Venäjän malli käyttöön ja työttömät puolustusvoimille heti töihin. Siinä vasta hyvä tapa tukea isänmaata ja saada näin vastiikketon raha hyötykäyttöön. Voidaan laittaa työttömyysrahat puolustusmenoiksi, jolloin kassa korjaantuu siltäkin osin.
Pääasia ettei lusmut työnvieroksujat elele meidän muiden veronmaksajien piikkiin, niinkuin tämä yksi 47v playstation mies ilmoitti tekevänsä.
Alkais masennukset ja heikkoudet kaikkoamaan, kun saisi tehdä hyvää työtä isänmaan puolesta.
Niin, ja tollanen pleikkajätkä vois olla oikein hyvä dronen puikoissa. Mars harjoittelemaan.
Työttömät puolustusvoimille töihin
83
1087
Vastaukset
- Anonyymi
Puolustusmenot nousisivat reippaasti kun työttömät PALKATTAISI puolustusvoimille töihin. Palkatonta työtä kun ei saa teettää edes poikkeuslailla mikä korona-aikana jo todettiin eikä työttömyyspäiväraha riitä palkkojen maksuun sivukuluineen.
On sitten kokonaan toinen asia noususiko puolustuskyky.- Anonyymi
Totta kai saa teettää, jos eduskunta niin päättää. Venäjältä voisi ottaa muitakin oppeja mm. YLEn hillintään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai saa teettää, jos eduskunta niin päättää. Venäjältä voisi ottaa muitakin oppeja mm. YLEn hillintään.
Pakkotyölaki vaatisi perustuslain muutoksen ja siten määräenemmistön ja opposition eli käytännössä SDP:n tuen, sellaisesta on turha haaveilla.
Eduskuntaa sitoo myös lukuisat kansainväliset sopimukset joiden vastaista pakkotyö on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai saa teettää, jos eduskunta niin päättää. Venäjältä voisi ottaa muitakin oppeja mm. YLEn hillintään.
Täällä ei voi toimia kuten venäjällä vaikka jotkut kuvittelevat ja toimivatkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakkotyölaki vaatisi perustuslain muutoksen ja siten määräenemmistön ja opposition eli käytännössä SDP:n tuen, sellaisesta on turha haaveilla.
Eduskuntaa sitoo myös lukuisat kansainväliset sopimukset joiden vastaista pakkotyö on.Joutuuhan varusmiehenäkin menemään armeijaan pelkällä päivärahalla. Meinaatko, että sekin on perustuslain ja sopimusten vastaista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai saa teettää, jos eduskunta niin päättää. Venäjältä voisi ottaa muitakin oppeja mm. YLEn hillintään.
nykylain mukaan ne ilmaistyötekijät saa kunnalta paikan lasten tai vanhustenhoidosta
ei armeija luusereita kaipaa
urpo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joutuuhan varusmiehenäkin menemään armeijaan pelkällä päivärahalla. Meinaatko, että sekin on perustuslain ja sopimusten vastaista?
Asevelvollisuus on eri juttu. Toki kertausharjoitusta vois käyttää intin käyneiden kohdalla mutta siitä saa reserviläispalkkaa ja päivärahan joten kalliiksi tulee sekin, sen lisäksi vielä täysi ylläpito, läheskään kaikki ei ole inttiä käyneet joten heitä ei voi pakottaa mihinkään ilman poikkeuslakia joka taas vaatii ison enemmistön jota ei Orpo&pirut tule ikinä saamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakkotyölaki vaatisi perustuslain muutoksen ja siten määräenemmistön ja opposition eli käytännössä SDP:n tuen, sellaisesta on turha haaveilla.
Eduskuntaa sitoo myös lukuisat kansainväliset sopimukset joiden vastaista pakkotyö on.Tai sotatilalait, sellaisista on sattumoisin paljon kokemusta Suomestakin!
Suomessa oli sotien aikaan työleirijärjestelmä josta harvat tuntuvat tietävänkään. Se oli pakkoon perustuva lähinnä naisille määrätty järjestelmä jonka puitteissa tehtiin paljon mm. metsätöitä eli halkoja tai tukkipuuta. Tuo pakko koski liki kaikkia terveitä 18- 50- vuotiaita joilla ei ollut lapsia hoidettavana eikä työtä. Esim. maatalojen emännät ja maatiloilla työskentelevät muutkin olivat tästä vapautettuja mutta silti leireillä ehti työskennellä kymmeniätuhansia ihmisiä. Leireillä pidettiin käytännössä liki sotilaallista kuria ja kiinnisaadut karanneet saivat kovia rangaistuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sotatilalait, sellaisista on sattumoisin paljon kokemusta Suomestakin!
Suomessa oli sotien aikaan työleirijärjestelmä josta harvat tuntuvat tietävänkään. Se oli pakkoon perustuva lähinnä naisille määrätty järjestelmä jonka puitteissa tehtiin paljon mm. metsätöitä eli halkoja tai tukkipuuta. Tuo pakko koski liki kaikkia terveitä 18- 50- vuotiaita joilla ei ollut lapsia hoidettavana eikä työtä. Esim. maatalojen emännät ja maatiloilla työskentelevät muutkin olivat tästä vapautettuja mutta silti leireillä ehti työskennellä kymmeniätuhansia ihmisiä. Leireillä pidettiin käytännössä liki sotilaallista kuria ja kiinnisaadut karanneet saivat kovia rangaistuksia.Nyt ei ole sotatila eikä tuollaisia sotatilalakeja nykyisin ole. Pitäisi julistaa sotalila ja säätää lait, olisipahan rajut "työllistämistoimet".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai saa teettää, jos eduskunta niin päättää. Venäjältä voisi ottaa muitakin oppeja mm. YLEn hillintään.
Venäjä on diktatuuri, joten demokratiaan ei siellä olevat käytännöt sovi mitenkään.
Vaikea on uskoa, että suomalaiset äänestäisivät sellaisen eduskunnan, joka siirtäisi Suomen diktatuuriksi. Teoriassa se tietysti on mahdollista, mutta sellaisillakin eduskunnalla olisi kovasti työlästä hommaa edessään. Perustuslaki ja monet muut lait pitäisi muuttaa perinpohjin toisenlaisiksi. Ja jos diktatuuria havittelevilla ei olisi 5/6-osan enemmistöä, niin tarvittaisiin vähintääkin kahden eduskuntakauden aika saada diktatuuriin johtavat lait voimaan. Silloinkin vielä presidentti voisi hidastella kieltäytyessään allekirjoittamasta lakeja.
Nyt ei enää oikein helposti voimakeinoihin perustuvaa apua voi saada itänaapuristakaan, kun Suomi on natomaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä ei voi toimia kuten venäjällä vaikka jotkut kuvittelevat ja toimivatkin
Mitä muuta voi sadistisilta Kokoomuslaisilta odottaa
- Anonyymi00040
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai saa teettää, jos eduskunta niin päättää. Venäjältä voisi ottaa muitakin oppeja mm. YLEn hillintään.
Vaikka eduskunta tekeekin paljon älyttömiä päätöksiä, niin noin älyvpaata päätöstä en usko sen tekevän.
- Anonyymi00048
Anonyymi kirjoitti:
Täällä ei voi toimia kuten venäjällä vaikka jotkut kuvittelevat ja toimivatkin
Kokoomuslaiset luulevat olevansa joku mahtipuolue
- Anonyymi00066
Lakia voi muuttaa myös jälkikäteen, onko historia hallussa? Pyssyhommiin on aina löytynyt rahoitusta mm Aunuksen retkelle.
- Anonyymi00067
Anonyymi kirjoitti:
Pakkotyölaki vaatisi perustuslain muutoksen ja siten määräenemmistön ja opposition eli käytännössä SDP:n tuen, sellaisesta on turha haaveilla.
Eduskuntaa sitoo myös lukuisat kansainväliset sopimukset joiden vastaista pakkotyö on.KYllä SDP suostuu kun vaan se johtoportaalle hyvitetään, ei kansan edulla ole väliä.
- Anonyymi00068
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä on diktatuuri, joten demokratiaan ei siellä olevat käytännöt sovi mitenkään.
