sipäinä. Kaikki palat vain loksahtaa nätisti paikoilleen <3 ja kaikki on eheää. Kaikki on just niin kuin ne on aina olleetkin ja järjestyksessä....Ja sellainen pikkurilli-ihmetys on aina ollut että isäni oli sotilaspoliisi. Mä en siis tiedä miten lyhyen aikaa tää oli ja oliko tää jotain järkevääkin. Mä silti AINA sitä mietin eli oisko se jotenkin siinä mitä se sähelsi aina? Ihme viritelmiä ja stalgerointia jatkuvasti.
Mun on silti tää siis sanottava, koska se vaivaa MINUA oli se sitten mitä tahansa. Mä aina mietin sitä, mä mietin sitä ihan liikaa.
Mä mietin sitä TOSI paljon ja mitä enemmän nää jutut kehittyy, niin sitä enemmän mä sitä mietin. Tottakai sotauutisointikin toimii inspiraationa, mutta samoja inspiraatioita sitä saa muutkin. Kaikilla käy kaikenlaista mielessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...En nyt ihan 100% ymmärrä sanoja, mutta olen tässä viime päivät kuunnellut ajatuksella Christina Aguilera:n biisiä Not Myself Tonight. Tähän jutun perään se sopii nyt parhaiten. En oikein aiemmin osannut sitä mihinkään laittaa. Tähän se sopii.
Tilanne on nyt vähän se että... siellä ei ole ketään kunnollista tekemässä hommia, niin mun on itse tehtävä. Sen ymmärsi että pienet jutut pysyi matalana, mutta vaikka mä yritin isommista ja oikein niin ku aikuisten oikeasti yritin, niin MITÄÄN EI TUTKITA. MÄ tajusin. Ja sitten tää v*ttumainen, kun mun mainetta yritetään muuttaa. Eihän mulla niin hyvä kai ollutkaan, muttei sentään h*mo vartijat tulleet aina mun päälle. Mitään syytä ei heille edes ollut, joten mä tajusin.
*keskisormi*
Tilanne on se että tää on mun elämä eikä mulla ole mitään tarvetta olla pyhimys. Ne haluu nyt nätisti ja SILTI pilkkaa muo h*orana. Puhun nyt siis vanhemmistani. Vaikken edes tee mitään väärää, niin he halventaa minua. Mä tajuan etten koskaan voi olla riittävän hyvä ja vaikka olen kuinka pyhimys, niin ne tuolla levittää valheita musta. Ne TARTTEE sen paheellisen maineen mulle selittämään sitä että olen traumatisoitunut.
Mulla juttu levähti vähän taas, mutta... muo siis on sadistisisesti vainottu läpi mun elämän ja mä olen nyt niinku ihan just 40-vuotias enkä ole tehnyt mitään tuota ansaitakseni. Mun "pyhyydellä" ei siis ole mitään väliä. Mutta auta armias jos mä edes nostan sormeani, niin jo ne ärähtää :P Mitä jos mä nostaisin enemmän kuin yhden sormen? Mitä jos mä en vain hevonv*ttuakaan enää välitä teistä?
On ollut hassu huomata miten maailman on paljon tasapainoisempi ja järkevä, kun näkee poliisit sadistisina k*sipäinä. Kaikki palat vain loksahtaa nätisti paikoilleen <3 ja kaikki on eheää. Kaikki on just niin kuin ne on aina olleetkin ja järjestyksessä.Olen niin hyvä kaikessa ;)
:DDDD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen niin hyvä kaikessa ;)
:DDDDJa mihinkähän tämä viesti täällä nyt liittyy??? Kuka on hyvä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Teillä joillan on joku ihan oma juttu. Mitkään RIKOKSET ei teitä selkeästikään haittaa, joten mikä teillä nyt hiertää kengässä???
Ihan omat säännötkö olette luoneet, häh? Menkää sinne ihan OMAAN VALTIOONNE siitä, missä voitte toteuttaa omia lakejanne....Omat lait?
Ilman lakia ei järkkärilläkään ole niitä oikeuksia.
Pohjimmiltaan vain mietin kaupan moraalittomuutta. Siellä omistajat tietää että jokainen a.n.s.a.i.t.s.e.e. mailan p*rseeseensä. Siellä ei ole voinut asiaa jäädä ymmärtämättä, kun tavan kansalainenkin tietää että te rikotte hyvää tapaa ja jopa lakeja (kierrätys), mutta kun on rahaa, niin te maksatte sen. Ja te maksatte ne vartijat ja te TARVITSETTE ne vartijat, ette tosin mitään näpistyksiä varteen, vaan siivoamaan teidän sotkuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mihinkähän tämä viesti täällä nyt liittyy??? Kuka on hyvä?
...Tulin on "Ilman lakia te ette oo mitään" -aiheen takia tänne, mutta tässä lähellä oli joku muu juttu. En vieläkään tajua tuota toisen trolliviestiä, en vaikka äsken yritin kauan sitä taas miettiä mm. käänteisesti ja luin huolella uudelleen sen viestini, jota se kommentoi. En ymmärrä.
Sitä siis nyt kirjoitan etten ymmärrä. Ehkä olisin jotain kirjoittanut analyysiä, mutta kun ei vieläkään tule mitään mieleen, mutta olin jo valmiina jotain kirjoittaa, niin onhan sekin siis ihan hyvää analyysiä (informaatiota) etten todellakaan tajua yhtään.
Mie en oo missään kehunut itseäni eli siinä mielessä toi on just hyvä käänteisenä viestinä, kun siinä on useampikin tuollainen että kerron etten ihan tajua jotain. Ei siltikään oikein mulle avautunut. Miksi mulle näitä outoja viestejä laitellaan.
No... olen siis jo kehitellyt sitä teoriaa että aina kun johonkin mun ketjun yläpäässä olevaan viestiin vastataan, niin se on tarkoitettu jotenkin korvamerkityksi silloin. No, onhan tuossa viestissä joo materiaalia, jonka ehkä joku haluaa laittaa muistiin. Ja ehkei noilla vastausviesteillä sitten edes ole niin väliä että mitä ne niihin laittaa. Kai niiden on vain pakko laittaa siihen edes jotain, mitä vaan, koska tyhjää kenttää ei saa postata.
No, niin mä siis tän nyt näin eli viestissä EI ole järkeä (ehkä joku lievä käänteisyys) ja se on vain laitettu korvamerkkaamaan jollekin jostain syystä oleellista informaatiota. Mullehan tää mun elämä on ihan jokapäiväistä, niin en aina tajua miksi joku pointti on sitten niin äärimmäisen jännää. Se Heidi-sossuhan veti ihan syvään hengeä järkyttyneenä, kun sanoin että joo ulkoinen, mutta öisin. Homma on ihan perusfaktaa minusta, olen ollut tällainen jo lapsesta asti ja se lukee jopa mun b-lausunnoissa ym. joten enpä uskonut että siitä nyt kenellekään voisi mikään järkytys tulla. Ihan perusjuttu minusta. Duh! On joo aika outoa, kun miettii, et mitä ne luuli mun kanssa juttelevansa, jos ei ne tienneet että olen traumatisoitunut ja ollut täysin eristyksissä jo vuosikymmeniä ja liikkunut lähinnä vain öisin. MITÄ ne luuli siis hoitavansa, jos ei minua tällaisena? Sitä sopii kysyä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Tulin on "Ilman lakia te ette oo mitään" -aiheen takia tänne, mutta tässä lähellä oli joku muu juttu. En vieläkään tajua tuota toisen trolliviestiä, en vaikka äsken yritin kauan sitä taas miettiä mm. käänteisesti ja luin huolella uudelleen sen viestini, jota se kommentoi. En ymmärrä.
Sitä siis nyt kirjoitan etten ymmärrä. Ehkä olisin jotain kirjoittanut analyysiä, mutta kun ei vieläkään tule mitään mieleen, mutta olin jo valmiina jotain kirjoittaa, niin onhan sekin siis ihan hyvää analyysiä (informaatiota) etten todellakaan tajua yhtään.
Mie en oo missään kehunut itseäni eli siinä mielessä toi on just hyvä käänteisenä viestinä, kun siinä on useampikin tuollainen että kerron etten ihan tajua jotain. Ei siltikään oikein mulle avautunut. Miksi mulle näitä outoja viestejä laitellaan.
No... olen siis jo kehitellyt sitä teoriaa että aina kun johonkin mun ketjun yläpäässä olevaan viestiin vastataan, niin se on tarkoitettu jotenkin korvamerkityksi silloin. No, onhan tuossa viestissä joo materiaalia, jonka ehkä joku haluaa laittaa muistiin. Ja ehkei noilla vastausviesteillä sitten edes ole niin väliä että mitä ne niihin laittaa. Kai niiden on vain pakko laittaa siihen edes jotain, mitä vaan, koska tyhjää kenttää ei saa postata.
No, niin mä siis tän nyt näin eli viestissä EI ole järkeä (ehkä joku lievä käänteisyys) ja se on vain laitettu korvamerkkaamaan jollekin jostain syystä oleellista informaatiota. Mullehan tää mun elämä on ihan jokapäiväistä, niin en aina tajua miksi joku pointti on sitten niin äärimmäisen jännää. Se Heidi-sossuhan veti ihan syvään hengeä järkyttyneenä, kun sanoin että joo ulkoinen, mutta öisin. Homma on ihan perusfaktaa minusta, olen ollut tällainen jo lapsesta asti ja se lukee jopa mun b-lausunnoissa ym. joten enpä uskonut että siitä nyt kenellekään voisi mikään järkytys tulla. Ihan perusjuttu minusta. Duh! On joo aika outoa, kun miettii, et mitä ne luuli mun kanssa juttelevansa, jos ei ne tienneet että olen traumatisoitunut ja ollut täysin eristyksissä jo vuosikymmeniä ja liikkunut lähinnä vain öisin. MITÄ ne luuli siis hoitavansa, jos ei minua tällaisena? Sitä sopii kysyä!"MITÄ ne luuli siis hoitavansa, jos ei minua tällaisena? Sitä sopii kysyä!"
...Jestas! Nää jututhan kehittyy :) Aina kun sanon etten tiedä, niin laitan kuitenkin sen pienen intuition ja siitä se aina lähtee eteenpäin. Jäin todellakin ekaa kertaa sitä miettimään että mitä se korruptoitunut h*ora nyt mahtoi sitten "hoitaa". En mä tiedä, mutta jo tokan tapaamisen jälkeen olen jo täysin k*rpääntynyt siihen eli eihän se nyt ihan hyvin ole mennyt! Mitä lie on se l*tka yrittänyt hoitaa, huh huh!!
Se on varmaan just niitä rasistisia k*sipäitä, jotka yrittää vain "hoitaa" homoutta tai islaminuskoa pois asiakkaasta, vaikka syy terapiaan on ollut joku ilmeinen trauma liittymättä mihinkään näihin edellisiin. "Hoitoa".
Mähän olen siis äärimmäisen ärsyttävä asiakas, kun en edes käytä mitään päihteitä, en riko lakia eikä asiat ole rempallaan :) Ei ole mitään sellaista arjenhallistaa mitä mitenkään pitäisi hoitaa. Sitten nää l*tkat pyörittelee päätään ihmeissään että mitä h*lvettiä pitäisi tehdä, kun MUKA pitäisi puuttua niihin asiakkaan oikeisiin mielenterveyden ongelmiin. Voi ei! Kun ei olekaan lainkaan koulutusta moiseen, niin onhan se nyt vaikeaa.
Ei mulla todellakaan ole niitä arjenhallinnan ongelmia. Oikeasti -.- Mulla ei ole unirytmiä... ja se ei ole ongelma mitä pitää hoitaa. Sitä ei edes pysty hoitaa. Arjen ongelmat selkeästi on jotenkin ihan eri mielikuva isolla osalla. Muohan jo pilkattiin Vuokrataloilla etten muka maksaisi vuokraani ja mistähän h*lvetistä sekin h*ora ton idean sai päähänsä?!! Eikö h*ora itse sitä maksa vain mistä moinen idea tuli? Mulla ei ole moinen käynyt mielessäkään!
Jonkun verran jopa naurattaa, kun ihmiset yrittää "korjata" muo ja se on jo korjattu :D Mitä ne siis siinä korjaa? Se on kuin ARPI mun päässä. Se VAIN ON. Ei sille enää mitään tarvitse tehdä eikä missään nimessä saakaan tehdä. Se vain pahentaisi sitä. Korjausleikkaukset on aina riski kuten mikä tahansa leikkaus ja noi arvet nimenomaan on iso osa mun persoonallisuutta etten halua niitä edes peittää. Muo alkaa aina ahdistaa kun tukka kasvaa liian pitkäksi. Ma haluan nähdä mun arpisen kalloni. Ei ole mitään korjattavaa siis siinä. Se ei ole avohaava.
Ja mä jo elän sitä sopivaa elämää. Tajuatteko se v*jakit että mä jo tiedän itseni TOSI hyvin ja valehtelematta on nähty & koettu kaikenlaista, niin mä olen niinku TOSI varma. Ei mulle tartte vihjailla tai suostutella mitään ja kun mä osoitan että ei, niin se on paras ottaa todesta. Oletteko siis ylpeitä todellakin näistä viime 10 vuodesta? Kannattiko? Mietin siis niitä "No, ehkä me sitten lähdetään kaikki" -h*oria Supermarketissa, jotka luulee etten tajunnut ja luulee että jos mä vain tajuaisin miten paljon teitä on, niin mä jotenkin muuttaisin mieleni. Outoa visio. Miksi se sitä mulle yritti sanoa ellei todellakin luullut etten jo tiennyt sitä?
Mä välttelen ihmisiä, koska tiedän että ne sosiaaliset tilanteet on hankalia. Mä olen ollut erakko jo vuosikymmeniä, niin te sitten VÄKISIN haluatte jutella mun kanssa. Ja mä välttelin. No, p*rkele mä sitten aloin jutella vuonna 2022 ja teillä meni hermo. Niin? Eikö se nyt ollut jo arvattavissa? Miten te välkkypäät ette sitä tajunneet, häh, vai miten on l*tka-me-lähdetään-kaikki? Eikö se nyt ollut ihan itsestäänselvyys?
Mä jotenkin tiesin ettette te TODELLA halua jutella mun kanssa. Kyllä mä tiedän että te järkytyitte, mutta mä puhuin, koska mulla meni hermo ja mä siis tiesin että te tarkoituksella ärsytitte minua, JOTTA puhuisin. No, mä puhuin. Meni l*tkilla hermo ja meni järkkäreillä.
Silti jokuhan tätä soopaa aiheuttaa eli sinne päin mä en ole löytänyt suoraa keskusteluyhteyttä. Joku h*mo siellä silti haluaa v*ttuilla mulle ja mä uskon että sä olet tosissasi, kun sä jatkat tätä näin kauan ja mä olen kyllä eri kanavoissa jo kommunikoinut TODELLA kattavasti eli varmasti on kyllä jo kaikki mahdolliset väärinkäsityksetkin jo korjautuneet. Mä en ole ollut huolimaton. Mikä lie sun ongelma on ollut, se on jo tullut selvitettyä, vaikken edes tiedä mikä sun ongelma ikinä olikaan. Mä olen kertonut täällä PALJON. Joku siellä pitäisi riittää vastaukseksi.
Mä olen kertonut kaiken, asteittain, kierrellen suoraan ja vinosti. Osissa ja päällekäin. Kaikenlaista on kokeiltu ja katsottu miten käy. Ja katsottu pitkän aikaa että miten käy.
Mä en ole huomannut merkittävää eroa ja se on hauska erityispiirre. Se on mukava <3 Eli... kaupat levittelee mun asiakaspalautteita kuin julkista omaisuutta, vaikka olettaisin niiden olevan salattuja. No, nyt MÄKIN olen sitten levitellyt ihan joka kanavaan ja aivan joka paikkaan informaatiota ja katsellut miten käy. Ja yllättävän VÄHÄN on mitään tapahtunut. Kassat sekosi, se kävi. Ne pimahti aivan täysin! Leikkas päässä, häh? Mä en vieläkään tajua sitä R-kioskin mummoa että feikkasko vai pelkäsikö se muka kuollakseen. Se siis värisi tavalla, jota meikä ei elämänsä aikana ole nähnyt. Se oli ihan kalpea, kuoleman pelossa ja siinä tilanteessa ei ollut kuin MINÄ tiskillä hakemassa postipakettiani. Ainoa näkyvä muutos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...ja ilman lakia te ette ole MITÄÄN.
...Jäin miettimään miten poliisi rankaisee sellaisia ihmisiä, jotka eivät siedä väkivaltaa, tappamalla heidät. Täähän on siis tilanne että poliisi on AINA väkivaltainen, kokevat sen velvollisuudekseen, ja jos asiakas ei siedä väkivaltaa ja PUOLUSTAUTUU, niin se TAPETAAN.
Onko tässä kansalaisella siis mitään mahdollisuutta selvitä? Ei. Koska poliisi on päättänyt että se käyttää väkivaltaa ja TAPPAA kaikki, joille se nyt ei käy.
Kiitos. - Anonyymi
...Mulle tuli Poliisilta:
""Saatujen selvitysten perusteella on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, ettei luottamus asianmukaiseen viranomaistoiminnan hoitamiseen vaarannu."
"Kantelu ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin."
Mulla meni hermo jo heti tuon ekaa kertaa luettuani ja tässä vuosi vuodelta vihaan sitä enemmän. MILLEKÄÄN ei tehdä mitään ja sitten h*mot kehtaavat olla huolissaan "vaarasta" että kansalaiset ei enää luottaisi heidän toimintaansa. Toiko nyt sitten on vaarallista ja vaivan arvoista? Se on todellakin vaikeaa pahoinpidellä syyttömiä ihmisiä, olla selvittämättä rikoksia ja silti leikkiä jotain kivaa poliisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mulle tuli Poliisilta:
""Saatujen selvitysten perusteella on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, ettei luottamus asianmukaiseen viranomaistoiminnan hoitamiseen vaarannu."
"Kantelu ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin."
Mulla meni hermo jo heti tuon ekaa kertaa luettuani ja tässä vuosi vuodelta vihaan sitä enemmän. MILLEKÄÄN ei tehdä mitään ja sitten h*mot kehtaavat olla huolissaan "vaarasta" että kansalaiset ei enää luottaisi heidän toimintaansa. Toiko nyt sitten on vaarallista ja vaivan arvoista? Se on todellakin vaikeaa pahoinpidellä syyttömiä ihmisiä, olla selvittämättä rikoksia ja silti leikkiä jotain kivaa poliisia....Poliisi omalla käytöksellään näyttää mallia ja poliisia siis PITÄÄ hakata aina kun sellaisen kohtaa. PAKKO. Sehän on vain itsepuolustusta ja pysyy joku järjestys täällä, eikö?
Ootteko h*mot muuten koskaan käsitelleet vauvoja. Eli onko niidenKIN kanssa tekniikka se että ensin - siis ENSIN - niille karjutaan, jotta ne arvostaisi sinua. Sitten kun ne pärähtää itkemään, niin se oikeuttaa teidän käyttämään heihin väkivaltaa ja sitten kun ne ei tätä parkumistaan lopeta (Asioihin VOI kansalainen vaikuttaa omalla käytöksellään!!! VOI!!!!), niin te niputatte sen, kun ei ollut halukas yhteistyöhän ja paiskaatte selliin väkivaltaisesti, kun on ollut vähän stressiä ja väsyttää eikä aina voi jaksaa. Sellaista se on poliisin elämä. Ei ihme ettei sinne niiin hinkua ole hommiin. Toisaalta minä halusin sinne...
ei vain autettu muo selkeästi. Se on jäänyt varsinkin näin vanhemmiten minua häiristemään että eipä siellä AUTETTU lainkaan. Oli vain sellainen ei on ei -meininki. Se sanoi et naisena riittää vuoden työkokemus. Mä niitä listailin mitä olen tehnyt 1. maatilahommia koko ikä (=lapsityövoimaa) 2. jakanut mainoksia yli vuoden, mutta mikään näistä ei kelvannut. Se vain jäi silleen ilmaan et ok, en siis juuri NYT pysty hakea poliisiopistoon ja sillä selvä. Mä en silti saanut oikein käsitystä siitä että mitä se "vuoden työkokemus" nyt sitten oikein piti olla, sitä mulle ei selvennetty enkä siksi nytkään siis tajua että mitä se on, mutta sen tajusin ettei mulla silloin siinä lukiolaisena sellaista ollut. En mä sitä kiistä, mutten siis tiedä nytkään että milloin mulla sellainen sitten olisi ollut?
...Ja kun miettii että se ammatinvalintamessuilla ollut poliisi NAUROI mulle ja mun urahaaveille. Ja näitä juttuja kun mietin tässä kohta 40-vuotiaana, kun yhä siis koen että se poliisien homma ois ollut eräs vaihtoehto mulle, niin...?
Mä vain mietin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Poliisi omalla käytöksellään näyttää mallia ja poliisia siis PITÄÄ hakata aina kun sellaisen kohtaa. PAKKO. Sehän on vain itsepuolustusta ja pysyy joku järjestys täällä, eikö?

Mä vain mietin..."poliisi NAUROI mulle ja mun urahaaveille."
...Se mun toinen urahaave (mulla oli silloin lukiolaisena vain tiptop ne kaksi ja kun molempia opiskeltiin Tampereella, niin koin itsestään selväksi että tulen joka tapauksessa muuttamaan Tampereelle. Näin ei silti tapahtunutkaan) oli neuropsykologi ja sanoin sen noin tai vain pelkän psykologian - en muista - niin ei toi nyt ole syy NAURAA mulle.
Mä olen PALJON miettinyt tuota ja nytkin kun tuolla on poliiseissa sadistisia, raiskaajia ja muutoin hermonsa menettäviä "stressaantuneita" äärioikeistolaisia, niin mietin vain että... ehkä teidän ois kannattanut ottaa enemmän niitä psykologiasta kiinnostuneita naisia, jotka jopa oikeasti täällä ovat yrittäneet saada sitä RIKOLLISUUTTA vähenemään eikä vain vetämään k*teen ja hakkaamaan asiakkaita, kun itseä pelottaa ja tulee olo ettei suo nyt arvosteta.
Mä voin omakohtaisesti sanoa ehdotusta sille että miten tätä RIKOLLISUUTTA saataisiin vähenemään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"poliisi NAUROI mulle ja mun urahaaveille."
...Se mun toinen urahaave (mulla oli silloin lukiolaisena vain tiptop ne kaksi ja kun molempia opiskeltiin Tampereella, niin koin itsestään selväksi että tulen joka tapauksessa muuttamaan Tampereelle. Näin ei silti tapahtunutkaan) oli neuropsykologi ja sanoin sen noin tai vain pelkän psykologian - en muista - niin ei toi nyt ole syy NAURAA mulle.
Mä olen PALJON miettinyt tuota ja nytkin kun tuolla on poliiseissa sadistisia, raiskaajia ja muutoin hermonsa menettäviä "stressaantuneita" äärioikeistolaisia, niin mietin vain että... ehkä teidän ois kannattanut ottaa enemmän niitä psykologiasta kiinnostuneita naisia, jotka jopa oikeasti täällä ovat yrittäneet saada sitä RIKOLLISUUTTA vähenemään eikä vain vetämään k*teen ja hakkaamaan asiakkaita, kun itseä pelottaa ja tulee olo ettei suo nyt arvosteta.
Mä voin omakohtaisesti sanoa ehdotusta sille että miten tätä RIKOLLISUUTTA saataisiin vähenemään....Nää poliisien toistuvat "VIRHEARVIOT" on aika kyseenalaisia, kun minun pyrkiessäni poliisiksi mulle NAURETTIIN, kun kerroin kiinnostuksestani psykologiaan.
Naurattaa. Taitaa naurattaa aika paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Nää poliisien toistuvat "VIRHEARVIOT" on aika kyseenalaisia, kun minun pyrkiessäni poliisiksi mulle NAURETTIIN, kun kerroin kiinnostuksestani psykologiaan.
Naurattaa. Taitaa naurattaa aika paljon....Enkä mä siitä väkivallasta. Mä vain olen ällistynyt siitä ettei poliisit tutkimaan rikoksia, ne ei ennalta ehkäise niitä eikä muutoinkaan puutu niihin. Mä en nyt ole tässä viimevuosina kuullut että poliisit todellakaan toimisi niin ettei rikoksia tapahtuisi. En ymmärrä MITÄ virkaa ne sitten siellä hoitaa?!!
Kuka meillä on se taho, joka yrittää estää rikollisuutta? Lastensuojelu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Poliisi omalla käytöksellään näyttää mallia ja poliisia siis PITÄÄ hakata aina kun sellaisen kohtaa. PAKKO. Sehän on vain itsepuolustusta ja pysyy joku järjestys täällä, eikö?
Ootteko h*mot muuten koskaan käsitelleet vauvoja. Eli onko niidenKIN kanssa tekniikka se että ensin - siis ENSIN - niille karjutaan, jotta ne arvostaisi sinua. Sitten kun ne pärähtää itkemään, niin se oikeuttaa teidän käyttämään heihin väkivaltaa ja sitten kun ne ei tätä parkumistaan lopeta (Asioihin VOI kansalainen vaikuttaa omalla käytöksellään!!! VOI!!!!), niin te niputatte sen, kun ei ollut halukas yhteistyöhän ja paiskaatte selliin väkivaltaisesti, kun on ollut vähän stressiä ja väsyttää eikä aina voi jaksaa. Sellaista se on poliisin elämä. Ei ihme ettei sinne niiin hinkua ole hommiin. Toisaalta minä halusin sinne...
ei vain autettu muo selkeästi. Se on jäänyt varsinkin näin vanhemmiten minua häiristemään että eipä siellä AUTETTU lainkaan. Oli vain sellainen ei on ei -meininki. Se sanoi et naisena riittää vuoden työkokemus. Mä niitä listailin mitä olen tehnyt 1. maatilahommia koko ikä (=lapsityövoimaa) 2. jakanut mainoksia yli vuoden, mutta mikään näistä ei kelvannut. Se vain jäi silleen ilmaan et ok, en siis juuri NYT pysty hakea poliisiopistoon ja sillä selvä. Mä en silti saanut oikein käsitystä siitä että mitä se "vuoden työkokemus" nyt sitten oikein piti olla, sitä mulle ei selvennetty enkä siksi nytkään siis tajua että mitä se on, mutta sen tajusin ettei mulla silloin siinä lukiolaisena sellaista ollut. En mä sitä kiistä, mutten siis tiedä nytkään että milloin mulla sellainen sitten olisi ollut?
...Ja kun miettii että se ammatinvalintamessuilla ollut poliisi NAUROI mulle ja mun urahaaveille. Ja näitä juttuja kun mietin tässä kohta 40-vuotiaana, kun yhä siis koen että se poliisien homma ois ollut eräs vaihtoehto mulle, niin...?
Mä vain mietin......Ja omalla käytöksellään voi kuulemma vaikuttaa. Kuule näytäpä YKSIKIN ihminen, joka on tunnollisemmin ja nuhteettomammin kuin minä elänyt!
Sanokaahan nyt se YKSIKIN syy että miksi minä olisin muka jotenkin huono.
Mitään rikollisuutta te ette ainakaan estä sillä että te sadistisesti kohtelette minua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mulle tuli Poliisilta:
""Saatujen selvitysten perusteella on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, ettei luottamus asianmukaiseen viranomaistoiminnan hoitamiseen vaarannu."
"Kantelu ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin."
Mulla meni hermo jo heti tuon ekaa kertaa luettuani ja tässä vuosi vuodelta vihaan sitä enemmän. MILLEKÄÄN ei tehdä mitään ja sitten h*mot kehtaavat olla huolissaan "vaarasta" että kansalaiset ei enää luottaisi heidän toimintaansa. Toiko nyt sitten on vaarallista ja vaivan arvoista? Se on todellakin vaikeaa pahoinpidellä syyttömiä ihmisiä, olla selvittämättä rikoksia ja silti leikkiä jotain kivaa poliisia....Teidän natsipoliisi hakkaa ihmisiä ja sadistisesti yritetään (vain yritetään) hallita vähemmistöjä. Siellä teidän verentäyttämällä kukkulallanne teillä on sitten olo että on joku rauha ja järjestys? Kun te olette hakanneet kaikki ja vihalla ja väkivallalla hiljentäneet valituksen?
Voi olla hiljaista, mutta... ei ole teillä ihan kirkkaana mielessä se että mitä varten poliisit on olemassa meillä tässä valtiossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Teidän natsipoliisi hakkaa ihmisiä ja sadistisesti yritetään (vain yritetään) hallita vähemmistöjä. Siellä teidän verentäyttämällä kukkulallanne teillä on sitten olo että on joku rauha ja järjestys? Kun te olette hakanneet kaikki ja vihalla ja väkivallalla hiljentäneet valituksen?
Voi olla hiljaista, mutta... ei ole teillä ihan kirkkaana mielessä se että mitä varten poliisit on olemassa meillä tässä valtiossa....Ja MINÄKIN. Miksi minäkin nyt täällä poliiseja kritisoin. Se on jännä kun asiakkaita hakkaamalla ei saada sitä valittamista loppumaan. Minäkin kun en edes koskaan sanallakaan kritisoinut ennen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Teidän natsipoliisi hakkaa ihmisiä ja sadistisesti yritetään (vain yritetään) hallita vähemmistöjä. Siellä teidän verentäyttämällä kukkulallanne teillä on sitten olo että on joku rauha ja järjestys? Kun te olette hakanneet kaikki ja vihalla ja väkivallalla hiljentäneet valituksen?
Voi olla hiljaista, mutta... ei ole teillä ihan kirkkaana mielessä se että mitä varten poliisit on olemassa meillä tässä valtiossa."ei ole teillä ihan kirkkaana mielessä"
...Ei poliisin ole mikään tarve karjua aina kansalaisille. Tää on kuin ajaa ylinopeutta eli JOO poliisilla on oikeus tehdä se, mutta hei sillä on joku TAVOITE. Ei tuolla poliisit saa hurjastella ylinopeutta ihan vain huvikseen, näyttääkseen kansalaisille että ne on kovia ja nimenomaan että on PAKKO ajaa aina ylinopeutta vain osoittaakseen että on... virkavalta. wtf?
Kansalaisille ei ole mikään pakko karjua... koskaan. Te olette vain aaseja, jotka eivät osaa käyttäytyä ja näissä sanoissa tunnelmissa voi hyvällä syyllä kysyä että miksi te poistatte rauhallisia ihmisiä olemuksen ja muut teitä ärsyttävän ominaisuuden takia? Opettelisitte siat ensin käyttäytymään itse.
- Anonyymi
Tästä ketjusta on poistunut 4kpl viestiä. Eilen ei ollut vielä yhtään. Multa aina tippuilee joitain pois, mutta vaikka huolella kävin läpi kaikki, niin omani ovat todellakin yhä tallella. Jopa yllätyin, koska kun siteeraan uutisia, ne helposti poistuu ja nyt vahingossa toiseen sitaattiin jäi vielä haastateltavan nimikin.
Jo eilen poistui jossain 2kpl viestiä, joita en koskaan kerennyt näkemään. 4 on jo aika paljon, kun ei ketjuun noin muutoin ole kuitenkaan tullut yhtään uusia viestejä eli se joku ei ole jatkanut ja yrittänyt jollain muulla tavoin asiaansa ilmaista. Minä ainakin vahdin sitä että mikä viesti poistunut ja yritän sen vain eri tavalla sitten ilmaista. Jossain massapostailuissani on vain ollut että viesti todellakin on ollut niin huono jopa omasta mielestäni etten vaivaudu palauttaa.- Anonyymi
...Juu ja olen siis paljon leppoisammalla tuulella nyt :) Eilen siinä jo nukkumaan mennessä päivitin vielä uutissivuja ja "jouduin" lukea ton uutisen lentokentästä. Mulla meni hermo. Nyt nukuttuani ja kun on muutoinkin aikaa ollut keräillä itseäni, niin olen jo rauhallisempi. Näkyy silti muillakin menneen hermo, kun siellä on uutista kommentoitu 404 kertaa ja se on PALJON. En muista koska viimeksi olisi tuollaisia lukuja ollut. Joku 100-200 taitaa olla vielä ok. Ihan tässä miettii että viitsikö tuollaista määrää viestejä edes lukea :DD Kai mä olen niin kaheli että mä luen. En nyt silti ihan heti, mutta jossain vaiheessa. Kommentointi siellä on siis jo päättynyt, joten sillä ei ole väliä milloin mä ne luen.

...Nyt taas alkoi vähän kiukuttaa lisää, kun luin niitä kommentteja ja jäi miettimään tätä maailman menoa. Kun puhutaan siis KUSTANNUKSISTA.
Just täällä Orimattila-osiossakin joku sankari komensi työttömät Ukrainaan sotimaan ja sinne yritin huomauttaa että ne palaa sielä vammautuneena ja heistä tulee olemaan näin paljon ENEMMÄN kuluja.
Sama kun meikä täysin harmiton ja äänetön käyn tuolla kaupoilla, niin natsit sitten haluaa meidät poistaa, kuten ne poistelee noita asunnottomia. Noista asunnottomista siis ihmetellään että MISSÄ ne sitten olisi. Oli myös uutisissa, kun kun teinien ajanviettopaikat on viety, niin ne sitten hengailee busseissa. Jossainhan meidän kaikkien on oltava.
Hienoja sääääääääästöjä taas tehty juuri noin eli poistetaan ihmisten... OLESKELUPAITAT. Wow. Ei siis puhuta mistään lääkärikorvauksista vaan esim. puistonpenkeistä, julkisestatilasta!!
Vartijat poistaa asunnottomat ja meidät pedofilian uhrit, vaikken pysty kuvitella miten minusta olisi mitään HAITTAA koskaan ollut, vaikka todellakin jopa poliisi tuolla asunnottomista mainitsi että rauhallisenkin kaverin OLEMUS on vain sellainen että se häiritsee ja tulkitaan HÄIRITSEVÄKSI KÄYTTÄYTYMISEKSI ja poistetaan. No, MINNEhän nää sitten poistetaan. Sinne puistonpenkillekö? No, mutta just tosta tuolla taas puhutaan.
...ja samalla ihmettelen että järkkäri/vartijat sitten häätää minut RUOKAkaupasta ja estetään minua jopa saamasta POSTIA?? Viiraako teillä nyt päässä? No, meikä ei ole koditon, vaan menen takaisin omaan asuntooni ihmettelemään maailman menoa ja teen hakemukset ja sossu sitten kiikuttaa ne ruuat ja paketit mulle, kun en saa ITSE HAKEA NIITÄ. "Tosi" kätevää ja "tosi" pitkälle ajateltua tämä vartijoiden toiminta. Onhan se nyt hyödyllistä että asia, joka oli ilmaista saadan maksulliseksi kunnalle/valtiolle. Ei toi paranna ostovoimaakaan. Se on kaikki vähemmän minunkin kulutuksessa, vaikka osan maksaakin kunta/valtio mikä lie. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Nyt taas alkoi vähän kiukuttaa lisää, kun luin niitä kommentteja ja jäi miettimään tätä maailman menoa. Kun puhutaan siis KUSTANNUKSISTA.
Just täällä Orimattila-osiossakin joku sankari komensi työttömät Ukrainaan sotimaan ja sinne yritin huomauttaa että ne palaa sielä vammautuneena ja heistä tulee olemaan näin paljon ENEMMÄN kuluja.
Sama kun meikä täysin harmiton ja äänetön käyn tuolla kaupoilla, niin natsit sitten haluaa meidät poistaa, kuten ne poistelee noita asunnottomia. Noista asunnottomista siis ihmetellään että MISSÄ ne sitten olisi. Oli myös uutisissa, kun kun teinien ajanviettopaikat on viety, niin ne sitten hengailee busseissa. Jossainhan meidän kaikkien on oltava.
Hienoja sääääääääästöjä taas tehty juuri noin eli poistetaan ihmisten... OLESKELUPAITAT. Wow. Ei siis puhuta mistään lääkärikorvauksista vaan esim. puistonpenkeistä, julkisestatilasta!!
Vartijat poistaa asunnottomat ja meidät pedofilian uhrit, vaikken pysty kuvitella miten minusta olisi mitään HAITTAA koskaan ollut, vaikka todellakin jopa poliisi tuolla asunnottomista mainitsi että rauhallisenkin kaverin OLEMUS on vain sellainen että se häiritsee ja tulkitaan HÄIRITSEVÄKSI KÄYTTÄYTYMISEKSI ja poistetaan. No, MINNEhän nää sitten poistetaan. Sinne puistonpenkillekö? No, mutta just tosta tuolla taas puhutaan.
...ja samalla ihmettelen että järkkäri/vartijat sitten häätää minut RUOKAkaupasta ja estetään minua jopa saamasta POSTIA?? Viiraako teillä nyt päässä? No, meikä ei ole koditon, vaan menen takaisin omaan asuntooni ihmettelemään maailman menoa ja teen hakemukset ja sossu sitten kiikuttaa ne ruuat ja paketit mulle, kun en saa ITSE HAKEA NIITÄ. "Tosi" kätevää ja "tosi" pitkälle ajateltua tämä vartijoiden toiminta. Onhan se nyt hyödyllistä että asia, joka oli ilmaista saadan maksulliseksi kunnalle/valtiolle. Ei toi paranna ostovoimaakaan. Se on kaikki vähemmän minunkin kulutuksessa, vaikka osan maksaakin kunta/valtio mikä lie....Ja nyt Postikin kiikutta KAIKKI mun paketit, isot ja pienet mun kotiovelle. Te ootte sitten niin fiksuja!! :DDD Varmasti aiheuttaa hyviä säästöjä toikin. Postihan sen maksaa, ei valtio. Posti joutuu ajelle JOKA ikisen pakettini takia kotiovelleni. Hienosti hoidettu! Säästöjä vain ropisee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja nyt Postikin kiikutta KAIKKI mun paketit, isot ja pienet mun kotiovelle. Te ootte sitten niin fiksuja!! :DDD Varmasti aiheuttaa hyviä säästöjä toikin. Postihan sen maksaa, ei valtio. Posti joutuu ajelle JOKA ikisen pakettini takia kotiovelleni. Hienosti hoidettu! Säästöjä vain ropisee
...Kotiinkuljetusmaksu on siis vakio.
Anyway... just tähän en jaksa koostaa kaikkea sitä mitä täällä tapahtuu, mutta huomaa miten YRITETÄÄN HALLITA, mutta eihän se onnistu. Kaupatkin kehittelee niitä jekkujaan miten saada ihmiset ostamaan enemmän/kalliimmalla, mutta yhtä jekkuja ovat asiakkaat ja siirtyvät heti halvempiin ja sitten taas ja taas. Asiantuntijatkin (ja siis kaupanalalla!) sanoo että on vaikeaa nipistää asiakkailta rahaa, kun ne on niin hintatietoisia. Jep. Toi teidän kikkailu on jopa täysin TURHAA.
Asiakas huomaa ettei saa jostain palvelua ja siirtyy muualle. Duh! Sitten ne kaupat alkaa puhua asiakkaiden kosiskelusta ja ...LAITTAA SIIHEN RAHAA.
Minä kun olen vuosikymmeniä ollut tällainen, joka haluaisi aina vain ostaa samaa, niin huomaan noi miljoonat kaupan keinottelut. Voittaako ne sillä jotain? Saahan ne niiltä mistälie firmoilta lisärahaa, mutta kattaako se sen vahingon. Noi on kuin peliriippuvaisia, jotka luulee että tekemällä uuden "hyvän diilin" sillä katettaisiin aiemmat menetykset ja sinällä joo, mutta sitten tulee jossain toisaalla taas takkiin ja sitäkin yritetään taas korvata "pikavipeillä".
Ei ne ihmiset osta lisää ruokaa! Jos ne ostaa ton, niin ne ei osta tota. Iso osa kansasta ostaa sen halvimman joka tapauksessa... ja siis ihan joka tapauksessa. Sitähän noi kaupat kiroaa. Kyllä ne asiakkaatkin oivaltaa miten sen SAMAN saa halvimmalla.
****
Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin vartijat yrittää päästä eroon ihmisistä, mutta ne vain siirtyy muualle, koska jättivät ne kuitenkin henkiin (paitsi siellä IsossaOmenassa, josta muuten sen veli taisi kommentoida naisella olleen jo jotain ongelmia vartijoiden kanssa aiemmin). Joo, eli sitten toisaalla taas kirotaan että mitä ne TÄÄLLÄ tekee. Ongelma ei IKINÄ poistu, ihmiset ei vain poistu. Sitten säästetään vähentämällä sosiaalivustuksia ja asunnottomien palveluja SAMALLA kun vartijat ja poliisi poistelee niitä pelkeiltä ja itse penkitkin jopa poistetaan ja jan.... sitten....
Arvaatteko mitä noi nillittää? Noi valittaa että homma olisin jotenkin lähtenyt käsistä?? Ai, miten??? Puistossa OLI asunnoton, no se häädettiin sieltä pois ja se menee esim. lentoasemalla. Sitten kovis lentoasemasta nillittää että näitähän on JOKA paikassa!! Ei, ei ole. Ne natsit hääti ne pois sieltä puistosta ja kaupan penkiltä. SIELLÄ niitä ei enää ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Kotiinkuljetusmaksu on siis vakio.
Anyway... just tähän en jaksa koostaa kaikkea sitä mitä täällä tapahtuu, mutta huomaa miten YRITETÄÄN HALLITA, mutta eihän se onnistu. Kaupatkin kehittelee niitä jekkujaan miten saada ihmiset ostamaan enemmän/kalliimmalla, mutta yhtä jekkuja ovat asiakkaat ja siirtyvät heti halvempiin ja sitten taas ja taas. Asiantuntijatkin (ja siis kaupanalalla!) sanoo että on vaikeaa nipistää asiakkailta rahaa, kun ne on niin hintatietoisia. Jep. Toi teidän kikkailu on jopa täysin TURHAA.
Asiakas huomaa ettei saa jostain palvelua ja siirtyy muualle. Duh! Sitten ne kaupat alkaa puhua asiakkaiden kosiskelusta ja ...LAITTAA SIIHEN RAHAA.
Minä kun olen vuosikymmeniä ollut tällainen, joka haluaisi aina vain ostaa samaa, niin huomaan noi miljoonat kaupan keinottelut. Voittaako ne sillä jotain? Saahan ne niiltä mistälie firmoilta lisärahaa, mutta kattaako se sen vahingon. Noi on kuin peliriippuvaisia, jotka luulee että tekemällä uuden "hyvän diilin" sillä katettaisiin aiemmat menetykset ja sinällä joo, mutta sitten tulee jossain toisaalla taas takkiin ja sitäkin yritetään taas korvata "pikavipeillä".
Ei ne ihmiset osta lisää ruokaa! Jos ne ostaa ton, niin ne ei osta tota. Iso osa kansasta ostaa sen halvimman joka tapauksessa... ja siis ihan joka tapauksessa. Sitähän noi kaupat kiroaa. Kyllä ne asiakkaatkin oivaltaa miten sen SAMAN saa halvimmalla.
****
Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin vartijat yrittää päästä eroon ihmisistä, mutta ne vain siirtyy muualle, koska jättivät ne kuitenkin henkiin (paitsi siellä IsossaOmenassa, josta muuten sen veli taisi kommentoida naisella olleen jo jotain ongelmia vartijoiden kanssa aiemmin). Joo, eli sitten toisaalla taas kirotaan että mitä ne TÄÄLLÄ tekee. Ongelma ei IKINÄ poistu, ihmiset ei vain poistu. Sitten säästetään vähentämällä sosiaalivustuksia ja asunnottomien palveluja SAMALLA kun vartijat ja poliisi poistelee niitä pelkeiltä ja itse penkitkin jopa poistetaan ja jan.... sitten....
Arvaatteko mitä noi nillittää? Noi valittaa että homma olisin jotenkin lähtenyt käsistä?? Ai, miten??? Puistossa OLI asunnoton, no se häädettiin sieltä pois ja se menee esim. lentoasemalla. Sitten kovis lentoasemasta nillittää että näitähän on JOKA paikassa!! Ei, ei ole. Ne natsit hääti ne pois sieltä puistosta ja kaupan penkiltä. SIELLÄ niitä ei enää ole....Minusta ei ikinä ollut mitään haittaa. Kävin siinä missä muutkin ruokakaupassa ilman poikkeuksia paitsi ehkä se ettei minusta ollut koskaan mitään harmia enkä valittanut turhasta... no itseasiassa mistään :)
No... minun ei annettu olla kaupassa ja nyt täältä kodistani käsin olen asiaa selvitellyt. Alunperin siis ihan ASIAKASAPALAUTTEEN kautta ja paljon niitä tuli laitettuakin. Minä... siis hoidin asiaa oikein, tätä tilannetta, jossa en alunperinkään tehnyt mitään väärää. No, minun viesteihini ei lopulta enää suostuttu edes muodollisesta vastata ja koettiin ongelmaksi että niitä valituksia edes teen. Oho!!!
No... kun minulla tämä asiani silti kuitenkin YHÄ on, eihän se ole mihinkään kadunnut eikä tule koskaan katoamaan, koska tiedän että minut on laittomasti häädetty pois, niin jatkan ikuisesti. Sitä mukaan kun kanavat sulkeutuneet, niin olen siirtynyt muualle ja muualle. Kun tämä tilanne on näinkin selkeäksi minulle tehty, niin olen yhä julkisemmin ja JULKISEMMIN asioista kertonut ja olo on todellakin vähän kuin noilla KODITTOMILLA LENTOKENTÄLLÄ. Sitten siellä kirotaan että voi ei mitähän ulkomaalaiset mahtaa ajatella Suomesta, kun täällä on näitä asunnottomia penkeillä. No, voi ei.
Oisko ne pitänyt jättää sinne puiston penkeille. Ette te niistä eroonkaan pääse... ikinä. - Anonyymi
...Mä voin kaikella rakkaudella sanoa että siellä on hoomoilasena sekä se gyneraiskausta käsitellyt tyyppi että poliisi. Molempien jutut on ihan uhoja. Ette te kyllä ole ollenkaan tajunneet.
Mä silti tajuan että MOLEMPIEN ongelma on se ettei mun lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö näy teille siellä missään. Sen pitäisi näkyä, mutta toisen viranomaiset eivät ole tehneet duuniaan. Heille siis kai kuulu se kiitos?
Mä VANNON ettei siellä näy ne syyt, koska en uskoisi että se toinen pissatestin valvojista olisi ollut niin sadistinen, jos se olisi tiennyt miksi siellä olen. Se piti muo vain narkkarina ja kohteli minua sen mukaan... tai joku muu mielenhäiriö sillä. En todellakaan osaa tietää. Mä en uskokaan että se olisi ollut tuollainen, jos olisi tiennyt miksi minut oli sinne laitettu. Ei. Myöskään sen gyneraiskauksen käsittely ei olisi mennyt niin eikä se poliisi olisi karjunut mulle niin. Ei.
Teillä on aika sadistinen toi tapa kohdella pedofilian uhreja. En ihan ymmärrä teidän vihaa, mutta olen silti varma että te olette rikkoneet lakia. Olen TOSI varma etten tehnyt mitään väärää. Se ei ollut mun vika. Aika julmaahan se olisi, jos se OLISI. Oletteko te tosissanne siis sen kanssa että jos ihminen pysyvästi traumatisoituu pedofilian takia, niin sitä saa SIKSI pahoinpidellä, sillä ei ole oikeusturvaa ja kaikki väkivalta joka sille tehdään, on uhrin omaa syytä? Ootteko tosissanne? Minä en tehnyt mitään väärää nimittäin. Teillä oli vain VIRHEARVIO, ei mitään totuuspohjaa. Te yksinkertaisesti mokasitte ja siksi rikoitte lakia. Minä en tehnyt mitään väärää.
Se on todellakin täysin sama kuin joku ms-potilas (?) tärisee metrossa ja vartija tulee heittämään hänet sen TAKIA pois metrosta ja kaiken lisäksi vielä rujosti, niin että uhri satuttaa itsensä siinä heitosta. Mä olen TOSI varma siitä että se v* natsi rikkoi lakia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mä voin kaikella rakkaudella sanoa että siellä on hoomoilasena sekä se gyneraiskausta käsitellyt tyyppi että poliisi. Molempien jutut on ihan uhoja. Ette te kyllä ole ollenkaan tajunneet.
Mä silti tajuan että MOLEMPIEN ongelma on se ettei mun lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö näy teille siellä missään. Sen pitäisi näkyä, mutta toisen viranomaiset eivät ole tehneet duuniaan. Heille siis kai kuulu se kiitos?
Mä VANNON ettei siellä näy ne syyt, koska en uskoisi että se toinen pissatestin valvojista olisi ollut niin sadistinen, jos se olisi tiennyt miksi siellä olen. Se piti muo vain narkkarina ja kohteli minua sen mukaan... tai joku muu mielenhäiriö sillä. En todellakaan osaa tietää. Mä en uskokaan että se olisi ollut tuollainen, jos olisi tiennyt miksi minut oli sinne laitettu. Ei. Myöskään sen gyneraiskauksen käsittely ei olisi mennyt niin eikä se poliisi olisi karjunut mulle niin. Ei.
Teillä on aika sadistinen toi tapa kohdella pedofilian uhreja. En ihan ymmärrä teidän vihaa, mutta olen silti varma että te olette rikkoneet lakia. Olen TOSI varma etten tehnyt mitään väärää. Se ei ollut mun vika. Aika julmaahan se olisi, jos se OLISI. Oletteko te tosissanne siis sen kanssa että jos ihminen pysyvästi traumatisoituu pedofilian takia, niin sitä saa SIKSI pahoinpidellä, sillä ei ole oikeusturvaa ja kaikki väkivalta joka sille tehdään, on uhrin omaa syytä? Ootteko tosissanne? Minä en tehnyt mitään väärää nimittäin. Teillä oli vain VIRHEARVIO, ei mitään totuuspohjaa. Te yksinkertaisesti mokasitte ja siksi rikoitte lakia. Minä en tehnyt mitään väärää.
Se on todellakin täysin sama kuin joku ms-potilas (?) tärisee metrossa ja vartija tulee heittämään hänet sen TAKIA pois metrosta ja kaiken lisäksi vielä rujosti, niin että uhri satuttaa itsensä siinä heitosta. Mä olen TOSI varma siitä että se v* natsi rikkoi lakia....Muo on sen verran väkivaltaisesti/aggressiivisesti kohdeltu että ...ihan naurattaa :D
Ei teillä olisi oikeutta noin toimia edes vaikka epäilyksenne olisi osunut oikeaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mä voin kaikella rakkaudella sanoa että siellä on hoomoilasena sekä se gyneraiskausta käsitellyt tyyppi että poliisi. Molempien jutut on ihan uhoja. Ette te kyllä ole ollenkaan tajunneet.
Mä silti tajuan että MOLEMPIEN ongelma on se ettei mun lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö näy teille siellä missään. Sen pitäisi näkyä, mutta toisen viranomaiset eivät ole tehneet duuniaan. Heille siis kai kuulu se kiitos?
Mä VANNON ettei siellä näy ne syyt, koska en uskoisi että se toinen pissatestin valvojista olisi ollut niin sadistinen, jos se olisi tiennyt miksi siellä olen. Se piti muo vain narkkarina ja kohteli minua sen mukaan... tai joku muu mielenhäiriö sillä. En todellakaan osaa tietää. Mä en uskokaan että se olisi ollut tuollainen, jos olisi tiennyt miksi minut oli sinne laitettu. Ei. Myöskään sen gyneraiskauksen käsittely ei olisi mennyt niin eikä se poliisi olisi karjunut mulle niin. Ei.
Teillä on aika sadistinen toi tapa kohdella pedofilian uhreja. En ihan ymmärrä teidän vihaa, mutta olen silti varma että te olette rikkoneet lakia. Olen TOSI varma etten tehnyt mitään väärää. Se ei ollut mun vika. Aika julmaahan se olisi, jos se OLISI. Oletteko te tosissanne siis sen kanssa että jos ihminen pysyvästi traumatisoituu pedofilian takia, niin sitä saa SIKSI pahoinpidellä, sillä ei ole oikeusturvaa ja kaikki väkivalta joka sille tehdään, on uhrin omaa syytä? Ootteko tosissanne? Minä en tehnyt mitään väärää nimittäin. Teillä oli vain VIRHEARVIO, ei mitään totuuspohjaa. Te yksinkertaisesti mokasitte ja siksi rikoitte lakia. Minä en tehnyt mitään väärää.
Se on todellakin täysin sama kuin joku ms-potilas (?) tärisee metrossa ja vartija tulee heittämään hänet sen TAKIA pois metrosta ja kaiken lisäksi vielä rujosti, niin että uhri satuttaa itsensä siinä heitosta. Mä olen TOSI varma siitä että se v* natsi rikkoi lakia."Molempien jutut on ihan uhoja." >> ufoja.
Eli vielä toistan. Kun joku ei ymmärrä tai rikollisista syistä suostu sinne laittaa että olen traumatisoitunut ja rikoksen uhri, niin papereissa näyttää vain siltä että olisin terve. Toinen pälli tekee sitten saman ja niin sitä seuraavakin. Sitten meillä on vuosikymmenien ajan pällit aina valehdelleet sinne, kun samanaikaisesti mä olen ollut pysyvästi sairas jo varhaislapsuudesta asti. Se näyttää jännältä, eikös?
Miten mä muka olin siellä terve, kun mä kuitenkin traumatisoiduin jo lapsena?
Mä ymmärrän ettette te ymmärrä etten osaa selittää. Mutta kun te tietäisitte mun potilasraportit, te tietäisitte että mä olen invalidi, halvaantunut, hysteriapotilas, dissosiaatiohäiriöinen jne.. Ei mun pitäisikään osata selittää. Jos mä osaisin, niin mähän en olisi sairas tällä tavalla.
Joku teki virhe tulkinnan, luuli että käyttäisin huumeita. Poliisinaikkonen ei sitä puhelimitse voisi mitenkään arvioida, mutta joku virheinfo sille on annettu, kun se oli jo päättänyt että olisin rikollinen ja minut voisi todeta rikolliseksi/epäilyttäväksi vain sillä... etten osannut kommunikoida riittävästi.
Ja väittää etten ole halukas selvittämään asiaa, vaikka olin jatkuvasti sitä selvitellyt, itse aktiivisesti soitellut kuukausien ajan ja nyt jatkanut todellakin, vaikka tää poliisinaikkonen karjui mulle. Se poliisihan sen halusi vetää maton alle ja tulkitsee mun soitteluyritykset... haluttomuudeksi yrittää selvittää asiaa???? No, eihän se ihan mennyt läpi toi sen selitys ja musta on vahingoniloista että se tosissaan luuli pääsevänsä tosta läpi.
Miksi sä karjuit mulle ja löit luurin korvaan?
Mä traumatisoiduin siitä, mutta mä vaan luulisin (?) että se näyttää oudolta, kun sä tietäisit mun diagnoosit. Sä niin ku pahoinpitelit minut VAIN koska olen vammainen? Mitään väärää mä en tehnyt.
****
Mä tiedän... mä olen nyt ymmärtänyt että teillä oli toi teidän JUONI saada koko homma menemään maton alle. Toi teidän valitsemanne tie silti vaatisi sen että mä olisin TERVE. Nyt te vain pahoinpitelitte vammaisen.
Toi oli syksyllä 2021. Myöhemmin keväällä 2022 toiset valitsee tien alkaa kyseenalaistaa mun mielenterveyttä. Tätä samaa ilmiselvän suunniteltua juonta tuli useammasta tuutista ja SEKIN näyttää ihan p*run veikeältä kun suhteuttaa sen siihen että siinä just-36-vuotiaana olin jo ollut koko elämäni ajan sairas. Jos joku viranomainen siis ikinä alkoi teidän ilmiantamaanne asiaa selvitellä, niin näytti varmaan aika oudolta.
Meikä on invalidi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Molempien jutut on ihan uhoja." >> ufoja.

Meikä on invalidi....te voitte tossa hommassanne muuten mennä ihan niin syvälle kuin haluatte :) Meikä jo elin koko lapsuuteni vanhempieni kanssa. Ette te voi vielä multa mitään enempää. Toi on jo ihan riittävän "deep enough"... siksi toi teidän uhkailu on siis naurattanut muo.
Te niinku uhkailette mulla jollain joka VOISI mulle tapahtua, kun mä jo olen elänyt koko elämäni paljon pahempaakin. Se on hassua että ette huomanneet sitä.
Eli... te alatte vainota tällaista vähän puolispykoottista tyyppiä. Mä en ole mihinkään rikosjuttuihin liittynyt ellen ole sitten ollut itse siinä uhrina. Mä TIEDÄN että minua pidetään narkkarina, mutta olen siis PYSYVÄSTI traumatisoitunut ja "puolipsykoottinen" (vai mikä te oikea termionkaan). Te olette ihan koko ajan pitäneet minua narkkarina. Miksi noin? Mä olen varma että se johtuu mun "olemuksesta". Siellä 20-vuotiaana työkkäri vihaisena tivasi multa käytänkö huumeita eikä uskonut minua. Nyt 2016-alkaen mulla jatkuvasti yritettiin myydä huumeita ja muutoin hämärähommia ehdoteltiin. Mä olen jo tän ikäisenä tajunnut että mä NÄYTÄN narkkarilta, se ei silti tee minusta narkkaria ja...
kuten sinne poliisillekin olen viitannut että se todellakin sitten näkyy siellä papereissa, jos koskaan sinne pääsisit. Tää mun "olemus" on ollut tapetilla koko mun aikuisuusiän, jo psykiatrin kanssa juteltiin siitä ja se lukee siellä papereissa 2007 ja mut todellakin siis laitettiin HUUMEtestiin silloin. Poissulkevana toimenpiteenä kai, mutta oli mulle äärimmäisen traumaattinen kokemus ja yli 10 vuotta sitä itkin vielä sen jälkeen, kunnes alkoi viha voittaa. Nykyisin mä haluan vain ne kaikki tapettavaksi. Tuskin ihmettelette miksi.
Kaikki toi mistä muo syytetään, lukee mun papereissa. Musta on jopa terapeuttista luetella täällä näitä mun OIREITA ja muistuttaa että mistä ne tulee. Tekin voitte ja olettekin listailleet noita juttuja sinne ja olemme päässet huolestuttavaan lopputulokseen että... mä todellakin olen tosi sairas. Teillä tää on tullut yllättäen, joillekin ei. Mutta kiva että me porukalla todettiin tää nyt ja pääsemme siihen kysymykseen että miksi näin on. Niin?
Sehän on se miljoonan taalan kysymys että MIKSI olen näin vakavasti traumatisoitunut... ja siis jo lapsuudessa, kun toinen puoli sakista yhä kiven kovaa väittää että olisin täysin terve eikä missään koskaan ollut mitään vikaa.
Hitaasti, hitaasti. Nyt saatte sitten ihan keskenänne siellä ihmetellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...te voitte tossa hommassanne muuten mennä ihan niin syvälle kuin haluatte :) Meikä jo elin koko lapsuuteni vanhempieni kanssa. Ette te voi vielä multa mitään enempää. Toi on jo ihan riittävän "deep enough"... siksi toi teidän uhkailu on siis naurattanut muo.
Te niinku uhkailette mulla jollain joka VOISI mulle tapahtua, kun mä jo olen elänyt koko elämäni paljon pahempaakin. Se on hassua että ette huomanneet sitä.
Eli... te alatte vainota tällaista vähän puolispykoottista tyyppiä. Mä en ole mihinkään rikosjuttuihin liittynyt ellen ole sitten ollut itse siinä uhrina. Mä TIEDÄN että minua pidetään narkkarina, mutta olen siis PYSYVÄSTI traumatisoitunut ja "puolipsykoottinen" (vai mikä te oikea termionkaan). Te olette ihan koko ajan pitäneet minua narkkarina. Miksi noin? Mä olen varma että se johtuu mun "olemuksesta". Siellä 20-vuotiaana työkkäri vihaisena tivasi multa käytänkö huumeita eikä uskonut minua. Nyt 2016-alkaen mulla jatkuvasti yritettiin myydä huumeita ja muutoin hämärähommia ehdoteltiin. Mä olen jo tän ikäisenä tajunnut että mä NÄYTÄN narkkarilta, se ei silti tee minusta narkkaria ja...
kuten sinne poliisillekin olen viitannut että se todellakin sitten näkyy siellä papereissa, jos koskaan sinne pääsisit. Tää mun "olemus" on ollut tapetilla koko mun aikuisuusiän, jo psykiatrin kanssa juteltiin siitä ja se lukee siellä papereissa 2007 ja mut todellakin siis laitettiin HUUMEtestiin silloin. Poissulkevana toimenpiteenä kai, mutta oli mulle äärimmäisen traumaattinen kokemus ja yli 10 vuotta sitä itkin vielä sen jälkeen, kunnes alkoi viha voittaa. Nykyisin mä haluan vain ne kaikki tapettavaksi. Tuskin ihmettelette miksi.
Kaikki toi mistä muo syytetään, lukee mun papereissa. Musta on jopa terapeuttista luetella täällä näitä mun OIREITA ja muistuttaa että mistä ne tulee. Tekin voitte ja olettekin listailleet noita juttuja sinne ja olemme päässet huolestuttavaan lopputulokseen että... mä todellakin olen tosi sairas. Teillä tää on tullut yllättäen, joillekin ei. Mutta kiva että me porukalla todettiin tää nyt ja pääsemme siihen kysymykseen että miksi näin on. Niin?
Sehän on se miljoonan taalan kysymys että MIKSI olen näin vakavasti traumatisoitunut... ja siis jo lapsuudessa, kun toinen puoli sakista yhä kiven kovaa väittää että olisin täysin terve eikä missään koskaan ollut mitään vikaa.
Hitaasti, hitaasti. Nyt saatte sitten ihan keskenänne siellä ihmetellä....Eli kun mä kuitenkin olen NÄIN sairas, niin siellä on varmaan jotain tapahtunut mun lapsuudessa. Siellä ei kuitenkaan lue sitä papereissä, joten ihmettelemme sitten sitä. JOKU on mokannut. Jokuhan tässä nyt on sitten mokannut.
Jos joku, niin oisko ne ne kaikki psykiatrit ja kaikki ne verikokeet ja aivoskannaukset vaikka? Ehkä? Ehkä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Molempien jutut on ihan uhoja." >> ufoja.
Eli vielä toistan. Kun joku ei ymmärrä tai rikollisista syistä suostu sinne laittaa että olen traumatisoitunut ja rikoksen uhri, niin papereissa näyttää vain siltä että olisin terve. Toinen pälli tekee sitten saman ja niin sitä seuraavakin. Sitten meillä on vuosikymmenien ajan pällit aina valehdelleet sinne, kun samanaikaisesti mä olen ollut pysyvästi sairas jo varhaislapsuudesta asti. Se näyttää jännältä, eikös?
Miten mä muka olin siellä terve, kun mä kuitenkin traumatisoiduin jo lapsena?
Mä ymmärrän ettette te ymmärrä etten osaa selittää. Mutta kun te tietäisitte mun potilasraportit, te tietäisitte että mä olen invalidi, halvaantunut, hysteriapotilas, dissosiaatiohäiriöinen jne.. Ei mun pitäisikään osata selittää. Jos mä osaisin, niin mähän en olisi sairas tällä tavalla.
Joku teki virhe tulkinnan, luuli että käyttäisin huumeita. Poliisinaikkonen ei sitä puhelimitse voisi mitenkään arvioida, mutta joku virheinfo sille on annettu, kun se oli jo päättänyt että olisin rikollinen ja minut voisi todeta rikolliseksi/epäilyttäväksi vain sillä... etten osannut kommunikoida riittävästi.
Ja väittää etten ole halukas selvittämään asiaa, vaikka olin jatkuvasti sitä selvitellyt, itse aktiivisesti soitellut kuukausien ajan ja nyt jatkanut todellakin, vaikka tää poliisinaikkonen karjui mulle. Se poliisihan sen halusi vetää maton alle ja tulkitsee mun soitteluyritykset... haluttomuudeksi yrittää selvittää asiaa???? No, eihän se ihan mennyt läpi toi sen selitys ja musta on vahingoniloista että se tosissaan luuli pääsevänsä tosta läpi.
Miksi sä karjuit mulle ja löit luurin korvaan?
Mä traumatisoiduin siitä, mutta mä vaan luulisin (?) että se näyttää oudolta, kun sä tietäisit mun diagnoosit. Sä niin ku pahoinpitelit minut VAIN koska olen vammainen? Mitään väärää mä en tehnyt.
****
Mä tiedän... mä olen nyt ymmärtänyt että teillä oli toi teidän JUONI saada koko homma menemään maton alle. Toi teidän valitsemanne tie silti vaatisi sen että mä olisin TERVE. Nyt te vain pahoinpitelitte vammaisen.
Toi oli syksyllä 2021. Myöhemmin keväällä 2022 toiset valitsee tien alkaa kyseenalaistaa mun mielenterveyttä. Tätä samaa ilmiselvän suunniteltua juonta tuli useammasta tuutista ja SEKIN näyttää ihan p*run veikeältä kun suhteuttaa sen siihen että siinä just-36-vuotiaana olin jo ollut koko elämäni ajan sairas. Jos joku viranomainen siis ikinä alkoi teidän ilmiantamaanne asiaa selvitellä, niin näytti varmaan aika oudolta.
Meikä on invalidi."etten osannut kommunikoida riittävästi."
...Muistaakseni se ilmaisi asian sanoin "haluton keskustelemaan".
En tiedä mitä sitten on toi keskusteleminen, kun mä koko ajan kyselin siltä asioita. Enemmänkin olin haluton vastaamaan hänen TAHTOMALLAAN tavalla. Vastasin silti täysin rehellisesti todellisuuden mukaisesti. Tää varmaan just olikin sen poliisin ongelma. Sillä oli tarve saada erilainen lopputulos.
Jos tää oli yhtään rehellinen poliisi - mitä epäilen - niin sillä ei vain lanttu leikannut. Sillä on joku ennakko-oletus ja se vain hylkää kaikki poikkeavat sivujuonet ja yrittää aggressiivisesti muuttaa ne sopimaan alkuoletukseen eli hän on luullut että valehtelen. Käytti sitten vääriä keinoja muhun :( Lopulta ERITTÄIN vääriä keinoja ja mullakin jo loppui sietokyky. Toteutin silti itseäni eli tein sitten kantelun hänestä. En mä tässä toisenlaiseksi ihmiseksi muuttunut.
Musta on erikoista miten te yritätte väkisin tehdä musta rikollista. Teidättekö kun se kertoo vain TEIDÄN maailmasta. Meikä on vain levoton, vain levoton. Sitten jokainen omassa päässään tulkitsee sen miten milloinkin ja hulluksi se menee, kun jotain ei edes kiinnosta MIKSI olen levoton, ne nyt ei vain tykkää levottomista ihmisistä ja siksi "rankaisee" minua. Sellainen ihminen saisi katsoa itseään peilistä ja miettiä että kuinka rauhallinen SINÄ siinä olet?????
Ihminen toimii noin. Ne peilaa. Ne yrittää ITSESTÄÄN löytää niitä tunnetiloja ja minä taas teidän reaktiostanne saan selville sen mitä TE olette. Mä olen vain levoton, te itse teette sen oman tulkintanne omia ajatuksianne käyttäen.
Mä olen vain levoton ja kun mä huomaan että muo vihaisesti katsotaan, niin mä ahdistun, kuten jokainen NORMAALI ihminen. Sitten ne on aggressiivia ja aidosti uhkailee minua esim. väkivallalla ja minulla on jo ihan aito syy olla varuillani. Minun syyni ovat aitoja tilanteeseen sopivia. Te vain houreilette ja kohtelette asiakasta aivan käsittämöttämän törkeästi. Mä olin vain LEVOTON enkä kyke olla olematta sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"etten osannut kommunikoida riittävästi."
...Muistaakseni se ilmaisi asian sanoin "haluton keskustelemaan".
En tiedä mitä sitten on toi keskusteleminen, kun mä koko ajan kyselin siltä asioita. Enemmänkin olin haluton vastaamaan hänen TAHTOMALLAAN tavalla. Vastasin silti täysin rehellisesti todellisuuden mukaisesti. Tää varmaan just olikin sen poliisin ongelma. Sillä oli tarve saada erilainen lopputulos.
Jos tää oli yhtään rehellinen poliisi - mitä epäilen - niin sillä ei vain lanttu leikannut. Sillä on joku ennakko-oletus ja se vain hylkää kaikki poikkeavat sivujuonet ja yrittää aggressiivisesti muuttaa ne sopimaan alkuoletukseen eli hän on luullut että valehtelen. Käytti sitten vääriä keinoja muhun :( Lopulta ERITTÄIN vääriä keinoja ja mullakin jo loppui sietokyky. Toteutin silti itseäni eli tein sitten kantelun hänestä. En mä tässä toisenlaiseksi ihmiseksi muuttunut.
Musta on erikoista miten te yritätte väkisin tehdä musta rikollista. Teidättekö kun se kertoo vain TEIDÄN maailmasta. Meikä on vain levoton, vain levoton. Sitten jokainen omassa päässään tulkitsee sen miten milloinkin ja hulluksi se menee, kun jotain ei edes kiinnosta MIKSI olen levoton, ne nyt ei vain tykkää levottomista ihmisistä ja siksi "rankaisee" minua. Sellainen ihminen saisi katsoa itseään peilistä ja miettiä että kuinka rauhallinen SINÄ siinä olet?????
Ihminen toimii noin. Ne peilaa. Ne yrittää ITSESTÄÄN löytää niitä tunnetiloja ja minä taas teidän reaktiostanne saan selville sen mitä TE olette. Mä olen vain levoton, te itse teette sen oman tulkintanne omia ajatuksianne käyttäen.
Mä olen vain levoton ja kun mä huomaan että muo vihaisesti katsotaan, niin mä ahdistun, kuten jokainen NORMAALI ihminen. Sitten ne on aggressiivia ja aidosti uhkailee minua esim. väkivallalla ja minulla on jo ihan aito syy olla varuillani. Minun syyni ovat aitoja tilanteeseen sopivia. Te vain houreilette ja kohtelette asiakasta aivan käsittämöttämän törkeästi. Mä olin vain LEVOTON enkä kyke olla olematta sitä....Mä tiedän myös (kokemuksesta) ettei ne IKINÄ lopeta. Mä on vain levoton. Eikä ne lopeta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"etten osannut kommunikoida riittävästi."
...Muistaakseni se ilmaisi asian sanoin "haluton keskustelemaan".
En tiedä mitä sitten on toi keskusteleminen, kun mä koko ajan kyselin siltä asioita. Enemmänkin olin haluton vastaamaan hänen TAHTOMALLAAN tavalla. Vastasin silti täysin rehellisesti todellisuuden mukaisesti. Tää varmaan just olikin sen poliisin ongelma. Sillä oli tarve saada erilainen lopputulos.
Jos tää oli yhtään rehellinen poliisi - mitä epäilen - niin sillä ei vain lanttu leikannut. Sillä on joku ennakko-oletus ja se vain hylkää kaikki poikkeavat sivujuonet ja yrittää aggressiivisesti muuttaa ne sopimaan alkuoletukseen eli hän on luullut että valehtelen. Käytti sitten vääriä keinoja muhun :( Lopulta ERITTÄIN vääriä keinoja ja mullakin jo loppui sietokyky. Toteutin silti itseäni eli tein sitten kantelun hänestä. En mä tässä toisenlaiseksi ihmiseksi muuttunut.
Musta on erikoista miten te yritätte väkisin tehdä musta rikollista. Teidättekö kun se kertoo vain TEIDÄN maailmasta. Meikä on vain levoton, vain levoton. Sitten jokainen omassa päässään tulkitsee sen miten milloinkin ja hulluksi se menee, kun jotain ei edes kiinnosta MIKSI olen levoton, ne nyt ei vain tykkää levottomista ihmisistä ja siksi "rankaisee" minua. Sellainen ihminen saisi katsoa itseään peilistä ja miettiä että kuinka rauhallinen SINÄ siinä olet?????
Ihminen toimii noin. Ne peilaa. Ne yrittää ITSESTÄÄN löytää niitä tunnetiloja ja minä taas teidän reaktiostanne saan selville sen mitä TE olette. Mä olen vain levoton, te itse teette sen oman tulkintanne omia ajatuksianne käyttäen.
Mä olen vain levoton ja kun mä huomaan että muo vihaisesti katsotaan, niin mä ahdistun, kuten jokainen NORMAALI ihminen. Sitten ne on aggressiivia ja aidosti uhkailee minua esim. väkivallalla ja minulla on jo ihan aito syy olla varuillani. Minun syyni ovat aitoja tilanteeseen sopivia. Te vain houreilette ja kohtelette asiakasta aivan käsittämöttämän törkeästi. Mä olin vain LEVOTON enkä kyke olla olematta sitä."Ne peilaa. Ne yrittää ITSESTÄÄN löytää niitä tunnetiloja ja minä taas teidän reaktiostanne saan selville sen mitä TE olette."
...Joku tulkitsee että olen rikollinen, joku jotain muuta, joku tulkitsee että käyttäisin jotain päihteitä ja omien taustojensa perusteella päättelee että mitä tämä voisi olla. Ja huomionarvoista myös on että te oletatte että VOISIN VAIKUTTAA ASIAAN. Te luulette että levoton olemukseni on jotain, jonka voisin vain lopettaa ja tämä tarkoittaa sitä että te todellakin itse olette ihan täysin kykeneviä lopettamaan tuon teidän simputtavan toimintanne. Minä en teille voi mitään.
- Anonyymi
Poliisit on menossa lakkoon ja aloin tässä taas miettiä että miten se vaikuttaisi. No, kivempi kuunnella tuuttausääntä kuin äijää, joka vain ärisee, ei suostu tehdä asialle mitään ja lyö sulle luurin korvaan. Tuuttaus on parempi <3
No, mutta mietin kun olin vielä peruskoulussa (nyt olen lähes 40-vuotias), kun sain häiriösoittoja, joissa ei koskaan puhuttu mitään. "Vein asian Poliisille" niin kuin sanotaan, mutta siellä Orimattilan Poliisiasemalla ei asialle suostuttu tehdä mitään. Katsellaan katsellaan ja odotellaan siis vain että se loppuu. Loppui se, mutta...
Toi tuli mieleen kun listailin päässäni niitä KAIKKI mitä mulle on tehty (olen ollut se uhri) eikä millekään ole koskaan tehty mitään. Eri syitä esim. että Poliisille ei ole vain kerrottu, muttei ole niitäkään tutkittu, joista on ihan suoraan Poliisille menty kertomaan. En siis koe minkään lakon hirveästi vaikuttavan :) Se on helppo heidän lakkoilla, kun ei mitään tehtykään. Ne on vissiin jossain lupakäsittelyissä??!
Jos ne yritti jotain TAUSTAhommia siellä tehdä - kuten ylläpitää Ylilaudan kirjoittelua - niin eipä SIINÄKÄÄN ole onnistuttu. Ihan selkeästi on kaikki mennyt heidän neroiluistaan huolimatta pieleen. Tääkö nykyinen tilanne Orimattilassa on sen teidän hienon TAUSTAHOMMAN aikaansaannosta. Mä itseasiassa luulen että onkin. Oli kyseessä vaikka se pieni näpistys, kun multa varastettiin panta, niin sitä EI SUOSTUTA tutkia. Rahahan on aivan vähäinen, mä tajuan. Nää on silti vartijointiliikkeen (?) järjestämiä tihutöitä, joten...
Mä TAJUAN että noi vartijat tekee sitä teidän TAUSTAhommaa, mutta onkohan tässä nyt menty vähän väärin päin. Siellä Poliisit ja vartijat järjestää näitä rikoksia ihmisille, jotka ilmiantaa rikoksista ja laittaa tekijöiksi sellaisia pieniä ipanoita, joilla ei ollut vielä mitään rikostaustaa.- Anonyymi
...Eli lakkoilkaa vain ihan suosiolla. Loppuu ainakin hetkeksi se tietojen jakaminen vähemmistöistä.
- Anonyymi
Jos tukkii tien, se on laitonta. Jos tukkii kaikki tiet tarkoituksella ja jättää vain yhden reitin, JOTTA saisi tietää kaikki kulkijat, se on enemmän laitonta. Kun ehto läpipääsyyn on se että saisitte tietää tietoturvallista asiaa, niin sekin on laitonta.
Kun te estätte ihmisten kulkua, se on laitonta. Kun yritätte päästä käsiksi tietoturvalliseen materiaaliin, se on laitonta. Kaikki niin niin laitonta.- Anonyymi
Hieno kirjoitus :DDDD
- Anonyymi
...Ja pälleille tiedoksi että meillä todellakin on ne OIKEAT ammattilaiset, joilla on aina ollut pääsy noihin tietoihin. Ammattilainen myös tietää mitä se data tarkoittaa. Siellä ei koskaan ollut mitään ongelmaa.
Teidän toiminta... *huokaisu*. Kuten sanottu, se on laitonta ja niin äärimmäisen turhaa, kun ette tee sillä tiedolla mitään ettekä pysty asioihin vaikuttaa. Ette ymmärrä siitä mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja pälleille tiedoksi että meillä todellakin on ne OIKEAT ammattilaiset, joilla on aina ollut pääsy noihin tietoihin. Ammattilainen myös tietää mitä se data tarkoittaa. Siellä ei koskaan ollut mitään ongelmaa.
Teidän toiminta... *huokaisu*. Kuten sanottu, se on laitonta ja niin äärimmäisen turhaa, kun ette tee sillä tiedolla mitään ettekä pysty asioihin vaikuttaa. Ette ymmärrä siitä mitään....Tulee mieleen kuin tapaus, missä robottiruohonleikkuri varastettiin. Ei sillä tee mitään rajatun pihan ulkopuolella, koska se ei toimi siellä ja tämä laite löydettiin heti takaisin, koska siinä on paikkatunnistus. Tyhmiä rikollisia.
- Anonyymi
Kun IsossaOmenassa oli se juttu, joku perustelu järkkäreiden toimintaa sillä että niitä on saattanut JÄNNITTÄÄ se tilanne!! Uskomatonta!! Joku siis epäili ettei ne osanneet toimia siinä tilanteessa, kun heitä JÄNNITTI!!! Siis MIKÄ niitä olisi siinä voinut jännittää ja hermostuttaa?
Olen tuota miettinyt aina siitä asti kun toi tapahtui. Oletteko te huomanneet että minut pahoinpidellään siitä syystä että JÄNNITTÄÄ ja on HERMOSTUNUT julkisella paikalla. Olen siis pysyvästi levoton ja kaikki se VÄKIVALTA perustellaan tällä. Ei tuolla saa olla hermostunut! Se on s**tana kiellettyä!
Ja mikä siinä voisi järkkäriäkin jännittää? Siinähän se tekee sitä mitä sen (muka) kuuluukin tehdä. Vartijat ym on kuulemma rautaisia ammattilaisia ja näitä me muka kansalaiset tarvitsemme, jotta kaikilla olisi turvallinen olo. Hoitajat ei kuulemma pärjää, joten pitäisi olla näitä vellihousuja... tekemässä mitä? Suojelemassa? Mitä moinen "koulutettu" vellihousu suojelee ketään, jos noinkin rauhallinen ja VAARATON tilanne pelottaa???!!!
Sanottiin että se on stressaavaa, kun ihmiset kuvasi. Aijaa? Mikäs siinä on niin jännää, saahan nyt julkisella paikalla kuvata? En ymmärrä.
On kyllä todella ajatuksia herättävää nämä järkkäreiden puolustelijoiden jutut. Jotenkin ironisia?? :DDD Sitten just siellä uutisissa harmitellaan että voi ei nyt ihmiset ehkä katsoo heitäkin ja alkaa tuomita että onkohan toikin. No, voi ei. Ihan HIRVEÄÄ. Ajattelepa itse että olisi romani kaupassa. Mietipä sitä? Mieti. Oisko se hirveää että ihmiset OLISI JUST KUIN TE ITSE? Oisko se hirveää eli oletteke TE HIRVEITÄ?- Anonyymi
"Sanottiin että se on stressaavaa, kun ihmiset kuvasi. Aijaa? Mikäs siinä on niin jännää, saahan nyt julkisella paikalla kuvata? En ymmärrä."
...Sanotaan että tuommoisilla on jotain salattavaa. Joku syyhän siihen täytyy olla että järkkäriä hermostuttaa se että sitä KUVATAAN. Aika maagista jopa moista sanoa järkkäristä tai vartijasta. Ai, KUVAAMINENKO muka jännittää? Oootteko te tosissanne?!!! Oikeasti!!!
Onko niiiin ujoa poikaa että kamerat pitää kääntää aina pois, kun tää vellihousu kulkee ettei ala jännittää? - Anonyymi
..."...toiminta on palkittu myös vuoden turvallisuustekona Finnish Security Awards -gaalassa. Heille ja kolmannelle puukotuksen uhria pelastamassa olleelle henkilölle esitetään hengenpelastusmitalia."
"Paikalle oli saapunut ulkopuolisia auttajia ja kolmas vartija.
Sankarillista toimintaa
Järjestyksenvalvojien toimintaa on kehuttu sankarilliseksi.
Keskusrikospoliisin Oulun yksikön päällikkö *** arvioi kesällä, että *** neuvokas toiminta saattoi pelastaa ihmishenkiä.
Poliisi on ehdottanut ***, *** sekä kolmannelle vartijalle hengenpelastusmitalia, kertoo HS.
Lisäksi *** ja *** palkittiin Vuoden turvallisuusteosta Finnish Security Awards -gaalassa 14. marraskuuta."
Se on hienoa, kun ihmiset tekee sitä mitä heidän mainostetaankin tekevän. Se palauttaa aina mieleemme miksi he ovat siellä, kun näin muutoin noi vain hakkaa vähemmistöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..."...toiminta on palkittu myös vuoden turvallisuustekona Finnish Security Awards -gaalassa. Heille ja kolmannelle puukotuksen uhria pelastamassa olleelle henkilölle esitetään hengenpelastusmitalia."
"Paikalle oli saapunut ulkopuolisia auttajia ja kolmas vartija.
Sankarillista toimintaa
Järjestyksenvalvojien toimintaa on kehuttu sankarilliseksi.
Keskusrikospoliisin Oulun yksikön päällikkö *** arvioi kesällä, että *** neuvokas toiminta saattoi pelastaa ihmishenkiä.
Poliisi on ehdottanut ***, *** sekä kolmannelle vartijalle hengenpelastusmitalia, kertoo HS.
Lisäksi *** ja *** palkittiin Vuoden turvallisuusteosta Finnish Security Awards -gaalassa 14. marraskuuta."
Se on hienoa, kun ihmiset tekee sitä mitä heidän mainostetaankin tekevän. Se palauttaa aina mieleemme miksi he ovat siellä, kun näin muutoin noi vain hakkaa vähemmistöjä....Mulla on olo että jokainen poliisikin tarvitsisi aina palkinnon siitä, kun ne tekee työtään. Raha ja henkilöstönmäärähän siinä on, mutta yleensä ne ei siis tee siellä yhtään mitään. Osin sattumaa, mutta tuli just luettua erilaisia uutisia ja kaikissa ongelma oli se että rikosasiat kestää ja sakki rupeaa omankädenoikeuteen.
"Liikuntapaikkamestari sai tarpeekseen ilkivallasta: selvitti tekijät itse
*** liikuntapaikkamestari on aikaisemmin tehnyt rikosilmoituksia ilkivallasta, mutta tutkinnat ovat kestäneet pitkään."
"Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin toteaa, ettei sovitteluun tarvita välttämättä poliisia tai tuomioistuinta.
– Eihän meidän tietoomme tule esimerkiksi kaikkia liikenteen peltikolareitakaan."
Tää on just mikä Orimattilassa on aina ollutkin. Mitää ei selvitellä virallisesti. Sen ongelma on siinä ettei kukaan suostu (edes poliisi) selvittää virallisesti, vaikka minä niin haluan. Nää "selvittelyt" on aika yksipuolisia, kun he mielivaltaisesti vainoaa minua ja minun pitäisi sopia tämä kaikki heidän ehtojensa mukaan. Huono diili :/ V*tut! Lakatkaa vain rikkomasta lakia ja hoitakaa hommat virallisesti ja laillisesti, niin tämä "tilanne" poistuu. Se on kato NIIN helppoa :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mulla on olo että jokainen poliisikin tarvitsisi aina palkinnon siitä, kun ne tekee työtään. Raha ja henkilöstönmäärähän siinä on, mutta yleensä ne ei siis tee siellä yhtään mitään. Osin sattumaa, mutta tuli just luettua erilaisia uutisia ja kaikissa ongelma oli se että rikosasiat kestää ja sakki rupeaa omankädenoikeuteen.
"Liikuntapaikkamestari sai tarpeekseen ilkivallasta: selvitti tekijät itse
*** liikuntapaikkamestari on aikaisemmin tehnyt rikosilmoituksia ilkivallasta, mutta tutkinnat ovat kestäneet pitkään."
"Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin toteaa, ettei sovitteluun tarvita välttämättä poliisia tai tuomioistuinta.
– Eihän meidän tietoomme tule esimerkiksi kaikkia liikenteen peltikolareitakaan."
Tää on just mikä Orimattilassa on aina ollutkin. Mitää ei selvitellä virallisesti. Sen ongelma on siinä ettei kukaan suostu (edes poliisi) selvittää virallisesti, vaikka minä niin haluan. Nää "selvittelyt" on aika yksipuolisia, kun he mielivaltaisesti vainoaa minua ja minun pitäisi sopia tämä kaikki heidän ehtojensa mukaan. Huono diili :/ V*tut! Lakatkaa vain rikkomasta lakia ja hoitakaa hommat virallisesti ja laillisesti, niin tämä "tilanne" poistuu. Se on kato NIIN helppoa :)...Mä muuten luulen että toi Arvelinin peltikolari-juttu oli vähän läppä ;P Ois tullut sakot varmasti liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
- Anonyymi
Uutisissa oli: "Video on jaettu muun muassa Porin seudun asioista viestivään Facebook-ryhmään."
Onko ihmiset vain tosi t*hmiä vai missä on vika?!!
Joo, joku rikos on tapahtunut, mutta mitä tapahtuu ihmisen päässä, kun se JULKAISEE sen netissä ja just jossain Facessa? Oletteko te h*lluja?? Toi on laitonta. Pääasiassa joka kerta toi on laitonta.
Jos epäilee jotain rikosta, niin se oikea osoite on POLIISI. Vaikka tekijäkin olisi poliisi, niin SILTI. Poliisi näitä selvittelee.- Anonyymi
...Se on kuin vartija, joka ahdistelee/pahoinpitelee asiakkaan. Ainoa rikollinen on vartija itse.
- Anonyymi
Kamala joukkokato taas viestejäni ja vissiin lisää on menossa.
Hmmm? Voin muuten kokemuksesta sanoa ettei toi ketjun aiheessa pysyminen ole milläänlailla oleellinen juttu. Ja mitenkä KOSKAAN kukaan mitenkään kykenisi edes pysymään siinä täysin, koska sittenhän kaikkien olisi vain pakko toistaa sitä samaa ja samaa ja samaa ja samaa ja samaa.
Meikä kuitenkin puhelee näistä Orimattilan jutuista. Tosin neutraalejakin viestejä on nyt kadonnut. Ihan hämy sensuuri. Viimeksi oli tammikuussa ja sitten pääsiäislomalla. Muutoin on ollut hiljaista ja nyt sitten on taas joku sesonki, kun mun kaikki viestit häviää sitä mukaan, kun niitä kirjoitan. - Anonyymi
En ymmärrä näitä viime aikojen poistoja, kun ei niissä ole edes mitään "kiellettyä sanaa". Mikä lie kirjain-G:kö siellä on muka bannissa? Mä tajuan että kun tekoäly poistelee, mutta nyt tää on ihan normaalia tekstiä mitä on hävinnyt. Kaikki viesti, joissa on joku ihmisnimi, näyttää kadonneen eli viitaisi hiukan siis tekoälyyn. Myös maininnat moderoinnista on kadonneet, mutta niin ne aina katoaa. Rumaa sekin ettei saa kritisoida "auktoriteettiä". Näkyy varmaan täällä hyvin? :DDD Ei hyppyillä nenille häh??
- Anonyymi
No, mutta Missäs poliisi? No, eräs nimellämainitsematon poliisi teki virhearvion joka tapauksessa. Ihmiset mokaa, sellaista se on. Se että se "moka" pitää silti häivyttää ja jatketaan valehtelua enemmänkin saa homman näyttämään silti ettei se sitten ollutkaan ihan niin vahinko.
Teidän TULKINTA voi siis olla virheellinen. Mietitään nyt vaikka tilanne että vartija näkee tummaihoisen ja jostain on saanut päähänsä (sivistymätön vartija) että ne olisi muka rikollisia. No, vartija alkaa SIMPUTTTAA tätä vahvalla oletuksella että se olisi muka rikollinen. Vartija kivenkovaan väittää ettei ole rikkonyt lakia, kun hän on VAIN huomannut jotain epäilyttävää ja tekee vain työtään. On silti hiukan huolestuttavaa, jos "epäilyttäväksi" ja siis varsinaiseksi syyksi väkivaltaan riittää se että toinen on tummaihoinen. Mä melkein sanoisin tuota rasismiksi. Hmmm?- Anonyymi
...Jos asiakas ei tee mitään väärää, ei ole MITÄÄN syytä käyttää mitään painostus- tai voimakeinoja. On tosi surkea tekosyy toi ettei asiakas vain ollut sitä mitä oletit, koska MIKSI oletit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Jos asiakas ei tee mitään väärää, ei ole MITÄÄN syytä käyttää mitään painostus- tai voimakeinoja. On tosi surkea tekosyy toi ettei asiakas vain ollut sitä mitä oletit, koska MIKSI oletit?
...Joku vartija (?) sanoi että se menee joka päivä tappeluksi siellä ja osa siihen sitten kommentoikin että jos se on sulla JOKA PÄIVÄISTÄ, niin se vika kuule taitaa olla sulla itsessäsi. Hmmm?
Tuli jo aiemmin kerrottua esimerkki että jos jossain on rauhallinen nakkijono kioskille ja sinne tulee vartija "uhittelemaan", koska sen pitää pitää yllä jotain pelotusefektiä (pakollista muka kuulemma) ja sitten sen jälkeen siellä alkaa olla levottomuutta ja lopulta rähinää, niin...
mitä veikkaatte että kenen syy se oli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Jos asiakas ei tee mitään väärää, ei ole MITÄÄN syytä käyttää mitään painostus- tai voimakeinoja. On tosi surkea tekosyy toi ettei asiakas vain ollut sitä mitä oletit, koska MIKSI oletit?
...No, mä jatkan vaikka tähän.
Mä vain mietin taas noita järkkäreitä, vartijoita, onhan meillä poliisitkin, sotilaat ja muita niin maan p*rkeleen tärkeitä ja sitten on poliitikkoja. Ambulansseissa halutaan olla tärkeitä ja virastoissa muuten vain kuvitellaan olevansa tärkeitä. Sitten kassah*orat tietä kyllä olevansa arvottomia, mutta haluavat tehdä ASIAKKAIDEN elämästä h*lvettiä kostaakseen omaa surkeaa asemaa yhteiskunnassa.
Joka nurkassa on vartijoita ja muuten vain niin p*rkeleen tärkeää tyyppiä että tässä tavankansalainen (asiakas?) miettii vain että ootte te vain ihan v*tun luusereita. Ootteko huomanneet miten te KAIKKI luulette olevanne niin v*tun tärkeitä. Sitten TODELLISUUDESSA nää vartijat ei todellakaan siis saa tehdä mitään, joten voisivat sitten olla tekemättä, kun se on laitonta. Menee pohja koko hommalta.
- Anonyymi
Uutisissa oli et "Poliisi voisi tutkia osan rikoksista heti tapahtumapaikalla, sanoo valtakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjä ehdottaa Suomeen naapurimaiden malleja, jotka nopeuttaisivat rikosprosessia."
Minua silti kummastuttaa kohta:
"***mukaan jonot johtuvat pienistä resursseista ja liian raskaista rikosprosessin säännöistä."
Liikaa sääntöjä? Ai, siksikö ne poliisit ja vartijat niitä rikkoo, kun niitä on niin PALJON?
Homma menisi paljon liukkaammin, kun asiat tekisi OIKEIN. Muistetaan laittaa jokainen pieni rasti ruutuun. Sitä jotain sanontaa hoetaan eli jotakuinkin "Koskaan ei ole aikaa tehdä hyvin, mutta aina on aikaa tehdä uudelleen". Kyllä kaikille pienille säännöille on syynsä. En muista että minua olisi byrokratia koskaan kiukuttanut. Ehkä joskus on voinut jotain olla (jaa-a?), mutten kyllä muista olleen. En ymmärrä miksi ihmiset vihaa sitä. Se on kuin joku vihaisi niitä liikenne merkkejä teiden reunoilla. Kuka niitä nyt VIHAA? Onko joku ongelma tehdä asiat TURVLLISESTI, hyvin ja oikein, niin että asiat varmasti menee oikein.
Pelottava asenne sellainen että huidellaan vaan miten sattuu ja niinhän noi vartija/järkkäritkin tekee. Niille tulee "olo" ja sitten ne pahoinpitelee asiakkaan, vaikka siinäkin ihan selkeästi rikottiin lakia. Ne tietää kyllä RIKKOVANSA LAKIA. Sitten ne muka löysentäisi lakia, kun ei nää h*mot edes noudata niitä jo-olevia. Kaikki on sitä mieltä jatkuvasti ettei heidän tarvitse noudattaa lakia ja sitten... jep. Sitten kaikki on ihan päin h*lvettiä ja levitellään käsiä, vaikka syy on vain siinä ettei noudatettu ohjeita. VAIN SE.
Asiat menee nätisti, kun noudatetaan lakia ja se pätee myös niihin kiinniottoihin. Silloinkin ja todellakin JOKA hetki niitä pitää noudattaa. Tää on just kuten poliisin (?) logiikka että joo-joo suojellaan "kansalaisia", mutta kaikki tietää että osa ihmisistä, nyt ei ole heidän mielestään kansalaisia. Miehetkin niin tykkää naisista. mutta se nainen, joka ei muka ansaitsee hyvä kohtelua on AINA JUST se nainen, jota sinä et nyt halua arvostaa. Aina. Eli yksikään tuolla ei välitä hevonv*ttuakaan yhtään mistään, kun aina ollaan niin p*rkeleen jumalia ja päätetään että kuka on ihminen ja kuka ei.
Mä vain kysyn että MITÄ mä MUKA... olen koskaan tehnyt. Siellä on moni s**tanan poliisi, järkkäri ja h*mo vartija ollut sitä mieltä että just munlainen ei muka ole kansalainen. Ja miksi te näin nyt olette sairaassa päässänne päättäneet? Onko sille joku syykin? Mä kun tiedän että teillä on vain teidän oletuksenne ja ennakkoluulonne, siellä ei ikinä ollut mitään. Ja teidänlaisia on PALJON. Te olette p*skaa.
Kun ei aasilla ole kykyä, niin ei anna sille niitä valtuuksiakaan. Tietkin on täynnä keskivertoa parempia kuskeja.- Anonyymi
"Tietkin on täynnä keskivertoa parempia kuskeja."
...Ja kun te kerran olette niin ylihyviä, niin kysynpä vain että MIKSI te ette sitten koskaan puuttuneen siihen että vanhempani käytti minua hyväksi? Oliko teillä joku hyväkin syy olla puuttumatta siihen?
Ilmeinen on ilmeinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tietkin on täynnä keskivertoa parempia kuskeja."
...Ja kun te kerran olette niin ylihyviä, niin kysynpä vain että MIKSI te ette sitten koskaan puuttuneen siihen että vanhempani käytti minua hyväksi? Oliko teillä joku hyväkin syy olla puuttumatta siihen?
Ilmeinen on ilmeinen....Kiva kun just Ruotsista haetaan ohjetta, niin olemme enää yhden pykälän päässä että taas hirtetään tiettyjä ilman oikeudenkäyntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Kiva kun just Ruotsista haetaan ohjetta, niin olemme enää yhden pykälän päässä että taas hirtetään tiettyjä ilman oikeudenkäyntiä.
...Sitten voimme ihmetellä parin vuosikymmenen jälkeen taas että miksi sisällissotaa "kunnioitetaan" kuvalla, jossa valkoiset teloittaa punaisia. Voimme taas ihmetellä että kui tässä nyt herrajee näin kävi, voi ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tietkin on täynnä keskivertoa parempia kuskeja."
...Ja kun te kerran olette niin ylihyviä, niin kysynpä vain että MIKSI te ette sitten koskaan puuttuneen siihen että vanhempani käytti minua hyväksi? Oliko teillä joku hyväkin syy olla puuttumatta siihen?
Ilmeinen on ilmeinen....Mun mielestä noi lievennykset kannattaisi tehdä VAIN jos asiat on jo sujuneet hyvin. Kun ne on ilmiselvästi päin v*ttua, niin silloin niitä sääntöjä lisätään ja parannellaan, ei poisteta.
Ihan alan sisälläkin ne sanoo että jos siellä joutuu tapella joka päivä, niin vika on kuule sussa itsessäsi. Ja "– Vartijana hommien luistaminen on aika paljon itsestä kiinni. Jos tässä työssä saa vihamiehiä, on se peiliin katsomisen paikka." - Anonyymi
...Ehkä KAIKKI säännöt ja lait vois poistaa, jottei ihmisille tulis niin ahdistava olo et suo rajoitetaan. Tulee niinku olo ettei sais vain tehdä mitä haluaa, häh?
Se on jokapäivänen h*lvetti, kun joutuu ajatella jotain muita ihmisiä, kun itseäkin tässä ärsyttää napsutella rasteja ruutuihin, kun vois olla ryyppäämässäkin päänsä kangaalle. Niih!
Jäkäti-jäkäti jää. Ja taas ne nopeusrajoitukset pilaa jonkun elämän ja peltipoliisit on pelkkää rahastusta. Ei niistä kyllä kai tule sitä sakkoa ellei aja ylinopeutta??? Kai. Se on vaikeaa ihmisen elämä täällä maailmassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ehkä KAIKKI säännöt ja lait vois poistaa, jottei ihmisille tulis niin ahdistava olo et suo rajoitetaan. Tulee niinku olo ettei sais vain tehdä mitä haluaa, häh?
Se on jokapäivänen h*lvetti, kun joutuu ajatella jotain muita ihmisiä, kun itseäkin tässä ärsyttää napsutella rasteja ruutuihin, kun vois olla ryyppäämässäkin päänsä kangaalle. Niih!
Jäkäti-jäkäti jää. Ja taas ne nopeusrajoitukset pilaa jonkun elämän ja peltipoliisit on pelkkää rahastusta. Ei niistä kyllä kai tule sitä sakkoa ellei aja ylinopeutta??? Kai. Se on vaikeaa ihmisen elämä täällä maailmassa....Meinasin jatkaa toiseen ketjuun, vanhaan viestiini, mutta näkyy että se on kadonnut. Koko ketju on siivottu. Jestas. Nyt mulla on ollut huono sesonki. Kaikki mitä aion kommentoida, on jo poistettu viime päivinä. Kaikki. Huonoa tuuria???
No, mutta... Missä on poliisit (hieno intro), kun ihmiset huijaa sossusta rahaa? Sitten menee hermo, kun joutuukin näyttää tilitiedot ja se paljastaisi ettei ollut siellä päinkään. Ärsyttäähän se.
En tiedä miten nykyään noi menee, mutta musta on vain HIENOA että siellä on se et pitää näyttää ne tilitiedot, koska... no. Kai se kertoo et mihin ne rahat on käytetty ja missä luuraa. Aika hyvin se näyttää toimivan.
Jos on tottunut rikkomaan lakia, niin sitä saattaa olla jo liian ojassa valmiiksi. Sossustahan saa sitä-sun-tätä rahaa, kun vain pyytää. Iso ongelma on kun ei osata pyytää. En minäkään osannut aina kaikkeen hakea rahaa silloin 20 vuotta sitten, mutta näin jälkikäteen veikkaisin että sieltä ois ehkä tullutkin apua. Voi olla.
Ihan rehellisesti, kun vain laittaa kaiken siihen, niin se sattaa auttaa :)
...tai just luulin noin, mutta eihän mun elämä nyt ihan sen mukainen silti ole ollut kuin voisi kuvitella :( No, meikä on silti kaiken rehellisesti kertonut, meni syteen tai saveen. Eipä tartte stressailla :D Menkööt! Sitä just ei noi tajua, kun ne uhkailee poliisilla. Ette te tajua!!!!
Mulla ei ole MITÄÄN mitä en voisi kertoa ja kaiken olen aina jo kertonutkin. Mä tossa vuonna 2022 kirjoittelin paljon poliisille ja yritin pitää hommat lyhyenä. Hävetti jopa, kun meikä sinne jatkuvasti kirjoittelee. Sitten hiljalleen on tullut täydennettyä sinne sit kuitenkin. Aika eeppoksia sitä silti saa kirjoitella, jotta tulee olo että on nyt saanut itsensä ilmaistuksi. Pelottaa just noi uutisen tyyppiset visiot et mennään vain jonkun oikoluvun mukaan, kun maailma on kuitenkin tosi monimutkainen.
****
Juu ja viesti on mutkitteleva, kun se mun alkuperäinen oli kadonnut. Mitä sitä täysin toistamaan, niin aloin sitten laajentaa aihetta. Mutta multa on haettu siis sympatiaa, kun ei voinut nyt sitten hakea jotain rahaa, kun olikin huijannut edellisessä/edellisissä kuissa. Piti pitää tauko että pystyi taas alkaa kinuta lisää rahaa. Outoja ongelmia teillä rikollisia.
Ois niin paljon helpompaa vain kertoa ne reilusti. Ja se byrokratia on siis TOSI hyvä juttu <3 Minä tykkään.
- Anonyymi
Ai, Poliisitko hoitaa toisten kersat? V***u, että olet tyhmä.
- Anonyymi
Poliisit sakottamaan,alkaa olla taas niin vaarallisen näköistä touhua. Juu
- Anonyymi
Moi :)
Mä ihan just jossain viimeaikoina viittasin tähän juttuun, mutten silloin löytänyt sitä. No, nyt mä sen löysin, mutten enää löydä sitä milloin siihen viittasin. Tää on silti hyvä ketju.
"Uusi tutkimus paljastaa järjettömyyden: poliisi partioi häiriökohteita väärään aikaan
Poliisi näkyy häiriökohteissa eniten hiljaisina aikoina. Pahimmillaan poliisi voi jopa saada toiminnallaan nuoret tekemään rikoksia, sanoo väitöstutkimuksen tehnyt ***.
Miksi poliisi valvoo tyhjiä katuja?
*** ei syytä erikoisesta partiointityylistä poliiseja, jotka partioautoja ajavat.
Tilanteeseen on kaksi syytä, hän sanoo.
– Poliisin resurssit eivät riitä tekemään yleisvalvontaa silloin, kun ihmiset liikkuvat häiriökohteissa. Samaan aikaan tapahtuu muuallakin paljon rikoksia ja häiriöitä, ja poliisi on sidottu niihin tehtäviin, *** toteaa.
*** mukaan merkittävin syy järjettömiin partiointiaikoihin on se, että poliisin partioinnille asetetut tulostavoitteet eivät ota huomioon sitä, milloin valvontaa tehdään.
*** mukaan tavoitteissa seurataan ainoastaan sitä, kuinka paljon poliisi tekee partiointia.
– Valvontaa mitataan vuositasolla. Seurannassa ei huomioida, mihin aikaan ja mihin valvonta kohdentuu.
*** mukaan poliisin tulosohjausjärjestelmä ei kannusta partioita tekemään valvontaa oikeaan aikaan.
– Se ei kannusta siihen, että asioita tehdään oikeaan aikaan, vaan siihen, että saadaan valvontamerkintä.
Lähtevätkö poliisit sitten suorittamaan valvontaa hiljaisina luppoaikoina siksi, että saavat siitä merkinnän?
– No oikeastaan näin."
Siinä suoraa juttua, niin ei tartte itse keksiä. Yritin jo täällä käydä läpi mielessäni että missä ihmeen yhteydessä mä olen tästä puhunut, mutten saa sitä mieleeni. Kai se oli vain lyhyt esimerkki järjettömyydestä? Juttu silti löytyi, joten laitan sen tänne ja sopii oikein hyvin tänne, niin löytyy ehkä myöhemminkin :)- Anonyymi
Todeella tärkeää asiaa Orimattilan palstalle. Ei voi kuin kiittää tälläisiä näkyjä.
- Anonyymi
Hui kauheeta! Mitä jos hankkisit itsellesi jotain oikeeta tekemistä, etkä kyttäisi muiden tekemisiä?
Mua oikeesti v***aa sinunlaisesi kyylät. Anna kakaroitten rällätä niillä mopoillaan, se kuuluu nuoruuteen. Oletko jo unohtanut omasi? - Anonyymi
Ertsari kiehuu. Se on Erite-Mummo kuka määrää, ei se muuten olisi Erite-Mummo.
- Anonyymi
Tuli etsiskeltyä kaikenlaisia viestejäni ja niistä kaikki näyttää kadonneen. Tämä on suorastaan hulvatonta :DD
No, ei edes ollut aiheeni aiemmissa viesteissä mutta tänään taas luin vanhaa uutista "Kankaanpään terrorismirikoksista epäilty uusnatsiryhmä":stä ja nauroin heidän huppupäilleen. Tuli mieleen se 612... eiku Valkoinen Vappu huppupäineen. Rumaa naamaansa kai peittelevät ;P On jotenkin noloa olla IDEOLOGIA, muttei sitten uskallan näyttää että kenelle se kuuluu. Se vähän niinku vesittää sen idean, eikö?- Anonyymi
...Mä olin erkontie-85-ketjussa yrittänyt analysoida tätä s/m rekvisiitan kautta, muttei ne viestit sitten saaneet jäädä :(
Olin silloin miettinyt ja yhä siis mietin niitä tilanteita että milloin ihmiset pitää huppua eikä näillä pelleille oikein löydy selitystä muuta kuin että HÄPEÄVÄT näyttää omaa naamaansa. Näkyy öisiä kuviakin olevan (se sillalla olo) ja vähän ehkä kummastuttaa tuollainen "valloitusfiilistely", kun se tehdään kuitenkin yöllä ja salaa ;P
On taas hurjat pojat asialla :/ - Anonyymi
...Uutisen kohta "ideologisesti motivoitunut militanttiryhmä, jossa ryhmäkuria pidettiin yllä JOPA väkivallalla." myös nauratti minua. On oikeasti aika hurjaa että tässä on JOPA joku väkivallankin uhka. Mitään ei käsittääkseni ollut tapahtunut, mutta jotain räjähdystä oli suunniteltu. Hyvin valittu. Just sopivaa tematiikkaa: huput päässä ja halutaan räjähtää. Täähän on ihan provosoivaa jopa :P

...Ja kun täällä ketjussa ollaan, niin kyllähän ne pojat haluaa mahdollisimman kovaäänisen mopon. Ei pojista itsestään lähde riittävän kovaa pärinää eikä mörinää.
Mutta kuten lentokone, niin ilman sitä mies tippuu kuin kivi. Ei se mies lennä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mä olin erkontie-85-ketjussa yrittänyt analysoida tätä s/m rekvisiitan kautta, muttei ne viestit sitten saaneet jäädä :(
Olin silloin miettinyt ja yhä siis mietin niitä tilanteita että milloin ihmiset pitää huppua eikä näillä pelleille oikein löydy selitystä muuta kuin että HÄPEÄVÄT näyttää omaa naamaansa. Näkyy öisiä kuviakin olevan (se sillalla olo) ja vähän ehkä kummastuttaa tuollainen "valloitusfiilistely", kun se tehdään kuitenkin yöllä ja salaa ;P
On taas hurjat pojat asialla :/...Mä taas nauroin kun aloin miettiä miten OUTO toi tilanne olisi ollut päiväsaikaa, kun ihmisiä kulkee jatkuvasti sillä sillalla.
Kai se on just tota, kun meikä kulkee pääasiassa vain öisin, niin ihmiset pitää muo sen takia hurjana. Tää on siis aidosti mun selitys, en ole muutakaan keksinyt. Ihan friikkiä miten muo on siellä seurailtu ja salakuvattukin ja vielä tämänkin lisäksi tultu jopa kiristämään minua näillä kuvilla?? Aika överiä.
Kaikki on vain jotenkin paljon hurjempaa öisin O.O wooooow. Meikä on HC. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Uutisen kohta "ideologisesti motivoitunut militanttiryhmä, jossa ryhmäkuria pidettiin yllä JOPA väkivallalla." myös nauratti minua. On oikeasti aika hurjaa että tässä on JOPA joku väkivallankin uhka. Mitään ei käsittääkseni ollut tapahtunut, mutta jotain räjähdystä oli suunniteltu. Hyvin valittu. Just sopivaa tematiikkaa: huput päässä ja halutaan räjähtää. Täähän on ihan provosoivaa jopa :P
...Mutta jotkut yöpäivystäjäthän on tosi hurjia. Moni potilas kuolee öisin. Jossain aamu 4-aikaan niitä muistaakseni alkaa kuolla enemmän.
- Anonyymi
Onneksi et oo kadonnu.

Huppu päässä räjähtää ;DDDD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mutta jotkut yöpäivystäjäthän on tosi hurjia. Moni potilas kuolee öisin. Jossain aamu 4-aikaan niitä muistaakseni alkaa kuolla enemmän.
Totta. Olen samaa mieltä. Aina käy niin tai näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Olen samaa mieltä. Aina käy niin tai näin.
Mä yritin monta kertaa tajuta sun viestiä. Palasin sitä taas ihmettelemään enkä vieläkään sitä tajua. Tuli silti palattua katsomaan että mikä toi mun oma viestini oli. Huomasin siinä siteeraaneeni väärää viestiä. Mun oli varmaan tarkoitus siteerata 2025-09-10 kello 13:18:21-viestiä, jossa puhuin siitä että kuljen tuolla öisin ja olisin siksi muka hurja tai sitten tota siltavalloitusfiilistelyä "se tehdään kuitenkin yöllä ja salaa ;P On taas hurjat pojat asialla :/". kai tota jälkimmäistä tarkoitin.
No, mä olen sitaarannut väärää ja sitten joku mun siihen viestiin vastaa erikoisesti enkä tajua sitä, vaikka nytkin tätä yritän pähkäillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi et oo kadonnu.
Totta. Tammikuussa mulle hoettiin jatkuvasti että mulle tulee elinikäinen bänni. Mä en ole huomannut saaneeni edes lyhyttä bänniä. Aika varmana ne sitä mulle täällä hoki vielä myöhemminkin.
Sitten kun aina trollaajien kanssa samaanaikaan multa poistui viestejä, niin sitä jopa vähän uskoi heitä. Jäi mielikuva että siellä olisi jotain valtaa, kun minä en kuitenkaan itse saanut erään pedofiliapuolusteluja poistetuksi, vaikka yritin samaa useammankin kerran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä yritin monta kertaa tajuta sun viestiä. Palasin sitä taas ihmettelemään enkä vieläkään sitä tajua. Tuli silti palattua katsomaan että mikä toi mun oma viestini oli. Huomasin siinä siteeraaneeni väärää viestiä. Mun oli varmaan tarkoitus siteerata 2025-09-10 kello 13:18:21-viestiä, jossa puhuin siitä että kuljen tuolla öisin ja olisin siksi muka hurja tai sitten tota siltavalloitusfiilistelyä "se tehdään kuitenkin yöllä ja salaa ;P On taas hurjat pojat asialla :/". kai tota jälkimmäistä tarkoitin.
No, mä olen sitaarannut väärää ja sitten joku mun siihen viestiin vastaa erikoisesti enkä tajua sitä, vaikka nytkin tätä yritän pähkäillä.Nainen on parhaimmillaan neli kymppisenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen on parhaimmillaan neli kymppisenä.
Pojat pelkää. Näin mä sen olen ymmärtänyt, kun ne jotenkin niin semi-itkuisenoloisina yritti mulle uhitella. Ihan naurettava ajatuskin. Tenavat? Mulle? Ja millä krediteillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä yritin monta kertaa tajuta sun viestiä. Palasin sitä taas ihmettelemään enkä vieläkään sitä tajua. Tuli silti palattua katsomaan että mikä toi mun oma viestini oli. Huomasin siinä siteeraaneeni väärää viestiä. Mun oli varmaan tarkoitus siteerata 2025-09-10 kello 13:18:21-viestiä, jossa puhuin siitä että kuljen tuolla öisin ja olisin siksi muka hurja tai sitten tota siltavalloitusfiilistelyä "se tehdään kuitenkin yöllä ja salaa ;P On taas hurjat pojat asialla :/". kai tota jälkimmäistä tarkoitin.
No, mä olen sitaarannut väärää ja sitten joku mun siihen viestiin vastaa erikoisesti enkä tajua sitä, vaikka nytkin tätä yritän pähkäillä."siltavalloitusfiilistelyä "se tehdään kuitenkin yöllä ja salaa ;P On taas hurjat pojat asialla""
...Jäin miettimään tota enkä itse olisi tuota pitänyt muuna kuin tyypillisenä hölmöilynä, jos olisi tullut vastaan tuolla öisin kulkiessani. Kai olisin ollut huolissani ettei tollot vain putoa siellä pölvästellessään. Kotona saa ehkä sapiskaa.
- Anonyymi
Persuilla on siis todella laaja kannatus ympäri Suomea koska noita rällääjiä on joka puolella. Hienoa.
- Anonyymi
Uutisissa oli:
"Siinä kaupunki, yritykset ja viranomaiset tekevät yhteistyötä järjestyksenvalvojien laajemman läsnäolon mahdollistamiseksi.
Aloitteeseen annetun virkamiesvastauksen mukaan Jyväskylän malli ei sellaisenaan sovi Vantaalle.
Jyväskylän keskustassa on lähekkäin kymmenkunta kauppakeskusta, joiden ulkoalueet risteävät keskustassa. Siksi ne pystyvät muodostamaan yhtenäisen valvonta-alueen kauppakeskusten ulkopuolelle."
Ootteko te t*llot koskaan kuulleet poliisista, yo?!
Tuo ilmiselvästi kuuluu poliisille, haloo.- Anonyymi
...Loppujen lopuksi ihan hauska että toi mun aiempi viesti poistettiin. Tulipa hyvääkin toistoa laitaa se. Korjasin se hassun sanan siitä pois. Harmi jopa, koska mielestäni se oli tosi hyvä kuvaamaan niitä. Sellainen pienipiipjuttu ja Jeesuksen isä.
- Anonyymi
...Meillä todellakin ON JO poliisi keksitty. Ne on ihan just hieno systeemi just tohon tarkoitukseen. Toipii hyvin, kun niitä vain olisi jossain. Niitä pikkuk*llisia ei tarvita KOSKAAN mihinkään. Niiden intressit on heidän käteen v*tämisissä vain eikä niistä koskaan mitään apua ole ollut.
Ja jos ei ala löytyä sitä näpistelijää, niin josko vaikka poistaisitte se HYLLYTÄYTTÄJÄN, koska ei tartte pelkkien juorujenkaan varassa vain elää tietääkseen että ne työntekijät varastaa kuormasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Meillä todellakin ON JO poliisi keksitty. Ne on ihan just hieno systeemi just tohon tarkoitukseen. Toipii hyvin, kun niitä vain olisi jossain. Niitä pikkuk*llisia ei tarvita KOSKAAN mihinkään. Niiden intressit on heidän käteen v*tämisissä vain eikä niistä koskaan mitään apua ole ollut.
Ja jos ei ala löytyä sitä näpistelijää, niin josko vaikka poistaisitte se HYLLYTÄYTTÄJÄN, koska ei tartte pelkkien juorujenkaan varassa vain elää tietääkseen että ne työntekijät varastaa kuormasta....Asiassa jo hyppien kauemmas, niin on ihan peruskansalaistaitokin olla aukomatta päätään. Siellä on kaupan omat (poikapuoliset)kassat sanoneet että tyttöjen omassakin käytöksessä on vikaa. Sitä saa mitä tilaa ja ois vain ihan virkistävä kokemus h*orille et se vartija ei sitten tulekaan. Tiedät l*tka itsekin ettet siellä haistattelisi asiakkaille, JOLLEI sulla olisi mahdollisuutta kutsua sitä. Joten älä l*tka siellä haasta riitaa, ok? Tai jos toi on sun linjasi, niin piä verinen pääs. Elämä on valintoja. Jos oot kova, niin OLE SITÄ. Älä leiki sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Asiassa jo hyppien kauemmas, niin on ihan peruskansalaistaitokin olla aukomatta päätään. Siellä on kaupan omat (poikapuoliset)kassat sanoneet että tyttöjen omassakin käytöksessä on vikaa. Sitä saa mitä tilaa ja ois vain ihan virkistävä kokemus h*orille et se vartija ei sitten tulekaan. Tiedät l*tka itsekin ettet siellä haistattelisi asiakkaille, JOLLEI sulla olisi mahdollisuutta kutsua sitä. Joten älä l*tka siellä haasta riitaa, ok? Tai jos toi on sun linjasi, niin piä verinen pääs. Elämä on valintoja. Jos oot kova, niin OLE SITÄ. Älä leiki sitä.
"Siellä on kaupan"
...Ei tietääkseni just tämän kaupungin. Somesta vain poimittua.
Ja jos työantaja PAKOTTAA tytöt h*oraamaan, niin tämä asetelma on aina erikoinen että sitten laittaa vain toiset h*mot tilannetta jotenkin pitämään hallinnassa. Minä naisena en ole ikinä tarvinnut niitä h*oria ja heidän lirkuttelujaan yhtään mihinkään. Päin vastoin, ne on s**staisia ja RUOKAkaupassa olisi miellyttävämpi käydä ilman niitä prostituoituja siinä kuppakäsineen. Sitten ne myy tupakka ja nykyään kovempia alkoholituotteitakin niin tilanne on mennyt JUURI siihen mihin sen olettaakin menevän. Täyttä bordellia ja rikollisuutta!!
Ei täällä ole enää RUOKAkauppaa. - Anonyymi

Ei täällä ole enää RUOKAkauppaa....Ja mä kannatan sitä että kauppias valikoi asiaansa heti, kun noi rikolliset eristetään pois RUOKAkaupoista! Pitäkööt bordellinsa ja huumekartellinsa. Noi neidän hallintakeinotkin on varmasti paljon soveltuvampia siihen maailmaan.
Pitäisi KIELTÄÄ tupakan ja alkoholin myynti ruoan kanssa samassa yhteydessä. Hammasharjojakin harvemmin tarvitsee, no vessapaperia kyllä joo useammin, mutta pääasiassa voisi eriyttää RUOKAKAUPAN ihan niinkuin ennenkin oli. Vannon ettei tartte noita natsivartijoita... kun ei niitä tarvittu tänäpäivänäkään yhtään mihinkään.
Minuakin vainottu vain koska ne LUULEE että olisin huumeiden käyttäjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja mä kannatan sitä että kauppias valikoi asiaansa heti, kun noi rikolliset eristetään pois RUOKAkaupoista! Pitäkööt bordellinsa ja huumekartellinsa. Noi neidän hallintakeinotkin on varmasti paljon soveltuvampia siihen maailmaan.
Pitäisi KIELTÄÄ tupakan ja alkoholin myynti ruoan kanssa samassa yhteydessä. Hammasharjojakin harvemmin tarvitsee, no vessapaperia kyllä joo useammin, mutta pääasiassa voisi eriyttää RUOKAKAUPAN ihan niinkuin ennenkin oli. Vannon ettei tartte noita natsivartijoita... kun ei niitä tarvittu tänäpäivänäkään yhtään mihinkään.
Minuakin vainottu vain koska ne LUULEE että olisin huumeiden käyttäjä....Niin ja unohtui mainita se että ruokakaupat saa tukea. Joka ikisessä paikassa on RUOKAkauppa ihan ihmisoikeussyistä. Tupakkaa ei silti mielestäni tarvita. Se ei ole mitään mitä pitäisi ihmisten perusoikeuksiksi katsoa. Alholia varten oli jo aikoinaankin se alko. Noi natsih*mot on täällä vallassa VAIN koska ihmisten perustarve saada ruokaa on turvattu, mutta ne kuitenkin tekee bisnestä vain päihteillä ja rikollisuudella. Poistaisi kaiken ton sonnan ja palauttaisin jonkun pelkästään ruokaan erikoistuneen linjan, niin saadaan tää p*ska loppumaan... ja koko valtiossa!! Tuet ja luvat sijainteihin kuuluun VAIN ruokakaupoille ja ihmisten perustarpeille, joita ei edes ne muumiastiat ole. Pikkukioskit myy ihan liikaa kamaa, sellaista mitkä ihan hyvin voisi ostaa erikoisliikkeestäkin.
NE LUVAT... pitäisi olla vain ruokakaupoilla.
Noi bordellit ei pysy hetkeäkään pystyssä ilman. Ja missään perunakaupassa ei meno tule ikinä tuollaiseksi menemään! Eikös ne näpistelijätkin jotain partakoneenteriä vaiko hammasharjapäitä mitälie varastele. Mä en usko hetkeäkään että yksikään menee sinne normaaleja hammasharjoja varastamaan!!! Tai perushöyliä. Eli vaikka kioskissakin olisi ne ihmisen PERUShygienia tarvikkeet, niin ei niitä h*lvetissäkään kukaan narkkari mene sieltä säkkikaupalla varastamaan!!
Mikäs se lista varastetuista olikaan? Jotain vitamiinilisiä tai jotain? wtf? Miksi kaupassa edes on moista. Itse en kaupasta ikinä moisia osta, vaan apteekista. Apteekki taas ei myy ruokaa, joten en ymmärrä miksi ruokakaupan pitäisi myydä mitään v*tu vitamiinejä. Myykää niitä s**tanan appelsiineja!!
Ja JOOOOOOOOO, ei v*tussakaan kukaan rikasti perunoilla ja vessapaperilla. Ahaa? Alkaako h*moilla jo raksuttaa? Häh?
Noi on 100% suoraanverrannollisia. Koko toi rikollisuus ja sadistinen väkivalta on kauppojen itsensä vartavasten tarkoituksella ja rahanahneudessaan aiheutettu. Mä olen maatilalta ja sielläkin oli laarit täyttä tavaraa eikä siellä käyty varastelemassa. Kaikki ruuantuottajat tietää että tällaista ilmiötä ei vain esiinny. Omenavarkaat on eri ilmiö, paikoissa, joissa ne omenat ei edes mene myyntiin. Maatilat ja pellot ei tietääkseni missään ole tarvinnut vartiointia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Niin ja unohtui mainita se että ruokakaupat saa tukea. Joka ikisessä paikassa on RUOKAkauppa ihan ihmisoikeussyistä. Tupakkaa ei silti mielestäni tarvita. Se ei ole mitään mitä pitäisi ihmisten perusoikeuksiksi katsoa. Alholia varten oli jo aikoinaankin se alko. Noi natsih*mot on täällä vallassa VAIN koska ihmisten perustarve saada ruokaa on turvattu, mutta ne kuitenkin tekee bisnestä vain päihteillä ja rikollisuudella. Poistaisi kaiken ton sonnan ja palauttaisin jonkun pelkästään ruokaan erikoistuneen linjan, niin saadaan tää p*ska loppumaan... ja koko valtiossa!! Tuet ja luvat sijainteihin kuuluun VAIN ruokakaupoille ja ihmisten perustarpeille, joita ei edes ne muumiastiat ole. Pikkukioskit myy ihan liikaa kamaa, sellaista mitkä ihan hyvin voisi ostaa erikoisliikkeestäkin.
NE LUVAT... pitäisi olla vain ruokakaupoilla.
Noi bordellit ei pysy hetkeäkään pystyssä ilman. Ja missään perunakaupassa ei meno tule ikinä tuollaiseksi menemään! Eikös ne näpistelijätkin jotain partakoneenteriä vaiko hammasharjapäitä mitälie varastele. Mä en usko hetkeäkään että yksikään menee sinne normaaleja hammasharjoja varastamaan!!! Tai perushöyliä. Eli vaikka kioskissakin olisi ne ihmisen PERUShygienia tarvikkeet, niin ei niitä h*lvetissäkään kukaan narkkari mene sieltä säkkikaupalla varastamaan!!
Mikäs se lista varastetuista olikaan? Jotain vitamiinilisiä tai jotain? wtf? Miksi kaupassa edes on moista. Itse en kaupasta ikinä moisia osta, vaan apteekista. Apteekki taas ei myy ruokaa, joten en ymmärrä miksi ruokakaupan pitäisi myydä mitään v*tu vitamiinejä. Myykää niitä s**tanan appelsiineja!!
Ja JOOOOOOOOO, ei v*tussakaan kukaan rikasti perunoilla ja vessapaperilla. Ahaa? Alkaako h*moilla jo raksuttaa? Häh?
Noi on 100% suoraanverrannollisia. Koko toi rikollisuus ja sadistinen väkivalta on kauppojen itsensä vartavasten tarkoituksella ja rahanahneudessaan aiheutettu. Mä olen maatilalta ja sielläkin oli laarit täyttä tavaraa eikä siellä käyty varastelemassa. Kaikki ruuantuottajat tietää että tällaista ilmiötä ei vain esiinny. Omenavarkaat on eri ilmiö, paikoissa, joissa ne omenat ei edes mene myyntiin. Maatilat ja pellot ei tietääkseni missään ole tarvinnut vartiointia."Maatilat ja pellot ei tietääkseni missään ole tarvinnut vartiointia."
...Jo heti kirjoittamiseni jälkeen tuli mieleen sudet eli todellakin on aito ja vakava ongelma, kun sudet syö lampaita ja niiden takia on todellakin vartiointia. On myös klassikko sanonta "Pukki kaalimaan vartijana" eli kaalimaita on vissiin yritetty suojella, mutta silloinkin varmaan rusakoilta ja peuroilta. Tuskin on vaivaksi asti mitään lanttuja ja nauriita varastettu.
Onpa tosi sekaisin joku narkki, jos menee maatilalle vihanneksia pöllimään myyntiä varten. Sitten se hytisee jossain torikauppiaana? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Maatilat ja pellot ei tietääkseni missään ole tarvinnut vartiointia."
...Jo heti kirjoittamiseni jälkeen tuli mieleen sudet eli todellakin on aito ja vakava ongelma, kun sudet syö lampaita ja niiden takia on todellakin vartiointia. On myös klassikko sanonta "Pukki kaalimaan vartijana" eli kaalimaita on vissiin yritetty suojella, mutta silloinkin varmaan rusakoilta ja peuroilta. Tuskin on vaivaksi asti mitään lanttuja ja nauriita varastettu.
Onpa tosi sekaisin joku narkki, jos menee maatilalle vihanneksia pöllimään myyntiä varten. Sitten se hytisee jossain torikauppiaana?...Ja ne maatilat, joilla ON vartiointi on siis ihan muiden juttujen takia kuin että niitä vihanneksia tai maitoa sieltä käytäisiin varastamassa. Mä kun jo kerkesin sanoa ettei ole vartiointia, niin muistin miten työkoneita lähtee ja just jotain sekoja kettutyttöjä varten oli kaikenlaistakin viritelmää tehty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja ne maatilat, joilla ON vartiointi on siis ihan muiden juttujen takia kuin että niitä vihanneksia tai maitoa sieltä käytäisiin varastamassa. Mä kun jo kerkesin sanoa ettei ole vartiointia, niin muistin miten työkoneita lähtee ja just jotain sekoja kettutyttöjä varten oli kaikenlaistakin viritelmää tehty.
...Vihannesten ja viljan suojelun hoiti kissat. Nykymenosta en sitten tiedäkään, mutta ainakin meillä tätä virkaa hoiti ne. Muuta vartiointia ei ollut eli kaikki oli ihan avattavissa ilman että siellä oli edes mitään lukkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Vihannesten ja viljan suojelun hoiti kissat. Nykymenosta en sitten tiedäkään, mutta ainakin meillä tätä virkaa hoiti ne. Muuta vartiointia ei ollut eli kaikki oli ihan avattavissa ilman että siellä oli edes mitään lukkoja.
...Ja vielä sitä painotan että RUOKAkauppojen on ehdottomasti lopetettava yrittämästä tehdä voittoa! Te saatte jo tukea ja sen pitää riittää. Elämää NIIN että se riittää. Olkaa ruokakauppa. Ei ole niin vaikeaa. Kysykää torikauppiailta, jos teiltä on jotenkin unohtunut että miten RUOKAA myydään.

...Pitäisi ehdottomasti hajauttaa ruokakaupat erilliseksi (niin että vain vessapaperia ja sähkötän hammasharja -tyyppiset muut tuotteet saa olla valikoimassa) ja antaa tuet vain niille. Ei nämä natsilinnakkeet edes yritä myydä ruokaa. Pikkukyläkauppakin sanottiin olevan pystyssa vain kaljanmyynnillä. Vain.
Onhan meillä tietkin. En minä ainakaan ole teitä tarvinnut, ruokaa kylläkin. Jotain hankaluuksia varmaan tulisi (siis no ilmeisiä!!), mutta tarkoitan sitä että ruuan saamisesta on tehty vaikeaa, vaikka se olin elinehto, mutta sitten rahaa laitetaan teihin, joita ei kukaan oikeasti tarvitse. Rahat ei siis tuota rahaa ja silti niistä pidetään liiankin hyvää huolta. Oikeasti. OIKEASTI!! Ne ongelmat johtuu teillä niistä nopeuksista, tiet on ihan ok.
Nythän "tarve" on jotain ettei auto tärise plaa plaa plaa. Kun tiessä oleva kuoppa ei olisi koskaan tien ylläpitäjän vastuulla, niin alkaisi autoilijatkin vähän miettiä ylinopeuksiaan. Muo oikeasti raivostuttaa nää nillittäjät, kun autot on MUKA niin turvallisia nykyään ja sitten vika onkin tiessä :DDDDD Ja missä kaikkialla muualla se vika aina sitten kuitenkin on. Mun lapsuudessa tiet oli huonoja ja niissä kohdin h.i.d.a.s.t.e.t.t.i.i.n.. Se on nykyihmisen kysy elää maailmassa pienentynyt kyllä olemattomaksi :( Auto on hyvä, tiessä on kiva eikä nykyihminen selviä tuolla elää "luonnossa. Pimeyskin on ongelma ja pitäisi valaista YÖ ja kaikki kohteet ettei ne jäisi sun auton alle!! Wow. Pelottavan moni autoilija aidosti kokee että PIMEÄSSÄ ajaessa kaikki siihen tielle tulleet ovat syyllisiä. Kui? Ei ne päivälläkään olleet... ei edes sinun itsesi mielestä. Ootko KOSKAAN pohtinut siellä hienossa ja turvallisessa autossasi ja nykyaikana, kun kaikki on niin hyvin hoidettua että minkä h*lvetin takia SILTI... toi aurinko on joskus tuolla maapallon toisella puolella. Ällistyttävää. - Anonyymi
...Ja mitä te ajattelitte että ne tekee niille häiriköille sinne sivulle vietyään? Ai, soittaa kelle? Häh? Ihan jokainen kansalainen voi sen puhelimen ottaa kätöseensä ja soittaa poliisille, jos joku ahdistaa. Se on oikeasti heidän ammatti. Ootteko koskaan miettineet miten käyt tyypeille, jotka järkkärit poistaa festareilta jne.? Oikso pollari vastasa? Kelle soitetaan, hei?
****
Häh? Mä nyt jo poistin siitä kaiken, vaikkei siinä rumaa edes ollut. Haloo. Mitään en siitä muuttaisikaan. Jokainen kansalainen voi soittaa poliisille ja jos ahdistaa, niin jopa pitää soittaa poliisille. Vartijat ei ole sitä varten. Järkkärit ei ole sitä varten. Varijat vie ihmisen pois ja poliisi ne ottaa vastaan, niin hyvin voisi poliisi hoitaa koko homman jo alunperinkin. Jos se tyyppi poistuu, niin eihän siinä mitään ongelmakaan silloin enää ole eli koko ongelma poistui. Oli niin tai näin, niin homma menee aina poliisille eikä vartijoilla ole mitään oikeutta mihinkään, joten turha niitä on sille laittaa. Ne vain soittaa poliisille itsekin. Tai ainakin pitäisi.
Minunkin tapauksessa kukaan ei niin tehnyt, vaikka ilmiselvästi heidän olisi pitänyt, jos jotain epäilevät, mutta olemme tässä todellakin kaikki jo tajunneet ettei ne mitään koskaan epäilleet edes, vaan aikoivat vain pahoinpidellä minut ihan omista sadistisista syistään. Kukaan ei todellakaan ole mitään rikosta tai häiriötä täälä edes yrittänyt tutkia tai torjua. Näinhän mä ensin luulin, mutta kyllähän mä tässä hissukseen tajusin että minut hakattiin ihan muista syistä eikä nämäkään luulleet että mitään olisin väärin tehnyt. Ennemminkin juuri päinvastoin että nää pahoinpiteli minut koska en suostu tehdä mitään teidän hyväkseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Loppujen lopuksi ihan hauska että toi mun aiempi viesti poistettiin. Tulipa hyvääkin toistoa laitaa se. Korjasin se hassun sanan siitä pois. Harmi jopa, koska mielestäni se oli tosi hyvä kuvaamaan niitä. Sellainen pienipiipjuttu ja Jeesuksen isä.
...Ja taas poistui, vaikka otin siitä pois sen yhden ruman (jo-sensuroidun) sanan. Nyt v*tuttaa vartijoita, kun joku täällä muistuttaa siitä ettei mitään järkkäreitä tai vartijoita edes tarvita. KAIKEN tuon mainitun ongelman hoitaa poliisi ja heillä on joka koulutus ja OIKEUDET siihen. Vartijat ihan jatkuvasti nimenomaan rikkoo tässä lakia, kun ei heillä ole mitään oikeutta. Ei heitä silloin mihinkään tarvitakaan. Siinähän ne pitää KIINNI epäilytä (ei syyllistä) ja odottelevat että poliisi tulee sen työn tekemään. Sen työn, jota vartijat ja järkkärit eivät edes saa tehdä, joten heidän lisäämisensä ei tule koskaan mitään auttamaan.
Miksi toisi vartijan, joka sitten vain soittaa poliisille? Palkkaa heti vain lisää poliiseja, niin pääse vähemmällä. Poliisi se sen työn joka tapauksessa lopulta tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja taas poistui, vaikka otin siitä pois sen yhden ruman (jo-sensuroidun) sanan. Nyt v*tuttaa vartijoita, kun joku täällä muistuttaa siitä ettei mitään järkkäreitä tai vartijoita edes tarvita. KAIKEN tuon mainitun ongelman hoitaa poliisi ja heillä on joka koulutus ja OIKEUDET siihen. Vartijat ihan jatkuvasti nimenomaan rikkoo tässä lakia, kun ei heillä ole mitään oikeutta. Ei heitä silloin mihinkään tarvitakaan. Siinähän ne pitää KIINNI epäilytä (ei syyllistä) ja odottelevat että poliisi tulee sen työn tekemään. Sen työn, jota vartijat ja järkkärit eivät edes saa tehdä, joten heidän lisäämisensä ei tule koskaan mitään auttamaan.
Miksi toisi vartijan, joka sitten vain soittaa poliisille? Palkkaa heti vain lisää poliiseja, niin pääse vähemmällä. Poliisi se sen työn joka tapauksessa lopulta tekee."Miksi toisi vartijan, joka sitten vain soittaa poliisille? "
...Aika ärhäkästi täälä lähtee neutraaleja viestejä. Onko aihe jotenkin arka jollekin? :DDD
Ja muistutin myöskin siitä että ihan jokainen kansalainen voi ja pitäisikin soittaa poliisille. Olkaa enemmän yhteydessä poliisiin. Sä et halua että se järjestäytyneeseen rikollisuuten linkittynyt vartija puuttuu yhtään mitenkään siihen asiaan. Sä ET halua.
Minäkin olen aina ollut suoraan yhteydessä vain poliisiin ja näillä r*nkuilla meni sitten hermo ja se on aika paljon puhuvaa että heillä meni hermo :DDDDD Alkaako teidän j.ä.r.j.e.s.t.ä.y.t.y.n.y.t. rikollisuus nyt jotenkin kärsiä siitä, jos ei ei olekaan enää järjestäytynyttä ja teidän päätäntävallan alla? LOL - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi toisi vartijan, joka sitten vain soittaa poliisille? "
...Aika ärhäkästi täälä lähtee neutraaleja viestejä. Onko aihe jotenkin arka jollekin? :DDD
Ja muistutin myöskin siitä että ihan jokainen kansalainen voi ja pitäisikin soittaa poliisille. Olkaa enemmän yhteydessä poliisiin. Sä et halua että se järjestäytyneeseen rikollisuuten linkittynyt vartija puuttuu yhtään mitenkään siihen asiaan. Sä ET halua.
Minäkin olen aina ollut suoraan yhteydessä vain poliisiin ja näillä r*nkuilla meni sitten hermo ja se on aika paljon puhuvaa että heillä meni hermo :DDDDD Alkaako teidän j.ä.r.j.e.s.t.ä.y.t.y.n.y.t. rikollisuus nyt jotenkin kärsiä siitä, jos ei ei olekaan enää järjestäytynyttä ja teidän päätäntävallan alla? LOL...Ja teinit... sä haluat sen poliisin paikalle. Sä tulet haluamaan että se tapaus tulee poliisien tietoon. Kerro vaikka itse myöhemmin ja mä lupaan ettet sä ikinä esim. jonkun näpistyksen takia joudu ongelmiin. Edes ne pahisrikolliset ei joudu ja ne tekee paljon kalliita näpistyksiä. Ok. Sä haluat selvittää ne asiat.
Nää rikolliset (järkkärit, vartijat) haluaa että sä tekisit rikoksen, jolla ne sitten kiristää sinua. Sä tulet huomaamaan että sä tulet tekemään heille paljon pahempia ja pahempia rikoksia tämän seurauksena, kuin joku pikkunäpistys olisi ikinä ollut.
Älä koskaan tee diiliä vartijoiden kanssa.
Mä en ole ikinä näpistänyt mitään kaupasta ja katso miten ne muo kohtelee!!! Tajua... ettei se maailma mene niin. Ne haluaa että sä näpistelet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja teinit... sä haluat sen poliisin paikalle. Sä tulet haluamaan että se tapaus tulee poliisien tietoon. Kerro vaikka itse myöhemmin ja mä lupaan ettet sä ikinä esim. jonkun näpistyksen takia joudu ongelmiin. Edes ne pahisrikolliset ei joudu ja ne tekee paljon kalliita näpistyksiä. Ok. Sä haluat selvittää ne asiat.
Nää rikolliset (järkkärit, vartijat) haluaa että sä tekisit rikoksen, jolla ne sitten kiristää sinua. Sä tulet huomaamaan että sä tulet tekemään heille paljon pahempia ja pahempia rikoksia tämän seurauksena, kuin joku pikkunäpistys olisi ikinä ollut.
Älä koskaan tee diiliä vartijoiden kanssa.
Mä en ole ikinä näpistänyt mitään kaupasta ja katso miten ne muo kohtelee!!! Tajua... ettei se maailma mene niin. Ne haluaa että sä näpistelet....Pedofiilit (esim isäni) uhkailee aina poliisilla. Mä sain tän saman ja vaikken siinä niin sitä uskonutkaan, niin se uhkaus jäi kummittelemaan mun mieleen. Tarkoitan sitä että ei se poliisilla uhkaaminen minun toimintaani mitenkään muuttanut. Minuun vaikutti se että minua ylipäätänsä uhkaillaan. Sitten aikuisena olen sitä poliisilla uhkaamista paljon miettinyt ja vain haaveillut että oi kun oiskin! Voikun olisi joku merkintä siellä poliiseilla. Nyt siellä ei ole mitään... tai no.
Kaikki tilanteet joissa olisin voinut asiat saada poliisin tietoon siivottiin pois. Kaikki terveydenhuollossa ja muualla olleet tapaukset siivottiin pois ja mitä tällä muka yritettiin suojella!? Ei ainakaan minua!! Minä en mistään tästä ole hyötynyt. Sekin kun minua suojeltiin sillä ettei minua laitettu laktoosiintoleranssitestiin oli heiltä virhe. Nyt ne väitti että mulla se laktoosiintoleranssi olisi, vaikken sitä ITSE koskaan uskonut. Mähän kinasin vastaan ja sanoin ettei se HYLA-maitojen käyttö auttanut mitenkään. Oli aivan sama käytinkö vai en. Minua ei kuunneltu. Ja suht vakuuttavasti oli eräs lääkärikin todennut että oireiluni on psyykkisperäistä, mutta sitä ei sitten tutkittu.
Mä vain sanon että väittämällä (vastoin minun itseni kertomaa) että mulla olisi muka laktoosiintoleranssi, saatiin vedettyä maton alle kaikki sen mun ilmeinen oireilu. Jos se testi olisi tehty, niin olisi todistettu ETTEI mulla sitä ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Pedofiilit (esim isäni) uhkailee aina poliisilla. Mä sain tän saman ja vaikken siinä niin sitä uskonutkaan, niin se uhkaus jäi kummittelemaan mun mieleen. Tarkoitan sitä että ei se poliisilla uhkaaminen minun toimintaani mitenkään muuttanut. Minuun vaikutti se että minua ylipäätänsä uhkaillaan. Sitten aikuisena olen sitä poliisilla uhkaamista paljon miettinyt ja vain haaveillut että oi kun oiskin! Voikun olisi joku merkintä siellä poliiseilla. Nyt siellä ei ole mitään... tai no.
Kaikki tilanteet joissa olisin voinut asiat saada poliisin tietoon siivottiin pois. Kaikki terveydenhuollossa ja muualla olleet tapaukset siivottiin pois ja mitä tällä muka yritettiin suojella!? Ei ainakaan minua!! Minä en mistään tästä ole hyötynyt. Sekin kun minua suojeltiin sillä ettei minua laitettu laktoosiintoleranssitestiin oli heiltä virhe. Nyt ne väitti että mulla se laktoosiintoleranssi olisi, vaikken sitä ITSE koskaan uskonut. Mähän kinasin vastaan ja sanoin ettei se HYLA-maitojen käyttö auttanut mitenkään. Oli aivan sama käytinkö vai en. Minua ei kuunneltu. Ja suht vakuuttavasti oli eräs lääkärikin todennut että oireiluni on psyykkisperäistä, mutta sitä ei sitten tutkittu.
Mä vain sanon että väittämällä (vastoin minun itseni kertomaa) että mulla olisi muka laktoosiintoleranssi, saatiin vedettyä maton alle kaikki sen mun ilmeinen oireilu. Jos se testi olisi tehty, niin olisi todistettu ETTEI mulla sitä ole....Mulla siis vielä kauan aikuiseksikin asti luki siellä DIAGNOOSINA laktoosi-intoleranssi. Sitten jossain 25-vuotiaana ihan muissa yhteyksissä, multa (kai verestä??) otettiin kaikki testit keliakitkin tai jotain en muista. Kaikkea oli ja siellä luki sitten ettei laktoosiintoleranssia. Se kai nykyään näkee jo verestäni? No, mutta se sitten siellä luki kuitenkin ja mä vain kirosin että NO NIINHÄN MÄ AINA SANOINKIN. Ne laittaa noita diagnooseja ihan lennosta ja ihan ilman tutkimatta.
Ja paasaan tästä, koska siinä sivuutettiin se kaikki mun OIREILU. Mut vain jätettiin oireilemaan. Jätettiin sinne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mulla siis vielä kauan aikuiseksikin asti luki siellä DIAGNOOSINA laktoosi-intoleranssi. Sitten jossain 25-vuotiaana ihan muissa yhteyksissä, multa (kai verestä??) otettiin kaikki testit keliakitkin tai jotain en muista. Kaikkea oli ja siellä luki sitten ettei laktoosiintoleranssia. Se kai nykyään näkee jo verestäni? No, mutta se sitten siellä luki kuitenkin ja mä vain kirosin että NO NIINHÄN MÄ AINA SANOINKIN. Ne laittaa noita diagnooseja ihan lennosta ja ihan ilman tutkimatta.
Ja paasaan tästä, koska siinä sivuutettiin se kaikki mun OIREILU. Mut vain jätettiin oireilemaan. Jätettiin sinne....Mä AINA sanoin ettei se vaikuttanut mitenkään käytin hylatuotteita tai ei. Mä aina niin sanoin ja muistan miten muo kiukutti koko tilanne.
Ja nyt aikuisena mä ymmärrän tosi hyvin että mun vanhemmat vain piilotteli mun oireilua. Mä olin tosi-tosi sairas. Olin aina tosi sairas, mutta vanhempani uskotteli aina kaikkea ihan muuta, vaikka mä ilmiselvästi oireilin enkä voinut hyvin.
Muo niin kiukuttaa lukea (jälkikäteen) just niitä missä lääkäri jo epäilee että on psyykkista ja sitten äiti on tullut siihen väliin ja estänyt kaiken... ja lääkäri sitten totellut. Tosi vakuuttavaa läpi mun elämän ollut uskoa vain mun vanhempia?? Ja sitten kun mä en todellakaan, en millään ilveelläkään, voi hyvin, niin levitellään vain käsiään? Mähän en siis ole päivääkään ollut työkykyinen. Mä olen ollut mielisairas jo alaikäisesti asti, vaikka se oli jossain noin 21-vuotiaana, kun mulle viralliset paperit tehtiin. Sekin silti että mä olen täysin virallisesti ollut... ööö vuodesta 2007 asti vakavasti mielisairas ja silti minua ei sen mukaan kohdella... vaan narkkarina.
Todellakin h*ro teki musta huoli-ilmoituksen ja Postipisteen mummeli alkaa mulle kuin salaisuutena vihjailla että mulla "viiraa päässä". Nää tapahtui vuonna 2022. Mä en pysty ikinä sanoin kuvailemaan miten naurettavaa noi oli. Mä olen sille huoli-ilmoitukselle nauranut monet kerrat!! :D Se on niin hervoton ja just mummeli ihan kovisvakavana yrittää mulle vakuuttaa että mä olisin muka jotenkin... hullu? :DDDDD - Anonyymi
...Kun osa ei oikein tajua tätä huumoria, niin oisko jotain vastaavaa joku VIHJAILLA miehelle (jota luulee naiseksi) että sen karvat näkyy. Ja yrittää just p.a.h.e.k.s.u.a. sitä että toisella kasvaa viiksikarvoja. Aika älytön tilanne eikö?
- Anonyymi
"psyykkisperäisesti halvaantunut."
...Se nyt ei ole se oleellisin, mutta... Koen että mun täytyy nyt vähän selventää. Mä olen siis todella sairas ja multa mm. puuttuu kyky unirytmiin. Tämä ei ole rikollista eikä ole koskaan mulla käynyt mielessä että olisin vaaraksi millälailla kenellekään (edes itselleni) sen takia ettei mulla toimi toi aktiivi-vireystilan hallinta tai jotain. Mä nyt nukun miten nukun ja kukun. Mun on vaikea ymmärtää miksi minut tähän takia pitäisi pahoinpidellä.
Sit olen tosi hidas reagoimaan vaihtuneisiin tilanteisiin eli kun mä menin kauppaan, niin mä niinku suoritan sen tehtävän mennä A:sta B:hen kävi mitä kävi. Ja siellä sitten kävi kaikenlaista, mutta mä vain tein ruokaostokseni. Mut mm. pahoinpideltiin, mutta teinkä mä muka jotain? Siis ennen tai jälkeenkään? Mä nimittäin olen aina... halvaantunut. En mä puhu ja mä vain teen minkä pitikin välittämättä siitä vaikka mut olisi jopa pahoinpidelty. Reagoinko mä siihen jotenkin. Mä nimittäin muistelisin etten... enkä tehnyt mitään sitä ennenkään.
Ei ole tullut puhuttua. Mä olen silti ylpeä itsestäni että olen kyennyt yksittäisesti jotain vastaamaan takaisin, kun on joku jotain kysynyt. En mä siis ole mykkä ja todellakin kykenin kaupassa käymään KOKO IKÄNI, mutta nää nyt sitten juurikin sen takia menetti hermonsa. Mä oin tosi-tosi sekaisin silloin noin 20-vuotiaana, ihan psykoosissa ja silti kävin kaupassa normaalisti. Aina mä olen laskut hoitanut ja kaiken tehnyt :) Just näin. On naurettavaa että se nyt olisi muka ongelma, kun (puoli)psykoottinen mä jo olen ollut koko ikäni. Nyt teillä sitten meni hermo ja te pääsitte häätää mut pois kaupasta. Tää on TODELLA erikoista, kun musta ei koskaan koko elämäni aikana ole missään ollut ongelmaa. Hämmentävää.
Mä vain sanon että teillä tosi pitkä ja kivinen tie yrittää jotenkin selittää tota teidän jatkuvaa sadistista vainoa, nytkin vuosikymmenen ajan. Se tulee näyttämään tosi omituiselta siellä papereissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi toisi vartijan, joka sitten vain soittaa poliisille? "
...Aika ärhäkästi täälä lähtee neutraaleja viestejä. Onko aihe jotenkin arka jollekin? :DDD
Ja muistutin myöskin siitä että ihan jokainen kansalainen voi ja pitäisikin soittaa poliisille. Olkaa enemmän yhteydessä poliisiin. Sä et halua että se järjestäytyneeseen rikollisuuten linkittynyt vartija puuttuu yhtään mitenkään siihen asiaan. Sä ET halua.
Minäkin olen aina ollut suoraan yhteydessä vain poliisiin ja näillä r*nkuilla meni sitten hermo ja se on aika paljon puhuvaa että heillä meni hermo :DDDDD Alkaako teidän j.ä.r.j.e.s.t.ä.y.t.y.n.y.t. rikollisuus nyt jotenkin kärsiä siitä, jos ei ei olekaan enää järjestäytynyttä ja teidän päätäntävallan alla? LOL...Mä en ymmärrä et näihin juttuihinko liittyy et mun tietyt viestit poistuu. Outo seula. TietynTYYPPISET poistuu, mutta just kaikki toi muu on, jossa voisi jotain ollakin silleen tyypillisiä (rumia sanoja). Mutta täysin kirosanaton viittaus vartijoiden ja poliisien eroihin ja suhteeseen poistuu.
Vai onko tuollakin se että ihmettelin ääneen sitä että tuolla on rikollisia käymässä mun päälle eikä ne edes tiedä että olen mielisairas. Kuinka täysin tietämättömiä ne sitten ovat minusta. Eihän ne silloin tiedä minua lainkaan eikä voi ymmärtää senkään edestä että mitä ne nyt mulle uhittelee ja ahdistelee, kun ei ole mitään. Mitä ne LUULEE että siellä on?
Siellä on kaupanhenkilökunta usutettu mun päälle varta vasten. Sitten just erän postipisteellä alkaa mulla nalkuttaa kuin SALAISUUTTA kuikuttaa että minulla viiraisi muka päässä. Häh, mä olen ihan ehta aito mielisairas, tämä on kotikaupunkini ja täällä jo ollut teini-ikäisenäkin mielisairas eli mitä se mummo nyt siinä oikein v.i.h.j.a.i.l.e.e. ja pitää asiaa jotenkin salaisuutena. Mitä salattavaa tässä muka on. Nyt on mummolla ihan jotkut omat salaisuudet, ei minulle ole mitään* (vanhempiani en ole aina ilmiantanut, mutta on heidän teoista aina silloin tällöin tullut kerrottuakin).
Eli... kun mä kuitenkin heti muutettuani olin ongelmissa sossun takia, jonka tapaamisissa siis olin mielenterveyssyistä, niin on omituista että sitten ei tiedetä että minulla on ongelmia? Mihin se tieto katosi?
Miksi usutetaan mun päälle sakkia, joka ei tiedä että olen mielisairas?
- Anonyymi
...Ja mitä te ajattelitte että teidän *** tekee niille häiriköille sinne sivulle vietyään? Ai, soittaa kelle? Häh? HÄH? (Tämäkö lause on syy poistoon? No sitten on jollain todellakin ollut se oma ajatuksensa kyseenalainen. Mä olen tarkoittanut sitä että kun kaveri viedään pois, niin ei se häviä minnekään ja jos luoja suo, niin ne vartijat EI TEE sille mitään.Poliisi sen sieltä vain hakee) Ihan jokainen kansalainen voi sen pikku puhelimen ottaa pikku kätöseensä ja soittaa poliisille, jos joku ahdistaa. Se on oikeasti heidän ammatti. (miksi tämäkään olisi ongelma. Kun on ongelma, niin kutsuu poliisin paikalle. Se on heidän ammattinsa)
Ootteko koskaan miettineet miten käyt tyypeille, jotka järkkärit poistaa festareilta jne.? Oisko pollari vastasa? Kelle soitetaan, hei? (Mä tarkoitan sitä että järkkärit ei tee mitään tai ei heillä ainakaan ole oikeutta tehdä mitään. Ne tuo kaverin siihen ja POLIISI vie. Eli poliisille se tyyppi menee, joten poliisin voisi jo alunperinkin kutsua paikalle. Miksi kutsua vartija, joka sitten kutsuu poliisin?)
ja mikä tässä viestissä nyt on muka se että se jatkuvasti katoaa? haloo. ihan perus faktaa. Jos on ongelma, niin soitetaan poliisille. Ei ne vartijat tee mitään, vaan ne ojentaa kaverikin... kuten jo sanoin... POLIISILLE: Poliisi se on se joka täällä määrää ja se jolla vain on oikeus. - Anonyymi
taas ihan kumma poisto "...Tuossa ristiriidassa on silti ollut silti ollut yksi isoimmista vihjeistä ;P Eli mähän muutin Orimattilaan vuonna 2016, niin että olin ollut jatkuvassa psykopoli yhteydessä siellä Lahdessa asumiseni ajan. Kun muutin tänne, niin menin ihan siitä suoraan vain paikallisiin "palveluihin". Tuli käytyä erilaisissa arviointi tapaamisissa ja ne sitten yllättäen päättikin lopettaa multa ihan kaikki hoidot (tää siis tapahtui heti siinä parissa kuukaudessa muuton jälkeen). Mä silti siis juurikin oli niissä psykotapaamisissa ja siellä oli selkeästi Vuokratalojen huoltomiehellä ja sossulla diili. Joku rikolliskytkös siellä oli eli kun mulla oli MIELENTERVEYSSYISTÄ tapaaminen sossun kanssa, niin sillä aikaa kävi huoltomies aina asunnossani.
Tarkoitan sitä että nää rikolliset jo nimenomaan on mun mt-hoitojen yhteydessä jo p*rseilleet selkeän organisoidusti, niin on omituista että myöhemmin vuosien päästä tulee vastaan rikollisia, jotka eivät edes tiedä että olen mielisairas. Tajuatteko.
Joku tietää, joku ei. Valtava osa teistä ei edes tiedä että olen mielisairas ja tämä on kummallista suorastaan. Se sossun nimittäin tiesi. Ja mun potilasraportit on pengottu ja KELA p*rseili, vaikka näkee kyllä varmasti sinne että olen sairaseläkkeellä. Näissä yhteyksissä on siis tosi outoa että mun päälle usutetaan rikollisia, jotka ei edes tajua että olen mielisairas. Mitä muutakaan mä nimittäin olen ikinä ollut? Mä en ole tehnyt kirjaimellisesti mitään vuosikymmeniin, mä olen vain ollut kotona, ollut mielisairas. Ja nyt nää rikolliskovikset...täysin raivolla käy mun päälle eikä edes tiedä että olen sairas.
Mä tästä päättelin että kun ne tajuaisi että mä olen sairas, niin se poistaisin sen jonkun niiden syyn sadistisesti vainota minua. Mä huomasin ettei mun jutut oikein päässyt leviämään, vaikka siis ITSE niitä levitän. Saan mä nyt itse kertoa mun diagnoosini. Muut ei niitä saa kertoa.
Ja mediassa on että haukutaan mt-potilaita, mutta miten noi ei sitten edes tienneet että olen mielisairas? Olen jo... ja tosi tukevastikin ja aina ollutkin tällainen. Miksi nyt sen postipisteen h*oran piti raivolla hyökätä mun päälle vebaalisesti? Miksi nyt.
Ja todellakin ne taustat taustat taustat. Mä aidosti nauran aina kun järkkäri/vartijat leikkii isoa tuolla ja yrittää väittää että siellä pahoinpidellyn asiakkaan taustoissa olisi jotain :D Juu ja kun poliisikin PAHOINPITELEE asiakkaan, niin yhä väitetään että siellä on muka jotain. Aina vihjaillaan jollain mystisellä taustalla olevalla jutulla.
...Ja mä nauran. Minua on sadistisesti vainottu jo vuosikymmeniä ja mä nyt sitten kanssa kai joudun miettiä tässä itse uhrina että no, mitähän siellä sitten voisi minun tapauksessa olla taustalla. No... mä olen mielisairas ja mä olen pedofilian uhri. Ei siellä mitään muuta ole. Siinä on sitten se näitten järkkäreiden tilanne että... jos sä nyt veisit homman poliisille (mutta sä ksip*ntti et sitä ikinä aikonutkaan, koska et uskalla, mutta muo naurattaa ajatus siitä, koska) ajattelitko nyt sanoa (lievästi)pahoinpidelleesi minut sen takia että olen pedofilian uhri vai sen takia että olen mielisairas. Se tulee nimittäin joka tapauksessa näyttämään omituiselta papereissa, varsinkin kun mielisairauksiakin on monenlaisia ja meikäkin siis nimenomaan psyykkisperäisesti halvaantunut."
Mä nyt parantelin sitä, mutta onpas nyt lakitekstin tarkkaa, jos pienillä sanamuodoilla on muka väliä. Mäkään kun en osaa tarkkaan LAKImääritellä lievää, normaalia ja törkeää pahoinpitelyä toistaan. Ja todellakin mm. lääkäri saa syytteen PAHOINPITELYSTÄ, jos on antanut vääränlaista lääkettä. Toi mun käyttämä sana on ihan oikein.- Anonyymi
...Esimerkkejä, joku joku nyt hävittää mun tekstejä ilmiselvästi, koska ei ymmärrä mitä siinä sanon. Noi ei ikinä tule viemään mitään poliisille ja noloahan se olisikin kun ei heillä ole siellä mitään. Silti meni homma miten tahansa, niin se näyttää vielä oudommalta siellä papereissa. Se vartija syyttä ja ilmeisen laittomasti töni minua. Minun fyysiseen on kajottu kaikin mahollisin tavoin ja pedofilian uhrina mä kyllä tiedän VÄKIVALLAN, vaikkei sormenpääkään koskisi. Kaikki kajoaminen minuun ja kehooni on laitonta. Kaikki seisottaminen ja ahdistelu on laitonta.
Ja sitten esim. teinityttö tulee KIRISTÄMÄÄ minua, mikä jo itsessään on rikos. Hänellä on sitten kuva minusta kaivamassa... jotain... ainakin hänen oman väittämänsä mukaan. No, muo ei voisi vähempää kiinnostaa muu kuin se että minua yritetään uhkailla. Se l*tka ei edes pidä hallussaan mitään, eikä voisi ikinä mitään viedä poliisille. Millä se siis kiristää? Sä saat huvikseni vielä sen poliisille ja mä jopa olen pyytänyt että sä veisit, jotta sinunlaiset saisi tuomionsa.
Sama näillä kaikille koviksilla. Te ette tule ikinä mitään poliisille viemään, koska te itse rikotte lakia. Minulla ei asian kanssa ole mikään ongelma, kun aivan kaikki tekemiseni ja sanomiseni saa mennä poliisille täysin ilman ongelmaa.
Teinityttö itse on pulassa. Vartija vain noudattaa sitä lakia. NOUDATTAKAA LAKIA. minä en mitään rikkonut, eikä teillä ole silloin oikeutta minuun kajota. Vihata saa, muttei kajota.
- Anonyymi
Uutisissa: "Rikoksia ja riitoja ratkotaan Hämeessä yhä useammin ilman käräjiä – poliisin resursseja säästyy"
Naurattaa että jotkut poliisit harmittelee että ihmiset siirtyy omankädenoikeuteen ja toiset iloitsee että hei JES eipä tartte poliisin tehdä tätäKÄÄN hommaa.
No, mähän olen nyt vuosia ollut yhteydessä poliisiin et ne niinku tietää, jos ovat vain saaneet mun viestit ja kirjeet koskaan (voihan olla sabotaasia). Niin... tekevät jotain jos tekevät. Mä olen ymmärtänyt - ja elämäni aikana oppinut - ettei minua silti tulla ikinä auttamaan niin kauan kuin elän, mutta onpa heillä materiaalia asiat selvittää sitten kun mä kuolen.
Mulla oli siis jo lapsena oireita, mutta koska ELIN, niin asiaan ei puututtu. Mun mutsi joutu heti synnytyksen jälkeen jonnekin lataamoon ja minut erotettiin hänestä jostain mistälie turvallisuussyistä. Minusta tämä on aina kuulostanut hyvin... sanotaanko mielenkiintoiselta. Ketä ja mitä missä on suojeltu, kun minut on tarkoituksella pidetty erossa äitistäni. Mä olen ymmärtänyt että sillä oli mennyt hermo ja minun näkemiseni olisi ollut liian raskasta. Ne ei ollut edes PUHUNEET, eivät sanallakaan maininneet minua sen takia. Mä olen kuullut että ne odotti että äitini tekisi sen aloitteen että hän jotenkin minusta ensin kyselisi ja sitten ne oli varovasti alkaneet tarjota minua hänelle.
Tällaista p*skaa on tosi "kiva" kuunnella ja just miettiä et vajaan viikon ne piti ja sit päästi meidät himaan. Et tervemonoa vaan. Ja joka paikassa lukee huomautuksia että on epäilty ettei äitini hoida minua enkä mä ole kasvanut ja kyselty että syöttääkö äiti minua ja sitten siellä tasan 2 vuotiaana on mulla päävamma tullut ja sitäkin on ihmetelty ja kyselty. Mutta ilmeisesti kun (ja tätä oli siis testattu!!) olen mennyt äidin syliin pyydettäessä eli en ole pelännyt/vältellyt äitiäni, niin asia oli sitten jätetty siihen ja päästetty taas himaan.
Näitä on ihan v*tun kiva lukea.
ja sitten te taas säästätte ja sitten on h*oran p*skoilla siellä MUKA vaikeaa, kun asiakkaista on tullut hankalia. Mitä v*ttua te siellä nillitätte? Luoti päähän varmaan auttaisi, niin loppuisi se valitus. Niin kauan kun sä elät, sä voit ihan v*tun hyvin eli toisin sanoa... turpa kiinni.- Anonyymi
...Arvatkaa mitä siellä lukee aina. MÄ OLEN REIPAS!! Voi j*malauta. Sama kuinvartijat eli kun kun minä kuitenkin käyttäydyn siinä hyvin ja olen vielä elossa, niin vartijat on sitä mieltä ettei heidän silloin tarvitse lopettaa sitä heidän väkivaltaansa. Mä ymmärsin tän logiikan, mutta kun minulla ei siis todellakaan ole mitään aikomusta alkaa kiljua tai rikkoa lakia, niin ne ei sitten aikoneet KOSKAAN lopettaa. Ei ne lopeta. Ne aikoo käyttää väkivaltaa ja sadistisesti lisäävät LOPUTTOMASTI. Ei ne koskaan olisi lopettaneet. Minä sitten lopetin vain käymästä sieltä, mutten siis koskaan käyttäynyt siellä huonosti.
Onko tää nyt sitten kiltintytönsyndrooman ääriesimerkki? Kun mä olen aina asiallisesti, niin minua ei ikinä aiottu hoitaa? Näin mä tän olen ymmärtänyt. Koska en ikinä rikkonut lakia tai käyttänyt päihteitä tai muutoin huonosti käyttäytynyt, niin minut aiottiin sitten tappaa? Mä vain sanon että mulla on 100% käsitys siitä että miksi... ne asiakkaat on niin huonontuulisia. Ne varmaan haluaa pysyää hengissä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Arvatkaa mitä siellä lukee aina. MÄ OLEN REIPAS!! Voi j*malauta. Sama kuinvartijat eli kun kun minä kuitenkin käyttäydyn siinä hyvin ja olen vielä elossa, niin vartijat on sitä mieltä ettei heidän silloin tarvitse lopettaa sitä heidän väkivaltaansa. Mä ymmärsin tän logiikan, mutta kun minulla ei siis todellakaan ole mitään aikomusta alkaa kiljua tai rikkoa lakia, niin ne ei sitten aikoneet KOSKAAN lopettaa. Ei ne lopeta. Ne aikoo käyttää väkivaltaa ja sadistisesti lisäävät LOPUTTOMASTI. Ei ne koskaan olisi lopettaneet. Minä sitten lopetin vain käymästä sieltä, mutten siis koskaan käyttäynyt siellä huonosti.
Onko tää nyt sitten kiltintytönsyndrooman ääriesimerkki? Kun mä olen aina asiallisesti, niin minua ei ikinä aiottu hoitaa? Näin mä tän olen ymmärtänyt. Koska en ikinä rikkonut lakia tai käyttänyt päihteitä tai muutoin huonosti käyttäytynyt, niin minut aiottiin sitten tappaa? Mä vain sanon että mulla on 100% käsitys siitä että miksi... ne asiakkaat on niin huonontuulisia. Ne varmaan haluaa pysyää hengissä?...Ja mulla on mm. just se klisee tapahtunut että mulla oli murtunut jalka ja menin ensiapuun. Mulle vasta jälkikäteen kävi ilmi ettei ne olleet uskoneet minua. Mä tajusin siinä vasta loppupuolella että ne oli ihmetelleet minua ja SIKSI ne oli laittaneet minut yrittää seistä sillä murtuneella jalalla.
Kiitos tästäkin. Vasta sitten kun mä yritin ja yritin, ne sanoi ihan ääneen että no ON SE kipeä. Joo, kiitti vain taas h*orille v*tusti. Ja jos en olisi niin... te sitten olisitte? Mitä?
Mä sanoin että se on kipeä. Anteeksi etten ole sellainen s**tanan l**seri kuin te. Ihan aidosti, teidät pitäisi kaikki raiskata. Oppisitte olemaan, häh? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja mulla on mm. just se klisee tapahtunut että mulla oli murtunut jalka ja menin ensiapuun. Mulle vasta jälkikäteen kävi ilmi ettei ne olleet uskoneet minua. Mä tajusin siinä vasta loppupuolella että ne oli ihmetelleet minua ja SIKSI ne oli laittaneet minut yrittää seistä sillä murtuneella jalalla.
Kiitos tästäkin. Vasta sitten kun mä yritin ja yritin, ne sanoi ihan ääneen että no ON SE kipeä. Joo, kiitti vain taas h*orille v*tusti. Ja jos en olisi niin... te sitten olisitte? Mitä?
Mä sanoin että se on kipeä. Anteeksi etten ole sellainen s**tanan l**seri kuin te. Ihan aidosti, teidät pitäisi kaikki raiskata. Oppisitte olemaan, häh?...Mä OIKEASTI ja syvästi toivon että teidät kaikki muutkin laitetaan kävelemään murtuneella jalalla. Ihan vain jotta te itkisitte. Minä en itkenyt missään vaiheessa. Ei ole mun tyylistä sellainen nyssyily.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja mulla on mm. just se klisee tapahtunut että mulla oli murtunut jalka ja menin ensiapuun. Mulle vasta jälkikäteen kävi ilmi ettei ne olleet uskoneet minua. Mä tajusin siinä vasta loppupuolella että ne oli ihmetelleet minua ja SIKSI ne oli laittaneet minut yrittää seistä sillä murtuneella jalalla.
Kiitos tästäkin. Vasta sitten kun mä yritin ja yritin, ne sanoi ihan ääneen että no ON SE kipeä. Joo, kiitti vain taas h*orille v*tusti. Ja jos en olisi niin... te sitten olisitte? Mitä?
Mä sanoin että se on kipeä. Anteeksi etten ole sellainen s**tanan l**seri kuin te. Ihan aidosti, teidät pitäisi kaikki raiskata. Oppisitte olemaan, häh?"teidät pitäisi kaikki raiskata.
...Ja sitä raiskaamista oli nimenomaan tarkoitus koventaa niin kauan KUNNES te huudatte kivusta. Asiaa voisi vaikeuttaa tietenkin sillä että teippaa suun, mutta sehän on vain TEIDÄN ongelma, ei sen raiskaajan :D
Onnea ja sitä syvää rakkautta teille kaikille. Älkää, älkää luuserit oikeasti IKINÄ valittako, kun asiakas käy päälle. IKINÄ, älkää IKINÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"teidät pitäisi kaikki raiskata.
...Ja sitä raiskaamista oli nimenomaan tarkoitus koventaa niin kauan KUNNES te huudatte kivusta. Asiaa voisi vaikeuttaa tietenkin sillä että teippaa suun, mutta sehän on vain TEIDÄN ongelma, ei sen raiskaajan :D
Onnea ja sitä syvää rakkautta teille kaikille. Älkää, älkää luuserit oikeasti IKINÄ valittako, kun asiakas käy päälle. IKINÄ, älkää IKINÄ....Ja ei turvallisuusala aio lopettaa sitä minun sadistista simputtamista ennen kuin mä alistun? No, mä tajusin että te aiotte tappaa minut :DDD H*mot!
Joskus pikkuk*lliset on se hetki että te itse voisitte kohdata ne realiteetit et se teidän pikkupili ei nyt ole yhtään mihinkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"teidät pitäisi kaikki raiskata.
...Ja sitä raiskaamista oli nimenomaan tarkoitus koventaa niin kauan KUNNES te huudatte kivusta. Asiaa voisi vaikeuttaa tietenkin sillä että teippaa suun, mutta sehän on vain TEIDÄN ongelma, ei sen raiskaajan :D
Onnea ja sitä syvää rakkautta teille kaikille. Älkää, älkää luuserit oikeasti IKINÄ valittako, kun asiakas käy päälle. IKINÄ, älkää IKINÄ....Ja ei. Ei ne aikoneet KOSKAAN minua auttaa edes silloin kun olin taaperoikäinen. Ihan v*tun hieno valtio. No... vain luuserit saa hoitoa, mutta no can do, kun en ole luuseri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja ei. Ei ne aikoneet KOSKAAN minua auttaa edes silloin kun olin taaperoikäinen. Ihan v*tun hieno valtio. No... vain luuserit saa hoitoa, mutta no can do, kun en ole luuseri.
...Ja JOO, mä olen halvaantunut.
(aika epäreilua sitten sadistisesti eli tarkoituksen mukaisesti aina aiheuttaa minulle kipua.) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja ei. Ei ne aikoneet KOSKAAN minua auttaa edes silloin kun olin taaperoikäinen. Ihan v*tun hieno valtio. No... vain luuserit saa hoitoa, mutta no can do, kun en ole luuseri.
...Ja kun valtio on todellakin tällainen, täynnä mätäsäkkejä, niin en minä tätä suojelisi. Te heikot ette ole säilyttämisen arvoisia. Eikä mitään sotaa tällä mätäsakilla edes voisi tehdä, kun h*mot itkee jo nyt eikä kestä kipua yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja kun valtio on todellakin tällainen, täynnä mätäsäkkejä, niin en minä tätä suojelisi. Te heikot ette ole säilyttämisen arvoisia. Eikä mitään sotaa tällä mätäsakilla edes voisi tehdä, kun h*mot itkee jo nyt eikä kestä kipua yhtään.
...Te ette ole säilyttämisen arvoisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"teidät pitäisi kaikki raiskata.
...Ja sitä raiskaamista oli nimenomaan tarkoitus koventaa niin kauan KUNNES te huudatte kivusta. Asiaa voisi vaikeuttaa tietenkin sillä että teippaa suun, mutta sehän on vain TEIDÄN ongelma, ei sen raiskaajan :D
Onnea ja sitä syvää rakkautta teille kaikille. Älkää, älkää luuserit oikeasti IKINÄ valittako, kun asiakas käy päälle. IKINÄ, älkää IKINÄ....Se on tyhmä se nykyinen laki että tarttee jonkun suostumuksen. Mun mielestä ois parempi just että hoitsuakin saa raiskata JUST niin kauan kunnes se kiljuu juuri sillä tietyllä oktaavilla. Alemmat örinät ei kelpaa et siinä pitää olla se tietty LAILLISESTI pätevä tapa ilmaista et just nyt on niinku liikaa. Muuten ok, mutta ehkä joo nyt vähän liikaa. Tykkää kuitenkin, kuten hoitsut aina. Sitä paitsi antaa h*ora räätyä. Oppiipa jotain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja ei turvallisuusala aio lopettaa sitä minun sadistista simputtamista ennen kuin mä alistun? No, mä tajusin että te aiotte tappaa minut :DDD H*mot!
Joskus pikkuk*lliset on se hetki että te itse voisitte kohdata ne realiteetit et se teidän pikkupili ei nyt ole yhtään mihinkään....Konsta Arvelin muuten selitti uutisissa sopimisista:
"oikeus selvittää, ovatko molemmat osapuolet sitoutuneet sopimukseen, olivatko sopimuksen ehdot yksiselitteisiä ja onko rangaistusmaksu kohtuullinen, Arvelin sanoo.
– Suomessa reaalisopimukset eivät ole kovin säänneltyjä. Yksityishenkilö voisi nimetä ”sakoksi” haluamansa summan, kunhan se on kohtuullinen.
Yksityistaho voi itse määritellä omaisuudelleen hinnan, joten ”sakkomaksun” ei tarvitse vastata omaisuuden korjaamisen oikeita kuluja."
"reaalisopimus voi Arvelinin mukaan syntyä asiakkaan ja baarinpitäjän välillä ilman allekirjoituksia tai suullista hyväksyntää."
"Reaalisopimuksen voi tehdä vaikka omissa kotibileissään, Arvelin sanoo.
Jos juhlien järjestäjä ilmoittaa osallistujille selkeästi, että juomalasin hajottaminen maksaa kaksisataa euroa, voisi tämä hyvinkin saada rahan, jos asia joudutaan setvimään oikeudessa."
Et mulla on nyt sellainen sääntö et mä tapan teidät ja tää sopimus on ihan pätevä, koska mä itse näin sanoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja mulla on mm. just se klisee tapahtunut että mulla oli murtunut jalka ja menin ensiapuun. Mulle vasta jälkikäteen kävi ilmi ettei ne olleet uskoneet minua. Mä tajusin siinä vasta loppupuolella että ne oli ihmetelleet minua ja SIKSI ne oli laittaneet minut yrittää seistä sillä murtuneella jalalla.
Kiitos tästäkin. Vasta sitten kun mä yritin ja yritin, ne sanoi ihan ääneen että no ON SE kipeä. Joo, kiitti vain taas h*orille v*tusti. Ja jos en olisi niin... te sitten olisitte? Mitä?
Mä sanoin että se on kipeä. Anteeksi etten ole sellainen s**tanan l**seri kuin te. Ihan aidosti, teidät pitäisi kaikki raiskata. Oppisitte olemaan, häh?"ne sanoi ihan ääneen että no ON SE kipeä. Joo, kiitti vain taas"
...Ja nyt pitää lisätä että loppupeleissä tämä tapaus ei ollut se hirvein koskaan kokemani. Se on vain jäänyt ärsyttämään. Kokemus ensiavussa oli huono, mutta olen ymmärtänyt että se nyt on sitä kaikille muillekin, joten en aidosti ole tuota niin suuresti ajatellut kuin tässä nyt ehkä jää mielikuva.
Mä vain muistan sen hämmennyksen, kun ne sanoi yhteen ääneen että joo ON se sittenkin kipeä kuin tämä olisi ollut joku suurikin ihmetys. Olin siis ensiavussa. Wtf? Miksi te ette uskoneet että mun jalka olisi murtunut? Ja oli se. Niin se lääkärikin sanoi röntgenkuvat katseltuaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ne sanoi ihan ääneen että no ON SE kipeä. Joo, kiitti vain taas"
...Ja nyt pitää lisätä että loppupeleissä tämä tapaus ei ollut se hirvein koskaan kokemani. Se on vain jäänyt ärsyttämään. Kokemus ensiavussa oli huono, mutta olen ymmärtänyt että se nyt on sitä kaikille muillekin, joten en aidosti ole tuota niin suuresti ajatellut kuin tässä nyt ehkä jää mielikuva.
Mä vain muistan sen hämmennyksen, kun ne sanoi yhteen ääneen että joo ON se sittenkin kipeä kuin tämä olisi ollut joku suurikin ihmetys. Olin siis ensiavussa. Wtf? Miksi te ette uskoneet että mun jalka olisi murtunut? Ja oli se. Niin se lääkärikin sanoi röntgenkuvat katseltuaan....Ja kun puhutaan suomalaisuudesta ja suomalaisesta sisusta, niin voisitteko jo lopettaa väittämästä että sillä olisi jotain tekemistä teidän kanssanne. Mulle on läpi mun elämän ihmetelty sitä että olen sitä. Mä aina luulin että se on itsestään selvyys, kun meillä päin se on vähän niinku NORMI. Sitä en tiedä ketä h*lvetti te sitten olette, mutta sisusta ja suomalaisuudesta te ette tiedä p*skaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ne sanoi ihan ääneen että no ON SE kipeä. Joo, kiitti vain taas"
...Ja nyt pitää lisätä että loppupeleissä tämä tapaus ei ollut se hirvein koskaan kokemani. Se on vain jäänyt ärsyttämään. Kokemus ensiavussa oli huono, mutta olen ymmärtänyt että se nyt on sitä kaikille muillekin, joten en aidosti ole tuota niin suuresti ajatellut kuin tässä nyt ehkä jää mielikuva.
Mä vain muistan sen hämmennyksen, kun ne sanoi yhteen ääneen että joo ON se sittenkin kipeä kuin tämä olisi ollut joku suurikin ihmetys. Olin siis ensiavussa. Wtf? Miksi te ette uskoneet että mun jalka olisi murtunut? Ja oli se. Niin se lääkärikin sanoi röntgenkuvat katseltuaan....a.k.a. te kaikki muut ootte ihan luusereita aina vollottaen turhasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...a.k.a. te kaikki muut ootte ihan luusereita aina vollottaen turhasta.
...Ja niille tai no lähinnä sinne yhdelle vollottajalle, joka valittaa siitä että mielenterveyspotilaat käy käsiksi, niin on myös sellainen vaihtoehto että... hommaa AMMATTITAIDON. Se on kato jopa vähän nolo, jos ei ne mielenterveysammattilaisetkaan näitä kavereita osaa* hoitaa. Ootko kuullut eläintarhasta, joka syyttäisi tiikeriä siitä että se kävi sen päälle? Ei ne taida niitä huumatakaan. Yleensä taitaa eläintarha itse saada syytteet, jos on eläimiä pidetty huonosti. Et... oisko sille ammattitaidolle ehkä tarvetta?
Ja pitkät käsittelyajat sitä on kaikille muillekin. Ja kun hoitajat pahoinpitelee asiakkaita, niin on v*tun noloa nillitää, jos jollain asiakkaalla menee hermo. Se peli menee kato suuntaan ja toiseen. Ainoa erä että sä h*ora voit sieltä painua v*ttuun, jos ei kiinnosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja niille tai no lähinnä sinne yhdelle vollottajalle, joka valittaa siitä että mielenterveyspotilaat käy käsiksi, niin on myös sellainen vaihtoehto että... hommaa AMMATTITAIDON. Se on kato jopa vähän nolo, jos ei ne mielenterveysammattilaisetkaan näitä kavereita osaa* hoitaa. Ootko kuullut eläintarhasta, joka syyttäisi tiikeriä siitä että se kävi sen päälle? Ei ne taida niitä huumatakaan. Yleensä taitaa eläintarha itse saada syytteet, jos on eläimiä pidetty huonosti. Et... oisko sille ammattitaidolle ehkä tarvetta?
Ja pitkät käsittelyajat sitä on kaikille muillekin. Ja kun hoitajat pahoinpitelee asiakkaita, niin on v*tun noloa nillitää, jos jollain asiakkaalla menee hermo. Se peli menee kato suuntaan ja toiseen. Ainoa erä että sä h*ora voit sieltä painua v*ttuun, jos ei kiinnosta....Mä luin jostain että vanhusten kanssa oli ongelmia vain kun ei hoitajat tunteneet niitä. Heti kun oppi yhden "tosi hankalan" asiakkaan tuntemaan, niin ongelmat oli saatu loppumaan. Se on näissäkin tapauksissa idi**ttia että... se on TÄYSIN MAHDOLLISTA. Mutta kun hoitotaho ei aio, niin ei aio. Ne sitten aidosti puhuu vartijoista ja sitten niiden LISÄÄMISESTÄ. On vissiin aika ilmaista toi vartijoiden hommaaminen :DDDD LOL. Hommatkaa h*mot itsellenne luotiliivit. Sitä te v*tun idi**tit tuolla linjalla tarvitselle... ja luotia päähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Mä luin jostain että vanhusten kanssa oli ongelmia vain kun ei hoitajat tunteneet niitä. Heti kun oppi yhden "tosi hankalan" asiakkaan tuntemaan, niin ongelmat oli saatu loppumaan. Se on näissäkin tapauksissa idi**ttia että... se on TÄYSIN MAHDOLLISTA. Mutta kun hoitotaho ei aio, niin ei aio. Ne sitten aidosti puhuu vartijoista ja sitten niiden LISÄÄMISESTÄ. On vissiin aika ilmaista toi vartijoiden hommaaminen :DDDD LOL. Hommatkaa h*mot itsellenne luotiliivit. Sitä te v*tun idi**tit tuolla linjalla tarvitselle... ja luotia päähän.
...Minuakin on erittäin törkeästi kohdeltu ja sitten kaikki hoitoalalla myöntää ettei niillä ole aikaa tehdä asioita hyvin. Eli... siellä itse kohdellaan asioita huonosti ja h*orat SILTI vaatii että heitä itseään pitäisi kohdella hyvin? Aika paksua tuubaa, hei! H*ora sä elät sun valintasi. H*ora sä otat sen minkä sä ansaitset!! Älä vaadi liikaa.

...Järkkäritkin haluaa arvostusta ja kai ne jossain piireissä sitä saa tappamalla naisia esim. IsossaOmenassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Järkkäritkin haluaa arvostusta ja kai ne jossain piireissä sitä saa tappamalla naisia esim. IsossaOmenassa.
...Ja sekin kaupan l*tka oppii pitämään sen päänsä kiinni, kun aidosti jätetään se sinne yksin. Ei se oikeasti niin kauheaa siellä ole :) H*ora kestää kaiken mitä itsekin muille tekee :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja sekin kaupan l*tka oppii pitämään sen päänsä kiinni, kun aidosti jätetään se sinne yksin. Ei se oikeasti niin kauheaa siellä ole :) H*ora kestää kaiken mitä itsekin muille tekee :D
...Kun kaupan l*tkat tarkoituksella ärsyttää asiakasta, niin kaupan l*tka myös kestää seuraukset ja siis nimenomaan ne SEURAUKSET. Se seuraamus on tulossa eikä maailma lopu siihen kaupanseinien sisään. Asioilla on seurauksensa... ja sä halusit niitä. Sä muistat silloin ettet valita eikä laki auta, kun sä itsekin sitä rikoit. Jos sä lähdet rikkomaan lakia... ei se laki nyt suo kuule auta suo enää. Ei tämä olen niin vaikeaa.
Mä olen aina elänyt tosi hyvin ja tarkasti. Vaikka oli p*skaa ympärillä, niin ei ole tullut p*rseiltyä. Elämässä on oikeasti sattumaa ja joskus esim. joku kaahaa ohi ylinopeutta ja kurat lentää syliin. Se on sitä kuuluisaa huonoa tuuria. Sitten on teitä, jotka antaisee sen p*skan niskaansa ja ovat jopa sitä vuosikausia varta vasten pyytäneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja sekin kaupan l*tka oppii pitämään sen päänsä kiinni, kun aidosti jätetään se sinne yksin. Ei se oikeasti niin kauheaa siellä ole :) H*ora kestää kaiken mitä itsekin muille tekee :D
...Eräs kaupan l*tka usutti vartijan mun kimppuun valheellisilla tiedoilla. Sulla tuntuu olevan aika jännä elämä ja kaikella tuolla p*skalla sä teet siitä vielä jännempää. Mä en jaksaisi elää noin. Kuulostaa vaikealta. Elämä piiiiitkä. Se on tosi pitkä. Se on hyvä tunne, kun mä tiedän etten mä ole tehnyt mitään väärää. Se on hyvä <3 Se pitää aina pinnalla. Kun mä tiedän... 100% varmasti mä olen aina hoitanut kaiken hyvin.
Ja sitten täällä teini yrittää kiristää muo kuvilla :/ Teini. Kuvilla. Tajuaako kaupan l*tka mitä mä tarkoitan? Kaikki se kiristäminen ja uhkailu toimii vain teidänlaisiin. Minuun sitä oli aina täysin turha käyttää eikä tässä ole mikään väsytyskilpailu. Kun mä en mitään ole koskaan tehnyt, niin ei siitä muuksi muutu... eikä se teidän asemaanne paranna että te rikotte lakia vuodesta toiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Eräs kaupan l*tka usutti vartijan mun kimppuun valheellisilla tiedoilla. Sulla tuntuu olevan aika jännä elämä ja kaikella tuolla p*skalla sä teet siitä vielä jännempää. Mä en jaksaisi elää noin. Kuulostaa vaikealta. Elämä piiiiitkä. Se on tosi pitkä. Se on hyvä tunne, kun mä tiedän etten mä ole tehnyt mitään väärää. Se on hyvä <3 Se pitää aina pinnalla. Kun mä tiedän... 100% varmasti mä olen aina hoitanut kaiken hyvin.
Ja sitten täällä teini yrittää kiristää muo kuvilla :/ Teini. Kuvilla. Tajuaako kaupan l*tka mitä mä tarkoitan? Kaikki se kiristäminen ja uhkailu toimii vain teidänlaisiin. Minuun sitä oli aina täysin turha käyttää eikä tässä ole mikään väsytyskilpailu. Kun mä en mitään ole koskaan tehnyt, niin ei siitä muuksi muutu... eikä se teidän asemaanne paranna että te rikotte lakia vuodesta toiseen....Ja niillä meni hermo, joka sekin on aika erikoinen piirre. Mistä teillä nyt hermo meni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Eräs kaupan l*tka usutti vartijan mun kimppuun valheellisilla tiedoilla. Sulla tuntuu olevan aika jännä elämä ja kaikella tuolla p*skalla sä teet siitä vielä jännempää. Mä en jaksaisi elää noin. Kuulostaa vaikealta. Elämä piiiiitkä. Se on tosi pitkä. Se on hyvä tunne, kun mä tiedän etten mä ole tehnyt mitään väärää. Se on hyvä <3 Se pitää aina pinnalla. Kun mä tiedän... 100% varmasti mä olen aina hoitanut kaiken hyvin.
Ja sitten täällä teini yrittää kiristää muo kuvilla :/ Teini. Kuvilla. Tajuaako kaupan l*tka mitä mä tarkoitan? Kaikki se kiristäminen ja uhkailu toimii vain teidänlaisiin. Minuun sitä oli aina täysin turha käyttää eikä tässä ole mikään väsytyskilpailu. Kun mä en mitään ole koskaan tehnyt, niin ei siitä muuksi muutu... eikä se teidän asemaanne paranna että te rikotte lakia vuodesta toiseen....Ja mä siis tiedän että muo luullaan narkkariksi.
- Mä olen vakavasti mielisairas, mutta... mä monesta asiasta huomasin että te ette tätä tienneet. On suorastaan outoa, jos ette huomanneet mun outoa olemusta ja jos ette tajunneet että olen mielisairas, niin ei ole hirveän vaikea ollut sitten lopulta tästä vetää johtopäätelmää että te l*tkat luulitte että käyttäisin päihteitä :D Se on oikeasti ilon ja naurun asia, kun sä olet siinä niin s**tanan vakava ja mä vain ihmettelen että miten mun diagnoosini olisi muka joku poliisiasia, kun ei se sitä ole tähänkään asti ollut. Miksi tässä olisi joku "tilanne"? LOL - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja mä siis tiedän että muo luullaan narkkariksi.
- Mä olen vakavasti mielisairas, mutta... mä monesta asiasta huomasin että te ette tätä tienneet. On suorastaan outoa, jos ette huomanneet mun outoa olemusta ja jos ette tajunneet että olen mielisairas, niin ei ole hirveän vaikea ollut sitten lopulta tästä vetää johtopäätelmää että te l*tkat luulitte että käyttäisin päihteitä :D Se on oikeasti ilon ja naurun asia, kun sä olet siinä niin s**tanan vakava ja mä vain ihmettelen että miten mun diagnoosini olisi muka joku poliisiasia, kun ei se sitä ole tähänkään asti ollut. Miksi tässä olisi joku "tilanne"? LOL...Aika huono kiristyksen kohde, ööö? Eli te yrititte ...? Ööö? No. Mä luulen että ne siellä viranomaiset jo tietää että mulla on diagnoosi. Veikkaisin. Mä luulen siis että jos tässä olisi mikään poliisi tai muu viranomaisasia, niin mä tahdon uskoa että ne olisi sen jo tässä 20 vuoden aikana tehneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja niillä meni hermo, joka sekin on aika erikoinen piirre. Mistä teillä nyt hermo meni?
...Ja sit ne saa raivarin, kun mä en tee mitään diiliä niiden kanssa :DDD
- Anonyymi
"Siis yritättekö te nyt idi**tit kiristää mielisairasta?"
...Ja sit kun mä en mitään diiliä tästä sun kanssasi tehnyt, niin sä päätit sit hakatuttaa mut vartijalla? ...sen takia että olen pedofilian uhri? Vaiko mummotkin hakatutat? Lapset? Onko todellakin teillä NOIN kova meininki? Oh hoh! Hurjaa.. no kuule. Kun te ootte noin älyttömän hurjia, niin... miksi te kuiskuttelette? Miksi niin hyssynhyssyn toimintaa? Ja sitten Postipisteen mummo saa slaakin kun mä puuhun siinä ääneen ihan vain faktoista eli niistä siellä kaupassa olleista tapahtumista. Mummo järkyttyy ja aidosti on sen oloinen että mun ois muka pitänyt olla niisät hiljaa. Häh? Ai, mistä? Mistä mun pitäisi olla hiljaa? :D Toi teidän elämä on sitten kamalan vaikeaa. Ei ole sen oloista toimintaa että teillä olisi ihan kaikki hallinnassa. Maine haitta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siis yritättekö te nyt idi**tit kiristää mielisairasta?"
...Ja sit kun mä en mitään diiliä tästä sun kanssasi tehnyt, niin sä päätit sit hakatuttaa mut vartijalla? ...sen takia että olen pedofilian uhri? Vaiko mummotkin hakatutat? Lapset? Onko todellakin teillä NOIN kova meininki? Oh hoh! Hurjaa.. no kuule. Kun te ootte noin älyttömän hurjia, niin... miksi te kuiskuttelette? Miksi niin hyssynhyssyn toimintaa? Ja sitten Postipisteen mummo saa slaakin kun mä puuhun siinä ääneen ihan vain faktoista eli niistä siellä kaupassa olleista tapahtumista. Mummo järkyttyy ja aidosti on sen oloinen että mun ois muka pitänyt olla niisät hiljaa. Häh? Ai, mistä? Mistä mun pitäisi olla hiljaa? :D Toi teidän elämä on sitten kamalan vaikeaa. Ei ole sen oloista toimintaa että teillä olisi ihan kaikki hallinnassa. Maine haitta....Meikä alkaa olla jo menossa nukkumaan, jotain laiskasti liitän "12.05.2022 on "kalju ja läski miesvartija", kun kuvailin häntä ensimmäisessä muistiinpanossani. 17.05.2022 mainitsen hänet "läskinä nutipäänä". Ihan tässä ihmettelen etten muistanut hänen olleen läski, mutta oli se vissiin, kun alunperin tuota olen toistanut :) Niin se muisti pettää."
Kauppareissu oli siis 12.05.2022 ja samasta minua tönivästä k*sipäästä kirjoitin 17.05.2022.
Mä en siis tajunnut lainkaan teidän psykoa toimintaa, mutta olen tässä vuosien ajan ihmetellyt erilaisia juttuja ja alkanut tajuamaan. On silti huomion arvoista juuuuurikin se että mulle vuosikausia vihjaillaan ja puhutaan salakieliä ja nää aidosti on sen oloisia että mun pitäisi muka ymmärtää. Mä olen pyytänyt että puhuisitten nyt ihan suoraan, jos on jotain asiaa. Toinen r*nkku käy ärisemässä mun niskaan jotain sekavaa, josta en edes saanut mitään tolkkua. Ei saanut äijä nyt pisteität tuosta jommasta. Tarkoitan että jos r*nkku sain 20€ viesin viemisestä, niin ei se kyllä mitään viestiä välittänyt! Ei uskalla edes puhua mulle. Eikä uskaltanut se nutipää vartijakaan. Ei nää uskalla sanoa mulle mitään. Olettavat silti raukat että mun pitäisi muka jotain ymmärtää.
Ja... kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin kaikesta päätellen nämä idi**tit on 100% luulleet että käyttäisin päihteitä. Ehkä noi on jotain heidän juttujaan. Itkukurkussa ne siellä on että sanoisin tässä vuosien kokemuksella että olkaa kuulkaa narkkarit ihan huoleti täällä!!! :DDD Ei noilla nyssyillä ole mitään, ei kerrassaan mitään. Ne vain itkee tuolla hädissään, kun niitä ei totella. Ne ITSE itkee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Meikä alkaa olla jo menossa nukkumaan, jotain laiskasti liitän "12.05.2022 on "kalju ja läski miesvartija", kun kuvailin häntä ensimmäisessä muistiinpanossani. 17.05.2022 mainitsen hänet "läskinä nutipäänä". Ihan tässä ihmettelen etten muistanut hänen olleen läski, mutta oli se vissiin, kun alunperin tuota olen toistanut :) Niin se muisti pettää."
Kauppareissu oli siis 12.05.2022 ja samasta minua tönivästä k*sipäästä kirjoitin 17.05.2022.
Mä en siis tajunnut lainkaan teidän psykoa toimintaa, mutta olen tässä vuosien ajan ihmetellyt erilaisia juttuja ja alkanut tajuamaan. On silti huomion arvoista juuuuurikin se että mulle vuosikausia vihjaillaan ja puhutaan salakieliä ja nää aidosti on sen oloisia että mun pitäisi muka ymmärtää. Mä olen pyytänyt että puhuisitten nyt ihan suoraan, jos on jotain asiaa. Toinen r*nkku käy ärisemässä mun niskaan jotain sekavaa, josta en edes saanut mitään tolkkua. Ei saanut äijä nyt pisteität tuosta jommasta. Tarkoitan että jos r*nkku sain 20€ viesin viemisestä, niin ei se kyllä mitään viestiä välittänyt! Ei uskalla edes puhua mulle. Eikä uskaltanut se nutipää vartijakaan. Ei nää uskalla sanoa mulle mitään. Olettavat silti raukat että mun pitäisi muka jotain ymmärtää.
Ja... kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin kaikesta päätellen nämä idi**tit on 100% luulleet että käyttäisin päihteitä. Ehkä noi on jotain heidän juttujaan. Itkukurkussa ne siellä on että sanoisin tässä vuosien kokemuksella että olkaa kuulkaa narkkarit ihan huoleti täällä!!! :DDD Ei noilla nyssyillä ole mitään, ei kerrassaan mitään. Ne vain itkee tuolla hädissään, kun niitä ei totella. Ne ITSE itkee....Ja just mun takia. Mun? Oikeasti niinku pelkästää minun??? Ihan liian epätoivoista, itkuista ja epätoivoista. Näyttää rumalta. Sitten l*tka niin polleana leuhkii tuolla... ja maanisesti yrittää tehdä jotain diiliä mielisairaan kanssa. Ei taida teillä olla asiakkaita yhtään, ei yhtään. Tää vain minun ympärillä pyörinyt vaino on jotain käsittämätöntä! Just Lahdessa tai missä vaan mä kuvittelisin aina olevani täysin merkityksetön, mutta nämä on tässä 10 vuotta maanisesti yrittäneet painostaa minua ostamaan huumeita tai jotain rikollista. Siis KYMMENEN vuotta! Ja aina ne yrittää ja yrittää. Mä on köyhimpiä narkkeja mitä tä tiedän!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja just mun takia. Mun? Oikeasti niinku pelkästää minun??? Ihan liian epätoivoista, itkuista ja epätoivoista. Näyttää rumalta. Sitten l*tka niin polleana leuhkii tuolla... ja maanisesti yrittää tehdä jotain diiliä mielisairaan kanssa. Ei taida teillä olla asiakkaita yhtään, ei yhtään. Tää vain minun ympärillä pyörinyt vaino on jotain käsittämätöntä! Just Lahdessa tai missä vaan mä kuvittelisin aina olevani täysin merkityksetön, mutta nämä on tässä 10 vuotta maanisesti yrittäneet painostaa minua ostamaan huumeita tai jotain rikollista. Siis KYMMENEN vuotta! Ja aina ne yrittää ja yrittää. Mä on köyhimpiä narkkeja mitä tä tiedän!
"Mä on köyhimpiä narkkeja mitä tä tiedän!" >> NÄÄ on... mitä MÄ tiedän
...Wow, nyt on aika mennä nukkumaan. Mun mielessä vain pyörii ne friikit hyllyjentäyttäjät h*orat. Ihan sekoja äm*iä. Just se ylimielinen hymy on jäänyt mulla mieleen ja on tullut nähtyä narkkinaamaa, mutta mielestäni tää oli eri. Se... varsinkin se yksi kerta oli vain niin OUTO. Mä menin kassalle ja tää narkkihyypiö (eli hyllyjentäyttäjä) tuli kuin haamu mun perässä siihen viereeni ja jäi siinä naama korvissa hymyilemään. Siis... se tuli sieltä kaupan sisäpuolelta, jostain hyllyjen välistä... perässäni... ja jäi siihen viereeni hymyilemään ihan v*tun outo, leveä ja omahyväinen hymy naamalla. Mä olin siis kassalla ja se kassakin ihmetteli sitä toista että mitä se siinä teki. Tää hyllyjentäyttäjä sitten (yhä naamakorvissa) vain sanoo että kutsuitko sä? ja yritti (huom yritti) rupatella ja saada se tilanne muka näyttämään siltä että se kassatyttö olisi sen muka kutsunut. Mun mielestä se kassa että minä molemmat ihmeteltiin sitä vain siinä että mitä v*ttua se siinä seisoo... jatkuvasti naama korvissa hymyillen. Karmivaa jopa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mä on köyhimpiä narkkeja mitä tä tiedän!" >> NÄÄ on... mitä MÄ tiedän
...Wow, nyt on aika mennä nukkumaan. Mun mielessä vain pyörii ne friikit hyllyjentäyttäjät h*orat. Ihan sekoja äm*iä. Just se ylimielinen hymy on jäänyt mulla mieleen ja on tullut nähtyä narkkinaamaa, mutta mielestäni tää oli eri. Se... varsinkin se yksi kerta oli vain niin OUTO. Mä menin kassalle ja tää narkkihyypiö (eli hyllyjentäyttäjä) tuli kuin haamu mun perässä siihen viereeni ja jäi siinä naama korvissa hymyilemään. Siis... se tuli sieltä kaupan sisäpuolelta, jostain hyllyjen välistä... perässäni... ja jäi siihen viereeni hymyilemään ihan v*tun outo, leveä ja omahyväinen hymy naamalla. Mä olin siis kassalla ja se kassakin ihmetteli sitä toista että mitä se siinä teki. Tää hyllyjentäyttäjä sitten (yhä naamakorvissa) vain sanoo että kutsuitko sä? ja yritti (huom yritti) rupatella ja saada se tilanne muka näyttämään siltä että se kassatyttö olisi sen muka kutsunut. Mun mielestä se kassa että minä molemmat ihmeteltiin sitä vain siinä että mitä v*ttua se siinä seisoo... jatkuvasti naama korvissa hymyillen. Karmivaa jopa....tai no nyt varsinkin kun ton jutun kerroin, niin ihan aineissaanhan sen on täytynyt olla. Enää vain pitäisi ymmärtää että mitä se siinä seisoi mun vieressä. Joo... kai se vain oli niin sekaisin aineista. Joku idea sillä kai oli, muttei se taaskaan oikein välittynyt. Jäi homma puolitiehen.
- Anonyymi
..."Siis yritättekö te nyt *** kiristää mielisairasta? Mun puolesta te saatte julkaista mun taustat. Järkkärit niin rakastaa hokea tuota ja tässä meillä on sama rakkaus. Mustakin on tosi hienoa aina hokea että nää pahoinpitelee asiakkaita, koska ne on pedofilian uhreja. Nää aidosti puolustelee sitä väkivaltaansa sillä että olen väkivallan uhri, joka jo itsessään on järjetöntä."
ja järjetön oli poistokin ja kun katsoo tuota eilistä massaa, joka kuitenkin jäi, niin se pistää ihmettelemään. Taasko joku outo automaatin poisto? Mä vain sanon että toi automaatti saa teidän näyttämään tosi pahalta :DD
Selitetään nyt juttu taas enemmän auki. Esim. Amerikassa aikoinaan oli niin että tummamies ammuttiin kamman takia. Oli luultu että se ottaa esiin veitsen ja joku kiiltää. No FAKTA on että tää mies ammuttiin kamman takia, ei minkään veitsen, koska mitään veistä siellä ei koskaan ollutkaan. Tässä mä sanon samaa eli en ole mikään rikollinen enkä tehnyt mitään haittaa tai häiriötä kaupalle ja minua sitten vainotaan. Olen epäillyt että se että olen JO väkivallan uhri on tämä heidän sytykkeensä. He siis vainoavat minua minun oireitteni takia, oireitten, jotka ovat 100% ilmeisiä väkivallan seurauksia. Ja sitten ne päättää käyttää VÄKIVALTAA ja hallinta keinoja ja koska reagoin niihin, niin ne laittaa rastin ruutuun ja päättää että olen rikollinen. Tajuatteko. Te löydätte väkivallan uhrin ja päätätte SEN TAKIA että olisin rikollinen. Ettekä te sitä sadistista vainoa koskaan lopettaneet, vaan minä oman turvallisuuteni takia lopetin käymästä siellä. Vajaan vuoden ajan mä teidän kanssa tappelin ja vartijat poistui siinä kesällä, niin luulin jo valitusteni tepsineen, mutta ne h*mot sitten palasi taas syksyllä. En ole IKINÄ tehnyt mitään väärää siellä, joten joka ikinen kerta teidän vaino ja väkivalta oli perusteeton.
****
Ja olen siis mielisairas. Ei tämä ole mitään kiristämisen arvoista. Ei ole mitään mitä kiristää. Ei ole YHTÄÄN MITÄÄN mikä mitenkään voisi olla erilailla. Te vain sadistisesti lisäsitte vainoa, vaikkei koskaan edes ollut mitään eikä koskaan ollut mitään mitä asialle olisi voinut tehdä. Siellä on ne lait suojelemassa, mutta te ette sitten lopettaneet. Te vain jatkoitte lain rikkomista. Ei mielisairaan painostamisessa ja kiristämisessä ole mitään miten asia voisi mitenkään mihinkään suuntaan muuttua. Ei teidän sadistisella vihalla ollut mitään vaikutusta. Te vain siinä rikoitte lakia.- Anonyymi
"te saatte julkaista mun taustat. Järkkärit niin rakastaa hokea tuota"
...Mulle on kyllä tullut tosi tutuksi noi teidän toimintaperiaatteet :DDD Aivan pomminvarmaa materiaali mulla! Teidän koneisto ei silti ymmärrä sitä että te ette ole ihan hirveän fiksuja.
Mä seuraan aika tiiviisti median kirjoittelua ja sinne kommentointiin tulee AINA joku jeesustelemaan että mediaan ei ole laitettu kaikkea ja vihjaillaan että siellä olisi jotain taustalla, et ihmisten mieli muka muuttuisi, jos kaikki kerrottaisiin.
Tää naurattaa muo niin paljon, kun mä olen jopa PYYYYTÄNYT että kaikki kerrottaisiin. Mä todellakin jopa itse haluan tietää ne taustat siellä että miksi te järjestäytyneesti vainoatte minua. Mä ilolla haluaisin kuulla :DDD Ja aivan kaiken saa kertoa poliisille ja sitäkin olen jopa pyytänyt että kaikki mm. ne teinitytöt nyt kertoisi poliisille ihan kaiken että mitä siellä nyt on tapahtunut.
Mä odotan innolla sitä että ne kaikki taustat sieltä todellakin kaivetaan esiin. - Anonyymi

Mä odotan innolla sitä että ne kaikki taustat sieltä todellakin kaivetaan esiin....Ka, pienenä tarkennuksena mä sanon ettei mun kuvaa saa julkaista. Juu, mä hokaan että nyt meni lainnäkökulmasta hiukan mutkikkaaksi, mutta mun POINTTI on se että JOKAINEN... joka väittää että olisin rikollinen tai vihjailee että olisin jotain tehnyt, rikkoo siinä lakia. Tällaista ei saa väittää eli kun kerran väitti JO... että siellä muka on jotain, niin sitten samalla kertoo että mitä epäilee, niin me pääsemme sen asian sitten selvittämään.
Te olette JO rikkoneet lakia aina kun olette väittäneet minua rikolliseksi tai muutoin näin vihjaillut. Se on kunnianloukkaus ja teidän täytyy ne epäilynne selvittää. te tulette yllättymään, varsinkin jos aidosti luulitte että olen muka rikollinen tai käyttäisin päihteitä. Muussa tapauksessa te TARKOITUKSELLA levitätte valheellista tietoa eli se on ilmiselvä kunnianloukkaus.
- Anonyymi
Musta on hauska aina noissa uutisissa että käytetään vaikka vain keksittyä etunimeä, ihmisen suojelemiseksi. Noi on aina ihan älyttömiä!!! Sitten kuten minä niin mä en ole edes mun nimeä (en etu- tai sukunimeä) ikinä edes kertonut ja hyvin nää sadistit on minua silti vainonneet :) Ei, se ei kato haittaa.
Just toi on ollut täällä Orimattilassa se "hauskin" piirre, kun minä itse en kyllä ole sanonut yhtään mitään enkä edes tehnyt mitään. Aika veikeää eikö olekin? :P
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4083119Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12289Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k672263Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll191930Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1741443Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel81317Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011119Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,441016- 90901
Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee101882