Saariston sankarit, nuo rantahuviloiden jahtimiehet

Anonyymi-ap

Kun nimikin Yksikkökaksikon velvoittaa. Toisella oli Kulosaaren rantahuvila ja toisella Kaskisaaren rantahuvila ja he molemmat myivät ne samoihin aikoihin, tai itse asiassa toinen lahjoitti sen ennakkoperintönä tyttärelleen, kuin myös kaksi miljoonajahtia, joista toinen ajeltiin Phuketista Suomeen.

Sittemmin toiselle saaristolaisen tyttärelle ilmestyi saari ja huvila myös Sundomiin. Ennestään oli Saimaan saaressakin huvila ja Targa.
Pian vaimonsa olikin jo soutamassa verkkoja Paraisten huvilalla, kun hän äkkäsi "kohtuumiljoonasaaren" jonka he hankkivat ja jossa on tuore mammuttihirsihuvila.

Saaret eivät tähän loppuneet, vaan sitten keksi sukunsa omistavan saaren, jossa on sukunimeään kantava tien nimi. Siinä on siunaantunut kahdelle ilmaisen rakkauden miljonäärille saari poikineen ja niistä löytyy myös savusaunaa ja uimahyppytorneja vaimolle, vaan ei ensimmäistäkään valokuvaa mistään mainitusta.

Megalomania huippulukemat saavutettiin kun mainitsi olleensa "Kulosaaren rantahuvilan kylpyläosaston pelisalissa". Totuus lienee että hoitaja oli tuonut hänelle Kimblen huoneeseensa. Hoitaja haki sen sittemmin pois, koska vihreille pelinappuloille oli tullut paha mieli kun ne hävisi punaisille pelinappuloille.

Huoneesta kuului silti se naksutus. Oli jäänyt päähän soimaan se noppakupoli.

20

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Entäpäs se kun Pranburin satamassa oli sivupersoonalla miljoonajahti Luxembourgiin rekisteröitynä joka "loksauttaa pattajan rakkaiden suut auki". Siitäkään ei sitten kuvaa tullut vaan kehotus mennä itse sinne sitä ihmettelemään.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tänään, huomenna, joka viikonpäivä ja loppuelämän, aina suoraan suomen maaseudulta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tai laitoksesta nimeltään pattayan savo, totuustarkkailua 24/7 ympäri vuoden.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kannattaisi hieman muuttaa käsitystä NumBallista, ei liene ihan pikku juttu siirtää asuinmaata 10 vuoden jälkeen, ja saada nopeasti asiansa hanskaan, taloudellisesti projekti voi olla aika haastava, ja vaatii kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa, kun joutuu ostaa kaikki uudelleen, erittäin älykästä ostaa kuolinpesä, niissähän on yleensä kaikki perustarpeet valmiina, ja jos sellaisen saa edukkaasti... tosin siitäkin huolimatta rahaa palaa lentolippuihin, kaikkeen mitä kotona tarvitaan sekä vaateita, ja heitä on vielä kaksi henkeä. eikä vaimo pienellä eläkkeellä pysty itseään elättämään, luulenpa että moinen voisi olla vaikeaa ja mahdotonta rakkaille...

      • Anonyymi
        UUSI

        Nyt Saarilapio koettaa kehuskella maitojunalla Suomeen paluullaan. Vähissä on kehuskelun aiheet.

        "Ei liene ihan pikku juttu siirtää asuinmaata 10 vuoden jälkeen"

        -Mutta sinunhan piti vain käydä sairaalassa kelakortilla, moikata sukua jotka on kaivannut ja sitten palata asumaan teidän omistamaan taloon Hua Hinissa ja teillä on myös Palokassa rivitalo ja condo Nanalla? Onko se nyt sitten asuinmaan vaihto?

        Vesitit ihan itse kaiken kirjoittamasi samaisen kirjoituksen paradokseilla.

        Ensin sanoit:
        "Vaatii kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa, kun joutuu ostaa kaikki uudelleen"

        -Ei todellakaan vaadi.

        Seuraavaksi sanoit:
        "Siitäkin huolimatta että rahaa palaa lentolippuihin"

        -Lentolippu maksaa tähän aikaan pompulla BKK-HEL noin 800 euroa per nenu. Finskillä ette lentäneet, koska sen yhdensuuntainen suora lento on tolkuttoman hintainen. Rahaa siis paloi teillä lentoihin 1600 euroa. Se ei ole paljon rahaa. Siksi et näyttänyt lentolippuja, koska pomppu turistiluokassa olisi paljastunut.

        Sitten:
        "kaikkeen mitä kotona tarvitaan sekä vaateita, ja heitä on vielä kaksi henkeä"

        Siis kymmeniä tuhansia euroja irtaimistoon? Höpöhöpö.

        Telkkari ja TV-taso 500 euroa uutena. Sohva Torista 100 euroa. Keittiökalusto Torista 100 euroa. Sohvatuoli satasen. Sänky 200. Petivaatteet 200. Pari mattoa Torista 200. Ikeasta riittävät astiat kahdelle 100 euroa. Vaatteet kirpparilta ja Tarjoustalosta 200 euroa.

        Yhteensä 1600 euroa. Muista että te ette kokkaa vaan syötte aina ulkona. Pesukone parisataa tuohon päälle.

        Mihin katosi siis sinun "kymppitonnit?"

        Saitko siis hankittua melkein uuden Skoda Octavian, rivitaloasunnon sekä irtaimiston käteisellä muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla, joka tarkoittaa puhekielessä 30-40 tuhatta euroa?
        Nyt on edullinen rivari ollut.

        Mihin katosi se mahtava eläkkeesi 3800 euroa käteen ja vaimolle nyt tonni käteen, kun hän alkoi saamaan takuueläkettä? Noilla spekseillä (4800 euron nettoeläke) saisitte puolen miljoonan euron lainan pankista 30 000 euron käsirahalla.

        Annas kun iskä kertoo miten tuo todellisuudessa meni:

        Keräsitte rahaa Suomeen muuttoon, koska eläkkeesi ja vakuutuksesi ei riittänyt sairaalahoitoihin.

        Varasit sairaala-aikaa jo Thaimaasta käsin, joka oli fiksua. Etsitte halvan vuokrakämpän valmiiksi ja haitte siihen asumistuet valmiiksi, koska olette pienituloisia ja sairaita.

        Vaimon poika järjesti kuljetukset. Mitään autoa teillä ei ole, eikä ajokortteja jotka olisivat voimassa. Saitte köyhäinapua joko sukulaisilta tai tutuilta huonekalujen muodossa.

        Käteiset rahanne ei riittäneet kuin pesukoneeseen ja sohvaan. Luottokortin hait jo Thaimaasta käsin valmiiksi ja avasit tilin Osuuspankkiin. Onnittelen sinua siitä, että vähintään toisella teistä on luottotiedot kunnossa, vaikka vaimosi on kertomasi mukaan holtiton rahankäyttäjä.

        Tulee tiukat tulevat kuukaudet, kun pitäisi alkaa lyhentää luottoa ettei sen korko syö pientä eläkettänne. Ihmettelen myös prepaid- liittymää ja osamaksulla ostettua modeemia.

        Rahat on siis käytetty satasen tarkkuudella. Luottokortilla joudut siis nyt juomaan kallista Alkon viinaa.

        Kolmannen kerran esitän tarjoukseni. Kymppitonni rahaa sinulla ja esitän kaikki tietoni perhepotretteineen, kun näen Simonkylän rivarin paperit ja kuitin. Sinulla ei ole mitään menetettävää, kun kerta olet jo tunnettu.

        2010

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muuta sun elämään kuuluu näin lauantaina?

        PS: Kuolinpesiä ei ostella sen halvemmalla kuin muitakaan ja niiden irtaimisto on 70- luvulla hankittua mahorkan ja pierun hajuista asuinkelvotonta sontaa, joilla ei ole mitään arvoa.

        Ja ylipäätään kuka menee asumaan tuntemattoman vainajan haisevien romujen keskelle?
        Sellainen asunto menee remonttiin ja sieltä heitetään kaikki kaatopaikalle.

        Sinä resupekka sanot vielä että on "erittäin älykästä ostaa kuolinpesä". Ei se niin mene. Se menee niin että perikunta hoitaa asunnon tyhjennyksen, siivoamisen ja remontit ja laittaa sen myyntiin alueella vallitsevaan hintatasoon.

        Olet edelleenkin vain lapsekas satusetä, jonka lompakosta saa kärpäsläpän ensi kesäksi.
        Jos et sinä, niin leski.

        2010

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Saarilapio koettaa kehuskella maitojunalla Suomeen paluullaan. Vähissä on kehuskelun aiheet.

        "Ei liene ihan pikku juttu siirtää asuinmaata 10 vuoden jälkeen"

        -Mutta sinunhan piti vain käydä sairaalassa kelakortilla, moikata sukua jotka on kaivannut ja sitten palata asumaan teidän omistamaan taloon Hua Hinissa ja teillä on myös Palokassa rivitalo ja condo Nanalla? Onko se nyt sitten asuinmaan vaihto?

        Vesitit ihan itse kaiken kirjoittamasi samaisen kirjoituksen paradokseilla.

        Ensin sanoit:
        "Vaatii kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa, kun joutuu ostaa kaikki uudelleen"

        -Ei todellakaan vaadi.

        Seuraavaksi sanoit:
        "Siitäkin huolimatta että rahaa palaa lentolippuihin"

        -Lentolippu maksaa tähän aikaan pompulla BKK-HEL noin 800 euroa per nenu. Finskillä ette lentäneet, koska sen yhdensuuntainen suora lento on tolkuttoman hintainen. Rahaa siis paloi teillä lentoihin 1600 euroa. Se ei ole paljon rahaa. Siksi et näyttänyt lentolippuja, koska pomppu turistiluokassa olisi paljastunut.

        Sitten:
        "kaikkeen mitä kotona tarvitaan sekä vaateita, ja heitä on vielä kaksi henkeä"

        Siis kymmeniä tuhansia euroja irtaimistoon? Höpöhöpö.

        Telkkari ja TV-taso 500 euroa uutena. Sohva Torista 100 euroa. Keittiökalusto Torista 100 euroa. Sohvatuoli satasen. Sänky 200. Petivaatteet 200. Pari mattoa Torista 200. Ikeasta riittävät astiat kahdelle 100 euroa. Vaatteet kirpparilta ja Tarjoustalosta 200 euroa.

        Yhteensä 1600 euroa. Muista että te ette kokkaa vaan syötte aina ulkona. Pesukone parisataa tuohon päälle.

        Mihin katosi siis sinun "kymppitonnit?"

        Saitko siis hankittua melkein uuden Skoda Octavian, rivitaloasunnon sekä irtaimiston käteisellä muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla, joka tarkoittaa puhekielessä 30-40 tuhatta euroa?
        Nyt on edullinen rivari ollut.

        Mihin katosi se mahtava eläkkeesi 3800 euroa käteen ja vaimolle nyt tonni käteen, kun hän alkoi saamaan takuueläkettä? Noilla spekseillä (4800 euron nettoeläke) saisitte puolen miljoonan euron lainan pankista 30 000 euron käsirahalla.

        Annas kun iskä kertoo miten tuo todellisuudessa meni:

        Keräsitte rahaa Suomeen muuttoon, koska eläkkeesi ja vakuutuksesi ei riittänyt sairaalahoitoihin.

        Varasit sairaala-aikaa jo Thaimaasta käsin, joka oli fiksua. Etsitte halvan vuokrakämpän valmiiksi ja haitte siihen asumistuet valmiiksi, koska olette pienituloisia ja sairaita.

        Vaimon poika järjesti kuljetukset. Mitään autoa teillä ei ole, eikä ajokortteja jotka olisivat voimassa. Saitte köyhäinapua joko sukulaisilta tai tutuilta huonekalujen muodossa.

        Käteiset rahanne ei riittäneet kuin pesukoneeseen ja sohvaan. Luottokortin hait jo Thaimaasta käsin valmiiksi ja avasit tilin Osuuspankkiin. Onnittelen sinua siitä, että vähintään toisella teistä on luottotiedot kunnossa, vaikka vaimosi on kertomasi mukaan holtiton rahankäyttäjä.

        Tulee tiukat tulevat kuukaudet, kun pitäisi alkaa lyhentää luottoa ettei sen korko syö pientä eläkettänne. Ihmettelen myös prepaid- liittymää ja osamaksulla ostettua modeemia.

        Rahat on siis käytetty satasen tarkkuudella. Luottokortilla joudut siis nyt juomaan kallista Alkon viinaa.

        Kolmannen kerran esitän tarjoukseni. Kymppitonni rahaa sinulla ja esitän kaikki tietoni perhepotretteineen, kun näen Simonkylän rivarin paperit ja kuitin. Sinulla ei ole mitään menetettävää, kun kerta olet jo tunnettu.

        2010

        Voi rakas lapsi, taas olet huomioinut minut, en ole tähän avaukseen kirjoittanut mitään enkä paljon muihinkaan, sinun arviosi kuluista menee pahasti alakanttiin, toinen lievästi yläkanttiin hieman mutta ei paljon, luottokortin tilasin suomessa ollessani., tänään käytin sitä ekan kerran kun kävin ostamasta varusteekasta maiharit kunnolliset... tosin maksoin saappaat heti... tililtä, luottoa ei ole mennyt vielä lainkaan, en ole osamaksumies kuten sinä.

        Mitä tulee reitittimeen se tulee hieman vajaa 30 euroa elisa viihde paketin mukana, paketissa on myös nopea kuitunetti, telia prepaid on halvin, nopea 4g netti euron päivä, 150mt, käytin sitä sairaalassa, ei ole wifiä, ainakaan tuolla osastolla missä olin joten se maksoi sinä aikana 6 euroa, elisa mobiili menee samoihin mutta kiinteä kuukausi hinta...29.90 kuukaudessa sama nopeus.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi rakas lapsi, taas olet huomioinut minut, en ole tähän avaukseen kirjoittanut mitään enkä paljon muihinkaan, sinun arviosi kuluista menee pahasti alakanttiin, toinen lievästi yläkanttiin hieman mutta ei paljon, luottokortin tilasin suomessa ollessani., tänään käytin sitä ekan kerran kun kävin ostamasta varusteekasta maiharit kunnolliset... tosin maksoin saappaat heti... tililtä, luottoa ei ole mennyt vielä lainkaan, en ole osamaksumies kuten sinä.

        Mutta sinunhan piti vain käydä sairaalassa kelakortilla, moikata sukua jotka on kaivannut ja sitten palata asumaan Hua Hiniin omistusasuntoon joka on todellisuudessa vuokra-asunto.

        Et näyttänyt lentolippuja koska tulit pompulla turistiluokassa.

        Irtaimistoon ei mene kymmeniä tuhansia euroja.

        Suomeen vuokralle muutto on halpaa, pääsit tukisysteemiin samantien.

        Mihin katosi säästösi ja suuret eläkkeenne? Miksi otit luottokortin, kun et kerta sitä tarvitse? Nyt maksat sitten turhaan kuukausimaksun. Totuus on että rahat loppui ja tarvit luottoa.

        Mitä ihmettä sinä teet maihareilla? Eikö nilkat kestä rasvamaksan painoa? Kuka ne laittaa sinulle jalkaan kun ethän sinä pääse edes kumartumaan niitä sitomaan? Ostit ne kirpparilta ja vaimo laittaa ne.

        Kirpparilla ne maksoi noin 10 euroa, jos oli hyväkuntoiset.

        Kirppareilta löytyy ihan hyviä artikkeleita halvalla. Miksi pilkkaat ihmisiä jotka asioivat kirppareilla?

        Ostin maiharit varusteka nimisestä kaupasta löytyy vihdintien varrelta, koko 46, ja lämpimät sukat sinne, ihan uutta vastaavat, sukat uudet, hieman näytti olleen kävelty, kun pohjat oli vähän kuluneet, mutta ei paljon, pystyn ihan itse laittamaan ne jalkaan, maksoivat 49,90... täysin uudet 240 euroa.
        Luottoa en ole tarvinnut, vielä lainkaan, eläkkeetkin tulee kuun alussa, en tarvitse luottoa lainkaan...

        By NumBall Vantaa (kotona) 63v.
        ps. 2010 kertoo miten tekisi jos palasi suomeen, niin minäkin jos olisin hänen housuissa, mutta kun olen omissani, enkä osakaslaina "miehen"

        Ei kukaan pilkkaa kirppareilla asioivia vaan oikaisee vain höpöpuheita. Käyn itse kirpparilla useinkin, kerään lasitavaraa lähinnä ja olen ostanut joskus kenkiäkin sieltä, sisustukseen sopivia juttuja ja vanhoja esineitä.

        Katsos kun ihmisillä on sellainen asia kuin suhteellisuudentaju. Jos väität nettoeläkkeesi olevan kotitaloudessanne 4800 euroa kuukaudessa, niin elintasosi olisi aivan toinen eikä olisi koskaan tarvinnut muuttaa Thaimaasta pois. Olisi omistusasunnot ja uudet autot parissakin maassa, sijoituksia ja harrastuksia, matkailua ja sensellaista.
        Silloin et roikkuisi netissä. Kun pitää luetella muutamien eurojen ostoksia ja niiden hintoja niin siitä tietää ja näkee että rahat on tiukilla.
        Köyhä ei hommaa luottokorttia huvikseen, varsinkin jos väittää ettei tarvitse sellaista ja on käteismiehiä joka juuri on nauranut luottokorteille ja osamaksuille.

        Nimittelee toisia köyhiksi lainalla eläjiksi kellä on luottokortti ja sitten hommaakin itselleen luottokortin ja mukamas huvikseen, vaikkei tarvi?
        Ei mene läpi. Ne on rahat loppu sinulta eikä sitä paljoa ole koskaan ollut, mitä sitä häpeilemään? Kelle vaan voi käydä niin kun terveys menee vieraassa maassa.
        Köyhyydessä ei ole mitään hävettävää, mutta tuo on noloa esittää rikasta, vittuilla muille ja
        3800 euron nettoeläkkeeseen olisi tarvinnut melkoiset tulot ottaen huomioon että jäit sairaseläkkeelle 46 vuotiaana. Urasi näyttää jutuissasi rönsyilevän niin pahasti että olet ollut sekatyömies, joka on kokeillut kaikenlaista työkkärin käskystä.

        Kehuskelet usein myös korkeakoulutuksillasi ja tutkinnoilla. Voin kertoa sinulle että pääsit peruskoulustakin vain säälistä pois ja et ole suorittanut yhtäkään tutkintoa, et alempaa etkä ylempää, kun ethän sinä ymmärrä yhtäkään edes suomenkielellä esitettyä kysymystä.
        Koetat noilla valheilla asettaa itsesi muiden yläpuolelle, mutta se ei koskaan tule menemään kellekään läpi muulle kuin ehkä vaimollesi ja sillekin väkisin, että hän joutuu esittämään mieliksesi uskovansa juttujasi.

        Joopa joo ja välissä olet Senssukan kellohameessa täällä Chiang Maissa.

        Eihän täällä ole montaakaan viikkoa aikaa kun kuuluteltiin suureen ääneen että jäi NumBalin akka thaimaahan jakamaan tavaraansa, ja että numball on luottokelvoton ulosottoa pakoileva pelle, eli jäänyt akka thaimaahan, eikä numbal ollut luottokelvoton, kun sai op gold luottokortin jossa on tietääkseni tulorajat, ja niihin on vaikea päästä eläkkeellä, jotka suomessa on yleensä aika vaatimattomia.

        Kiitos asiallisesta vastauksestasi.

        En kuitenkaan ole tämä henkilö, joksi minua luulet.
        En ole eläkkeellä (vielä) enkä kai kovin köyhäkään.

        En itse asiassa ole vähään aikaan kirppiksillä asioinut, joten voin olla väärässä tuon suhteen, mitä niiltä voi löytää. Silloin kun useasti asioin oli tulotasoni... tai sanotaanko, että palkkatasoni parempi kuin tänään.

        Numball on todistanut että akkansa on matkassa, ja sen että hän on luottokelpoinen, 2010 on todistanut tarvitsevansa parempaa lääkitystä, toistuvien valheiden levittämisen takia, jopa pakkohoitoa.

        Numball kertoi että oli sydänosastolla jossa hänelle tehtiin porrastesti, kotiutusta varten, alkoi kauhea urputus kliinisestä rasitustestistä, vaikka Numball ei ole kertonut muista kuin kotiutustesteistä portaita kävelemällä, varmasti kaikki sydänsairaalat tekevät nimenomaan porrastestin, eikä varmasti tee juuri operoidulle kliinistä rasitustestiä, se tehdään aikaisintaan kolmenkuukauden tai puolenvuoden päästä, operaatiosta, varmasti ei heti seuraavana päivänä.

        2010 on todistanut paljon muutakin, yleensä sepelvaltimotauti alkaa pahemmin oireilemaan, tuossa 60-65 vuoden välimaastossa, kuin valtaosa ohitukseen joutuvista tai päätyvistä on tuon ikäisiä, ja heistä on vain pieni osa lihavia, suomalaiset ravintotottumukset ajavat siihen, valtimosuonien kaventumiseen, minullekin tehtiin ohitus 66 vuotiaana, tosin thaimaassa, ole nyt 68 vuotta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta vastauksestasi.

        En kuitenkaan ole tämä henkilö, joksi minua luulet.
        En ole eläkkeellä (vielä) enkä kai kovin köyhäkään.

        En itse asiassa ole vähään aikaan kirppiksillä asioinut, joten voin olla väärässä tuon suhteen, mitä niiltä voi löytää. Silloin kun useasti asioin oli tulotasoni... tai sanotaanko, että palkkatasoni parempi kuin tänään.

        PS.

        Tulotasot ja palkkatasot oli pientä vinoilua TasoMiehelle 63v.

    • Anonyymi
      UUSI

      Saarikyrpå asuu suomessa vuokralla, aivan kuten asui vuokralla thaimaassakin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Eiköhän toi asu Tapsan kanssa perikunnan kämpässä, pesä jaettu ja sotakirves siskon kanssa haudattu. Jeesuksen kuva olkkarin seinällä. Voisi kysyä, paljonko vuokra ja eläke, vieläkö parmanpoikaa aamupalan päällä. Siellä se rakastaa lapsia, kun lippalakin kahdeksansenttinen putkenpätkä ei kiinnosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe