Uutiset ovat älyllinen kanava

Anonyymi-ap

Uutiset ovat kansallinen ja kansainvälinen foorumi,
jossa tavataan miettiäkseen asioita, keskustellakseen ja edistääkseen asioita.

Foorumi on hyvä tapa kokoontua ja edistää.

Sallitaanko vuorovaikutuksellisempi tapa hoitaa yhteiskunta uutisten foorumissa?
Tai rajoitutaanko asiantuntijuuteen?

Hävettääkö valtion johtoluokkia interaktiivinen keskustelu, jossa tulee ilmi johdon olemus ja ajattelun tapa?

Erään paikan paras anti oli jossa alin ihminen oli yhdessä ylimmän ihmisen kanssa, jossa myös kaikki muutkin. Laatu oli kärsinyt heti kun alettiin poista alakastiset ja yläkastinen ei suvainnut saapua enää.

Osa tiedosta jää asiantuntijoille.
Suuren osan voi käsitellä demokraattisesti.

Foorumi ei toimi, jos on seitsemän portin takana ja toimii jos ei ole vaatimuksia.
Toimiva tarkoittaa, että ei ole pakotettu olemaan, edes raha ei ole syy kokoontumiselle, mutta täysin vapaa ajan viete ja kansan oma intentio saapua paikalle, joten motiivin pitää olla perustavan laatuinen.

Väliaikaiset sulkemiset ovat kyseenalainen ilmiö, viestin poisto, jos tahdotaan olla 24 h.
Kyllähän ihmisillä on aivoja myös yöllä, eikä vain päivällä.

Tiedon synnyttämisessä on monia ulottuvuuksia.
Tapahtumat tuovat itse sisältöä.
Analyysi vaatii käsittelyä, työtä.
Analyysi on joskus parempi kun on enemmän analyysin tekijöitä.
Analyysi vaatii aikaa, aivotyötä, erehdyksiä.
Poliittinen tieto on asia erikseen, jossa tarvitaan köyden vetoa.
Julkkistieto taas on arkaluontoinen tunkeileva ja hierarkkinen asia.
Globaali tieto nationalistinen tieto.
Rahatalous nostaa rikkaita erityisasemaan määräämään monen asian.
....

9

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Foorumin kaiken alku on valkoinen ruutu.
      Ensimmäiset aktiiviset käyttäjät laittavat merkin ruutuun.
      Siitä alkaa konstruktiivinen fooruminen elävöityminen.
      Periaatteessa sitä ei kannata miettiä - ulkomuotoa ja rakennetta,
      mutta käytössä rakenteen ja ulkonäön pitää muokkaantua luonnolliseen asuun.
      Valmiiksi mietitty on subjektiivista väkivaltaa.
      Kun moderaattori parantaa tai nykyaikaistaa foorumia,
      silloin vanha kantamuoto säilytetään, eikä muuteta.
      Nykyaikaistaminen tarkoittaa poistaa vanhentuneita ylimääräisiä osia.

      Esimerkki
      Ensimmäinen koskee valkoiseen ruutuun.
      Toinen koskee toiseen kohtaan tai jättää siihen viestin, datan.
      Tai siirtää jopa ensimmäisen toisaalle.
      Kolmas tekee muuta.

      • Anonyymi

        Elämässä ei ole paljon vapaita foorumeita.
        Perhe ja suku on yksi vanhoista.
        Nykyään myös lastentarha, koulut.
        Kaikesta muusta joutuu maksamaan rahaa ja se estää sosialisaatiota.

        Mielenkiintoinen asia on se, joka on pakotettu.
        Yksilö pakotetaan johonkin.
        Asia tulee itsestään yksilön luokse eikä yksilö määrää sen asian itselleen.
        Pakotettu asia voi olla hyvä ja paha.

        Ilmainen KELA raha on hakemustyön takana ja moni nuori ei jaksa hakea sitä, joten KELA raha on väkivaltaa. Se ei ole oikeata ilmaisrahaa.

        Luonto on monessa osin edelleen ilmainen vapaa. Voi mennä puun luokse ja syödä sen lehden.

      • Anonyymi

        Mutta voi ruutu olla myös musta.
        Silloin alku on päinvastainen kun edistytään mustasta valkoiseen....

        Ensimmäiset käyttäjät siten valaisevat mustan taustan, kääntävät nurin.

        Mitä jos Universumin tarkoitus on valaistua?
        Samalla tavoin kuin ihminen sivistys, järki?
        Jokaisen planeetan on tarkoitus elävöityä ja synnyttää elämää.
        Kaikkeuden on tarkoitus olla sisäisesti elävä ja lopulta syttyä valoon.
        Kääntyä pimeydestä valoisuuteen?

        Ovatko ihmiset yksi ensimmäisistä omassa lajissaan eläviä järjellisiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...lastentarhakaan ja koulutus ole vapaita, mutta pakotettuja, koska aamulla lapsi nukkuu pitkän unen eikä nouse varhain

        lapsen pitää nukkua ja leikkiä

        mutta jos olisi lapsi vapaa, mitä hän tekisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta voi ruutu olla myös musta.
        Silloin alku on päinvastainen kun edistytään mustasta valkoiseen....

        Ensimmäiset käyttäjät siten valaisevat mustan taustan, kääntävät nurin.

        Mitä jos Universumin tarkoitus on valaistua?
        Samalla tavoin kuin ihminen sivistys, järki?
        Jokaisen planeetan on tarkoitus elävöityä ja synnyttää elämää.
        Kaikkeuden on tarkoitus olla sisäisesti elävä ja lopulta syttyä valoon.
        Kääntyä pimeydestä valoisuuteen?

        Ovatko ihmiset yksi ensimmäisistä omassa lajissaan eläviä järjellisiä?

        AITO FOORUMI ON TODELLISUUDEN VALOKUVA TOISINTO NETISSÄ

        JA AIDOSSA FOORUMISSA OLLAAN AIDON TODILLISUUDEN VIRTUAALISESSA MAAILMASSA, JOLLOIN AJATUKSILLA ON TODELLISTA VASTINETTA

        NIIN GOOGLE MAP ALKAA MUSTASTA PALLOMERESTÄ, JOSSA SELAILEMALLA VOI VALITA HALUTUN NÄKÖISEN PLANEETAN JA MENNÄ SINNE TIETOJANOISENA TAI VOI KELATA IHMISEN SISÄELIMIIN KUTEN SISKONSA PERNAAN

        kaksiulotteisesta ruudusta internetin sisäverkko muuttuu kolmeulotteiseksi todellisuutta vastaavaksi virtuaalimaailmaksi, jossa tiedolla on reaalisijaintinsa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaksiulotteisesta ruudusta internetin sisäverkko muuttuu kolmeulotteiseksi todellisuutta vastaavaksi virtuaalimaailmaksi, jossa tiedolla on reaalisijaintinsa

        jostakin syystä yleinen ruutu on musta mutta yksityinen on värikäs, vaaleampi

        ruudun musta vaihtuu vasta kun valitsee halutun planeetan hakukoneessa tai haluttu lentoaluksen minne hakeutua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jostakin syystä yleinen ruutu on musta mutta yksityinen on värikäs, vaaleampi

        ruudun musta vaihtuu vasta kun valitsee halutun planeetan hakukoneessa tai haluttu lentoaluksen minne hakeutua

        Sisäverkko laajenee sen mukana kun Hubble kaltainen teleskooppi valokuvaa lisää planeettoja reuna alueilla, silloin päästään reunamille lisää ja sitten joku valokuvaaja toimittaja lentää planeetalle ottamaan valokuvia mutta tehtävän tekee tietenkin robotti valokuvaaja

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      273
      3401
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1703
    3. 68
      1269
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      200
      1130
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1087
    6. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      58
      1051
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      51
      1010
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      981
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      837
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      16
      823
    Aihe