Vaikea on uskoa, että suomalaiset äänestäisivät sellaisen eduskunnan, joka siirtäisi Suomen diktatuuriksi. Teoriassa se tietysti on mahdollista, mutta sellaisillakin eduskunnalla olisi kovasti työlästä hommaa edessään. Perustuslaki ja monet muut lait pitäisi muuttaa perinpohjin toisenlaisiksi. Ja jos diktatuuria havittelevilla ei olisi 5/6-osan enemmistöä, niin tarvittaisiin vähintääkin kahden eduskuntakauden aika saada diktatuuriin johtavat lait voimaan. Silloinkin vielä presidentti voisi hidastella kieltäytyessään allekirjoittamasta lakeja.
Nyt ei enää oikein helposti voimakeinoihin perustuvaa apua voi saada itänaapuristakaan, kun Suomi on natomaa.Älä hätäile, eiköhän Ameriikasta saa apua kun vaan muistaa ostaa aseita.
- Anonyymi
Kaivamaan juoksuhautoja ja tekemään tankkiesteitä tai tuet pois.
- Anonyymi
Onneksi tänään julkaistiin tutkimustietoa, että varsinkin nykyisen hallituksen kannattajissa on tällaisia haluja. Ja eiköhän oppositionkin, jos vaan tehtäisiin rehellisiä tutkimuksia.
- Anonyymi
Justiinsa joo... siitähän tälle kuusikymppiselle nivelrikkoiselle työttömälle saadaan homma. Kaivamaan juoksuhautoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Justiinsa joo... siitähän tälle kuusikymppiselle nivelrikkoiselle työttömälle saadaan homma. Kaivamaan juoksuhautoja.
Taisi olla toveri europarlamentaarikko, jolla viikonloppu on alkanut aika kovaa, kun jo juoksuhautojakin pitäisi kaivaa.
- Anonyymi00069
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi tänään julkaistiin tutkimustietoa, että varsinkin nykyisen hallituksen kannattajissa on tällaisia haluja. Ja eiköhän oppositionkin, jos vaan tehtäisiin rehellisiä tutkimuksia.
Tuskin niitä juoksuhautoja tarvii Suomen puolelle kaivaa, suon yli vaan niin että heilahtaa!
- Anonyymi
Suomessa on ollut loistava kehitys nyt reilun vuoden ajan.
- Anonyymi
Juu, 100.000 työtöntä tullut lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, 100.000 työtöntä tullut lisää.
Kokoomus vinkui työllistämistoimia oppositiossa ollessaan, nyt sitten näämme mihin kokkkareiden "työllistämistoimet" johtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus vinkui työllistämistoimia oppositiossa ollessaan, nyt sitten näämme mihin kokkkareiden "työllistämistoimet" johtaa.
Ja jos Kokoomus väittää, että tiesi ettei heidän lupaus vähentää työttömyyttä 100000:lla tulisi koskaan onnistumaan, niin miksi he lupasivat?
Nyt Kokoomus kai sitten selittelee, ettei se olisi tässä tilanteessa edes onnistunut. Miksi lupasivat sellaista ennen vaaleja?
- Anonyymi
Eipä siitä porukasta rauhanaikana paljon hyötyä ole, haittaa vaan. Kriisitilanteessa sitten joka tapauksessa siviilityö vaikuttaa palvelukseenottoon, eli työttömäthän rintamalle ensimmäisenä joutuvat joka tapauksessa.
- Anonyymi
Omia ammutaan, jos aseen antavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omia ammutaan, jos aseen antavat.
Ensimmäiseksi nuo työttömille turvan soittajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omia ammutaan, jos aseen antavat.
En ihmettele, miksi kurjuuttavat valmiiksi köyhiä vielä lisää, kaikki palvelut persiistä verrattuna esim. 80 ja 90 luvun. Hallituksessa puolet ääliöitä.
- Anonyymi
Joo 150kg 60v äijä puolustuvoimille töihin. Meen heti. Heräsikö kiinnostus? Ai niin, mutta kävin jo nuorena miksi vielä pitäisi mennä uudestaan? Sehän on nuorten 18v miesten juttu? Ihme ehdotuksa. Vois aloittaja ite mennä. Tai miksi mennä kun se on jo käyty???
