Minä täällä jo!

Anonyymi-ap

Nyt se selvis, minä en.
Kolme suonta tukkeessa ja molemmis rinnoissa kibutila.
Thaimaassa olin jo kunnossa ja Suomeen ei ollut kiirettä mutta olenkin jo kuukausia ollut kivuissani vaikka olen normaalikuntoinen.
Thaimaassa tehtiin kaksi varjoainetutkimusta omaan piikkiin, mutta sitten ei tehtykään ja maksoi maissia. Jatkoon ei ollut varaa.

Suonten tukkeutumisella ja rintakivuilla ei ole ylipäälääkärin mukaan mitään tekemistä sen kanssa, etten ole eläissäni harrastanut mitään liikuntaa ja hän kuvaili vartaloani sopu suhtaiseksi. Aion saada sairaalan omavastuut pois matkavakuutuksesta.
Olenhan nyt matkalla Suomessa Meikussa sairaalassa yllättävän tapauksen vuoksi joka oli sama sairaus jota matkavakuutus ei korvannut Thaimaassakaan, mutta aina kannattaa kokeilla kepillä jäätä.

By NumBaII, 63 erilaista potilaskertomusta päivässä

2

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mihin kaalihaukka jäi?

    • Anonyymi

      Maailman parhaalla Possolla on muuttuvat kehuskelunaiheet.
      Saavuttuaan Hua Hiniin 2015 meni käymään rannalla yhden kerran ja kertoi varvaskuvassa: "On tää vähän toista kuin Jyväskylässä"
      2016 kertoi että "Olen jo täällä aidossa Thaimaassa" ja aloitti tähän päivään saakka kestäneen kampanjansa Pattayaa ja sen turisteja vastaan. Aina kotona, ikinä ei missään.
      Silloin jo udeltiin miksi ette koskaan käy missään, kun sellaisessa vuokrakopissahan ei ole ihmisellä mitään tekemistä. Possola heitti hätävalheen että "Käymme joka maanantai jossakin ja menemme ensi maanantaina viinitilalle".

      Maanantaina tuli valtatiellä auton ikkunasta otettu valokuva viinitilan piikkilanka-aidasta ja teksti "Ei viitsitty mennä sisään kun sen näki tieltäkin". Todellinen syy oli että sinne oli sisäänpääsymaksu 550 bahtia.
      Possohan ei mene minnekään minne on sisäänpääsymaksu, koska hän ei varakkaana henkilönä suostu kaksoishinnoitteluun mutta silti säälii köyhiä thaimaalaisia.

      Hua Hin oli siis siihen saakka kehuskelun aiheena ja aitona Thaimaana, kun sohvaperunalta meni terveys ja vakuutukset eivät kattaneet mitään.
      Sitten Thaimaasta tulikin nopeasti maailman paskin paikka, jossa kaikki on ihan paskaa lääkäreitä myöten ja kaikki elää kuin siat laittomilla kaatopaikoilla ja joutuu ottamaan selfieitä onnettomuuspaikoilla ainoaksi huvikseen.

      Myrkyttivät Posson satokauden juhlissa hieromossa vesipyssyllä, tuli ripuli ja laittoivat siihen vielä liudan sairaalabakteereita muhimaan. Posso totesikin että "Olipas hyvä että lähdin Suomeen, olisi käynyt huonosti Thaimaassa"
      Näin alkoi matka Mehiläiseen vaimon kanssa, paitsi että vaimo jäi Thaimaahan ja matka veikin Meilahteen kelakonttorin kautta. Nyt ollaan polleata poikaa kun valtio maksaa hoidot kun on tuliterä kelakortti taskussa. Sairaalaruokakin on herkullista ja lääkärit ammattitaitoisia kehuen Possolan kovaa kuntoa.

      Karanteeniin joutui muttei sitten joutunutkaan ja bakteereja löytyi muttei sitten löytynytkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe