Se saksikäsihuijari tuhoaa suomen täysin. Oman maan köyhät petettiin.. Ja hallitus luo suomeen 100 000 uutta työtöntä. Ja terveyden huollon romuttavat.. ( PETOSJYTKY )
Vastaukset 8
- Anonyymi
Terveydenhuoltoa ei voi enään romuttaa, viime hallitus sen romutti jo.
Hallitus ei työttömyyttä aiheuta vaan maailmantilanne.
Köyhät voi mennä töihin niinkuin ihmiset- Anonyymi
Pakkotyötä on orjille löytynyt kautta historian. Ja löytyy vieläkin ihan lapsia myöten 24/7. Mutta mistä löytyy säällinen palkka ja toimeentulo. Purra & Orpo tekee kaikkensa työntekijöiden taistelun estämiseksi. Toimeentuloa ei kuitenkaan löydy ilman työläisten yhteistä taistelua etujen ja oikeuksien puolesta. Ammattiliittoon pitää kuulua. YTK ei ole mikään liitto, joka etuja ajaa. YTK on herrojen rakentama ansa duunareille, jotka ei asioita tunne ja tajua.
- Anonyymi
Unohditko että työttömyys nousi Orpon hallituksen aikana yli 300 000:een ja että Suomessa on tällä hetkellä Suomen neljänneksi korkein työttömyysluku. Talouskasvukin on kuralla. Kannattaa lukea ne uutiset.
- Anonyymi
Saksitäti Purra heiluu ja haluaa tuhota kaiken mitä isoisät ja -äidit ovat Suomeen rakentaneet. Nauttii elostaan ja olostaan täydellä palkalla. Niihin palkkoihin ei puututa, kuin korottamalla niitä.
- Anonyymi
Valtion rahat loppu, onhan se selvä vähemmänkin laskentoa oppineena kun kaikkien sote johtajien määrää nostettiin ja heidän palkkojensa nostot ja sen lisäksi palkkot ja muut edut . kulkeminen , puhelin ja ravintoedut
hussi tarjosi valtavat bonukset johtajille ja samalla pistetään väkeä ulos
samoin esimiehien kohdalla palkat nostettiin
eli hallinnon kulut nousivat valtavia summia
KUN AINA ON PUHUTTU ETTÄ JULKISEN PUOLEN PALLKAKUSTANNUSTEN MÄÄRÄSTÄ.....niin miten voi olla yllätys tilanteesta
eli soten toiminnan alkaminen laski palvelutasoa , saatavuutta, ihmisten tyytymättämyys sekä työntekijöiden että asiakkaiden kannalta lisääntynyt ja usko tulevaisuuden hoitotasoon vähemmän kuin vuosiin
ja aiheutti valtavat kustannuspaineet sekä valtiolle ja asiakkaiden maksamat palvelumaksut nousseet samalla kun vähävaraisten kustannukset muissakin asioiden ja palveluiden kohdallla
joka syksy eduskunnan väki nostaa palkkansa ja kokouspalkkiot nousee, matkakustannukset hirveät monella kansanedustajalla
palkataan lisää avustajia korkeilla palkoilla
monet entiset eleevät sopeutusrahoilla vailla omantunnontuskia ja työssäkäymisen velvoitetta
suomi maksaa edelleen eu touhuista valtavasti kun palkat siellä n. 30 000 per kk per pää ja sen lisäksi kaikki tuet esimerkiksi ukrainaan
samoin matujen elättäminen miljadrien luokkaaa vuosittain
nyt alkoi nato kulut viemään suomen varoja kun pitää olla esimerkillisen vierasvarainen
otetaan taas köyhiltä ja vammasilta sekä vanhuksilta joiden hoito itä euroopan tasolla eli heitteillä , sääliksi käy heitä jotka raskaat työvuodet takana ja tässä suomalaisten vanhusten arvostus näkyy vertaa matut ja hyvinvointi ja avunanto aulius
politiikot, valtion firmojen johtajat, elelevät reteesti suuruuden hulluilla palkoilla, palkkioilla ja muilla eduillaan ja verotuksen ollessa minimissä vaikka kaikki tietävät velan ja niiden korkojen mahdottomaksi kertyneet summat eli ollemme kusessa kuin kreikka silloin kuin sinne annettiin rahaa " lainaksi"< - Anonyymi00008
antila on entinen koulukiusaaja
- Anonyymi00009
Saksikäsi-Kruegeri tuhoaa kotona ja puutarhassa!
- Anonyymi00010
Kimmo ja Nazima pelastavat seuraavassa hallituksessa Suomen; Ukrainan rintamalta ja Afganistanista pääsee Suomeen 1 milj. pelastajaa ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551