- Anonyymi
Joutuuko työttömät naisetkin? En minä ole naisena mitään inttiä edes käynyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joutuuko työttömät naisetkin? En minä ole naisena mitään inttiä edes käynyt?
Onhan siellä hommia joissa ei sotilaskoulutusta tarvita. Esim. telttojen kunnostusta, paikkojen ompelemista rikki menneisiin kohtiin, naisille kai kotoa tuttua työtä kun sukkia ovat parsineet...
- Anonyymi
No pidätkö tuota Venäjän ratkaisua huonona?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan siellä hommia joissa ei sotilaskoulutusta tarvita. Esim. telttojen kunnostusta, paikkojen ompelemista rikki menneisiin kohtiin, naisille kai kotoa tuttua työtä kun sukkia ovat parsineet...
Niin ja esimerkiksi rajavalvonta. Sitä partiointia voisi työttömät tehdä. Eikä lopu tekeminen. Ennemmin loppuu työttömät.
- Anonyymi
Ihme ehdotus taas joltakin. No tuksin sairaana jotuisin jos tulisi. diabetes yms. eli ihan sama. Jos joutuisin en ottais lääkkietä niin lähtis taju jos tämä ehdotus tulsi voimaan, mutta onneksi ei tule.
- Anonyymi
Ei tietenkään sairaat vaan pelkät lusmut sinne joutuisi.
- Anonyymi
Se siinä vaan ettei puolustusvoimilla ole avoinna montaakaan työpaikkaa ja usein haetaan jonkin alan osaajaa. Työstähän maksetaan asianmukaista palkkaakin joten löytyneekö määrärahoja esim. 80000 palkkaamiseen?
- Anonyymi
Miksette ehdota työttömille Siperiaa karkotusta? Niin ihmisiä aikoinaan peloteltiin.
- Anonyymi
Itse ainakin lähden Venäjälle tästä vihamielisestä persereikäkarenssileikkausmaasta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010648618.html - Anonyymi
Kokoomushan tätä kiiimassa ajaa!
- Anonyymi
Tykin piippua rasvoomaan ja muuta askartelua tukikohdissa olisi.
- Anonyymi
Suomi menetti viimeisen itsenäisyyden liittymällä Naton jäseneksi, joten en puolusta tätä maata enää ja olen eronnut reservistä
- Anonyymi00038
Mistäs otetaan palkkarahat?
- Anonyymi00039
Palkka maksetaan lyijyn muodossa silmien väliin!
- Anonyymi00041
Samaa mieltä venäjän laki käyttöön rikostaustaiset alkoholi ja päihdeongelmaiset vaikka sotaan ja aputöihin jos sota tulee saataisiin siivottua turhat työnhakijat. toimeentulotuki menot kasvaa säästöjä ole senttiäkään
- Anonyymi00042
Olisin valmis menemään PV töihin
Alinkin palkka ilman lisiä, noin 1700 e
Palkan lisät nostavat em. summaa tuntuvasti
Asuntoetu
Ruoka, terveys, vaatteet
Saa tehdä kännissä töitä jos haluaa
Jos haluaa urheilla niin sitä(kin) saa tehdä työaikana
Tietyt edut valtion omistamien yritysten tuotteissa/palveluissa
Kerrassaan kannatettava idea ! - Anonyymi00044
Olisin valmis lähtemään PV töihin vaikka heti, edut listasin jo kertaalleen, mutta sitä palkkaa ei vissiin olisi saanut mainita, sensori kun poisti koko listan hyvistä puolista, kai jotain huonojakin puolia olisi ollut, niistä en välittänyt listaa tehdä..
- Anonyymi00045
Olin puolustusvoimilla töissä lähes 20 vuotta. Sitten valtiovalta päätti sulkea varuskunnan ja hommat loppuivat. Siitä asti satunnaisia pätkätöitä.
- Anonyymi00046
Eikö puolustusvoimien vahvuus ole vain noin 10.000 sotilasta?
Jossain oli niin mutta jossain toisessa artikkelissa oli 20.000?!
