Kekkonen ja kakkonen -vuoden 1956 presidentin vaalit

Vuoden 1956 presidentinvaalit olivat todellinen jännitysnäytelmä. Vaalit olivat myös perhejuttu: vastakkain olivat Brita ja Taneli Kekkosen isät, K.-A. Fagerholm ja Urho Kekkonen. Kumpikin ehdokkaista oli jo ehtinyt toimia kansanedustajana, ministerinä, pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä. Yhteistä oli myös tausta: kummallakaan ei ollut tukenaan varakasta ja vaikutusvaltaista sukua ja kumpikin oli joutunut tekemään ahkerasti töitä päästäkseen asemaansa.

Erojakin oli paljon. Toinen ehdokas oli suomenruotsalainen ja vasemmistolainen entinen parturi, joka oli eronnut kirkosta, toinen puolestaan keskustaoikeiston suosiossa oleva lakitieteen tohtori ja maalaisliittolainen, jonka juuret olivat syvällä Savossa ja Kainuussa.

Kekkonen sai vaalien kolmannessa valitsijamiesäänestyksessä lopulta 151 ääntä ja Fagerholm 149. Urho Kekkosesta tuli siten tiukassa äänestyksessä maan kahdeksas tasavallan presidentti. Hän pysyi virassaan aina 1980-luvun alkuun asti.

Fagerholm totesi usein jälkeenpäin, että elämä presidenttinä olisi ollut hänelle liian virallista ja aikataulutettua. Hän nautti, kuK.-A. Fagerholm jätti politiikan 1960-luvun lopulla eikä suostutteluista huolimatta enää palannut eduskuntaan. Valtioneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1969. Alkossa Fagerholmilla oli eläköitymisensä jälkeenkin työhuone, jossa entinen johtaja antoi haastatteluita, luki päivän lehdet ja kirjoitti muistelmiaan, jotka ilmestyivät 1970-luvun lopulla sekä ruotsiksi että suomeksi. Muistelmissaan Fagerholm sanoi suoraan, mitä mieltä oli päivänpolitiikkaan paluun mahdollisuudesta:

”Mutta kun on jättänyt aktiivisen politiikan, ei siihen pidä hypätä uudelleen, ellei ole korvaamaton, mitä kukaan tarkasti ottaen ei ole. Sen, joka näin luulee, pitäisi kiireesti hakeutua psykiatrin puheille.”Viimeisiä vuosia varjosti heikentynyt terveys. Muistikin alkoi pettää. Muistelmiensa ilmestymisen jälkeen Fagerholm totesi kuuluisasti: ”On helkkarin työlästä kirjoittaa muistelmia, kun ei muista mitään!”
n saattoi mennä ravintolaan silloin kun halusi, viettää aikaa perheensä kanssa ja elää vapaana vailla presidentin elämään kuuluvia seremonioita ja kutsuja:

”Presidentin on edustettava vallan mahdottomasti. Kaiken maailman juhlat, jubileumit, vihkimiset, valtiovierailut ja niin edelleen loppumattomiin, olisivat olleet minulle kauhistus. Ei, vihaan elämäni ruuduttamista viikoiksi eteenpäin. Jos olen sitä mieltä, että Judithin pitää päästä ruuanlaitosta ja tiskaamisesta otan hänet käsikoukkuuni, menen hänen kanssaan kapakkaan, syön ja otan ryypyn. Näin ei presidentti voi tehdä. Häntä palvellaan, hänen täytyy olla tavattavissa. Ymmärrän hyvin, että Urho Kekkonen matkustaa niin paljon kotona ja ulkomailla – työn täytyy olla viheliäisen ikävää.”

Fagerholm vakuutteli, että vaikka hän koki monia pettymyksiä ja epäonnistumisia poliittisen uransa aikana, vuoden 1956 presidentinvaalien lopputulos ei lukeutunut niihin: ”Se mikä tapahtui oli minun näkökulmastani parasta ja rehellisesti sanoen uskon että se oli parasta myös maan kannalta.”

K.-A. Fagerholm jätti politiikan 1960-luvun lopulla eikä suostutteluista huolimatta enää palannut eduskuntaan. Valtioneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1969. Alkossa Fagerholmilla oli eläköitymisensä jälkeenkin työhuone, jossa entinen johtaja antoi haastatteluita, luki päivän lehdet ja kirjoitti muistelmiaan, jotka ilmestyivät 1970-luvun lopulla sekä ruotsiksi että suomeksi. Muistelmissaan Fagerholm sanoi suoraan, mitä mieltä oli päivänpolitiikkaan paluun mahdollisuudesta:

”Mutta kun on jättänyt aktiivisen politiikan, ei siihen pidä hypätä uudelleen, ellei ole korvaamaton, mitä kukaan tarkasti ottaen ei ole. Sen, joka näin luulee, pitäisi kiireesti hakeutua psykiatrin puheille.”
Viimeisiä vuosia varjosti heikentynyt terveys. Muistikin alkoi pettää. Muistelmiensa ilmestymisen jälkeen Fagerholm totesi kuuluisasti: ”On helkkarin työlästä kirjoittaa muistelmia, kun ei muista mitään!”