Tätä aihetta on käsitelty muuallakin ja olen lukenut ne kaikki, mutta kukaan ei ole varmaksi osannut sanoa eli lain mukaan opettajalla pitää olla suoritettu pedagogiset opinnot (60 op). Onko sillä objektiivisesti tarkasteltuna merkitystä, että missä nämä opinnot ovat suoritettu?
OVTES:in mukaan on olemassa yksi palkkaluokka ennen pätevää opettajaa, jolla on jotain muutakin opintoja kuin korkeakoulututkinto, mutta ei siis ole virallisesti esimerkiksi aineenopettaja.
Edes luottamusmies ei osannut varmaksi sanoa, kun kysyin ja kuulemma Talpa tekee suorittavaa työtä, että heilläkin voi tulla virheellinen tulkinta.
Tein opinnot töiden ohessa enkä ainakaan toistaiseksi ole katunut. Ainoa mikä harmittaa on se, että en saa arvosanoja :(. Vähän se mietityttää, kun yliopistossa tosiaan opinnot arvioidaan 1-5.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.