Tuolla esim Yhdysvalloissa on yli miljoona (+1.000.000)
Mutta ne budjetit ovat Suomella +6 miljardia ja
Yhdysvalloilla +1.000 miljardia, 1 Yhdysvaltojen vuosi-budjetti
vastaa noin 200 vuotta Suomelle!
Yhdysvalloissa on eläke 20 palvelusvuoden jälkeen ja
Suomessa 40 vuoden, palkka sekä eläke on verojen jälkeen
noin 2 kertaa enemmän Yhdysvalloissa.
Yhdessä lentotukialuksessa on enemmän hävittäjiä kuin
kaikki Suomen ilmavoimilla.
Ilmavoimilla noin +20 helicopteria, pelkästään USMC Merijalkaväellä+700
plus kaikki muut aselajit + tuhansia helicoptereitä.
Tuolla rapakon toisella puolella on Iso Maailma ja
ihan vieressäkin on ei ihan niin Iso mutta melkein.
Ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee Suomessa. - Anonyymi00047
jos sota tulee, niin käyhät perinteisesti uhrataan ensin. näin on tehty aina.
Köyhien veriuhri on tärkeä.
Köyhistä koottu nato volk-sturm joukko voidaan käyttää miinakenttien polkemisiin.
Ja käyttää massa-hyökkäyksiin. Säälittä surutta.
Jo aiemmin historiassa, köyhät hakkapeliitat uhrattiin, talvisodassa köyhät uhrattiin, jatkosodassa köyhät hyökkäsi vasten tulta säälittä, ja perääntyessä köyhät oli tulppana uhrautuen.
Näin rikkaiden omaisuus säästyi Suomessa rikkailla.
Kiitoksena köyhät saivat massa-työttömyyden ja huonot palkat.- Anonyymi00049
Sääli, kun sinullakin olisi niin tärkeitä tehtäviä siviilipuolella kuten: <täytä tähän>
- Anonyymi00050
Siinä ei ole mitään yllättävää että hyväosainen verovaroista itselleen kymppitonnien kk-tuloilla ja osin jopa miljoonatuloilla tulevat aina äänestämään siten että köyhempi väestönosa uhrataan ensin.
Näin siksi että eihän hyväosaisen torkkupeiton alla harjoittamaa oman pierun haistelua saa häiritä, onhan se mukavampaa haistella niitä omia aivopieruja sodankin aikana kuin tehdä asioille mitään oikeasti.
Lopulta tuo torkkupeiton alla pierua haisteleva väki tulee pettämään oman maansa, tavalla tai toisella, joko jäljellä olevat maat myydään jotta pierun haistelu saa jatkua, tai sitten lähtevät torkkupeittojensa ja rahojensa kanssa pakoon jonnekin etelän aurinkomaihin - jossa jatkavat sen oman pierunsa haistelua.
Tämmöisen johtajajoukon Suomi on saanut, kun ensin 70 vuotta sitten heidän esivanhemmat taistelivat Suomen vapaaksi juuri tällaisesta sortamistoiminnasta ja vääristä johtajista.- Anonyymi00051
"70 vuotta sitten heidän esivanhemmat taistelivat Suomen vapaaksi ..."
Siis, ei HEIDÄN esivanhemmat, vaan meidän muiden esivanhemmat.
Todennäköisesti erittäin suuri osa tuon pierua haistelevan johtajajoukon omista esivanhemmistakin on olleet ihan samanlaisia vastuusta luikertelevia tyyppejä, tämän voinee tarkistaa vaikka historiankirjoituksista, jokaisella on ollut varmuudella joku pierunhaistelu turvatyöpaikka jotta ei tarvitse sotiin osallistua. - Anonyymi00053
Harrastatteko te vassarit kimpparunkkua ja joukkopiereskelyä myös koska ilmaista huvia?
- Anonyymi00055
70 vuotta sitten, eli 1956 - missäs silloin taisteltiin Suomea vapaaksi? Suezilla?
- Anonyymi00052
47-vuotias Playstation-mies kuuluu nykypäivänä pelaajien valtavirtaan, sillä videopelaajien keski-ikä on noussut yli 40 vuoden. Pelaaminen on suosittua 40–49-vuotiaiden keskuudessa, ja monet heistä ovat pelanneet ensimmäisestä PlayStation-konsolista (1994) lähtien.
- Anonyymi00054
Myös Suvi Linden.
- Anonyymi00056
Tässä väsyttävässä maassa on jo kauan ollut riistämisen suunta
sen jälkeen kun EU perustettiin.
Nyt kaikenlaiset valheet ovat hyväksyttävää joka päivästä!
Vastenmielinen valheiden maa.- Anonyymi00057
Totta töriset sinä ahkera työläinen jumalaa pelkäävä nuhteeton veronmaksaja ja yhteiskunnantukipilari.
- Anonyymi00058
Poro-kansa jota helppo viedä suuntaan ja toiseen!
Mikä ihmeen leijona tunnus, leijonia vain Africassa!
Yhdysvalloilla American Eagle, on kotkia!
Austraalialla Kenguru, on kenguruita!
Ruotsilla Kruunu on kuninkaallisia!
Virolla ei mitään kun ei ole mitään!- Anonyymi00059
"Mikä ihmeen leijona tunnus, leijonia vain Africassa"
On myös Alkossa - Anonyymi00063
Anonyymi00059 kirjoitti:
"Mikä ihmeen leijona tunnus, leijonia vain Africassa"
On myös AlkossaPeugeot!
Pöshöö! - Anonyymi00064
Englannilla peräti kolme leijonaa, eikä ole osa Afrikkaa (leijonia on muuten Aasiassakin). Ja Skotlannin kansalliseläin on yksisarvinen, uskokaa tai älkää.
- Anonyymi00060
Itäsuomen betaalastmiehille lapiot sorkkiin ja sanat; kaivat mulkero juoksuhaudan tai oman hautasi. Kumman valitset?
- Anonyymi00061
Täällä itä-Euroopassa ei ole vapaita työpaikkoja!
- Anonyymi00065
Oikein ja sitten juopoimmat upseerikerholle, kovaäänisimmät käskyn jaolle, laiskimmat työn johtajiksi juoksuhautojen kaivannolle Tornion joelle ja vetreimmät polkemaan rajaa karjalaan.
Onko mitään älliä?
eipä titysti täällähän kokoontuu Suomen eliiitti yksniittisiä. - Anonyymi00070
Ei ei nyt otetaan mallia Ameriikasta pyssyt jokamiehen oikeudeksi ja vastaan tulijan saa ampua ennakolta itsepuolustukseksi ja lippuu lisätään tähtiä olisko 51?
- Anonyymi00071
Möhömahatyöttömät ei kelpaa edes ampumaradalle maalitauluiksi kun ovat liian isoja ja on siten helppo osua.
- Anonyymi00072
Miinanpolkijaksi ja dronen houkuttimeksi rintamalle.
- Anonyymi00075
Se on huonopaikka pakottaa työttömiä yhtikäs mihinkää .ne viel täräyttää pakottajasa hengiltä.
- Anonyymi00073
Venäjän afrikkalaisille palkkasotureille ukrainaan kenttämuonaksi.
- Anonyymi00074
Mikäs siellä olisi olla poikia tiirailemassa.
- Anonyymi00076
Ei se nyt ihan noin mee. Puolustusvoimat ei oo mikään työttömyystoimisto mihin porukkaa vaan työnnetään. Ja jos työtä tehdään, siitä pittää myös maksaa palkka, ei sitä tehdä pelkän tukirahan varassa. Isänmaan puolustaminen on ihan oikea ammatti, eikä mikään rangaistus työttömyydestä.
- Anonyymi00077
Ei kai se kukaan tuommosia juttuja tosissaan ota?
Edes eduskunnalla ei ole tuommoista valtaa jolla ihmisiä määrättäisiin suoraan toimiin sen perusteella mikä on heidän yhteiskunnallinen asemansa milloinkin. Suomessa on valta hajautettu ja yksilöön menevät toimet on oikeuslaitoksen alaisia toimia. Yhdelläkään virkamiehellä ei ole valtaa määrätä yksilöjä minkäänlaisiin toimiin ,ei työttömyyden eikä minkään muunkaan nojalla vastoin yksilön tahtoa ,rajoittaen hänen yksilövapauksia. - Anonyymi00078
Eihän se rangaistus ole, jos määrätään töihin PVlle, itse lähtisin mielelläni vaikkapa 3500 e/kk palkalla alokkaita simputtamaan tai vahtimaan jotain tyhjää latoa, typerämpiäkin hommia on tullut tehtyä ja palkkaakin saanut, tosin alle 3500 e/kk
- Anonyymi00079
Anonyymi00078 kirjoitti:
Eihän se rangaistus ole, jos määrätään töihin PVlle, itse lähtisin mielelläni vaikkapa 3500 e/kk palkalla alokkaita simputtamaan tai vahtimaan jotain tyhjää latoa, typerämpiäkin hommia on tullut tehtyä ja palkkaakin saanut, tosin alle 3500 e/kk
Eihän tuollaisia määräyksiä anneta. Puolustusvoimat ei ole mikään paikka, johon ihmisiä määrätään palkkatöihin. Jos siellä tehdään työtä palkalla, siihen haetaan ja siihen myös kouluttaudutaan. Varusmiespalvelus on sitten erikseen, mutta sekään ei ole mikään 3500 euron palkkatyö.
- Anonyymi00080
Anonyymi00078 kirjoitti:
Eihän se rangaistus ole, jos määrätään töihin PVlle, itse lähtisin mielelläni vaikkapa 3500 e/kk palkalla alokkaita simputtamaan tai vahtimaan jotain tyhjää latoa, typerämpiäkin hommia on tullut tehtyä ja palkkaakin saanut, tosin alle 3500 e/kk
Kun työtä tarjotaan työsuhteisena ja siitä kertyy työehtosuhteen mukaiset kertymät ja palkkaus vastaa markkinoilla maksettavaa elintasoa vastaavaa alan palkkausta, jolla itsensä on elätettävissä asia on aivan toinen. Työtön on työnhakija ja heillä on myös työn vastaanotto velvollisuus tuossa suhteessa. Eiköhän moni hyppisi riemusta tuollaisen tilaisuuden myötä .Jos tuollainen olisi mahdollista järjestää myös työttömyys olisi hoidettu.
- Anonyymi00082
Miksi luulet että PV maksaisi palkkaa? Eihän tässä ole siitä edes kysymys. On jokaisen velvollisuus puolustaa maata eikä siinä tarjoilla palkkoja. Se että työtön sallitaan asua itsenäisessä maassa ja nostaa vastikkeettomia tukia on jo itsessään palkka.
- Anonyymi00083
Anonyymi00082 kirjoitti:
Miksi luulet että PV maksaisi palkkaa? Eihän tässä ole siitä edes kysymys. On jokaisen velvollisuus puolustaa maata eikä siinä tarjoilla palkkoja. Se että työtön sallitaan asua itsenäisessä maassa ja nostaa vastikkeettomia tukia on jo itsessään palkka.
Rauhan aikana Puolustusvoimat ei ole mikään työttömyyden hoitopaikka. Jos työtä tehdään, siitä maksetaan palkka. Sosiaaliturva taas on laissa säädetty tuki, ei mikään “palkka asumisesta”.
- Anonyymi00084
Anonyymi00082 kirjoitti:
Miksi luulet että PV maksaisi palkkaa? Eihän tässä ole siitä edes kysymys. On jokaisen velvollisuus puolustaa maata eikä siinä tarjoilla palkkoja. Se että työtön sallitaan asua itsenäisessä maassa ja nostaa vastikkeettomia tukia on jo itsessään palkka.
Ja sinäkö et sallisi työttömän asua omassa syntymämaassaan?
- Anonyymi00081
Prisman ruokaostoksille tarkoitetut muovipussit haisee pskalle ja roskapussit tuoksuu hyvälle. EOKP.
- Anonyymi00085
Juu itekkin miettiny et pitäisi alkaa treenamaan dronen lennättämistä. Jos valtio kustantaa dronen ja koulutuksen ei minulla ole mitää sitä vastaan. E-papereilla muuten varmaan aika vaikea låhteä taistelemaan armeijan riveihn
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707