Kuten kaikki tietävät, poronhoitoalueen eteläpuolella suurpetojen metsästys on tällä hetkellä mahdotonta. Syynä luonnonsuojelujärjestö Tapiola-Karelian kymmenissä henkilöissä laskettava, fanaatikkoryhmä joka tehtailee liukuhihnalta valituksia, jotka pykäliä viilaava oikeuslaitoksemme hyväksyy.
Romaniassa karhu tappoi ihmisen. Seurauksena EU:n säännöistä välittämättä valtionjohto määräsi 500 karhua ammuttavaksi.
Ruotsissa myös oheisena vuonna kaadetaan kannanhoidollisen metsästyksen nimissä 500 karhua.
Suomi voisi toimia samoin ja vielä enemmän. Vain yhtenä faktana maamme omaa edelleen Bernin sopimuksessa varauman mm. koskien karhua ja sutta!
Valtiojohtomme ei omaa rohkeutta/ei kuuntele todellisia asiantuntijoita. Riistakeskus kitsastelee lupapolitiikalla, valkohäntäpeuralle täysin liian vähän kaatolupia, karhulle vain muutama ja karhun osalta ne ovat jo oikeusistuimien toimesta toimeenpanokiellossa.
Kohta joku menettää henkensä suurpedon tappamana sekä auto-onnettomuudessa valkohäntäpeuran kanssa.
Voidaan esittää kysymys: KUKA KANTAA VASTUUN?
•Valtiovallan tulisi taata kansalaisten turvallisuus.
•Oikeuslaitokset leikkivät ”jumalaa” miettiessään pilkun oikeaa paikkaa lakitekstin sanarakenteessa.
•Muutama, häiriintynyt viherfanaatikko on onnistunut suurkaupungeista käsin jäädyttämään koko maamme suurpetojen metsästyksen.
Kaikilla edellä mainituilla tuntuu olevan monissa asioissa jumalainen valtaoikeus. Vallan ja VASTUUN tulisi kuitenkin kulkea ”käsi kädessä”!
KUKA OTTAA VASTUUN IHMISUHREISTA? Ei kukaan!!
ONKO SUOMI IDIOOTTIEN VALLASSA?
4
256
Vastaukset 4
- Anonyymi
Johan sen jo kannanhoidellista suurpetojen metsästysasiaa tutkinut juristikinnsanoi että Suomella ei ole mitään lakiteknistä estettä olla metsästämättä näitä suurpetoja.
Suurin syy siis on enää tahtotila. Riistakeskus yms jotka ovat jo täysin viherpolitisoituneet levittelevät vain käsiään ja puuhaavat kosteikkoprojektejaan. Sitten kehuvat kuinka viherideologia antaa meille oikeuden metsästää supikoiria.
Tuo metsästyshallinto on mennyt niin naurettavaksi, että väitän jos metsästävä isoisäni olisi hengissä hän menisi suoraan tuonne sylttytehtaalle laittamaan nuo vihreitä kumartelevat idiootit ruotuun. - Anonyymi
"Romaniassa karhu tappoi ihmisen. Seurauksena EU:n säännöistä välittämättä valtionjohto määräsi 500 karhua ammuttavaksi."
Höpö höpö. Noilla asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.- Anonyymi
Metsästyksen vastustajan tuskin kannattaa ottaa asiaan kantaa. Mene sinne vastustajiisi nillittmään.
- Anonyymi
👍💪!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61986
- 57961
- 93807
- 51748
- 41649
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois219616- 40560
- 49558
- 66555
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79543