Saimaalla 480 norppaa

Anonyymi-ap

Minna Verhon Sulkavalla sijaitsevalle mökkilaiturille ilmestyi viime viikolla yllätysvieras.

– Ulkoa kuului molskaus ja menin laiturille katsomaan, että siinä näkyi märkä jälki. Ihmettelin voiko se oikeasti olla norppa, Verho kertoo.

Saimaannorppa se oli. Tällä viikolla, noin viikko ensimmäisen molskauksen jälkeen, Verho näki norpan laiturin luona. Se uiskenteli pitkään laiturin ympärillä ja lopulta onnistui nousemaan laiturille.

– Oltiin ihan hengittämättä varmaan tunnin verran ja mietittiin ettei tästä voi liikkua minnekkään, Verho kuvailee.

Lopulta nälkä ajoi Verhon liikkeelle, mutta norppa ei siitä hätkähtänyt. Norppa köllötteli laiturilla useita tunteja. Se oli vielä paikoillaan kun Verho siirtyi nukkumaan.

Norppa oli aamulla kadonnut, mutta palasi uudestaan kahtena seuraavanakin iltana.

Itä-Suomen yliopiston norppatutkija Mervi Kunnasranta kertoo, että saimaannorppa ei ole tavaton näky mökkilaitureilla.

– Erityisesti tänä kesänä norppia on nähty, kun Saimaan vesi on ollut korkealla ja laiturit helposti saavutettavissa norpille.

Norpan vierailun aikaan Verhon mökkipihassa liikkui muitakin eläimiä.

Verhon kahdeksanvuotias koira ei huomannut norppaa lainkaan, mutta hänen kissansa oli kiinnostunut mökkivieraasta. Kissa makoili jopa yhtäaikaa norpan kanssa laiturilla. Eläimet pitivät toisiinsa välimatkaa.

– Sulassa sovussa, Verho toteaa.

Kunnasranta kuitenkin muistuttaa, ettei kotieläimiä pitäisi päästää liian lähelle norppaa. Kissat tai koirat saattavat nimittäin levittää tauteja, jotka voivat olla norpalle vaarallisia.

– Jos näyttää siltä, että norppa on sairas tai vammautunut, on hyvä olla yhteydessä Metsähallituksen norppa-asiantuntijoihin, jotka arvioivat mahdollisen avun tarpeen.

Norppakanta on vahvistunut viimeisen viiden vuoden aikana erityisesti Suur-Saimaalla. Nyt kannan kokoarvio on noin 480 norppaa.

T:Pena

3

289

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas Penalta hyvä aloitus

    • Anonyymi00003

      Nuo norpan kuin sudenkin kanta arvoit on hatusta heitettyjä, kantaa on väh. puolet enemmän arvioiduista, luken porukkaan on pesiytyneen viherpiipertäjät, vasurit, jotka palkan saadakseen tekee tätä huuhaa hommaa, eiköhän tähänkin hallituksen pitäisi puuttua ja lopettaa moinen pelleily, kortistoon joutavat tutkijat.

    • Anonyymi00004

      Metsähallituksen norppaasiantuntija hoh hoijaa, näin niitä valtion rahoja tuhlataan, näihin tyhjäntoimittajien virkoihin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3113
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1091
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      80
      679
    8. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

      😊
      Ikävä
      54
      664
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe