Matkasuunnitelma.

Anonyymi-ap

Rakkaat suunnittelee paratiisimatkaansa 11 kuukautta työkaluinaan triptrap, w ja g, tosin LaiffiFani on suunnitellut toteutumatonta matkaansa nyt kolmatta vuotta.

Perheellinen mikropienviljelijä jonka jokapäiväiseen pakolliseen kuuluu sormuksetta peltotyöt sen sijaan matkailee aivan toisin.

Hän ilmoittaa thaimaan kauneimmalle vaimolleen joka on lasten hyväntekeväisyysjärjestön kansikuvatyttö, että isukki lähtee tästä kuun vaihteessa hieman vanhoja suoloja virkistelemään ja palaa takaisin perheen pariin sitten joskus.

Ei siis vaimolla lapsien äidillä ole hajuakaan koska isukki palaa työmatkaltaan, vaikka isukin työt kestävät määränpäässään alta yhden päivän.
Ei tiedä isukkikaan, joten siinäpä sitten lähettelee uskottavasti sydäntekstareita kertoen että voi voi kuinka hankalaa kun kaikki lentokoneet aina vaan täyteen buukattuja, myös pomput.

4

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vain yksi on joukosta poissa... Sensukka. Kovasen invataksi painelee länsiväylää pitkin kohti "hesaa" ja siellä voi vaikka kuvata kuksan, kun päästävät sairaalaan porrasjuoksun jälkeen vähän kaupungille leikkimään aitoa stadin kundia eikä mitään junttia ;))

    • Anonyymi

      Kyrvånsyylån matkasuunnitelma?

    • Aimon kanssa kerran torstaina pidettiin sellainen aivo riihi ja suunniteltiin sellainen matka että sukat pois! Kummallakin hirveä matka kuume ja aimolla vielä herppes.
      Hoivakoti MuIkunmutkan hoitsu jätti yöllä vahingossa siivous parvekkeen oven lukitsematta ja tilaisuus oli koittanu.

      Me oltiin valmiina kaikki pakattu. Nahka laukussa oli kynsi sakset, kampoja, vessasta vohkittu fööni, tasku peili, korona testejä ja gommando myssyt päähän, kun hiivitään pihan poikki hämärässä ni meitä ei tunnisteta.
      Oltiin tehty lakanoista 8 metriä pitkä laskeutumisköysi mutta huomattiin sitten siivous parvekkeella että se olikin katu tasossa.

      Koska meillä ei ollut sukkia, niin askeleemme oli äänettömiä. Tai piti olla, mutta piha oli karkeaa sepeliä ja se sattui ihan törkeästi meidän diapetes jalka pohjiin.. aimo sanoi joka askeleella aijaijai ja minä sanoin uijuijui. Valot syttyi hoitsu hannelen ikkunaan jolloin laitettiin nopeasti ne myssyt päähän ja oltiin ihan liikkumatta.

      Aimo huusi hädissään että "mäennää mäennää.. multa meni näkö enkä puhu ulko näöstä" Meinasin tulla hulluksi mutta se ressukka olikin vaan laittanu kommandiitti myssyn väärin päin päähänsä.
      Sitä siinä oiottiin porukalla ni hoitajan ikkuna aukes ja hannele huusi että "Tulkaas pojat takasin sisälle, siellä on pakkasta tulossa ja teillä ei ole kenkiä, täällä olis rahkapullat molemmille ja lämmintä mehukkaa"

      Katottiin aimon kanssa toisiamme silmiin ja pika palaverin jälkeen päätettiin lähteä reissuun joku toinen kerta. Oli maailman parhaat rahka pullat ja ihan reilun kokoiset, ei mitää kaupan pakaste pullaa vaan paraisten maailman parhaaksi valitusta lidlin paisto pisteestä. Halattiin hoitajaa ja se sano vielä että "pojat, ennenku meette maate ni avatkaa niistä lakanoista ne solmut ja laittakaa ne pyykkikoppaan, laitoin teille jo uudet puhtaat lakanat"

      • Anonyymi

        Nuo veijarit kun matkustelee niin siinä sattuu ja tapahtuu! Ei tarvita triptrappeja ja karpaasit oli varmaan suuntaamassa vaan Seutulan lentokentälle ja sieltä sitten ihan minne nokka sattuu osoittamaan!?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      181
      4255
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      122
      3659
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      259
      3117
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      9
      1781
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      179
      1467
    6. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      76
      1315
    7. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      33
      1218
    8. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      67
      1055
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      100
      1048
    10. Jos saisit yhden

      Asian muuttaa kaivatussasi
      Ikävä
      90
      894
    Aihe