Olen viimeiset pari vuotta miettinyt sitä mahdollisuutta, että todellisuus olisikin oikeasti muuttumaton ja liikkumaton jokin, jossa aika ei todellisuudessa lainkaan kulu. Ja tullut siitä lähes täysin vakuuttuneeksi.
Ajatus kuljettaa minut deterministisen maailmankuvan ylitse. Kysymys vapaasta tahdosta ja tulevaisuuden ennaltamäärättyisyydestä tuntuu hölmöltä ja tarpeettomalta maailmassa jossa mitään ei todellisuudessa lainkaan tapahdu.
Pari päivää sitten löysin sattumalta itselleni melko kuuluisan edeltäjän, Parmenideen. Parmenides ei niinkään ollut filosofi nykypäivän mielessä, vaan maagikko ja profeetta, joka kertoi saaneensa tietonsa todellisuuden luonteesta itsensä manalan hallitsijattarelta, mikä minusta tuntuu aivan järkevältä ja kuulostaa uskottavalta.
Wikipedia kertoo:
http://en.wikipedia.org/wiki/Parmenides
Ajatus kuljettaa minut deterministisen maailmankuvan ylitse. Kysymys vapaasta tahdosta ja tulevaisuuden ennaltamäärättyisyydestä tuntuu hölmöltä ja tarpeettomalta maailmassa jossa mitään ei todellisuudessa lainkaan tapahdu.
Pari päivää sitten löysin sattumalta itselleni melko kuuluisan edeltäjän, Parmenideen. Parmenides ei niinkään ollut filosofi nykypäivän mielessä, vaan maagikko ja profeetta, joka kertoi saaneensa tietonsa todellisuuden luonteesta itsensä manalan hallitsijattarelta, mikä minusta tuntuu aivan järkevältä ja kuulostaa uskottavalta.
Wikipedia kertoo:
http://en.wikipedia.org/wiki/Parmenides
Vastaukset 17
Vanhimmat
>Sen sijaan se mikä on olemassa, on parmenideeläinen Yksi, joka on ajaton, yhdenmukainen ja muuttumaton.
(Wikin suom. sivulta.)
Todellakin.
Mitä se tarkoittaa sinulle käytännössä?
Minulle se merkitsee käytännössä oikeaa mahdollisuutta oivaltaa oman yksityisen ja ajallisen olemassaoloni harhaluonne, ja sitä kautta saada tietää onko sen harhan takana jotakin kuolematonta.
Minulle tämä merkitsee sitä yhtä ja samaa mitä olen toisinaan toitottanut näillä foorumeilla omana maailmankatsomuksenani, ja kuulostaahan se aina hykerryttävältä että joku on mahdollisesti päätynyt samaan ajatukseen kaukana ajassa ja paikassa.
Elikä siis olisi olemassa vain Yksi ainoa, jota tapaan mielessäni verrata fraktaalikuvioon. Tämän Yhden sisällä on kaikki olemassaoleva, sama teema toistuu loppumattomiin pienempänä ja suurempana; ei ole mitään Yhden ulkopuolella. Yksi näennäisesti versoo itsestään olentoja jotka versovat kehoja ja persoonia ja ajatuksia, mutta yhtä vähän kuin oksa voi olla olemassa ilman puuta, eivät nämä versot tai kärhetkään ole olemassa tuon puun ulkopuolella.
Tai sitten Yksi on kuin pallo tai ympyrä, jonka keskellä on energia/henki, ja laidalla materiaalinen eli fyysinen ajan ja paikan todellisuus, ja näiden ääripäiden välissä kaikki mahdolliset välimuodot kuin spektrissä värit. Eikä taaskaan mitään pallon/ympyrän ulkopuolella, ja tietoisuudessaan voi yhyttää sen ympyrän keskipisteen vaikka mainen maja asustaakin raukoilla rajoilla eli reunalla.
Tai sitten Yksi on hologrammi, jossa näkee vain Yhden, katseli sitä miltä kantilta hyvänsä.
Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa sitä että minä en vakavasti puhuen oikein kykene demonisoimaan ketään tai mitään, väittämään että joku asia on torjuttavissa ja työnnettävissä pois kokonaisuudesta. En voi olettaa että jokin asia on parempi kuin jokin toinen, voin vain todeta että henk.koht. mieltymyksiä toki on.
Käytännössä tämä voisi johtaa myös siihen ettei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä että on oma itsensä, ei katumusta että joskus ei toimi "täydellisesti" etc. - koska kaikki tämä vain on Yhden liikuntoa. Hm...
Poika taannoin:
"Nolla on sama kuin ääretön. Kato nolla menee näin hitaasti (LAAHUSTAA) että se on näkymätön, ja sitten ääretön menee näin nopeesti (VIUH VAUH), ja sitten taas nolla menee näin hitaasti (LAAHUSTAA)..."
Elikä ilmentymättömällä tasolla eli Hengessä aikaa ei ole (hitaus), ja kun päästään myriadien olentojen tasolle niin aika ilmaantuu. Ja hilpaisee vähän pirun vikkelään.
Mutta jos aikaa ei ole, ei ole hitauttakaan. Ajattomuus ei siis voi olla sitä, että kaikki on pysähdyksissä. Jos ei ole liikettä, ei ole liikkumattomuuttakaan. Silloin todellisuus vain on.
Tai, kenties aika ikäänkuin on olemassa, mutta se ei muutu, kuten me sen havaitsemme. Se on kuin juova kivessä. Se on siinä, se on tietyn mittainen. Sillä alku ja loppu. Se kulkee notkahduksin ja eri tavoin. Mutta se vain on siinä, muuttumatta.
Minusta on alkanut tuntua että todellisuus on KIUKKUA! Todellista on ärsyttää, ja ärsyyntyä kaikesta, varsinkin "magia" on ärsyttävää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000009070586
Tämä Magia-foorumi ei ole Suomi24:n ylhäältä meille ojentama, vaan se syntyi koska täällä on ihmisiä jotka haluavat kasvaa ja kehittyä. Ts. tämä palsta pyydettiin tänne.
Voihan sitä tietysti vain kiukutella päivät pääksytysten netissä siitä kuinka vittumaiset ihmiset kirjoittavat vittumaisia asioita netissä vaikka maailmassa tapahtuu vittumaisia juttuja, mutta siinä samallahan sitä tonkii itsekin sitä samaa paskakasaa joissa arvelee muiden möyrivän.
Mikään ei ole liian triviaalia tai banaalia, ettei sitä voisi käyttää tiedon hankkimiseen ja itsekasvatukseensa. Toki tämä(kin) palsta enimmäkseen käpertyy omaan jämähtäneisyyteensä, mutta tämä aika mikä täällä oikeasti tulee vietettyä on yksi kärpäsenpierun pätkä verrattuna siihen mitä muuta aikaa ja toimintaa ihmisillä on.
En mene hirteen jos tämä joskus päättyy, mutta on minulla silti kiitollisuus siitä että tämä on ollut olemassa. Minä olen käyttänyt tätä surutta. Minä olen puskenut tänne itseäni ja olen yrittänyt jopa lukea sitäkin mitä muut sanovat, vaikka suuri onkin napani. Joskus ymmärrän, joskus en. Kaikella en toki päätäni rassaa, kuten esim. ouija-laudoilla ja sillä miten niitä valmistetaan.
Jos mikä minua Castanedankin kirjoissa viehätti, oli se miten mikä tahansa otettiin tarpeen tullen käyttöön; mitään ei kauhisteltu, kaarrettu kaukaa, soimattu, ylistetty, palvottu. Kaikki oli käyttöä varten ja käyttäjäkin oli käyttöä varten. Nautinnollinen toimintatapa.
Periaatteessa inhoan "mystisyyttä" jo sanana, mutta se että pystyn kuvittelemaan ajattomuuden olevan olemassa yhtäaikaa ajan kanssa taitaa olla mysteeri pahinta sorttia. Voin myös hahmottaa liikkumattomuuden liikkeessä.
Ajattomuus on tietoisuudentila, luulen; liikkumattomuus liikkeessä voi olla fyysisestikin olemassa mikäli astumme avaruuslaivaan ja päästelemme vähän perkeleenmoista haipakkaa. Aluksessa emme kenties aisti liikettä, ja kuitenkin mennään koko ajan kovempaa kuin mikään voi mennä Maan pinnalla.
Tai ehkäpä ajattelen väärin, ehkäpä ajattomuus ja aika ovat vaihdannaisia, eli on koettava jokotai. En tiedä.
Nykyään sanon aika usein että en tiedä, mutta mikäs siinä.
Tulee mieleen myös valtameri, jonka pinnalla ei välttämättä voi ehkä tietää mitään siitä mitä "meri" on, mutta kuitenkaan ei olla merestä irtikään. Olisikohan tämä sopiva vertauskuva selvittämään sitä ehkä kumminkin näennäistä ristiriitaa mikä näkyväisen ja näkymättömän välillä vallitsee.
En tiedä.
Äänien seinät
hiljaisuuden mustat ikkunat
niiden takana tyhjä
Tulin tähän taloon
puettavaksi sanoihin,
kirjoihin luettavaksi
olen palindromi, en osaa eteenpäin
taakseni katsomatta
olen härkäpolku, kyntöjälki
kieleni kirjaimet
virran kiveen uurtamat
niin sanani sammaloituvat
kun tie kääntyy
ja mutkan takaa ei näy
taloa sen seinien ääniä
ei hiljaisia ikkunoita
(tokaeka koskaan runoilemani runo BTW)
"joka kertoi saaneensa tietonsa todellisuuden luonteesta itsensä manalan hallitsijattarelta, mikä minusta tuntuu aivan järkevältä ja kuulostaa uskottavalta. "
Oletko jättänyt taas pillerisi ottamatta?
No no, olen ottanut pillerini säännöllisesti.
Hmm, aika lailla päinvastainen ajatus kuin omani: minusta kaikki tapahtuu jokaiselle, ja vieläpä yhtä aikaa. Me vain käsitämme kaiken lineaarisella aikajatkumolla, vaikka aika ei toki minnekään kulje eikä kulu. Ensimmäisiä todella valaisevia kokemuksia kaikkeuden hahmottamisessa on se kun tajuaa että aika ei todellakaan liiku mistään minnekään. Olla jäpittää vaan paikallaan, ja popula säntäilee sinne tänne.
Manalan hallitsijatar lienee aivan yhtä hyvä auktoriteetti antamaan tietoa todellisuuden rakenteesta kuin kuka/mikä tahansa muukin asioista hyvin perillä oleva lähde.
OM-Herakleitos:
"Et voi lukea samaa Parmenidesta kahta kertaa".
Ajan harhasta luopuminen ei edellytä Parmenideslaisen monismin omaksumista (aikakeskustelua ks. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000219&posting=22000000009008896 - esim. Hopikielessä ei ole ajan käsitettä).
Kreikkalaiset eivät tunteneet nollaa, tämä selittää osaltaan sitä, miksi Yksi sai niin merkittävän sijan Parmenideellä ja myöh. esim. platonismissa. Sofisti-dialogissa Platon osoittaa vääräksi Parmenideen naivin ontologismin/essentialismin todistamalla ei-olevaisen yhtä tärkeäksi hyperkategoriaksi kuin olevaisen (liikkeen ja liikkumattomuuden sekä samuuden ja eriyden ohella).
Ajattoman liikkeen ja liikkumattomuuden ajattelu voi tuntua vaikealta, jopa mahdottomalta (ajallisuus ja ajatteluhan kumpikin sisältävät ajamisen metaforan, jossa jokin seuraa/edeltää toista), mutta matematiikassa ja geometriassa moinen kummajainen näyttäytyy mahdollisena ja joillekin jopa ymmärrettävänä. Platonismi pyrki ratkaisemaan Ykseyden ja Moneuden ongelmaa edellä mainitun Olevaisen ja Ei-olevaisen sekä Rajallisuuden ja Rajattomuuden dialektisillä pareilla, ja kutsui niiden harmonista yhtymistä Korkeimmaksi Hyväksi (to agathon).
Nykymatematiikassa ajaton liike havainnollistuu suhteellisen helposti esim. fraktaaliyhtälöiden generatiivisilla järjestyksillä - metaforisesti ajatellen tietenkin.
Hyvä homma. Mutta minäpä en sattumoisin ymmärrä yhtikäs mitään fraktaaliyhtälöiden generatiivisista järjestyksistä.
Todellisuuden kuvaaminen runouden, metaforan ja mytologian keinoin on minulle helpommin ymmärrettävää.
>>Todellisuuden kuvaaminen runouden, metaforan ja mytologian keinoin on minulle helpommin ymmärrettävää.
Tämähän on jokseenkin gnostilainen tapa Perimmäisen Todellisuuden hahmottamisessa; todellisuuden paljastaa myytti, jolla on vapauttava tarkoitus, eikä esim. kirjaimellisesti otettava moralisoiva luomiskertomus.
Kerronpa sulle Suurimman Salaisuuden:
ei löydy Salaisuutta!
Kerronpa sulle Suurimman Totuuden:
ei löydy Totuutta!
Vaan miten lakataan etsimästä, kysymästä?
Siinä vasta Etsijän Kysymys!