Pitkäaikaistyöttömät aiotaan pitkiä ulos kortistosta

Anonyymi-ap

Säästyy työttömyyskorvauksia ja tilastot kaunistuu..

3

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvin mahdollista, eikä siinä mitään ongelmaakaan ole, kunhan valtio hoitaa lakiin perustuvat velvollisuutensa, esim. työttömille tarkoitettuja (lainmukaisia) palveluita on oltava kortistossa olemisesta riippumatta, ja sosiaaliturva on oltava joka tapauksessa riippumatta siitä onko kortistossa tai ei.

      Pitkäaikaistyöttömien siirtäminen pelkän toimeentulotuen varaan ei tule parantamaan yhtään mitään taloutta yhtään millään tavalla, eikä se lisää työpaikkojen määrää eikä työn määrää mitenkään vaan se pikemminkin vähentää työtä varsinkin osa-aikaistöistä.

      Työkkärihän lakkautetaan ilmeisesti muutenkin tämän vuoden lopussa, työkkärin olisi voinut lopettaa jo 2017-2018 aikoihin, mutta niin vain Juha Sipilän hallitus keksi että aletaanpa muuttelemaan työvoimapalveluita lainvastaisiksi pakottamis- ja kiusanteko"palveluiksi", hallintokantelujen määrät vain kasvaa, mitä surkeampia toimintamalleja poliitikot Suomeen kehittelee omissa pienissä päissään.

    • Anonyymi

      Takuueläkkeellekään ei pääse enää noin vaan vaikka on remontissa pää ja selkä.
      Tulisi säännölliset tulot täsmällisesti.

    • Anonyymi

      Niin vain tulee tämäkin hallitus sen huomaamaan, että hallituksilla ei ole yhtään minkäänlaista toimivaltaa kansalaistensa työvalintoihin.

      Näin siksi että kansalaisilla on ainoana osapuolena täydellinen lakiin perustuva oikeus täysin vapaasti valita työnsä ilman minkäänlaista kiristämistä, uhkailua tai mitään muutakaan vahingontekoa - mukaanlukien myös työttömien vahingoksi tarkoitetut huonot työvoimapoliittiset palvelut.

      Hyvillä palveluilla voi toki asia edetä, mutta silloin se palvelu tarkoittaa sitä että viranomaisen asemaan palkatut gorillat lähtevät vierailemaan palkanmaksukykyisissä varakkaissa yrityksissä, jotka eivät ole palkanneet suomalaisia riittävästi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe