Lopultakin tuosta aletaan puhua, miehillä on nykyään naisten sormet koska eivät tee raskaita töitä ja niitä pitäisi alkaa tehdä jo nuorena mieli sormien kehittyä.
"Tamperelainen kultaseppämestari Jyrki Karvinen on tehnyt erikoisen havainnon. Vuosi vuodelta hän tekee yhä pienempiä sormuksia nuorille aikuisille. Karvinen uskoo, että syynä ovat elintavat: nykylapset ja nuoret eivät heiluta talikkoa vaan pipertävät puhelimillaan.
Ihon ja rasvan alla sormissa on rustoa ja jännettä – eli ihmisen tukirankaa. Tämä tukiranka muodostuu Skutnabbin mukaan ennen 16 ikävuotta.
– Totta kai treenatessa voi myöhemmin saada valtavat lihakset, mutta se ihmisen kolmiulotteinen tukirakenne kehittyy lapsuuden aikana. Silloin luut ja rustopinnat vahvistuvat ja ihminen kerää tarvittavan kollageenin.
Sormissa ei ole lihaksia, joita voisi treenata. Sormia liikuttavat lihakset sijaitsevat kämmenissä ja kyynärvarressa, Skutnabb lisää.
Kultaseppämestari Karvinen ajoittaa sormusten pienenemisen 2000-luvulle, tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien vanaveteen.
Kun Karvinen aloitti kultaseppänä 40 vuotta sitten, oli keskimääräinen naisen kihlasormus oli kokoa 17,5. Nyt se on 16:n hujakoilla.
– Miehillä oltiin hyvin lähellä kahtakymmentä tai sen yli. Nyt tehdään jopa 17:lla alkavia lukuja.
Vertailun vuoksi Karvinen kertoo, että maaseudulta tulee pienennettäväksi vanhoja miesten sormuksia, jotka ovat ”valtavan kokoisia”, jopa lähemmäs kokoa 25"
https://yle.fi/a/74-20103869
Nakit pienenee
14
484
Vastaukset
- Anonyymi
Olen huomannut että jotkut jopa peittelee kämmeniään kun näkevät minun isot nyrkit, mutta ei sitä hävetäkään tarvitse. Lapsena tein töitä maalla ja sormivoimat kasvoi hyvin, aukeaa purkkien kannetkin ilman apuvälineitä. Oma sormuksen koko olisi noin 22mm, isällä oli varmaankin 25.
Samaan aikaan nuorten miesten penisten koko kasvanut ja kun puristellaankin isommaksi, luulisi myös sormivoimien kasvavan. Osa neiti homppeleista ei kuitenkaan edes runkkaa vaan peniskin jää pieneksi. - Anonyymi
Sormet pienenee ja kaikki muu kasvaa, pituus, paksuus ja peniksen koko.
"Penikset ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet: Keskipituus on kasvanut muutamassa vuosikymmenessä peräti neljänneksellä. Syy tähän voi olla kemikaalialtistuminen ja istumisen yleistyminen.
Peniksen keskipituus erektiossa on kasvanut 29 vuodessa 12,27 sentistä 15,23 senttiin."
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/24596dd2-358d-45ed-ad05-079f2d0d74f6
Enneminkin ehkäisypillereiden hormonit juomavedessä pienentäisi penistä, mutta nykyään nuoret runkkaa paljon, seksiä harrastetaan yhä nuorempina ja penistä myös pumpataan, siksi ne kasvaa. - Anonyymi
Lääkärit varoittelee että peniksen kasvattaminen puristelemalla vaarallista, mutta paremmin näyttää seisovan nettkameroissa kun kasvatettu paksuksi, vahvat sormet ja suonikkaat käsivarret. Diapeetikoille lääkärit jopa määrää penispumpun kun seisokki heikkenee.
- Anonyymi
Lelut ovat liukkarilla turvallisia.
Gabriel gets a Police Baton in his Ass Gif Joo, mutta penis kasvaa. Win Win. Tämmöiselle, joka tykkää näppäristä sormista ja isosta kullista . hih. https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/24596dd2-358d-45ed-ad05-079f2d0d74f6
- Anonyymi
Iso nyrkki perseessä, suuret sormet kyrvän ympärillä. Homoiluun ei sovi pikku kädet!
- Anonyymi
Ei minua haittaa jos on pienet kädet kunhan on iso kyrpä, eikä senkään tarvitse olla iso jos muuten tykkää. Mutta kyllähän siihen kiinnittää huomiota jos on tavallista pienemmät kädet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minua haittaa jos on pienet kädet kunhan on iso kyrpä, eikä senkään tarvitse olla iso jos muuten tykkää. Mutta kyllähän siihen kiinnittää huomiota jos on tavallista pienemmät kädet.
Bottomia ei kiinnosta iso muna vaan että sitä alistetaan kuin huoraa. Homous on sadomasokistinen perversio, ei oikea seksuaalisuus. Eli on olemassa heteroita ja perverssejä jotka luopuneet luonnollisesta yhteydestä naissukupuoleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bottomia ei kiinnosta iso muna vaan että sitä alistetaan kuin huoraa. Homous on sadomasokistinen perversio, ei oikea seksuaalisuus. Eli on olemassa heteroita ja perverssejä jotka luopuneet luonnollisesta yhteydestä naissukupuoleen.
Aina bottomit halunneet isoa kyr*ääni joka reikään, mutta eivät saa p-reikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bottomia ei kiinnosta iso muna vaan että sitä alistetaan kuin huoraa. Homous on sadomasokistinen perversio, ei oikea seksuaalisuus. Eli on olemassa heteroita ja perverssejä jotka luopuneet luonnollisesta yhteydestä naissukupuoleen.
Sinunkin pitäisi eheytyä ja tunnustaa olevasi homo!
- Anonyymi
Se seura tekee kaltaisekseen.
- Anonyymi
Mahdollisimman nopeasti lyhin mahdollinen koulutus on peruskoulu.
https://uploads.dailydot.com/2022/03/Madison-Cawthorn-orgy.jpg?q=65&auto=format&w=1600&ar=2:1&fit=crop - Anonyymi
Ennen rikkailla, koulutetuilla, taiteilijoilla jne pitikin olla pienet kädet, työläisillä taas isot vahvat kädet, mutta nykyään kaikki paitsi neiti homppelit yrittää kehittää lihaksiaan vaikka punttisaleilla.
- Anonyymi
Minkänlaiset kädet olivat Japanin aatelisilla miehillä joista jokainen oli myös samurai. He harjoittelivat kamppailulajeja lapsesta alkaen saavuttaakseen miesten taitojen hallinnan. Koko luokan vallan ajan aina 1900-luvulle vaikka maassa ei käytykään sotia sitten 1600-luvun. Myös Euroopassa alussa soturi aateli joka opiskeli samalla tavalla miesten taitoja muun ohella oli yhteiskunnan huipulla. Jossain vaiheessa tämä eliitti kadotti kuitenkin itsensä. Porvaristo ei koskaan ole ollut muuta kuin lihavia kauppiaita jotka kun rahat eivät auta nuolevat nöyrästi sortajansa saappaita.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267073Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1116188Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400