Saakohan neiti vielä töitä?

Anonyymi-ap

KSML:ssa (21.8.) nuori nainen moittii voimakkaasti vielä nimensä ja kuvankin kanssa kahvilatyönantajaansa mielestäni turhista asioista. Mielensäpahoittajia pahimmasta päästä on kyseinen neiti.

Mitenkähän on? Ravintolatyöt lienevät sitten siinä. Kyllä työantajat nimen ja naamavärkin myöhemminkin tunnistavat.

Voisi myör kysyä, miksi lehti tekee juttuja, joilla voi olla yksittäisen henkilön tulevaisuuteen merkittäviäkin negatiivisia vaikutuksia.
Henkilötiedot olisi pitänyt pimittää ainakin tällaisten pikkuasioiden ollessa kyseessä.

42

542

    Vastaukset 42

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuppila esiin ja boikottiin!

    • Anonyymi

      No kyllä tämä nuori nainen ihan asiasta teki julkista.
      Kukaan ei halua enää nykyään orjan asemassa olla. Palkka pitää tulla ajallaan ja tauot on lakisääteiset jne.
      Joka haluaa tunnollisen ja jämptin työntekijän niin uskon että ko. henkilö on tällainen.

      • Anonyymi

        Kyllä nuori nykyään osaa vaatia, vaikka olisi heikompikin työntekijä. Oikeutensa tietävät, mutta velvollisuuksia on vähemmän. Tyypillinen vasemmistoaktiivi tuo neiti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuori nykyään osaa vaatia, vaikka olisi heikompikin työntekijä. Oikeutensa tietävät, mutta velvollisuuksia on vähemmän. Tyypillinen vasemmistoaktiivi tuo neiti!

        Yhteiskunnan elätti kilahti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuori nykyään osaa vaatia, vaikka olisi heikompikin työntekijä. Oikeutensa tietävät, mutta velvollisuuksia on vähemmän. Tyypillinen vasemmistoaktiivi tuo neiti!

        Olipa mitä poliittista suuntaa tai puolueeton niin kunnioitan tuollaista asennetta. Hän tekee työn ja hänen täytyy saada siitä palkka ajallaan ja hänelle kuuluu lakisääteiset tauot jne.
        Lisäksi kun olet hetero niin en hauku naisia, homot näkyy haukkuvan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa mitä poliittista suuntaa tai puolueeton niin kunnioitan tuollaista asennetta. Hän tekee työn ja hänen täytyy saada siitä palkka ajallaan ja hänelle kuuluu lakisääteiset tauot jne.
        Lisäksi kun olet hetero niin en hauku naisia, homot näkyy haukkuvan.

        Ei tässä ole sukupuolesta tai homoudesta kyse. Pysy asiassa. Kyse on huonosta työntekijästä, joka pikkuasioista marisee!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteiskunnan elätti kilahti

        Miten jaksat täälläkin räksyttää, eikö ole parempaa tekemistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tässä ole sukupuolesta tai homoudesta kyse. Pysy asiassa. Kyse on huonosta työntekijästä, joka pikkuasioista marisee!

        Ahne Kokoomuslainen vinkuu siellä!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahne Kokoomuslainen vinkuu siellä!!

        Siinä vihervassari. Kenkuttaako, kun hallitukseen ei päästy ja päävassari lähti Suomesta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tässä ole sukupuolesta tai homoudesta kyse. Pysy asiassa. Kyse on huonosta työntekijästä, joka pikkuasioista marisee!

        Kyse on huonosta työnantajasta joka ei hoida työhön perehdytystä kuntoon eikä hoida muitakaan velvoitteita, jotka ovat lakisääteisiä, työntekijää kohtaan. Menisitkö itse työpaikkaan jossa mm et saa pitää lakisääteisiä taukoja, palkka maksettaisiin miten sattuu, ei perehdytetä kunnolla edes laitteiden toimintaan yms. Työaikasi myös on laadittu niin että etä tosiasiassa pysty kaikkia tekemään työajan puitteissa vaan joudut tekemään omalla ajallasi ilman palkkaa. Ei ole ensimmäinen tuon alan paikka eikä varmasti viimeinen ja on hyvä kun joku viimein uskaltanut julkisesti nämä tuoda esille,


    • Anonyymi

      Ihan asiasta avautui. Perehdytys on vaillinaista ja puutteellista monissa työpaikoissa. Tuo tärkein asia monesti puuttuu. Ei voi kuin ihmetellä työnantajien touhuja. Tauot on myös hyvä pitää. Ne Ne ovat ihan lakisääteisiä. Ne katkaisevat työt sopivassa kohtaa. Aivot palautuvat ja saa muutakin ajateltavaa kuin hektiset työtehtävät.
      Palkanmaksussa ja vuorolisissä on ongelmia myös monissa työpaikoissa.

