Pieni väre

Kaukana jossain pieni lintu kauniisti laulaa
sateen vihmoessa täällä canvas hiertää kaulaa.
Parempi siellä sorea laulamaan luotu,
syksyn viimat kun tänne on suotu.
Lennä vaan yllä vehreiden tarhain,
odotan sointuja kun aika on parhain.

Muistaa kai siellä pimenevin illoin,
kun rinnassa läikkyi ja oli yötöntä silloin.
Kuin kuulisin sävelkulkusi liukkaan,
samalla ulkona paitaa napilla tiukkaan.
Nuo muistot häipyvät aamuisen usvan lailla,
uusi päivä ei kulje vanhaa vailla.

Entä jos kulkivat ajatukset
valtateitä pitkin pysähtymättä?
Olisivatko paremmin löytäneet oikeat sävyt
pienilllä mutkapoluilla kivikkotaipaleella?

Jos olisin ollut pensas polun varrella,
olisitko pysähtynyt tarkistamaan,
onko tänä vuonna marjoja?

Sanoittamatta
soljuu elämä parhaiten.
-Havukka-Ahon vaeltaja -

Lintukaan ei laulele yhden asian vuoksi,
huomatakseen vain kuinka aika ohitse kuosi.
Päivään turhaan huolille hukkaa,
niinkuin paidan kaulus kerää kutiava niukkaa.
Polun varren varvut hennoin ounaposkin,
puolukan marjoiksi tuntien mukaan noukin.

Sori. Oli huono esitys.

Peitti taivaan, peitti maan,
seuraa ei yksinäiselle edes varjostaa.
Pieni väre kai kaipaa hetken heilaa,
kuin joutsenpari joka vedenpinta peilaa.
Yön sylin lähes sysimustan,
ulos kuljin ja kaulukset taas nostan.