Ruuhkatanssit lisääntyneet

Anonyymi-ap

Ei vielä korona-aikana olisi uskonut, minkälainen on tanssikesä 2024. Väkeä on ollut kaikissa käydyissäni tanssilavoissa ainakin tarpeeksi, varsinkin järjestäjien kannalta. No, Riutanharju ehkä on ollut poikkeus.

Itse en nyt ole ollut kovin innostunut väenpaljoudesta, kyllä siinä väistellessä ja pujotellessa oma tanssi kärsii, ei siitä mihinkään pääse. Mutta en minä kyllä ole mitään nuorison (alle 25 v) invaasiota ole nähnyt, kyllä nämä ovat olleet muuta sakkia, jos aikaisemmin tanssitaitonsa ( ja hyvän sellaisen) hankkineita.

Taas tuli todennettua, että juhannusaattona ja juhannuspäivänä ei tanzzuille kannata lähteä. Porukassa on liikaa niitä, jotka vaimo on korvasta vetämällä saanut tansseihin ja nämä usein vähempitaitoiset ruuhkauttavat koko homman. Mutta ehkä pitää ensi jussina kokeilla sitä sunnuntaita?

Mutta missä ovat polttariporukat? Ei ole yhtään tullut tansseissa nähtyä. Samoin hääpareja oli Mäntsälän Lavalla vielä alle 10 v sitten jatkoilla aina silloin tällöin.

No ajat ovat muuttuneet. Vieläköhän ruuhkat jatkuvat ensi kesänä?

3

237

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On tullut nähtyä polttariporukkakin ja nuorisoinvaasiota. Olet näemmä säästynyt näiltä ja se on ihme ja kumma.

    • Anonyymi

      Tanssikulttuuri elää uutta kukoistustaan. Väki on palannut lavoille ja nuorten valtavamäärä muissakin kuin Komiat tansseissa on ilahduttavaa.

    • Anonyymi

      Nostalgia tansseissa oli väkeä yli 1400. Ennätykset paukkui myös Särkän lavalla kun Komiat oli lauteilla, sielläkin kesän ennätysyleisö.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      115
      2403
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1453
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      641
      995
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      878
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe