Uimahallireissu

Anonyymi-ap

Käymme usein poikani kanssa uimassa. Olimme nytkin suuntaamassa uimahallia kohti. Poikani on 7-vuotias vesipeto, joka rakastaa uimista. Minäkin tykkään uimisesta ja yleensä uinkin muutaman kilometrin matkaa ja sitten rentoudun poreissa. Vaimoni ei yleensä vaivaudu mukaan, sillä häntä ei juuri kiinnosta uiminen. Hän tyytyy mielummin kotona kyhjöttämiseen ja telkkarin katseluun.

Olin kassalla ostamassa meille lippuja, kun malttamaton poika lähti jo suuntaamaan pukuhuoneita kohti. Vaihdoin uikkarit ylle ja kävin viemässä pojan lasten altaaseen riehumaan sillä aikaa, kun itse uisin matkaa. Kilometrin uituani aloin väsymään. Ei ollut paras päiväni. Päätin mennä pitämään taukoa saunan lauteille, jotta jaksaisin uida vielä matkaa. Heittelin muutamat löylyt ennen kuin palasin altaaseen.

Joskus matkaa uidessa veden alla voi huomata jotakin mielenkiintoista. Edessäni radalla ui nuori nainen, jolla oli hyvin kimmoisat ja suuret rinnat. Painoin matkaa hänen perässään ja vilkuilin veden alla uinnin tahdissa heiluvia tissejä. Tyttö taisi olla uimassa matkaa vain huvikseen, sillä hänen tyylinsä oli vähän kömpelö ja hänellä oli yllään bikinit kokouimapuvun sijaan. Minulle se sopi paremmin, sillä bikinit eivät paljoa suojanneet suuria kannuja. Vaikka minulla olikin hyvä mielikuvitus pikkuruiset bikinit eivät jättäneet mitään arvailun varaan.

Nuori blondi piti aina välillä taukoa radan päädyssä. Hän ui muutaman mitan allasta ja huilasi sitten. Tämä tahti sopi myös minulle sillä olin jo uinut kilometrin aikaisemmin. Päädyssä seistessämme tutkiskelin tarkemmin nuorta neitoa huomaamattomasti. Tyttö väläytti minulle aina välillä enkelimäistä hymyään jäädessäni kiinni tarkkailusta. Sinisilmäisellä blondilla oli kauniit ja sirot kasvot. Rintojen lisäksi naisella oli upea takamus, jota “peitti” olemattomat narustringit. Arvioin hänet noin 23-vuotiaaksi.

Uin naisen perässä haukkana ja tarkkailin kiinteän pepun työskentelyä veden alla. Tekniikassa oli ehkä hieman moitittavaa, mutta nuoren tytön muodoissa ei. Jatkoimme sykliä jonkun aikaa kunnes nainen nousi altaasta. Päätin jatkaa uimista, mutta olin hieman pettynyt. Halusin kuitenkin vetää seuraavan kilometrin täyteen. Ainakin nyt sain keskittyä täysin uimiseen.

Toisen kilometrin uituani nousin altaasta ja lähdin tarkastamaan, miten poika pärjäsi lasten altaassa. Hänellä oli kaikki kunnossa, joten jatkoin matkaani toisen altaan poreisiin. Rakastin poreita ihollani, ja joskus myös kalullani.

3

1537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Altaaseen päästyäni huomasin saman nuoren naisen. Hän oli seinäporeiden luona, jotka hieroivat jalkoja. Minä puolestaan halusin niskahoitoa, joten suuntasin eri puolelle allasta. Ärsyynnyin hieman, kun leikkiviä ja huutavia lapsia kirmasi ympäri allasta. Onneksi allas oli kooltaan iso, jotta minulla oli tilaa hengittää. Jouduin odottamaan hetken vuoroani kaikkien poreiden ollessa varattuja. Vihdoin yksi poreista vapautui. Asetuin rentoutumaan hierovan suihkun alle. Kovalla paineella suihkuava vesi tuntui upealta kireillä hartialihaksillani.

      Muutaman minuutin rentouduttuani aloin taas kiinnittämään huomiota tyttöön. Minua ärsytti nuoren blondin pituus sillä en pystynyt näkemään hänen suuria kumpuja veden pinnan ollessa niiden yläpuolella. Nainen näytti upealta märkine hiuksineen. Paljon paremmalta kuin vaimoni. Aloin fantasioimaan, mitä voisin tehdä tytön kanssa. Ajattelin, että olisin voinut mennä tarjoamaan tälle oikeaa jalkahierontaa, poreiden sijaan, mutta rohkeuteni ei riittänyt nuoren povipommin lähestymiseen. En yleensä kiinnostunut suurista rinnoista, mutta naisen sirous sai ne näyttämään erikoisen kiihottavilta. Arvuuttelin mielessäni tytön nännien kokoa, ja niiden herkkyyttä.

      Porepisteeni oli aivan toisella puolella allasta blondiin katsottuna. Päätin, että halusin nähdä naisen lähempää. Kävelin huomaamattomasti blondin porepisteen lähelle ja asetuin muka venyttelemään jalkojani altaan reunaa vasten. Sukelsin välillä veden alle venyttelyn ”vaatiessa” sitä. En ollut varma oliko liikkeeni kovinkaan hienovarainen, mutta se ei kiinnostanut minua enää. Halusin vain nähdä nuoren blondin kiihottavan vartalon uudestaan ennen kuin tämä poistuisi altaasta.

      Upotin pääni veden alle ja ihalin näkymääni. Naisen suuret rinnat kelluivat veden alla näyttäen entistä paremmilta. Huomasin nopeasti, että tyttösen nännit olivat kovettuneet! Kyrpäni sykähti uikkareissani näkymälle. Kiihottavalla blondilla oli kuin olikin suuret nännit. Niiden herkkyydestä en vielä tiennyt mitään, enkä tuskin tulisi tietämäänkään. Minulla ei ollut tarpeeksi rohkeutta lähestyä naista.

      Jatkoin venyttelyä ja aina välillä sukelsin pinnan alle ihailemaan nuorta kehoa. Tyttö otti hierontaa etupuolellensa nojaten seinään, ilmeisesti etureisilleen. Minulta kesti kuitenkin hetki tajuta, mitä oikeasti tapahtui. Ensiksi ajattelin, että nuori blondi tähtäsi poreet kipeisiin nivusiinsa, mutta sitten tajusin. Tyttöhän oli ihan kiimassa! Pore oli kohdistettu suoraan hänen pimpsaansa. Nainen hieroi hyvin huomaamattomasti itseään seinää vasten, josta vesi suihkusi paineella hänen pilluunsa. Ennen kuin edes huomasin, kyrpäni oli kovettunut täyteen mittaansa. Terskani sykki tuolle kuumalle näkymälle.

      Nostin pääni ylös vedestä toivoen, että en ollut jäänyt kiinni tarkkailustani. Painoin kyrpäni seinää vasten piilottaakseni sen ja katsahdin blondiin. Hänen kasvoillaan oli hyvin keskittynyt ja nautinnollinen ilme. Huulet olivat hieman raolla hengityksen ollessa tavallista raskaampaa. Tyttö piti silmänsä kiinni, mutta aina välillä katseli ympärilleen varmistaakseen, että kukaan ei huomaisi.

    • Anonyymi

      Sukelsin jälleen veden alle nähdäkseni blondin tyydyttyvän itseään vesisuihkulla. Hän oli edelleen samassa asennossa, mutta tällä kertaa naisen lantion liike oli hieman voimistunut. Nuori nainen hinkkasi itseään kuumeisesti poretta vasten. Tyttö värähteli välillä näkyvämmin poreiden osuessa blondin klitorikseen. Halusin lähestyä tuota naista, mutta en ollut varma miten. Sydämeni hakkasi ja päässäni pyöri. Tuijotin täysin jähmettyneenä lumoavaa näkyä.

      Pinnalle päästyäni huomasin, että nainen tarkkaili uimahallissa käveleviä miehiä. Blondin ilme oli kiimainen hänen riisuessaan miehiä katseellaan. Hän hymyili heille, minkä kerkesi nautintonsa keskeltä. Tämä alkoi olla minulle liikaa, sillä huomasin, että olin huomaamattani alkanut hieromaan kyrpääni altaan seinämää vasten.

      Kiimani kasvoi kovaa vauhtia. Niin kovaa, että voisin lähestyä naista pian. Blondi näytti niin pantavalta hieroessaan itseään altaan reunaa vasten, että olin tulla siltä seisomalta. Juuri kun olin lähdössä kävelemään naista kohti huomasin vanhemman miehen lähestyvän häntä. Mies oli varmaan minua 10-vuotta vanhempi ja ihan hyvässä kunnossa, vaikka ei missään parhaassa. Tajusin heti, että ukolla oli samat aikeet kuin minulla, sillä hän ei varmasti ollut blondin mies tai isä.

      Mies asettui nuoren blondin taakse, mutta ei sanonut mitään. Nainen säpsähti pelokkaasti huomatessaan perverssin saapumisen, mutta jäi kuitenkin paikalleen. Huomasin kuinka naisen huulilta karkasi raskas huokaus. Sukelsin veden alle ja näin, mitä oli tapahtumassa. Vanhempi mies oli tunkenut sormensa nuoren naisen uikkareihin ja hieroi tämän pillua. Blondi kiemurteli ukon käsissä tämän ranteen vispatessa tytön kiimaisessa vitussa. Meinasin tulla housuihini. En ollut nähnyt koskaan mitään niin kiihottavaa. Vanhempi ukko hieromassa nuoren parikymppisen povipommin kiimaista pillua julkisessa uimahallissa! Tyttö alkoi voihkimaan kovempaa ja miehen oli pakko peittää hänen suunsa. Kuulin miten vieno "Ja" karkasi tytön huulilta. Hän oli siis suomenruotsalainen. Minua vitutti aivan helvetisti, mutta samalla tapahtuma kiihotti minua aivan järkyttävästi. Tunteiden kirjo vaelsi lävitseni ajatellessani, että olisin voinut olla miehen paikalla, jos olisin ollut nopeampi. Olin epätoivoinen, mutta jostakin syystä epätoivo vain lisäsi kiimaani. Todellisuudentajuni oli kadonnut. Hinkkasin kyrpääni vahvasti altaan seinämää vasten.

      Blondi alkoi värisemään hyvin näkyvästi miehen käsissä. Sukelsin veden alle ja todistin, miten ukko oli upottanut kolme sormea naisen sisään. Hän työnteli niitä edestakaisin ja hieroi toisella kädellä tytön nännejä. Ne ainakin näyttivät herkiltä. Kiltin näköinen tyttö nautti yhä vesisuihkusta miehen sormien lisäksi. Hän vaikutti olevan taivaassa parikymmentä vuotta vanhemman ukon sylissä. Tyttö vääntelehti ja puuskutti raskaasti ukon naidessa tiukkaa pillua sormillaan. Nainen jännitti itsensä kaarelle miestä vasten ja parkaisi voimatomasti. Hän jatkoi värisemistä hetken, kunnes lysähti miestä vasten. Katselin veden alle, miten tiukkaan tahtiin ukon sormet olivat uponneet tytön sisään hänen tullessa. Sillä samalla sekunnilla tajusin, että räjähdin omiin uikkareihini. Olin ilmeisesti hieronut kaluani altaan seinämää vasten siihen tahtiin, että tulin. Tunsin, miten siemenneste ryöppysi uikkareitani vasten. Ähkäisin hiljaa saadessani hyvin vahvan orgasmin.

    • Anonyymi

      Nuori povipommi puristi ukon kyrpää ja hymyili hänelle. Sitten tyttö nousi altaasta ja horjui pukuhuoneita kohtia. Hän vilkutti miehelle ja hymyili tälle enkelimäisesti näyttäen täysin viattomalta kiltiltä. Mies murahti ja näytti tyytyväiseltä. Nousin itse altaasta häpeällisenä. Kävin noutamassa poikani ja suunnistimme saunoja kohti. Kotimatkalla nalkuttavan vaimoni luoksi minua vitutti. En ollut tehnyt mitään, vaikka olisin voinut. Ken tietää, miten asiat olisivat voineet edetä minun ja nuoren povipommin välillä. Ehkä olisin tavannut hänet uimahallin ulkopuolella.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      118
      3802
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      319
      1985
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1767
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1677
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      435
      1614
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1580
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1474
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1240
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      47
      1162
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      400
      1124
    Aihe