      • Anonyymi

        Näillä aloituksen tekijällä aivojen tilalla menee tuulitunneli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näillä aloituksen tekijällä aivojen tilalla menee tuulitunneli

        Taidat olla samanlainen marisija kuin tuo nainen.


    • Anonyymi

      Sadistiset Kokoomus paskat täällä hilluu!!!

      Ihan oikein että tyttö toi ongelmat esiin ja kahvilan nimi olisi ehdottomasti pitänyt julkaista että olisi voinut välttää tätä kyseistä puljua, ei muuta oikeuteen maksamattomista palkoista ym.

      • Anonyymi

        Siinä toinen vihervassari.


    • Anonyymi

      Vastaavia tapauksia pitäisi tuoda esiin ja urakalla!!

    • Anonyymi

      Tuollaista kommunistia ei kukaan kaipaa töihin. Kannattaa myös tutkia, mitä typeryyksiä on aiemmin päästänyt suustaan!

      • Anonyymi

        Kokoomuslainen Nepotismi suojatyöpaikassa on aivan hiljaa siellä!!


      • Anonyymi

        Sä oletkin ikuisessa puutteessa elävä, yhteiskunnalle hyödytön yksilö.


      • Anonyymi

        Joo, tämä lehtijuttu oli vielä kevyimmästä päästä!🤣🤣 Säälittävä tapaus..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä oletkin ikuisessa puutteessa elävä, yhteiskunnalle hyödytön yksilö.

        Käyn Suvimäen Klubitalolla.


    • Anonyymi

      Työntekijästä, jolla ei lanttu leikkaa yhtään, siitä on enempi haittaa kuin hyötyä!👨‍🏫

    • Anonyymi

      Hyvin tepsii poliittinen kahtiajako Jyväskylässä,kun joka asiasta tehdään vassurit vs kokkareet ..

      • Anonyymi

        Ei pidä unohtaa Sipilän keskustaa, joka oli enemmän oikealla kuin Kokoomus.


    • Anonyymi

      Ei tällaisesta työntekijästä voi pitää kukaan, puoluekannasta riippumatta!

      • Anonyymi

        Tuollainen työntekijä, joka on pikkuasioista napit vastakkain työnantajan kanssa, myrkyttää koko työyhteisön. Joutaa pois työelämästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollainen työntekijä, joka on pikkuasioista napit vastakkain työnantajan kanssa, myrkyttää koko työyhteisön. Joutaa pois työelämästä.

        Sossupummi on muutenkin elämänperiaatteiltaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sossupummi on muutenkin elämänperiaatteiltaan!

        Kokoomuspummi elää muiden tekemästä työstä saaduilla rahoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuspummi elää muiden tekemästä työstä saaduilla rahoilla.

        Sossupummi se ei koskaan työllistä ketään, eikä saa elämässään mitään hyvää aikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sossupummi se ei koskaan työllistä ketään, eikä saa elämässään mitään hyvää aikaan.

        Siinä kokemusperäinen kirjoitus. Kiitos rehellisyydestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä kokemusperäinen kirjoitus. Kiitos rehellisyydestä.

        Nimenomaan!


    • Anonyymi

      Tällaiset työntekijät, jotka on putinin kannattajia, joutais itärajan taakse!

      • Anonyymi

        Niinpä, kommunistin paikka ei ole Suomessa.


    • Anonyymi

      Nykynuorista ei oo mihinkään

      • Anonyymi

        Niin, ennen oli kaikki paremmin?


    • Anonyymi

      Ennen tuntikin oli vain 55 minuuttia.

    • Anonyymi

      Siis oikeasti, kuka palkkaa tällaisen?

      • Anonyymi

        No fiksu työnantaja joka ei kiertele veroja, ei pese rahaa, ja noudattaa voimassa olevia sopimuksia. Niitäkin on paljon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No fiksu työnantaja joka ei kiertele veroja, ei pese rahaa, ja noudattaa voimassa olevia sopimuksia. Niitäkin on paljon.

        No nimenomaan fiksu yrittäjä ei palkkaa tällaisia!


    • Anonyymi

      Mulla olis nuorille naisille aina hommaa.
      Töitä tehdessään saisivat olla polvillaan.

      • Anonyymi

        Siinä voisi yrityksen hallitus pitää palaverin samalla, toinen takana, toinen edessä ja paperit siinä selän päällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä voisi yrityksen hallitus pitää palaverin samalla, toinen takana, toinen edessä ja paperit siinä selän päällä.

        Jostain syystä tämä juttu nousee taas ylös?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe