Mitä te söitte nuorempana?

Kiinnostaisi tietää että miten ja mitä te söitte ennen, varsinkin sellaisten jotka asuivat maalla, mutta myös kaupunkilaisten.
28495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ja etenkin mitä teidän vanhempanne söivät aikoinaan.

Äänestä

No tuskin se ruoka eroaa mitenkään, oli sitten kaupunkilainen tai maalainen. Oletan tietenkin, että osataan sitä ruokaa tehdä itse.

Äänestä
  • Vanhempani söivät paljon perunaa, ruisleipää ja maitotuotteita , järvestä kalaa ja navetasta teurastettiin lihaa. Juureksia omasta kasvimaast aja marjoja metsästä. Eli erittäinnterveellistä lähiruokaa.

    Äänestä

  • Mitä vuosikymmentä aloittaja tarkoittaa ?

    Äänestä

Kastiketta ja pottua,,,vaihteluksi pottua ja kastiketta.
Sitä syötiin.

Äänestä
  • Näin se oli,välillä tirrirallia perunoihin kanssa.

    Äänestä

Ruokaa.

Äänestä

Joskus oli perunavellia sekä maitovaristusta.

Äänestä

Meillä ja vanhemmillani samat mitä luetteli tuo 2024-08-17 18:53:17.
En tiedä oliko vanhempieni lapsuudessa kyläkauppaa mutta minun aikaan oli. Kauppias toi kirkonkylältä makkaralenkkejä ja nisupossuja. Lenkit hän laski narulla ämpärissä kaivoon että pysyivät kylmänä. Oli se juhlaa kun joskus saunailtana saatiin makkaraa ja munkkipossukahvit päälle, vappuna limunaatiakin. Ja kun vaalea ranskis tuli kauppaan, maistui sekin taivaalliselta. Mutta ne maistiaiset aina riittivät ja parhaiten maistui se terveellinen perusruoka. Oli niissäkin herkkua, nauriin jältti on hyvää, tehtiin joskus kermasta ja sokerista toffeeta ja marjoista sai makoisaa kiisselilä, pälle vatkattiin kermaa.
Juuri nyt söin samaan tapaan. Halme tekee ruislimppua, jossa ei ole mitään muuta kun kokojyväruista, suolaa ja hapatetta. Ja päälle kolme omppua lapsen puutarhasta sekä mustikoita. Hyvää oli.

Äänestä
  • Halmeen leipä pierettää vallan mahottomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Halmeen leipä pierettää vallan mahottomasti.

    No ilmankos!!

    Äänestä

Vihis, mac'n'cheese, nistipata ja muuta krustia

Äänestä

Perunat munat läskit maidot viljat omalta tilalta 1950-80 :)

Gubbe 75

Äänestä

Leipää ja halvimta margariinia. Maito vähän Herkkua oli yhdistelmä silli ja peruna

Meitä oli perheessä. 9 henkeä ja . äidin poisnukkumisen jälkeen kahdeksan.

Äänestä

Kaikkea söin.

Äänestä

Oltiin omavaraisia, mitä ruokaan tulee. Oli sekä naudan- että possunlihaa,
lammasta, kanaa, kananmunia, kaikki jauholajit omista pelloista, niin myös
perunat ja kaikki juurekset, viinimarjat, maito ja kerma. Ainoat tuotteet, mitä
ostettiin oli kahvi (sitten kun sitä sai sodan jälkeen), sokeri ja suola. Peruna-
jauhotkin tehtiin kotona. Teurastuksen yhteydessä otettiin ruhosta kaikki
mahdollinen talteen, nautaeläinten nahka mukaan lukien, niin myös lampaitten
talja.
Päivä alkoi puurolla, kaura- tai ruispuurolla. Maaseudulla syötiin neljä kertaa
päivässä. Illalla syötiin usein velliä voileipien kanssa. Työt olivat ruumillisesti
raskaita, eikä möhömahoja paljon nähnyt vaikka syötiin niin monta ateriaa
päivän aikana. Energiaa ja kaloreita kului.

Äänestä
  • Samanlaista meilläkin, tärkeänä lisänä myös kalastus ja metsästys. Tuoretta Kalaa oli monasti viikossa ja suolakalaa aina. Hirveä, jäniksiä, teeriä.

    Äänestä

Pitkälti omavara.

Siis pöndellä, syötiin mitä navetasta tuli ja mitä pellot kasvoi.

Ei se mitään huonoa, tai pahaa ruokaa ollut. Ehkä joskus snadisti ykstoikkoista.

Ehkä aikanaan kuitennin söi yllättävän monipuolisesti ja terveellisestikin. Ja ruokaa siis aina oli.

Nojoo. Nyt menee kansallisruokien kans pitkälti. Pitsaa, kepappia, hampurilaisia, sushia.... Kun kamaa hakee kaupoista, tarjontaa kyllä on ihan hirveesti. Ite ei vaan hirveesti viitsi tehdä mitään, kuin syödä.

Siks olen snadisti mieltä, tätänykyä syön kehnommin, kuin kakarana. Noh, onneks kokkailu kuitenkin kiinnostaa ja tollasta perusmurkinaakin kyllä saa. Lisäks tieten, aikoinaan varmaan oli välillä jotain vitamiinivaetta, anemiaa ja puutostilaa enenpi. Silloin kun ei juuri talvisin saanut tuoretta vihannesta, hedelmistä ei tietoakaan, eikä mitään fakin vitaminipillereitäkään ollut. Paitsi kalanmaksaöljy.

Elossa kuitenkin pysytty, ikinä ei ole nälkäkuolema uhannut.

=DW=

Äänestä

Varmaan aika paljon samaa kuin aloittajakin.

Äänestä

Söin mitä sain oli elämisen ehto :)

Gubbe 76

Äänestä

Joskus -50 luvulla oli aikoja, ettei ihan joka päivä syöty.

Äänestä

Ei onneksi ollut silloin allaskasvatettua antibioottirehulla
ruokittua lohta. Sitä en syö ja inhottava loinen leviää tässä suomalaisten
suosikkikalassa, allaskasvatetussa lohessa, jota on kaikki marketeissa myynnissä
oleva lohi.
Jos sitä graavaa tai tekee sushia se pitäisi ainakin pakastaa ensin.
Siitä saa kaiken päälle maksaa aika ison kilohinnan !
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0c5c53e0-5ee0-4ddc-b774-61f002e7ee19

Äänestä
  • Norjalaiset syö terveellistä lohta, ja voittaa Olympialaisissa eniten mitaleita.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Norjalaiset syö terveellistä lohta, ja voittaa Olympialaisissa eniten mitaleita.

    Siinä lohessa on antibiootit ja doping aineet mukana jo rehussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Norjalaiset syö terveellistä lohta, ja voittaa Olympialaisissa eniten mitaleita.

    Tutkimusten mukaan Norjan luonnonlohessa on havaittu jopa enemmän ympäristömyrkkyjä kuin kasvatetussa lohessa, mikä johtuu luonnonkalan kontrolloimattomasta ravinnosta.
    Toisaalta luonnonlohi on vähärasvaisempaa ja sisältää suhteessa enemmän omega-3-rasvahappoja.

    Vaikka osa kuluttajista suosii luonnonlohta sen maun tai eettisyyden vuoksi, moni norjalainen syö kasvatettua lohta säännöllisesti sen helpon saatavuuden ja edullisemman hinnan vuoksi.

    Äänestä

Vuosikymmeniä töissä käydessäni tuli syötyä todella vähän ja epäterveellisesti. Vitamiineja ole ai napsinut ja terve ollut.
Nyt vajaa parikymmentä vuotta oltuani eläkkeellä , syön todella monipuolisesti ja terveellisesti. Terveys ja paino pysynyt entisellään. Hoikka ole ja liikun riittävästi.

Äänestä

Ruokaa.

Äänestä

Ranskanleipää, läskisoosia, lauantaimakkaraa ja metrilenkkiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää että miten ja mitä te söitte ennen, varsinkin sellaisten jotka asuivat maalla, mutta myös kaupunkilaisten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu