Olemme

saamassa sukulaislapsemme meille sijoitukseen.
Asia on vasta aluillaan, olisin kysynyt sellaisilta sijaisvanhemmilta jotka ovat samassa tilanteessa elikkä sukulaissijoitusasiassa, että vaaditaanko silloin tämä koulutus?
Lapsi on alle koulu-ikäinen.
3503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sukulaislapsen sijoitukseen,pysyy tutut ihmiset lapsen elämässä.

Äänestä

sosiaalityöntekijöiltä mahdollisuutta koulutukseen. Me emme vastaavassa tilanteessa sitä saaneet, sossut eivät pitäneet tarpeellisena, emmekä osanneet vaatia. Tosin, eihän koulutusta välttämättä yhtäkkiä saakaan, mutta jos siihen on mahdollisuus, kannattaa mennä. Varmaan tulevaisuudessa se tulee pakolliseksikin uusille sijaisvanhemmille (myös sukulaissijoituksessa). Jos ette pääse esim. pride-koulutukseen, teidän on päästävä johonkin muuhun koulutukseen ja työnohjaus olisi alkuvaiheessa erittäin tarpeellinen (saa tietoa ja vertaistukea, sosiaalityöntekijät eivät niitä ehdi ja osaa antaa).

Äänestä

Ei välttämättä ole helppoa ilman jotain ohjausta tai koulutusta ryhtyä sijaisvanhemmaksi tai sitten sen sujuu ihan ok. Pride ei ole pakollinen ainakaan toistaiseksi, mutta jotain kokemusta lastenhoidosta ja huolenpidosta pitäisi olla. Sukulaissijoitus on lapsen kannalta hyvä asia, mutta se voi olla hyvinkin vaikea juttu jos biovanhemmat ovat lähisukulaisia. Varsinkin jos he vastustavat sijoitusta, jos suhtautuvat hyvin voi yhteistyö toimia. Sukulaissijoitus on hyvin vaativa, siinä on paljon sellaisia tunteita (jotka johtuvat verisukulaisuudesta mukana) ja ne voivat aiheuttaa yllättäviä tilanteita tai tunnekuohuja. Lapsen kannalta on hyvä ratkaisu kun on jo kiintymys ja luottamus lähisukulaiseen. Rohkeutta ja tsemppiä teille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehkä kirjoitti:

saamassa sukulaislapsemme meille sijoitukseen.
Asia on vasta aluillaan, olisin kysynyt sellaisilta sijaisvanhemmilta jotka ovat samassa tilanteessa elikkä sukulaissijoitusasiassa, että vaaditaanko silloin tämä koulutus?
Lapsi on alle koulu-ikäinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu