Mitä mieltä

Hei, en itse enää asu Suomussalmella mutta käyn vanhempieni luona säännöllisesti, kysyn mielipidettänne koska pidän maalaisjärkeä arvossa.Toimin esihenkilönä suuressa valtion virastossa, keväällä 2022 saimme hallitukselta lähtöisen olevan erittäin tarkan ohjeistuksen miten käyttäytyä ja toimia esimiehinä maahamuutto taustaisia ja sukupuolisivähemmistöjä edustavia alaisia kohtaan.Voin sanoa että ohjeet ovat niin tarkat että suorastaan huvittaa ja itkettää samaan aikaan.Osa esihenkilöistä kokee ohjeistuksen ahdistavana painostuksena ja on vaihtanut työnantajaa.Ns. kantasuomalaiset alaiset kokevat että heitä ei huomioida työpaikalla yhtä hyvin näitä ohjeistuksen kohteita ja kokevat tulleensa syrjityksi, me esihenkilöt olemme vähän kuin puun ja kuoren välissä ja tilanne välillä ahdistaa. Mitä mieltä te olette pitääkö valtion puuttua työpaikkojen arkeen pilkun tarkasti, hyvää syksyn jatkoa kaikille.
37963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Noinhan viherpuna aate toimii, vähemmistöt arvokkaampia kuin valtaväestö, kaikesta normaalista tehty epänormaalia.

Äänestä

Voisiko kaikkia kohdella sen ohjeistuksen mukaisesti, olipa ihonväri mikä tahansa?

Äänestä
  • Ei voi koska silloin esihenkilöltä viedään kaikki mahdollisuudet puuttua alaisien tekemisiin ja tehokkaaseen työn tekoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei voi koska silloin esihenkilöltä viedään kaikki mahdollisuudet puuttua alaisien tekemisiin ja tehokkaaseen työn tekoon.

    Perusteletko tämän? Työpaikalla pitää kohdella kaikkia yhdenvertaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Perusteletko tämän? Työpaikalla pitää kohdella kaikkia yhdenvertaisesti.

    Mtijen perseennuolenta on tärkeintä, joten muita syrjitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Perusteletko tämän? Työpaikalla pitää kohdella kaikkia yhdenvertaisesti.

    Suomalaiseen työkulttuuriin on aikaisemmin kuulunut että työntekijältä voi vaatia että hän noudattaa vaatimuksia ja sovittuja asioita ilman että niistä joka päivä pitää erikseen muistuttaa, jos vielä kahden vuoden jälkeenkin aina vedotaan että laatu, hitaus tai turha poissaolo töistä johtuu kulttuurisesta tai kielellisestä erosta ilman että työntekijälle on siitä mitään seuraamuksia, olen melko varma että yksityisellä puolella tätä ei katseltaisi kovin kauan, esihenkilöiden pelko siitä että leimautuu .......... jos huomauttaa työntekijää on saanut aikaan vaikenemisen kulttuurin vähemmistöjen edustajien suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mtijen perseennuolenta on tärkeintä, joten muita syrjitään.

    Silloin kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi työsuojeluun, mikäli valkoihoisia kohdellaan huonommin. Se on nimittäin syrjintää rodun perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Suomalaiseen työkulttuuriin on aikaisemmin kuulunut että työntekijältä voi vaatia että hän noudattaa vaatimuksia ja sovittuja asioita ilman että niistä joka päivä pitää erikseen muistuttaa, jos vielä kahden vuoden jälkeenkin aina vedotaan että laatu, hitaus tai turha poissaolo töistä johtuu kulttuurisesta tai kielellisestä erosta ilman että työntekijälle on siitä mitään seuraamuksia, olen melko varma että yksityisellä puolella tätä ei katseltaisi kovin kauan, esihenkilöiden pelko siitä että leimautuu .......... jos huomauttaa työntekijää on saanut aikaan vaikenemisen kulttuurin vähemmistöjen edustajien suhteen.

    Jos työpaikalla rikotaan selkeästi ohjeita, niin silloin on paikallaan antaa varoitus. Jos ei muutaman varoituksenkaan jälkeen noudateta ohjeita, niin sitten irtisanominen. Yksinkertaista.

    Äänestä

Minun työpaikallani on 5:lle eri ryhmälle saniteettitilat.

Äänestä

Et kirjoittaa kyllä osaa, joten epäilen lapiohommia sinun tekevän ammatiksesi. Valtion virastoista lähinnä tukia nostat alkukuusta.

Äänestä
  • Aivan sama tuli mieleen. Tämä on täysin huuhaa juttu.
    Valtion esimies ei täällä kirjoittele😉

    Niin, no onhan se Alko vielä valtion hommia......

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aivan sama tuli mieleen. Tämä on täysin huuhaa juttu.
    Valtion esimies ei täällä kirjoittele😉

    Niin, no onhan se Alko vielä valtion hommia......

    😁😁😁😁 En minä nyt sentään valtion esimies ole, se titteli on edelleen Stubilla, mutta esihenkilönä toimin valtion virastossa.

    Äänestä

  • Tuoko on sitä maalaisjärkeää ?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aivan sama tuli mieleen. Tämä on täysin huuhaa juttu.
    Valtion esimies ei täällä kirjoittele😉

    Niin, no onhan se Alko vielä valtion hommia......

    Valtiolla ei ole enää yhtään esimiestä senkin rasisti.

    Äänestä

  • Oletpa sinä lapsellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Valtiolla ei ole enää yhtään esimiestä senkin rasisti.

    "käyttäytyä ja toimia esimiehinä maahamuutto taustaisia ja sukupuolisivähemmistöjä edustavia alaisia kohtaan."
    Näyttää aloittajankin mielestä olevan. ..

    Asenne painaa joskus jopa enemmän kuin kokemus.

    Äänestä

Missä matu, siellä ongelma.

Äänestä

Kyllä tuosta aloituksen kirjoituksesta voi päätellä, että et ole esihenkilö tai kirjoittajalla ei ole koulutusta esihenkilön tehtäviin.

Äänestä
  • Kyllä on erimies.

    Äänestä

  • Tiedätkö sinä millainen on esihenkilöiden koulutus ?

    Äänestä

  • Missään virallisessa oppilaitoksessa ei ole opintolinjaa missä koulutettaisiin esihenkilöksi , sisäisessä haussa valituille halukkakaile voidaan tehdään ensin soveltumistestit ja sen jälkeen testin läpäisseille annetaan ns. valmennusta ja ohjeistusta tulevaan virkaan, näin ainakin valtiolla, tietysti virkaan voidaan valita suoraan talon ulkopuolelta vaaditun koulutuksen omaava henkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Missään virallisessa oppilaitoksessa ei ole opintolinjaa missä koulutettaisiin esihenkilöksi , sisäisessä haussa valituille halukkakaile voidaan tehdään ensin soveltumistestit ja sen jälkeen testin läpäisseille annetaan ns. valmennusta ja ohjeistusta tulevaan virkaan, näin ainakin valtiolla, tietysti virkaan voidaan valita suoraan talon ulkopuolelta vaaditun koulutuksen omaava henkilö.

    Hyvä pomo saa fiiliksen ”maasta taivaaseen” – huono pomo ” taivaasta maahan”. Siinä se iso ero. #arvostus— Ari Rämö (@AriJRamo)

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tiedätkö sinä millainen on esihenkilöiden koulutus ?

    Minä tiedän, mitä on kouhotus😉! Niitä nähty esiasemassa olevina(an)....

    Äänestä

Petosjytky ajaa suomen alas, romuttaa terveydenhuollon ja kurjistaa tavis Kansan. . .

Äänestä
  • Oohan puuttinin poeka vaiti

    Äänestä

Helsingin kouluissa annetaan opetusta 53:lla eri kielellä mutta ei yhdelläkään murteella !

Äänestä

Vieläkö on mahdollista ostaa Tapanaisen savulohta ? Vai onko uunit pistetty talvi tauolle

Äänestä
  • Tapaninen!
    Että joku jaksaa vielä tästäkin vouhkata!

    Äänestä

  • Tuo on julkinen yleisessä jakelussa ollut ohje, se mistä kirjoitin on vain sisäiseen jakeluun, pienelle porukalle jaettu, ymmärrät varmaan että en voi sitä yksityiskohtaisesti palstalla selvittää.

    Äänestä

Vai että joku luuli täältä vielä maalaisjärkeä löytyvän, voi yhyren kerran, kysytään mielipidettä mihin tahansa niin puolet vastauksista sivuaa persuja, jotain kuntalaista, ilmoja tai sitten mustamaalataan alottajaa, jopparit ovat myös tietenkin syyllisiä vaikka mihin, jos maalaisjärestä on vielä jotain jälellä niin taikuthan senkin vielä tietenkin vievät, haistakaa iso pesemätön sanonko mikä.

Äänestä
  • Hyvin sanottu

    Äänestä

Sukupuolivähemmistöön kuuluva invalidisoitunut maahanmuuttaja jolla on uusio suurperhe samaa sukupuolta olevan kanssa sosiaalivirkailijan painajainen, yhden tapauksen kanssa menee viikkoja ennenkuin on varmuudella selvitetty mihin kaikkiin tukiin hakija on oikeutettu.

Äänestä
  • Arvioisin että sakki saa kaikkiaan noin 32 000€/kk.

    Äänestä

Aloittaja lienee pelkkä trolli venäjältä.

Äänestä
  • Niimpä tietysti, mikähän sinä olet.

    Äänestä

Mutta Tapanaisen savulohta pitää saada !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei, en itse enää asu Suomussalmella mutta käyn vanhempieni luona säännöllisesti, kysyn mielipidettänne koska pidän maalaisjärkeä arvossa.Toimin esihenkilönä suuressa valtion virastossa, keväällä 2022 saimme hallitukselta lähtöisen olevan erittäin tarkan ohjeistuksen miten käyttäytyä ja toimia esimiehinä maahamuutto taustaisia ja sukupuolisivähemmistöjä edustavia alaisia kohtaan.Voin sanoa että ohjeet ovat niin tarkat että suorastaan huvittaa ja itkettää samaan aikaan.Osa esihenkilöistä kokee ohjeistuksen ahdistavana painostuksena ja on vaihtanut työnantajaa.Ns. kantasuomalaiset alaiset kokevat että heitä ei huomioida työpaikalla yhtä hyvin näitä ohjeistuksen kohteita ja kokevat tulleensa syrjityksi, me esihenkilöt olemme vähän kuin puun ja kuoren välissä ja tilanne välillä ahdistaa. Mitä mieltä te olette pitääkö valtion puuttua työpaikkojen arkeen pilkun tarkasti, hyvää syksyn jatkoa kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu