suuri ahdistus

olen saanut toisen lapseni 2 kk sitten ja sairastunut synnytksen jälkeiseen masennukseen. olen aiemmin jo hyväksynyt ajatukseni omaakin sukupuolta kohtaa, ja mennyt onnellisena namisiin miehen kanssa jota rakasatan yli kaiken, nyt kuitenkin tuntuu, ettäkaikki on väärin, en halua miestäni[ ja kuitenkin haluan] lapsista puhumattakaan. Kaikki on yhtä kaaosta. onko kukaan kokenut vastaavaa?
91927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tunteesi miestäsi kohtaan johtuvat tuoreesta synnytyksestä ja masennuksesta. 2 kk synnytyksestä minäkään en halunnut yhtään ketään.
Tunteesi ja tuntemuksesi lienevät aivan normaaleja ja menevät ajan kanssa ohi. Anna itsellesi aikaa.

Äänestä

Minulle tuli toisen lapsen jälkeen ihan sama tunne. Puhuin asiasta miehen kanssa ja hankimme kontaktipalstojen kautta minulle naisystävän, joka ymmärsi tilanteen. En tiedä, mistä tuo bi-puoli ja -halut sitten tulivat niin vahvasti esiin juuri silloin. Mies alkoi taas maistua vähitellen, mutta nainenkin on vielä ihan OK! Ihan hyvä tilanne nykyään, masennuksesta ei tietoakaan.

En tiedä, pystynkö paremmin neuvomaan. Ammattiapu on tietysti järkevää, jos muu ei auta, eli ei kannata jäädä masennuksen kanssa kovin pitkään kärsimään, kun apuakin on saatavissa, ihan vaikka terveyskeskuksesta alkaen.

Äänestä

Olen jo ihan aikuinen mies, pitkälle yli 30 vuoden. Eronnut, yh, eli kokemusta on enemmän kuin pikkupojilla yhdestä sun toisesta.

Nykyinen kumppanini, ihana nuori kaunis, seksikäs naiseni on kuten sinä. Eli tuntee kovasti vetoa naisiin. Hän ei alkuun myöntänyt sitä kenellekään. Ei minulle, ei kavereilleen, ei ede itselleen. Mutta nyt minulle avauduttuaan hän sanoo tiedostaneensa tunteensa jo teini-iästä. Kun kaverit katsoivat poikien kuvia lehdisttä, hän katsoi tyttöä vieressä. Hän pelkäsi tunteitaan, ja siksi kielsi ne.

Minä huomasin yhdessäelon aikanamme tämä hänestä. Ihan pikkujuttuja, ei todellakaan naisten perään katsomisia, flirttailua tms. Vaan ennemminkin totaalikieltäytymistä. Otin asian puheeksi ja pikkuhiljaa tilanne saatiin avoimeksi. Hän kertoi tunteistaan ja näistä nuoruuden ajatuksistaan.

Sanoin ettei siinä ole mitään epänormaalia, että turhaan asiaa piilottelet ja häpeät. Minusta vain hyvin pieni osa miehiä osaa olla naista kohtaan niin helliä ja huomioonottavia kuin toinen nainen. Sängyssä tai sen ulkopuolella. Itse uskon kuuluvani tähän rotuun, puolisoni vahvistaa käsitykseni:)

Meillä tilanne ratkaistiin näin. Minua kiihottaa myös kovasti tyttöjen väliset asiat, puhumattakaan hetket kahden (tai jopa useammman:)) tytön kanssa.
Eli meillä ns. harrastetaan kimppakivaa. Suhteemme on todella kunnollinen ja luottamus pelaa. Puolisoni nauttii myös katsoa minun seksiä tämän toisen naisen kanssa. Eli hän saa tyttöä ja minua. Minä taas saan kahta tyttöä. Ihanaa! ;)

Hänellä on myös lupa kahdenkeskiseen seksiin tyttöjen kanssa. Siis tällaisen vakituisen "ystävän". Jos olen paikalla olen mukana, mutta minulle ainakin ajatus siitä että puolisoni on hyvissä käsissä ja nauttii elämästä myös työmatkojeni aikana... Minulla ei ole sitä vastaan mitään. Minua tulee vastaan tyydytetty, ihana, seksikäs ja luotettava kaunis nainen:)

Keskustele asiasta miehesi kanssa. Ehkä tekin löydätte ratkaisun. Voin vakuuttaa etten ole ainoa mies jolle kaksi tyttöä samanaikaisesti kelpaa! Eikä miehelle, ainakaan minulle tyttöjen välisistä seksisuhteista tule pettämisen tunnetta. Mutta vain kesksutelemalla voit voittaa.

Voin vakuttaa että olemme onnellisia. Katselemme tyttöjä yhdessä kaupassa, ravintolassa, flirttailemme. Joskus enemmänkin. Se vain yhdistää meitä.

Joku voi pitää meitä nyt sitten omistuisina, mutta sorry. Tämä on meidän tapamme elää. Ja uskon että elämämme loppuelämämme yhdessä.

Äänestä
  • ottaa ja rakastuu johonkin naiseen? Aika harva nainen harrastaa vain seksin takia seksiä, eli tunnepuoli kyllä tulee kuvioihin.

    Äänestä

  • naisesi kirjoitti:

    ottaa ja rakastuu johonkin naiseen? Aika harva nainen harrastaa vain seksin takia seksiä, eli tunnepuoli kyllä tulee kuvioihin.

    Minusta siltä ei voi välttyä edes kassajonossa. Eron
    kokeneena, pettämisiäkin, sanoisin että et voi varmistella elämää. Minun mielestäni luottamus ja avoimuus ovat paras tae kestävälle parisuhteelle.

    Luuletko että tunteiden kieltäminen, vaikeneminen. Niiden patoutuminen johtaa hyvään? Uskon että meidän mallissamme räjähdysvaara on huomattavasti pienempi.

    Ei kaikkien tarvitse tehdä kuten me teemme. Mutta satumme olemaan näin onnellisia, enkä osaa olla pahoillani.

    Rakastuminen. Se tosiaan sattuu työpaikalla, bussissa. Ihan missä vaan jos on sattuakseen.

    Äänestä

  • naisesi kirjoitti:

    ottaa ja rakastuu johonkin naiseen? Aika harva nainen harrastaa vain seksin takia seksiä, eli tunnepuoli kyllä tulee kuvioihin.

    ainakin tältä palstalta saa sen käsityksen, että naisten väliset suhteet ovat pelkkää seksiä. Yksi jos toinenkin tahtoisi "kokeilla" naista joko yksin tai oikein porukalla.
    Minulle tämä ajatus on ihan vieras, suhtaudun nimenomaan tunteella naisiin (olen siis nainen itsekin). Ja hassua kyllä, minun avioliitossani mieheni ei tunne tätä tunnepuolta uhkaksi itselleen. Saa rakastua, kunhan olen muuten "uskollinen".

    Äänestä

  • Meitä on moneksi. kirjoitti:

    En minäkään osaa kokea tätä uhaksi. Koska jos kokisin, saisin kokea tätä uhkaa kaikkialla, riipumatta seksistä.

    Meillä kaikki jutut tähän saakka ovat olleet vain seksiä, hyvää sellaista ilman tunteita ja sitoutumista.

    Mikään ei todellakaan ole tae ettei tunteita voisi syntyä. Tottakai minun kumppanini saattaisi rakastua, yhtä hyvin minä saattaisin! Ihan sama tilannehan se on minulle ja tälle 3:lle, meidän välillä.

    Mutta kuten sanottua, rakastumista voi sattua ihan
    tästä riippumatta, missä vain ja milloin vain. Epäilenpä että bi-naiselle joka joutuisi mnuutensa kieltämään (miessuhteessaan) saattaisi kehittyä helpommin tilanne, jossa hän luulee rakastavansa, hän on kokeiltava, koettava ja katsottava ne kortit joskus loppuun saakka...

    Minusta kieltäminen ei vaan ole hyvä juttu. Ja se että me olemme tilanteessamme onnellisia, en osaa nähdä pahana sitäkään. Enkä mitenkään näe että puoliso voisi estää toisen rakastumista jos sellaista on tapahtuakseen. Siihen ei tarvita kimppakivaa, siihen ei tarvita pettämistä, ei seksiä ollenkaan.

    Hassua kun sanotaan että "miehille" seksi on tunteista irrallista ja naisilla tilanne on päinvastoin. Paskanmarjat. Yksilöllistä, sanon minä Minä olen enemmän tunteellinen tässä kuin puolisoni. Ja yhdenillanjuttujahan ei maailmassa olisi, jos naisilla rakkaus edeltäisi aina seksiä.

    Äänestä

  • MarkAnthony kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ilman naisten seksihaluja ei olisi yhden yön suhteita. Olen itse nainen ja ajoittain omaan puhtaasti seksuaalista himoa. Joskus olen ihmetellyt sitä, että naiset niin kovin varmasti tuomitsevat sellaiset naiset, jotka menevät sänkyyn muutaman tunnin keskustelun jälkeen. Meitä on moneksi, joten tuomitseminen sikseen. Toisilla hormonit ovat voimakkaammat kuin toisilla. So. toisten naisten on helpompi kieltäytyä kuin toisten. Ja toki luonnekin vaikuttaa, ynnä kulttuuri.

    Äänestä

Mielestäni Sinun kannattaisi odottaa ennen kuin ryntäät minkäänlaisiin ratkaisuihin. Olen itse sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen; tosin minulla ei ollut "bi-oireita", vaan erittäin voimakas masennus ja epätietoisuus tulevasta. Olen varma siitä, että hormonit heilahtelevat heti synnytyksen jälkeen itse kelläkin, ja siksi rauhallisuus tässäkin asiassa kannattaa. Jos sitten olet bi, se on ok. Ehkä kuitenkin olisi parasta vaan antaa päivän aluksi toiseksi vaihtua ilman enempiä miettimisiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

äiti kirjoitti:

olen saanut toisen lapseni 2 kk sitten ja sairastunut synnytksen jälkeiseen masennukseen. olen aiemmin jo hyväksynyt ajatukseni omaakin sukupuolta kohtaa, ja mennyt onnellisena namisiin miehen kanssa jota rakasatan yli kaiken, nyt kuitenkin tuntuu, ettäkaikki on väärin, en halua miestäni[ ja kuitenkin haluan] lapsista puhumattakaan. Kaikki on yhtä kaaosta. onko kukaan kokenut vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu