Lapsiin kohdistuvat seksuaaliset hyväksikäytöt ovat tilastojen mukaan lisääntyneet roimasti viime vuosina.
Hyväksikäyttöjä tapahtuu nykyään yli kaksi kertaa enemmän kuin muutama vuosi sitten. Määrä uhkaa kasvaa selkeästi myös tänä vuonna. Tiedot ilmenevät tuoreesta rikollisuustilannekatsauksesta, jonka on tehnyt Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.
Tutkimuslaitoksen mukaan lapsiseksirikosten lisääntyminen voi johtua siitä, että ihmiset ilmoittavat epäilyistään viranomaisille aiempaa herkemmin. Myös virkavalta on nykyään entistä tarkempi havainnoissaan.
Tilastoitujen seksuaalirikosten määrä on kasvussa myös raiskauksien osalta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Määrä uhkaa kasvaa selkeästi myös tänä vuonna."
"lapsiseksirikosten lisääntyminen voi johtua siitä, että ihmiset ilmoittavat epäilyistään viranomaisille aiempaa herkemmin. Myös virkavalta on nykyään entistä tarkempi havainnoissaan. "