Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

lenkillä

saattaa tapahtua vaikka mitä... Olin tavanomaisella lenkilläni kun Taina tuli vastaani koiransa kanssa. Olimme sopivasti metsä/puisto-osuudella ja Taina kertoi käyneensä oveni takan syystä, että oli alkanut panettamaan aivan helvetisti. Meillä oli sellainen suhde, että naimme aina kun toista halutti ja tilanne sen salli.
No, siinä puisto-osuuden kohdalla oli helppo siirtyä sivuun ja hakeutua sivullisten katseilta suojaan. koira puuhun kiinni ja samalla oli Taina päässyt jo vaatteistaan ja sain ihanan, kiinteän anisen käsiini. Aikaa ei pitkään lämmittelyyn ollut, mutta halusin taas hänen muodokkaan perseen käsiini ja ihanat rinnat suudeltavakseni. Taina oli niin kiimoissaan, että pyysi aukaisi housuni ja otti täysillä seisovan kullini hetkeksi huultensa väliin. Mutta hetken imeskeltyään hän sanoi haluavans akullini heti sisäänsä ja otti läheisestä kivestä tukea ja tarjosi upean perseensä eteeni enkä aikaillut kun työnsin kullini tuohon ihanaan pilluun joka suorastaan valui mehuja... Taina notkisti selkäänsä ja tarjosi minulle tosi kiihottavan näyn: kullini liikkui lätimärässä pillussa jonka yläpuolella persereikä rusotti turpeana, että minun oli kuin pakko upottaa peukaloni sinne. Taina ulvahti peukalon upotessa perseeseen ja sanoi, että saisin panna sinnekkin mutta ei tällä kerralla... jatkoin panemista ja peukaloni liikkui samalla tuossa tiukassa perseessä, mutta sitten Taina otti alakautta pallini käteensä ja aloitti puristelun jaoka sai mällini liikkeelle ja purkauduin voimalla syvälle tuon ihanan pillun uumeniin... työntelin kulliani tuossa ihanassa pillussa vielä muutamia kertoja ja sitten Taina otti kullin suuhunsa ja sanoi puhdistavansa sen mehuistaan... Sitten olikin aika erota ja jäädä odottamaan seuraavaa kertaa... koskahan ovikello soi?
26391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Myös persiiseen!

Äänestä

mulla kyllä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu