MINÄ

^vipe^

Elämä on sellaista millaista siitä tekee? Eikö. Kyllä aivan. Olen aivan hukassa elämäni kanssa. Elämäni on rikki. ”Minä autan sinua korjaamaan sen ” Näin helppoa olisi vastata noin tyhmään lauseesen. Minusta tuntuu että minulla on ongelma että mietin liikaa. Jokainen päivä mietin miksi ajattelen näin paljon ja koskaan en vastausta ole löytänyt. Joskus mieli tekisi kävellä kadulla ja nauraa sielun kyllyyksiin. Itseni itkuun. Vaan ei voi. Ei pysty. Ei uskalla.
Rohkeus puuttuu minulta ja meiltä jokaiselta. Olen vain pelokas pieni ihminen. Joka miettii aivan liikaa. Ja kirjoittaessa ei mieti edes sitä vähää mitä pitäisi miettiä. Missä järjestyksessä sanat tulevat toistensa jälkeen. Lauseen rakenne. Ihmisen olemus. Mielestäni aivan sama. Koskaan kukaan ei ymmärrä niin paljoa lukemastani teksteistä kuin juttelessaan minun kanssani. Olen liian hauras kirjoittamaan. Kirjoitan kaikkea paskaa, ylimääräistä mikä ei edes kuulu asiaan. Kirjoitan asian sivusta ja sivulauseista. Vaikka ne eivät kuulu edes asiaan.

Olen saattanut itseni ongelmiin. Mielestäni todella suuriin ongelmiin. Vaan kukaan ei pidä niitä yhtä vakavanina kuin minä itse.Kukaan ei valvo kanssani öitä vatvoen asioita ja miettin että ”miten minä tästä selviän ”. ”Keksi nyt idootti jotain ”. ” Miten tässä nyt näin kävi”. Ai mitenkö, no sen minä nyt sentään tiedän . Hah! Tässä kävi näin koska olen naiivi pieni ihminen ja sydämmeni on niin monesti särkynyt ettei sitä saa koottua. Heh, ajattele. Olen 19 vuotias ja olen menettänyt uskoni elämään!. Joku vanhempi, eikun korjaan moni vanhempi minua ajattelee varmasti etten tiedä mitä tuo on. Mutta kyllä minä valitettavasti ainakin kuvitelen tietäväni. En osaa tuntea muuta kuin kipua. En halua tuntea sitä ehdontahdoin, mutta kaikki elämässäni ajautuu kipuun. Sähellän hirveällä vauhdilla eteenpäin mutta koskaan en osaa pysähtyä ajattelemaan kannattaako.
Minun elämäni on kuin kuvannollinen tyypillinen perjantai ilta sinkku naiselle.
Ollaan aluksi kavereiden kesken. Otetaan muutama rohkaseva. Kikatetaan tupakka suu pielessä. Mietitään edellistä viikkoa ja tulevaa iltaa. Miehiä. Kaikkia niitä miehiä joita tulisi tapaamaan. Yksi etsii korkkareitaan, toinen ei muista minne huulipuna tuli laitettua. Yksi sammuu jo koti sohvalle. Ja sitten lähdetään porukalla liikenteeseen.. Hameet hyvin, jo jollakin silmäpako sukkahousuissa . Hiukset kiiltävinä. Huulipuna paikoillaan ja poskilla pienet punaiset läikät jännityksestä. Ensimmäinen yökerhoon menijä nauraa kikattaa ovella häneltä kysyttäessä papereita. Tökeröitä iskuyrityksiä jo portsarille. Portsari toivottaa hyvää iltaa ja silloin saalistava lauma lähtee liikehtimään sisälle päin keikistellen vielä hiukan . Ja sitten tiskille. Katsaus vasemmalle ja oikealle. Hmm... Mikä uros. Vilkaisu ja hymy. Sitten katse takaisin baaritiskille ja hiukan rintaa eteenpäin. Olen tässä, ota minut..
Sitten tilataan orgasmi. Ja tässä tärkeintä että drinkin nimi täytyy sanoa mahdollisimman isoon ääneen. Hiusten heilautus naurahtaen. Ja sitten keikuttelen vapaata pöytää kohden. Jaellen hymyjä kaikille mahdollisille ottajille. Musiikki tarttuu heti vartaloon. Keinuttaen edes takaisin. Huutamalla kerrotaan edellisistä mies seikkailusta ja seksin määrästä. Voi että kun tänä iltana onnistaisi, katseet kertovat. Ja lyhyesti sitten isketään mies (vai iskeekö mies naisen?) , jompaan kumpaan kotiin ja toinen lähtee aamulla häpeissään pois. Äh miten tässä nyt näin kävi. Ei merkitystä. Uusi perjantai tulossa. Minun elämäni. Vertauskuvannolista.

3

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenni

      Jalkaasi annan raskaat kengät
      jotta kulkusi rauhoittuisi.
      Voit poistaa ne sitten
      kun tunnet oelvasi valmis.

      jenni :)

    • Anonyymi

      ok ketä kiinnostaa

    • Anonyymi

      kyllä kiinostaa,

      hienosti ilmaistu sisäistä maailmaa kysymyksineen,,,

      ihan sielua raapaisi, jälki jäi kirveleen ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      211
      14774
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      18
      2170
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1853
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1232
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1220
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      22
      1100
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      882
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      73
      765
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      703
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      698
    Aihe