ajattelin tätä kautta yrittää hakea neuvoa, kun omat keinot alkaa jo loppumaan.
ongelmana on siis, kuten otskkokin jo sanoo, huutava kissa. kyseessä on noin kahdeksan kuukauden ikäinen maatiaiskissa, jossa on 1/4 siamilaista. pallit postettiin (kyseessa on siis poika) heti puolen vuoden ikäisenä, ja kaikki on mennyt tähän asti hyvin....
kunnes muutimme isompaan asuntoon kuun vaihteessa. aikaisempi asuntomme oli toisessa kerroksessa, parveke löytyi jossa kissat saivat nuuskia ulkoilmaa mielensä mukaan. uudessa asunnossa on pieni etu-ja takapiha.
ongelmakisumme karkasi vähän muuton jälkeen hyttysverkon läpi pihalle, ja sen jälkeen huutoa ei ole kukaan voinut estää. ulos siis olisi päästävä. kissamme saavat usein viettää aikaa ulkona maalla, kun käymme vanhempieni luona, muttta nämä reissut eivät näytä enää riittävän, ulos pitäisi päästä koko ajan. valjaissa olen kisua käyttänytkin pihalla, mutta koska kyseessä on rivitaloalue en halua päästää kissoja kulkemaan vapaana. muutaman tunnin ulkolenkit päivässä eivät vaan tunnu riittävän, vaan ulospääsyä vaaditaan koko ajan. päivällä, aamulla, yöllä, aamuyöllä.
omat yöunet katkeaa kolmekin kertaa yössä, kun kissanroikale karjuu sen minkä keuhkoista lähtee.
huudon lopettamiseen ollaan kokeiltu sumutinpulloa, jossa oleva vesi on terästetty etikalla. kaikennäköinen kasteleminen auttaa hetkeksi, mutta vähän ajan päästä miukuminen alkaa uudestaan.
usko alkaa jo loppumaan kesken, kun nukkuminen jää vähille ja hermot on kireänä.
onko kenelläkään mitään neuvoa ongelmaan? ystävät naureskelevat koko asialle, sanovat että hyvää harjoittelua tulevaa varten... olen 5 kk raskaana, ja kunnon yöunet tulisi tarpeeseen silloin tällöin. lopetuspiikillekään ei viitsisi kissaa viedä, koska muuta ilkivaltaa tämä kaveri ei tee. tuskimpa eläinääkärit mitään äänihuulien poistojakaan kissoille tekee... apu otetaan siis vastaan. kiitos jo etukäteen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei, otan osaa. Kurja tilanne. Oma kissani kiljui keväällä öisin, mutta rauhoittui vähitellen. Kissasi on 8 kk ja siis juuri vilkkaimmassa nuoruusiässä. Varmasti ongelma lievenee ajan mittaan, ehkä jää kokonaan poiskin. Nyt pitää ottaa huomioon vielä sekin, että muutto on takana ja ympäristönvaihdos on kissalle hirveän iso asia. Vaikka ihmiset olisivat jos sopeutuneet, kissoilla voi mennä siihen paljon kauemmin.
Muutitte siis kuun vaihteessa, vasta pari viikkoa sitten? Siis käytännössä EILEN. Kissa ei ole vielä mitenkään voinut sopeutua asiaan. Luulisin, että ongelma häviää 90-prosenttisesti ajan mittaan, ehkä puoli vuotta siihen menee, mikä on tietenkin ihmiselle kamalan pitkä aika kun ei saa nukuttua, mutta sitten se kyllä loppuu.
Feliway-haihdutin seinässä rauhoitti omaa kissaani jonkun verran. Sitä saa apteekeista ja eläinkaupoista, maksoin noin 30 e. Se on luonnontuote.
Sinuna en kyllä suihkuttelisi tässä tilanteessa. Vaikka suihkutus voikin olla hyvä kurinpitokeino kun kissaa kielletään tekemästä jotain tiettyä asiaa, niin nyt kun se vain kärsii yleisestä stressistä muuton vuoksi (ja kevättä rinnassa), niin se ei ehkä oikein ymmärrä suihkutuksen merkitystä... Suihku on sille nyt ehkä suunnilleen sama jos ihmistä läimäytettäisiin korvalle siitä että hän itkee pelkoa, koti-ikävää tai vain innostusta lähteä ulos.
Tsemppiä ja Feliwayta, kyllä se siitä, varmaan jo syksyllä teillä on taas kiva rauhallinen kisu. :)
Heitän vain ilmaan tällaisen ajatuksen. Kisu voisi tarkkailla ja haistella ulkoilmaa. Jos saisi kulkea, vaikka ikkunasta omia aikojaan niin huuto vähentyisi. Lisänä voisi olla sitten valjaissa ulkoilu.
Netistä löytyy kuvia ja ohjeita. Täälläkin paljon entisiä keskusteluja aiheesta. Voisi helpottaa kissan ja myös sinun oloasi :)
tuttua on meilläkin (kolli 6kk, vielä leikkaamaton) tuo "nyt mun TÄY-YYYY-ÄYYY-ÄYYY-TYYYYY päästä ulos" -mankuna.
Jos kissan päästää kerran ulos se haluaa olla siellä paljon enemmän kuin omistajansa jonka mielestä roskiskatoksen haisteleminen 70:nettä kertaa tai puussa istuvan linnun puolituntia kestävä tuijottaminen ei ole yhtään niin mielenkiintoista kuin kissasta.
Mielestäni kissan ulkoiluttaminen kannattaa silti. Kissa on virkeämpi ja eloisampi, sen kunto pysyy takuulla yllä ja sen toimia ulkona on -useimmiten- hauskaa seurailla (se ei yleensä onneksi halua ulos kaatosateeseen tai paukkupakkaseen). En toki moralisoi omistajia joiden kissa on kokonaan sisäkissana. Jotkut kissat ovat tottuneet olemaan sisällä ja niille ulkonaolo on jos nyt ei kauhistuttavaa niin epämieluisaa kuitenkin. (Kaverini löytökissa haluaa ulkona ollessa sisään jokaisesta ovesta joka tulee kohdalle ja säikkyy vähän kaikkea. Tuntuu päättäneen että kun on kerran päässyt sisällä elämään ei ulos kertakaikkiaan kannata mennä. Tai luulisiko vaan joka kerta että kaverini saattavat unohtaa hänet ulos. Nojoo, eksyin aiheesta).
Kuten tässä on jo sanottu, uskon että kissa rauhoittuu ajan kanssa. Voisit mös miettiä sitä kissahäkin rakentamista, ja jos se ei sovi, miksi et jättäsi kissaa narussa pihalle. Silloin kissaa kannattaa vilkuilla säännöllisesti, ettei vaan vonkale pääse irti valjaistaan. Meillä tämä toimii, vaikka asummekin kerrostalossa. Käyn laittamassa kissan narun kiinni pyykkinaruun, jolloin liikkuma-alaa on runsaasti. Paikka on sopiva, oikeastaan koko päivän varjossa, vieressä on kunnon koiranputki-horsma -rämeikkö ja pensas josta kissani jollain omituisella tavalla pitää (haistelee ja nuolee ja hieroo poskiaan tätä vasten aina).Vesikuppi hänellä on aina tarjolla, kun on näin kuuma. Välillä käyn istumassa kissan seurana, ja vähintään 15min. välein tarkistamassa parvekkeelta että kaikki on kunnossa. Eniten ongelmia aiheuttaa se, että kissa pyörii narun kanssa puiden/tolppien ympäri ja laittaa itsensä solmuun. Sitä pitää sitten vähän väliä käydä vapauttelemassa. Yleensä käymme päivässä myös pienen kävely/tutkailumatkan, koska vaikka tuo ulkonaoleminen on kissan mielestä itseisarvo, se ei meidän aktiivisen kisun liikunnantarvetta riitä täyttämään, vaan hän tarvii lisäksi aktivointia puihin kiipeilyn, leikin ja tutkailun muodossa. (Vaikka olis ollut suurimman osan päivästä ulkona lojumassa, saattaa illalla iskeä hirveä energiapuuska ja silloin pistetään paikat sileäksi. Tähän tosiaan auttaa vähän reippaampi ulkoilu).
Meillä tuo kissa on onneksi tottunut siihen, että yöllä ei häntä edes nousta kuuntelemaan, joten se ei yleensä herätä meitä yöllä tuolla konsertilla. Aluksi oli aamuyöstä sitä mieltä että NYT on päästävä ulos. Nykyään onneksi odottaa että heräämme ensin, mutta aamupalaa ei kyllä sais syödä rauhassa. (Kissa on hauska, kun huomaa että olemme hereillä, kuuluu jostainpäin asuntoa MäyMäy ja kissa hyppää sänkyyn puskemaan ja purisemaan. Sitten kyllä pitää nousta äkkiä ylös ja päästä pihalle.)
Kannattaa olla välittämättä kissasta kun huutaa yöllä. Älä edes nouse ylös tai puhu kissalle. Osta korvatulpat (huippu keksintö. äitini ei enää edes osaa nukkua ilman vaikka isäni kuorsaus ei enää ongelma olekaan:) ja jatka unia. Kissa rauhoittuu varmasti ajan kanssa, ja oppii siihen ettei yöllä ainakaan voi päästä ulos.