Kyllä ottaa Hämeenlinnalle koville,kun Janakkala uskaltaa olla Hämeenlinnan kanssa eri mieltä liittymän rahoituksesta.
Hämeenlinnan pitäisi olla maakunnan veturi,mutta se imee itselleen kaikki rahavirrat ja etuudet maakunnasta mitä on saatavilla.
Vanha kokoomuslainen Hämeen Sanomatkin on valjastettu Hämeenkinnan juoksupojaksi.
Hämeenlinnan pitäisi olla maakunnan veturi,mutta se imee itselleen kaikki rahavirrat ja etuudet maakunnasta mitä on saatavilla.
Vanha kokoomuslainen Hämeen Sanomatkin on valjastettu Hämeenkinnan juoksupojaksi.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Hyvin Janakkalan päättäjät vedätti hönöjä hämeenlinnalaisia päättäjiä kun nimiä ei ollut papereissa ja pelkällä aiesopimuksella mentiin. Yli 2 miljoonaa euroa Janakkalan kunta nyt säästää ja synergiaedut ovat täysin samat osallistuu tuohon rahalliseen hankkeeseen tai sitten ei.
Harmin paikka taasko tässä kävi näin.
Harmin paikka että taas Hämeenlinnan veronmaksajien rahat katoavat "johonkin".
mutta kyllä Hämeenlinnan päättäjät vielä joskus pakostakin onnistuvat jossakin hankkeessa, vaikka sitten ihan pienen pienessäkin. Torin lasten kiipeilypaikka on oiva näyttö huikeasta osaamisesta eikä Sibelius-kaivonkannetkaan ole yhtään hullumpi idea aikoinaan ollut. https://yle.fi/a/3-8021762
Sitä ei tietenkään ymmärrä, jos ajaa vain autolla, että 1 cm joka paikassa oleva hiekoitushiekka, se tökkää harjaantuneen kävelyaskeleen alla. Eipä olisi kovin suuri satsaus ajella kävelytiet kerran kesässä lakaisin-lakaisin-koneella. Siinä olisi ihan arkinen onnistuminen.
Eli kaupunkirakenteen johtajat vaihtoon.
Janakkalan kanssa sovittiin mutta sovittu ei pitänyt. Kertoo kunnan toimintatavoista ja moraalittomuudesta. Iso Hämeenlinna aikanaan maksaa pienelle ns. potut pottuina joten Janakkala löytää edestään. Iso on aina vahvoilla.
Näin sitä saadaan vedätettyä pari miljoonaa lisää veronmaksajien rahoja.
Hämeenlinna kusettamut naapureitaan ja saa nyt samalla mitalla takaisin.
Hämeenlinnan hallintosalaseura on kusettanut vuosia veronmaksajia.
Tyhmää aina joku kusettaa hyvä veronmaksaja.
Naton esikuntahan menee johonkin ihan uskottavaan suomalaiseen kaupunkiin kuten Tampere tai Oulu. Täällä näivettyvässä Hämeenlinnassa ei paljon kannata panostaa sen markkinointiin ja muuhun hupailuun sen esikunnan suhteen, näkeehän sen jo kaupungin yleisilmeestäkin ettei tänne kannata mitään kansainvälistä toimintaa edes haaveilla. Haaveillaan me hämeenlinnalaiset vaan SCC:n ja Ratasairaalan, Rautakauppojen keskittymän ja Tapahtumattoman Puistikon fiiliksistä, muuhun ei ole tarvetta eikä enää varaakaan.
Ei mene punikkilaan. Oikea osoite Hki ja EK:n alakerros. Kokoomuskapitalistien suojeluskunta kun on kyseessä.
PersGäry voisi tuoda Sampian kuninkattaren rahat scc;lle jos ei suopo olisi sekaantunu asiaan. Väärin meni.
Hassua esittää että pieni Janakkala voisi kyykytellä suurta Hämeenlinnaa. Mahdotonta
Täytyy rakentaa sellainen ramppi johon ei ole Janakkalan suunnasta kääntymiskaistaa ollenkaan.
Sieltä tulee uusia Sirviöitä kun ei se ramppi johda edes metsään.
Ehdottomasti TÄMÄ!
Janakkala hankki itselleen vaikeuksia. Kovin on tyhmää politikointia.
Kuten mitä vaikeuksia ei naapurikunta ole velvollinen maksamaan asioita jotka eivät ole sen alueella.
Jonkinlainen sodanjulistusko tässä on?
Asiasta oli sovittu, ota selvää ja ole sen jälkeen hiljaa.
Näytätkö vielä sopimuksen.
Ymmärsitkö itse että kirjoitit täyttä roskaa. Kaveriko auttoi ymmärtämään.
Hämeenlinna on harrastanut tyhmää politikointia koko ajan. Se siitä .
En minä mitään ymmärrä ja kaveri vielä vähemmän.
Kauppaopistossa opetettiin että "suullinenkin sopimus on pätevä".
Tältä pohjalta keissin voi viedä käräjäoikeus-hovioikeus-korkeinoikeus linjalle.
Toivoopi lakimiesmafia, 500 €/t.
Toivottavasti linjoille ei eksy kukaan hallintolakia lukenut, jonka mukaan päätökset, kuten hallinnon sopimukset, on tehtävä kirjallisesti. Mutta ei se menoa haittaa, koska pahahenkilöverkosto omistaa oikeusvaltion oikeusinstituutiot.
Hyvä Janakkala.
Hämeenlinna kupannut jo Hauhon, Rengon ja Kalvolan kuiviin.
Janakkala ja Hattula investoivat nyt reippaasti kouluinfraan ja muihin rakennushankkeisiin kovalla velkarahalla ja muutaman vuoden kuluttua ilmoittavat, että eivät kykene millään nykyisellä asukasmäärällään maksamaan velkojaan. Ajautuminen vieressä olevan kaupungin huomaan velkoineen päivineen on siis selvä asia. Odotellaan me hämeenlinnalaiset vaan ihan rauhassa ja sanellaan sitten liittymisehdot meille edullisiksi. Sitä saa mitä tilaa!
Näin tulee käymään ja tiukka linja ehtoihin.
Yhtä tiukka kuin sopimuksiin.
Haista kuule pitkä pee.
Tack mutta pidä haju vaan itselläsi.
Vieressä olevan kaupungin? Siis Riihimäen. Mitä se Hämeenlinnaan liittyy ollenkaan?
Hattula lähtee Postin logistiikkakeskuskisaan mukaan, maksaisikohan Hämeenlinna puolet moottoritieliittymästä?
Tottakai maksamme jopa kokonaan.
Heti kun Hattula saa keskuksen.
Varma voittaja buaaaaaah-h
Eiköhän se ole kuitenkin Hämeenlinna jolla on mainehaittoja eniten suurhankkeiden kanssa.
Ei vaan ole enään. Persujen kanssa oli ongelmia mutta puhdistuksen jälkeen on mennyt hyvin. Hattulassa mennään laittomuudesta seuraavaan laittomuuteen.
Valitettavasti HML:n persujen siivouksesta kärsii koko Suomen kansa Lulu Ranteen muodossa,jos ajaa Turun tunnin rataa,
Eli Orpon vaalilupauksen täyttämisestä tukijoilleen.
Kun koko hallitus vänkää,että sovittu hallitusohjelmassa ja kuitenkin nähdään muualla,että meillä ei ole varaa siihen juuri nyt.
Samalla lailla kokoomushemmot ajattelevat pää ja jalat pilvissä HML:n seudun kehittämisestä muiden toimiessa maksumiehenä.
Hämeenlinna maksakoon omat liittymänsä!
Maksanut tähänkin asti.
We want more, we want more, money!
Kokkeleiden messu-laulu.
Sulla meni jälleen ns ilta pitkäksi
> Hämeenlinnan hallintosalaseura on kusettanut vuosia veronmaksajia.
Aidon ruohonjuuritason yhdistystoiminnan puutteet havaitaan oitis. Kodinomistajat, kotitoimistojen ylläpitäjät, kotiteollisuuden toimijat ja pientilalliset ovat luulleet lakien ja sopimusten valvovan itse itseään. Traagisin seuraamuksin.
Kaupungin alueella "janakkalakyltit" jätetään laittamatta , talvikunnossapito sen suunnan teille minimiin . Kaikki asiakasmaksut korkeammiksi muissa palveluissa jotka hyödyttävät muitakuin meitä kaupunkilaisia.
Tyypillistä Hämeenlinnalaista pahaveliverkoston kiristämis- ja muuta valta-aseman väärinkäyttämis -kulttuuria.
O tempora, O morales, toivottavasti tästä sontakulttuurista päästään joskus eroon.
Ja siitä päästään, kun ensi kevään kuntavaaleissa ei yksikään ääni mene nyt vallassa oleville puolueille.
Kuinkas kävisi, jos ympäristökunnat ajattelisivat yhtä nurkkakuntaisesti . kuin tämä "järjen jättiläinen"?
Hyvä kysymys. Janakkalan toiminta on järjetöntä!
Se oli sitä muka silloinkin kun Janakkala kieltäytyi kuntaliitoksesta. Politiikkomme itkivät sillloinkin ja kettuilivat toisilleen.
Samaa mieltä Janakkala oli silloin järjetön.
Se järjen jättiläinen,joka käyttäytyy tyhmästi naapuri kuntia kohtaan nimenomaan H:linna.
Maksakaa itte liittymänne!!
Hämeenlinnan hupihallinto voi maksaa itse liittymänsä, siten tilisiirto samalta omalta tililtä samalle omalle tilille, ei suinkaan kaupungin kassasta omalle tilille.
Veronmaksajien ei pidä maksaa 100 miljoonaa tien liittymästä, hyvää päivää sentään, ollaanko me jossain Italiassa missä rakennetaan mielikuvitus-stadioneita.
Heh, on Häpylinnassa EUROOPAN SUURIN AUTOMARKET jonka näkee vain vaaleanpunaisilla laseilla.
Auto on perinteisesti maskuliinisuuden jatke, mutta koska maskuliinisuus on vain kangastus Häpylinnassa sitä on myös Euroopan SUURIN automarket.
Pikkuinen pullistelee kun ei ymmärrä suuren Hämeenlinnan kokoa. Housuun tuloo Janakkala.
Janakkalan on otettava toimissaan myös huomioon, että Hämeenlinna kuuluu myös täysin kuvitteelliseen HHT kasvukäytävään eli Helsinki-Hämeenlinna-Tampere kasvuketjuun, josta tosin Hämeenlinna on jo tippunut ulos vuosia sitten mutta voihan tuotakin mainostaa Janakkalan suuntaan jos joku vaikka sattuisi sen uskomaan.
Miksi tulisi?
Hämeenlinnalaiset ovat turhasta vinkujia.
Näino. Jos hanke olisi kannattava he eivät vinkuisi. Vaan eipä taida olla ja hämiksen hankkeet tiedetään.
Sopimuksista pidetään kiinni ja sen Janakkala tulee oppimaan.
Paljonko olisit saanut kaatopaikan lähimetsään vievästä moottoritierampista.
Hämeenlinnan hupihallinnolla hyperventiloi säännöllisesti pankkitilin saldoa tarkastellessa.
ihan persaukinen on kaupunki mutta sitä ei vaan hämeenlinnalaisille uskalleta kertoa joten täytyy yrittää kupata rahaa vaikka sitten naapurikunnista
Kuinka me opimme sen?
Miksi sinne tarvitaan se ramppi?
Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy rampilta se tietää.
Koska skeittaus on Suomen olympiatoivolaji.
Kuinka paljon tähänkin italialaistyyppiseen hankkeeseen on jo kupattu rahaa, paikalla lopulta vain aurinkoinen tolppa ja sekin varjossa.