Dogging kimppa

Anonyymi-ap

Vaimolla oli noita tapaamiasia ollut joskus ja myös swingereissä olemme pyörineet. Tämä juttu on kuitenkin kertomisen arvoinen. Kymmenen vuotta nuorempi vaimoni on treenattu ja sutjakka 38 v. ja innokas kokeilemaan monenlaisia seksijuttuja. Pitkästä aikaa toivomuslistalle seksin suhteen tuli pieni dogging seikkailu. Somesta löytyi sopiva 19 v. mies, oli vaimon mielestä komea ja seksikäs. Puhelimessa sovittiin tapaaminen läheiselle leirintäalueelle johtavan tien linja-autopysäkille. Kaveri sanoi puhelimessa, että hän voi ottaa jonkun asiallisen kaverin mukaansa, jos käy. Vähän tuo arvellutti vaimoa, mutta suostui suunnitelmaan, jos vastaavasti hänen miehensä, siis minä voi tulla myös ? Asia sopi pienen neuvottelun jälkeen. Vaimo ei halunnut yksin mennä pimeään aikaan mihinkään metsätielle tapaamaan tuntematonta ihmistä, tai niin kuin nyt... ihmisiä. . Turvamies piti olla mukana :)

Vaimo meikkasi kevyesti ja laittoi seksikästä alle ja pitkän pleiserin niiden päälle. Lähdimme autolla tapaamispaikalle. Paikka ei ollut tuttu ja siksi ajoimme siitä ohitse ensimmäisellä kerralla. Vaimo soitti ja kysyi, missä ihmeessä me olimme, kysyvä kun tietää, mihin eksyy. Poika vastasi, että ajoitte ilmeisesti juuri pysäkin ohitse. Käännyimme ympäri ja nyt meitä oltiin vastassa. Pysäytin auton ja vaimo nousi ulos. Mutta, hän sanoi menikö sille vaverillesi pupu pöksyyn, vai tuliko muita kiireitä. Poika nauroi, ei niillä mitään sellaista, tuolla ne on pysäkkikatoksen takana. Ja olihan sillä neljä jantteria marssi rivissä, mutta kuiten kohteliaasti esittelivät itsensä. Vaimo ravisteli päätään ja tuli takaisin autoon. Nuo muut on niin nuoren näköisiä, että mennään pois. Lähdimme ajamaan pois päin ja eksyimme taas. Käännyimme ympäri ja muutaman sadan metrin päässä tuo poikajoukko seiso housut kintuissa tien varressa ja liftasi.

Pysäytin poikien kohdalle ja selitin, että olette liian nuoria, eikä jutusta tule mitään tämän vuoksi. Sitten oli kavereilla tuumaustauko ja vanhin tuli kysymään tuota ikärajaa. Sanoin, että 16 vuotta pitää olla. Tuon jälkeen alkoi manööveri, jossa esiteltiin henkilökortteja ja kevarikortteja. Ja kuinka ollakkaan, vanhin oli tuon 19 vuotta ja nuorin 16 vuotta. Vaimo purskahti nauruun, jolle ei tahtonut tulla loppua. Siitä huolimatta ei käy, siis se ei kerta kaikkiaan käy. Laitoi auton ikkunan kiinni ja sanoin, että laillista tuo kyllä olisi. Vaimo sanoi, että tuo vaalea pitkätukka on ok. muuta voi mennä kotiinsa. Selvitin asian tuolle valitulle ja muitta mutkitta hän nousi auton takapenkille, ja sanoi, että aja suoraan, siellä on uimaranta, eikä siellä ole ketään tähän aikaan. Pääsimme uimarannalle ja menimme pukukopin istumaan pukukopin ulkopuolella oleville tuoleille. Vaimo ryhtyi asiaan, ja pyysi poikaa riisuuntumaan. Vaimo nousi sylikkäin istumaan, ja ohjasi kädellään kalun sisäänsä. Jonkin aikaa siinä meni, kun kaveria ujostutti minun paikalla olemiseni. Niinpä lähdin pois häiritsemästä takaisin autolleni.

Toimitus oli jo jäähyttelyvaiheessa, kun huomasin pukukopin nurkalla tuon nuorisojoukon katselemassa. Nousin autosta ja kysyin pojilta, mitä oli mielessä. Tultiin vaan katteleen, oli lakoninen kommentti. Kysyin kiusallani, että kenes vuoro on sitten seuraavaksi. Yhtään kättä ei noussut. Sanoin, että kun tänne asti olette taapertaneet, käykää kysymässä vaimoltani, josko hän suostuisi. Ja niinhän sinä kävi, että säälistä ja hyvästä tahdosta vaimo suostui. Ensin yhden ja sitten muidenkin kanssa. Aikaa ei tuohon kovin kulunut, kolmen minuutin munia, sanoi vaimoni. Lopuksi koko jengi vaimoni mukaan lukien meni alasti uimaan. Kuutamoa ei ollut, mutta sataman valo valaisi. Jos jollakin seisoo, kun tulemme uimasta, saa panna jos haluaa, sanoi vaimoni. Ja niinhän siinä kävi, että tuo pitkätukka santsasi vielä pukukopilla.

Tulomatkalla vaimo kikatteli, kuin pikkutyttö. Arvaa hei, ei ollut kondomia, kenestä noista tulee isä, jos olen raskaana ? Ja hei, ekaa kertaa näin mikropeniksen, oli mun pikkusormen paksuinen ja pituinen. Se ei tuntunut missään, mutta jäykkä se oli, kuin lyijykynä ja spermaa tuli päälleni, kun se luiskahti pois. Mun "pliisi" täytyy viedä pesulaan, sitä ei tavallisella pesukoneella saa puhtaaksi. Makasin selälläni sen päällä siinä nurmikolla ja nyt se on aivan vihreä ja toinen puoli lemmennesteissä. Ja mun toinen korkkari jäi sinne jonnekkin. No onkos se niitä kalustotappioita ? Kahden päivän päästä kenkä oli ilmestynyt automme konepellille, siihen oli sidottu punainen ruusu ja pieni kirjelappu, jossa oli Tabermannin runo.

Voisin tehdä sen toistekkin, sanoi vaimoni. Siinä se taas nähtiin, runo ja kukkaset toimivat aina. Ja lopuksi, vaimo ei tullut raskaaksi, kun oli kierukka. Eikä saanut sukupuolitartuntaa viidestä suojaamattomasta yhdynnästä.

0

2262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        367
        1415
      2. Mitähän ajattelet

        Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
        Ikävä
        63
        936
      3. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        116
        885
      4. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        83
        880
      5. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        62
        825
      6. Hankkikaa elämä

        Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
        Ikävä
        94
        701
      7. Sinun silmiisi kun

        Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
        Ikävä
        45
        681
      8. Voisitko mies auttaa..

        Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
        Ikävä
        49
        599
      9. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        56
        594
      10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

        Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
        Sinkut
        112
        534
      Aihe