Raakku on lohikalojen loinen. Raakku tarttuu lohikalojen kiduksiin. Tarpeeksi kun niitä on voi kai lohi kuolla hapenpuutteeseen ja muihin tauteihin. Liekö aiheuttaa kalakuolemiakin. Että semmoinen suojeltu.
Raakku on loiseläin
Anonyymi-ap
4348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei mikään kala kuole raakun takia. Alla lainaus ja tarkempaa tietoja tutkimuksesta nimeltä
Pohjoisten virtojen raakut:
"Raakun toukat ovat kalalle harmiton loinen. Mielenkiintoisia ovat
uusimmat tutkimukset siitä, että kala saattaisi jopa hyötyä niistä.
Näiden havaintojen mukaan toistuvat glokidioinfektiot karaisevat
kalan immuunijärjestelmää tehden kalasta vastustuskykyisemmän
muun muassa tauteja ja sieni-infektioita vastaan sekä hidastamalla
kalan vanhenemisprosesseja. Raakun toukkia kantaneiden kalojen
on todettu myös parantuvan esimerkiksi uistimen koukun aiheutta-
mista vaurioista paremmin kuin sellaisten kalojen, jotka eivät ole
niitä kantaneet. Arvellaan jopa, että raakun ja Atlantin lohen
vuosimiljoonia jatkunut yhteiselo olisi syynä siihen, että Atlantin
lohi kykenee kutemaan enemmän kuin kerran elämänsä aikana,
toisin kuin esimerkiksi Tyynenmeren Oncorhynchus-suvun lohet. "
No ilmankos nämä loiset loista puolustaa!
Raakkuja viljellään ja istutetaan jokin. Raakun toukkia kerätään ja eteläisessä Suomessa näitä kasvatetaan istutettavaksi takaisin jokeen. Kaloja ei siis välttämättä tarvita.
Raakku lohia kun syö saa syöpää samalla kertaa