Tulipa jonkin verran huijattu olo asioituani kyseisessä myymälässä. Samat aineet joista maksoin 20€ purkki, olisivat olleet Kajaanissa 10.90€! Voi saatana!
KRP myymälä
Anonyymi-ap
221241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
PItäs tajuta että kyseinen kauppa on sotkamon kallein kauppa ollut aina ja tulee olemaan et sieltä on turha mennä hakemaan halpaa tuotetta.!
Se on siksi kallis kun kunnan työntekijät yms kantaa tarvikkeita käyttöönsä niin voivat rahastaa mielivaltaisesti tuotteista mitä lystäävät ja perus asiakkaat kanssa saavat kärsiä siitä siinä sivussa.
Onhan Kajaaniin matkaa. Menee aikaa ja polttoainetta. Tietysti jos jotain muutakin edullisempaa ostaisi samalla reissulla. Tuote oli täsmälleen siis sama, olet kaiketi tarkistanut.
Tahtoo olla pikkukylien pienet kaupat kalliita. Ne on kuitenkin omassa kylässä.
Jossakin oli käynyt kyläkaupassa näin: asiakas oli tullut ostamaan vain hiivaa. Se oli sitä aikaa, kun oli myytitiskit ja piti myyjälle ilmoittaa, mitä ostaisi. Asiakas oli pyytänyt siis hiivaa. Kauppias oli sanonut: osta hiivat sieltä, mistä jauhotkin. Eikä ollut myynyt hiivaa.
Asiakas oli käynyt kirkolla ostamassa yhtä sun toista ja hiivat oli unohtunut. Kyläkauppias oli sen arvannut.
Se on sellainen yhtälö, että jos ei kukaan osta omasta kaupasta hinnan takia, kauppa loppuu.
Oho, millonkas KRP on alkanut tavaroita kauppaamaan?
Onko rosvojen aseitakin tarjolla?
Sotkamossa on rautakauppa KRP Hallimyymälä.
Sinä taisit kirjoittaa siitä toisen alan paikasta, jossa ei juuri kauppaa käydä. Ei aseista eikä mistään.
Juuri näin, todella kallis kauppa ja näin ollen aina viimeinen vaihtoehto tehdä ostoksia!
Ihan periaatteesta en enää käy kyseisessä liikkeessä
Sama
En ole siellä kovin paljon asioinut, mutta heillä on siellä laadukkaita tuotteita myynnissä. Laatu maksaa ja laadusta yleensä kannattaa maksaa. Jos halpatuotteita haluaa ostaa, niin Kajaanin kauppoihin se on mentävä.
Onko liikennelupa
Onko kommunisti
Joo, en osta sieltä kuin äärimmäisessä hädässä
Eihän sinua suinkaan ole huijattu. Ei sinne päinkään. Sinähän olet itse iloisesti luovuttanut rahasi hyvillä mielin myymälään, jossa tarvitsemaasi tuotetta on tiettyyn hintaan myynnissä. Sehän on suorastaan kauppiaan velvollisuus viedä rahat kaltaisiltasi tyhmeliineiltä, jotka eivät älyä tehdä helppoa hintavertailua eri myyntikanavien välillä.
Kauppa se on mikä kannattaa. Mulle kävi sama, mutta ei käy enää. Ei mua ois haitannu jos jonkin verran enemmän ottavat katetta, mutta jos alkaa olla tyyliin 30-40% eroa niin sitten jo alkaa vituttaa.
Ei ihan kyllä kannata maksaa, kun alkaa olla noin paljon hintaeroa.
Verkkokaupoista saa edullisen näköisesti tavaraa. Kannattaako niistä tilata. Minulla ei ole niistä liioin kokemusta.Temu älyttömän halpaa tavaraa ja on vaikka mitä. Minkälainen lie laatu niissä.
Temu on kiinalainen.......huh huh nykyisessä maailman tilanteessa ei ehkä kannata sinne rahojaan ja tietojaan laittaa. En tiedä, kammoksun.
Motonetistä ostin samat tuotteet mitä kattelin krp:ssä . Ainut vaan että sain ihan helevetin paljon halvemmalla. Näin kirvesmiehenä voin sanoa, että Kajaaniin sitä joutuu lähtemään jos vähänkin kaliimpia hankintoja on. Maalit jne..
Ei sitä muutoin tehtäiskään, yli 400.000€ voittoa per vuosi.
Onhan se siisti ja hieno kauppa. Tuntuu vaan, että pitäisi itselläkin olla aika siisti pankkitilin saldo, jotta raskisi sieltä tavaraa ostaa.
Voisi liikkeen pitäjä harkita, tarvitseeko sitä voittoa kassaan noin paljon olla.
No ei sinne köyhät voi mennä ostamaan mitään
Köyhällä kunnalla onneksi on tuonne piikki auki.
Mitä sitä täällä ulistaan hinnoista.Olisit tilannut temusta.Oisit saanut vielä halvemmalla.Olisi jäänyt enempi pensseli rahaa.Kuiteskaan et ostanut pensseliä.Ja sekin maksaa ainakin euron tuolla paikallisessa kaupassa.Ja olisit saanut se kajaanista 0,90e kun olisit sen hakenut sieltä.Tyhmää maksaa liikaa.
uppista